keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Karvainen tiskikone


"Näin mä autan kotitöissä!"

Näin ihanilla aurinkoisilla ilmoilla ei kyllä yhtään harmita ulkoilla, vaikkakin tehtiinpä me eilenkin ihana pyrymyrskylenkki illalla. Aivan ihanaa kyllä saada lappalaisen kanssa lenkkeillä, Oodi lähtee häntä heiluen pihalle säässä kuin säässä! Varsinkin näin talvisaikaan kun on lunta.

Oodi on valloittava, oman huomionsa ottava pusukone ja innokas tutustumaan kaikkiin ja vuhkuttamaan innoissaan kaikille ja kaikelle. Meillä on paljon töitä ohittamisissa ja "rauhallisehkon tervehtimisen opettelemisessa", mutta niin vielä pitääkin olla ja osa vilkkaudesta ja hyppelehtimisestä menee ihan selvästi pentumaisuuden piikkiin. Minä kuitenkin paljon mieluummin rauhoittelen iloista ja innokasta, kaikkia rakastavaa koiraa, kuin vietän aikaani sellaisen otuksen kanssa, joka ei innostu tai kiinnostu yhtään mistään koskaan! Oodi kun ei mikään levoton tai rauhaton pakkaus ole, vaan voi vilpittömästi rauhoittua vieraiden jaloille jyystämään luuta tai nukkumaan :)) Sen verran mitä Oodin äitiä Iloa näin, tuntuu että tyttären vilpittömyys ja iloisuus taitaa olla ihan perittykin asia :)


"Osaan myös mennä maahan jo..."


"... mutta en mä jaksa siellä vielä pysyä!"


"Ai mitä sanoit?"


"Ja katse kaukaisuuteen... tadaa!"

maanantai 22. helmikuuta 2010

Palloilua

Koiranpennun kuvaaminen tavallisella digikameralla on melkoinen haaste. Salama pimentää koko kuvan, mutta heiluvaa kohdetta on kuitenkin ihan mahdotonta kuvata ilmankaan. Ja tarkennukset on missä sattuu. Joitain tunnelmia, enempi tai vähempi vauhdikkaita, saa tavisdikkarillakin vangittua jos ei ahdistu kuvien laadusta.


"Njamm"


"Heloes!"






Kokoelman ainoa tarkka kuva...

lauantai 20. helmikuuta 2010

Kärs kärs kärsimättömyyttä ja hiukan kärsällisyyttäkin

Voi arjen komiikkaa! Meikä on välillä (usein) ihan mahdottoman kärsimätön. Siksi kirjasin tänään ylös pari sääntöä meidän yhteiseloa koskien. Itseäkin vähän hihityttää mutta kaipa nää täytyy iloksenne julkaista:

1. Pissiä EI hoeta
Ulkona on koko ajan ihan tajuton pakkanen. Täällä on pieni koira, jonka ruumiintoimintojen tulosten olisi pakkasesta huolimatta erittäin suotuisaa osua usein ulos hangelle. Koska on jatkuva, tajuton pakkanen, täytyy pukea älytön setti vaatteita ylle ulos mennessään. Aina ei ehdi vetäistä päälleen kaikkia asusteita kun kiitää ulos koiruus kainalossa. (Ja vaikka ehtisikin niin todella kylmä siellä on silti.) Siksipä ulos meinaa melkein aina jäätyä ja olisi mukavaa, jos nopeiksi pissireissuiksi suunnitellut pissireissut todellakin olisivat nopeita. Yleensä ne ovatkin, jos vaan ajoitus onnistuu hyvin. Mutta! Vaikka Oodin pissiessä on neitokaista sinnikkäästi ehdollistettu pissi-sanaan, ei se vielä ole hallussa. EIKÄ sitä näin ollen todellakaan kannata hokea huulet sinisenä pihalla vaikka sormet meinaisi tippua, koska se ei nopeuta toimintoja vielä millään tavalla. Sanan merkitystä ei hukata nyt sillä että sitä jankutetaan pihalla jatkuvalla syötöllä kun pissistä ei ole tietoakaan, vaan sitä käytetään vielä vasta kun se pissi jo tulee. Sen sijaan tarkistetaan ajoitusta ettei tarvitse jäätyä.

2. Kumpikaan ei vedä
Synkästä menneisyydestäni taluttimesta nykijänä on päästävä aivan kokonaan eroon. Oodi on hienosti älynnyt sen, että vetämällä ei pääse eteenpäin, kannataa siis iskeä takamus maahan tai tulla lähemmäs. Kuitenkin maailma on täynnä ihania hajuja, pehmeää lunta, lehtiä, ihmisiä, roskia... Kaikkea, mikä on pienen koiran mielestä aivan ÄÄÄRETTÖMÄN mielenkiintoista. Niinpä esimerkiksi pysähtelyn ja tutkimisen tarpeet eivät meillä aina ihan kohtaa (olisikin vähän omituista jos jäisin hurmioituneena pureskelemaan keppejä tai möyrimään penkassa). Kuitenkin on niin, että myös mennään menettää oikean merkityksensä jos kärsimättömyyksissäni yhdistän siihen yhtään hihnasta nykimistä. Siksi jokaiselle lenkille täytyy ehdottomasti varata tarpeeksi herkkuja taskuun ja saada Oodi jatkamaan matkaa eteenpäin muilla keinoilla kuin pienelläkään valjaiden kiskomisella narun ihmispäästä! Kun hihna kiristyy, myös emäntä pysähtyy. Eikä kumpikaan vedä.

3. Hengitä syvään ja laske kymmeneen
Toimii aina. Tai toimisi.

Ehkä ulkoileminen tosiaan olisi mukavampaa jos pakkasta olisi hieman vähemmän, nyt ei meinaa kärsivällisyys eikä ruumis kestää yhtään ylimääräistä seisoskelua tai turhanpäiväistä hillumista pihalla. Oodi on kyllä toista mieltä ;)

Vielä vähän vaaleanpunaisia kärsäjuttuja, osa sormilla höystettynä:


Prinsessa, sika ja puoli valtakuntaa. Taustalla didgeridoohon _jostain syystä_ köytetty peikonlehti, hänen korkeutensa lempikasvi.








"Anna sen kameran jo olla ja tuu vinguttaan sikaa mun kanssa!"

tiistai 16. helmikuuta 2010

Painien ja pötkötellen

Seikkailut jatkuvat. Ollaan nähty koirakavereita, uusia ja vanhoja. Kuusvee paimensukuinen koiraherra oli jokseenkin järkyttynyt nuoren neidin energiasta eikä oikein ollut varma että minkälaista leikkiä Oodin kanssa kannattaisi leikkiä, neito kun roikkuu partakarvoista leikki sitten mitä vaan! Mutta hienosti kamut tulivat toimeen ikäerosta huolimatta :) Oodi vaikuttaisi olevan aika tiukka mimmi eikä tunnu kovastikaan hätkähtävän vaikka vastassa olisi mitä. Kaikkiin voi tutustua ja kaikkien kanssa voi (ja pitää) painia.

Välillä kuitenkin (ja onneksi aika usein) myös pötkötyttää:


"Tätä mä en sais maistella..."


"En ees koskenu!"




"Vähän vaan toista silmää lepuutan...zzz"

Emännän mieli jo vähän haikailisi pentukursseille oppeja saamaan (lähinnä meikäläiselle!), täytyy nyt vain odottaa että rokotukset on kunnossa. Ihan pieleen ei kasvatus ole kuitenkaan voinut vielä mennä, Oodi nimittän osaa mm. hienosti istua paikassa odottamassa että annan luvan mennä, yleensä ruokakupille. Ja pihalla treenataan kontaktia katso-sanalla. On se viisas pieni Otus! <3

perjantai 12. helmikuuta 2010

Villisti 12 viikkoa!

Oodille tuli tänään tusinan verran viikkoja mittariin, joten suunnattiin sen kunniaksi heti aamusta eläinlääkärille ottamaan rokotusta. Oltiinkin klinikan ekat asiakkaat, ja saatiinkin Oodin riemuksi koko henkilökunnan jakamaton huomio heti sisään astuttuamme!

Oodilla oli, kuten saatatte arvata, moniakin mielipiteitä siitä, kuinka IIIIIIIIHANAAAAN paikkaan oltiin tultu IIIIIIIIIIIHANIEN uusien ihmisten keskelle! "No sinullapa on paljon asiaa!" "Juu, Oodi tykkää kertoa mielipiteensä asioista..." Eikä jatkuva sylissä oleminen olisi kiinnostanut yhtään kun olisi vaan pitänyt päästä tutustumaan ihan kaikkeen ja kaikkiin! Pieni häntä paukutti lakkaamatta mahaani/kylkiäni ja koiruus oli koko ajan liskopäänä valmiina kaikkiin ihaniin silityksiin. Iiiiih iiih iih myyyyyyyyyh -haukotus- myyyyhmyyyh iiiih iuiuiuiuiu nghhh nghhh -möyrmöyrfläpfläpfläp-. Vastaanottotiskin täti ihasteli myös Oodin kaunista, virallista nimeä. "Siis kuulitteko miten ihana nimi!! Aina Valpas Oikeasti Odotettu!" Kerroin myös Oodin veljien ja Haiku-sisaren nimet ja se aiheutti myös lisää ihastuneita huokauksia. Eli terkut nimeäjätiimille ja erityisesti siis Johannalle :)

Kun päästiin kivan lääkärin huoneeseen, Oodi olisi mieluummin seuraillut rokotusliemien sekoittelemista lähempää kuin vain tutkimuspöydältä ja olikin pitelemistä ettei ympäriinsä viuhtova neitonen olisi pudonnut pöydältä alas! Tohtori sanoi, että tyttö on sopusuhtainen, ei liian lihava eikä liian laiha, purenta on siisti ja muutenkin kaikki oli kunnossa. Navasta ei kuulemma tarvitse huolehtia, on aika pieni eikä painu sisään. Sydänääniä täytyy vielä ensi kerralla kuunnella uudestaan kun nyt ei niitä saatu kovin yhtäjaksoisina kuuluviin kun Oodi veti omaa äänekästä settiään samalla :'DD Itse rokotusta Oodi ei huomannut kun sai lääkäriltä herkkunappuloita eteensä, tosin ne upposivat neitoon sitä tahtia että rokotuksen antamisen ajaksi piti tytsyn eteen laittaa koko (pieni) pussi että viihdykettä riittäisi pistämisen ajaksi...

Kuukauden päästä siis uudestaan! Eläinlääkäri sanoi että rabiesrokotteen voisi vielä sitten ottaa erikseen eikä ensi kerralla samassa, ja tämä olikin uusi juttu mulle. Kertokaatte te paremmin tietävät (Johanna?) että miten kannattaa toimia? Onko tuo uusi suositus nyt vain uusi rahastusyritys vai olisiko erikseen ottaminen oikeasti parempi juttu? Lääkäri kun sanoi että voi tehdä miten itse halutaan.

Ja hei, villin 12 viikon saavuttamisen kunniaksi aina valpas ja aina rakas pörröturkki piilotti tänään luun ihan ekaa kertaa ihan niin kuin isot lappalaiset! Ensin piti vähän "kaivaa" muovimattoa, että luu menisi paremmin piiloon. Vielä ei neitonen luuta ilmalla "peittänyt" mutta kovin salaiselta touhu muuten vaikutti ;)

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Haltian koira ja muita fantasiakirjoja

Kiikutettiin tosiaan eilen Oodin kanssa postiin paperi, jonka lisäselvitysosioon tämä tuleva äikänope kirjoitti vakuuttavasti olevansa koiran HALTIA. Jos itse olisin kyseisen paperin käsittelijänä, en varmaan malttaisi olla vitsailematta vakuutusehdoissa... "Koiran örkeille, keijuille, kääpiöille, menninkäisille, tontuille, lohikäärmeille tms. olennoille aiheuttamia vahinkoja ei korvata."

Vaikka Oodi kasvaakin ihan silmissä, oli tänään aamuvarhain esitetty ikäveikkaus "hei se taitaa olla puoli vuotta!" vielä onneksi melkoisesti yläkanttiin. Seuraavaksi taas hieman kuvia melkein kaksitoistaviikkoisesta, kun tänään oli niin mahtava kuvaussää ulkona. Mukana myös vähän nätimpiä koko koiran kuvia kuin eilinen kamala sohvallaseisomisotos!


Kaunis tyttö! Ja horisontti vinossa...


Ja toiseen suuntaan...


"Ihan kun täällä ois liikkunu joku..."


Välillä täytyy ravistella ettei muutu lumipalloksi


Sylistä näkee kauemmas!

tiistai 9. helmikuuta 2010

Kuusi kiloa FI13874/10 koiraa



Voi kun aika menee nopeasti!!! Karvainen lihapulla alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa koiraa entistäkin enemmän, tällä hetkellä elopainoakin on kuutisen kiloa ja neidin selkä on pidentynyt ihan silmissä. Täällä aletaan näyttää vähitellen siis ihan paimensukuiselta! Häntäkin on usein matalalla melko lailla kuin isoillakin "reviiriläisillä" mutta asiaan kuuluvasti viihtyy myös terhakalla kiepillä selän päällä. Me ollaan NIIN kisaamassa Katselmuksen kauneimmasta hännästä vielä joskus ;)

Perjantaina mennään aamusta rokotuspiikille juhlistamaan 12 viikon ikää. Täytyy muistaa kysäistä eläinlääkäriltä samalla myös Oodin navasta, huomasin sen nimittäin olevan koholla ja "nappinapa" on noin peukalonpään kokoinen. Ilmeisesti rasvasta muodostuneet napatyrät ovat aika yleisiä ja harmittomia koirilla, mutta on tuo hyvä tsekata ettei napaan ole jäänyt aukkoa, joka voisi sitten olla ihan vaaraksi asti. Katsotaan mitä tohtori nappulasta sanoo.


"Tjaah, en tiiä tyristä mutta nää verhot voisit vaihtaa!"

Ollaan Oodin kanssa pelastettu jo kaduilla kuljeskellessamme todistetusti ainakin kahden ihmisen päivä ja kyselipä tässä nurkilla yllättäen yksi brassivaihto-oppilaskin uskomattoman hyvällä suomen kielellään että "onko se lapinkoira?" ja totesi "lapinkoira rakastaa lunta!". Tunnisti rodun kun edellisessä isäntäperheessä oli kuulemma ollut samanlainen joka, yllättäen, rakasti lunta :) Ei edelleenkään toki tervehditä kaikkia eikä edes monia. Ja koirista tervehditään vain niitä naapurin amstaffeja välillä kun melkein kotipihassa törmätään, ei siis lenkillä. Silloin tällöin jos huomaan, että vieras ohikulkija ei millään meinaa kestää ohittamistamme tutustumatta (eikä Oodi...) niin ollaan yritetty harjoitella sitä että kontaktista ja merkkisanasta "saa mennä" voi käydä tervehtimässä. Ja ohituksia treenataan muutenkin vielä niin, että itse pysähdyn, laskeudun alas namien kera ja odotan että Oodi kiinnittää huomionsa minuun josta sitten palkitsen. Vielä ollaan harjoitusvaiheessa suurestikin mutta ainakin meillä on suunnitelma, jota koitetaan päättäväisesti noudattaa.


"Tän sohvankin kanssa oli kuulemma joku suunnitelma mutta mun mielestä sen noudattaminen voitais jo unohtaa!" Kuva on kamalan huono, mutta tässäpä siis Oodi kokonaisuudessaan.

Tänään ollaan emännän synttäreiden kunniaksi hankittu Oodille oikein urakalla kaikkia uusia juttuja, mitenköhän tässä näin kävi... Parhainta oli, että löydettiin kunnollisilla säätövaroilla varustetut Topcanis-valjaat! Oodi ulkoilee pannankin kanssa hyvin ja on kehittynyt jo tosi hienoksi hihnaulkoilijaksi ollakseen vasta noin pieni, mutta koska utelias ja vilkas kakara vielä yrittää ajoittain hihnassaolon unohtaessaan säntäillä milloin minnekkin, on niskankin terveyden kannalta parempi käyttää valjaita! Tai näin ainakin meillä. Äsken käytiin ekaa kertaa pihalla testailemassa valjaita ja tuntuu, että Oodi säätelee jopa paremmin vauhtiaan kuin pannan kanssa ja hihna pysyy paremmin löysällä eikä silti kietoudu jalkoihin ja mahan alle. Tai voi olla että äsken ei ulkoilulla vaan ollut mitään mielenkiintoista jonka vuoksi olisi kannattanut yrittää vetää :D Todettakoon, että Oodi ei siis vedä taukoamatta, vaan satunnaisesti innostuessaan/haistellessaan jotain ihania jälkiä. Kun hihna kiristyy, pysähdyn ja Oodi yleensä löysää melko nopsaan hihnaa oma-aloitteisesti istumalla jonka jälkeen jatketaan matkaa. Välillä neiti myös hoksaa sen, että ei tarvitse pysähtyä vaan hihnaa voi löysätä myös lähestymällä minua, jes!


"Mua NIIN riepoo kun tän pannan kanssa tää hihna tuppaa naamalle kun mulla ois tärkeetä katseltavaa!!!"

Oodi on tosi reipas ulkoilija ja on ihanaa, kun ulkoileminen yhdessä on pääosin aika huoletonta yhdessäoloa. Itse nautin eniten siitä, kun Oodi voi juoksennella lenkkipolulla irti omaan tahtiinsa minua silmällä pitäen ja luulenpa että Oodi on tässä yhtä mieltä kanssani! Vihaan eniten sitä jos koiran kanssa täytyy kulkea otsasuoni tykyttäen ja kaikki muut kaukaa kiertäen kun yhteistyö ei alkuunkaan pelaa ja pyrin kovasti siihen ettei Oodin kanssa ulkoileminen muodostuisi koskaan kummallekaan ahdistavaksi ja stressaavaksi! Lupaavalta ainakin vaikuttaa. Niin ja Oodi on oppinut myös reippaaksi autoilijaksi ja autossa odottajaksi, tänään neiti otti päivätirsoja ihanaksi pehmustetussa takakonttipesässään kun minä pikaisesti käväisin parissa kaupassa. Bussiin pitäisi vielä keretä tutustua mieluiten tällä viikolla.

Lopuksi vielä vähän sekalaisia ulkoilukuvia.









Vakuutuspaperitkin lähtivät tänään postin kuljetettaviksi kun bongasin Koiranetistä että kaikkien DNA-selvittelyjen jälkeen Oodi on veljineen nyt virallisesti rekattu :))) Vielä odottelen, että Lapikkaan rekisteröityminen tässä pian taas hetkeksi aukeaa niin pääsen täysillä "viralliseen lappalaiselämään" niiltäkin osin ;)

Oodiltakin pusuterveisiä kaikille rakkaille ihmisille ja eläimille!

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Tuplat kertaa kaksi!

Olen reilun kahden viikon aikana jo monesti ehtinyt tutkailemaan Oodin kynsiä ja kannuksia, mutta vasta tänään huomasin, että neidillä on tuplakannukset MOLEMMISSA takatassuissa! Ihan pieni kynsi löytyi oikean puoleisestakin tassusta ison kannuksen lähistöltä. Pysyypähän pystyssä kun on paljon varpaita!

tiistai 2. helmikuuta 2010

Kun olin pieni...


...olivat hanget val-ta-van suuria!