"Säänkestävä rotu joka ei vaatetusta tarvitse"

Paitsi tämä yksilö! Hermot meni rapaan ja märkään, joka uhkaa tuolla ulkona Oodin paketoitua jalkaa vaikka ihan vaan pissillä käväistäisiin. Pesullekaan tyttöstä ei ulkoilun jälkeen voi viedä, vaan enimmät ravat saa vaan pyyhittyä pyyhkeellä pois ja sydänkääre sen kun vaan harmaantuu lian ja kosteuden lisääntyessä täällä sisätiloissakin.

Tänään ajoin Oodi takakontissa lähimpään Mustiin ja Mirriin aikeissa hankkia neitokaiselle kurapuku. Ei todellakaan kasvavan pennun ykköshankinta kun jää kuitenkin tämän kevään aikana pieneksi, enkä moista olisi edes ostanut ilman tätä tapaturmaa. Myydään se puku vaikkapa sitten eteenpäin edullisesti vaikka jonkun pienemmän rodun edustajalle. Eläinkaupasta lähti siis mukaan Hurtan sport ulkoiluhaalari, Siberia koko 353. Joku snautseri siinä pakkauksessa näytti olevan mallina eli sellaista kokoluokkaa. Oodi ei ollut moksiskaan puvun sovituksesta ja käyttääkin haalaria varsin sujuvasti, sopeutuvainen tyttö!

Puvun vasemman takajalan lahkeen teippasin kiinni ilmastointiteipillä ja pakettia suojaamassa käytetään puvun sisällä muovipussiviritelmää ja päälle puetaan kurarukkanen.


Ollaan harjoiteltu seisomista nyt kun istuminen on vaikeampaa. Tässä puku vähän huonosta kuvakulmasta...


"Tarkoititko kuitenkin että istu?"


Pukua pitää vielä hieman kiristellä kasaan, koska varattiin siihen hiukan kasvunvaraa, mutta aika sopivaltahan tuo näyttää silti!

Oodi on oma pirteä itsensä, malttaa levätä mutta jaksaa myös touhuilla ja vähän lenkkeilläkin. Tajusin vähentää neitokaisen ruokamäärää kuitenkin, kun aktiivisuustaso on terveistä päivistä pudonnut melkoisesti vaikka kasvamiseen Oodi paljon energiaa ja ravintoaineita edelleen tarvitseekin. Mutta lihapullamainen olemus ei varmasti olisi jalan kuntoutumisessa avuksi!

Harhaluuloja ja kurakeliä

"Relax, take it easy..."♪


Äh! Ei tuo olekaan kipsi vaan ihan pelkkä tukipaketti. Miten sitä on voinut tajuta näin väärin. Kun eläinklinikalla tapasin hoitajan, joka vei Oodin paketoitavaksi, sain hänen puheistaan sen käsityksen että jalka kipsataan. Todennäköisesti hoitaja puheli, että jalka paketoidaan niin tietty yhdistin sen siinä sekavuuksissani kipsaamiseen, ja kun aikaakin toimenpide otti puolisen tuntia niin olin koko ajan siinä uskossa että jalkaa kipsataan.

Olen kuitenkin ihmetellyt kun jalka ei mitenkään erityisen painava tai kova ole, vaikka suurihan tuo paketti on. Olen lukenut lääkärin antaman paperin moneen kertaan, mutta tänään vasta iski silmään se, että Jalkanen puhuu koko ajan tukipaketista. Maksuerittelyä jällen kerran tutkaillessani löysinkin sieltä vain maininnat joustositeestä, sideharsosta ja rullavanusta sekä tekstin "avustajan tmp paketointi" - jota olin ajatellut kipsaukseksi mutta sehän on vaan toimenpidemaksu siitä että hoitaja on käärinyt jalan noilla vanuilla sun muilla. Onhan tuo paketti vankkaa tekoa ja ammattilaisten hyväksi katsoma mutta nyt kyllä alkoi hirvittää entistä enemmän! Kipsi sentään on kova ja pitää raajan todellakin paikallaan vaikka paketti vähän luiskahtelisikin, tuo joustaa paljon enemmän. Saati sitten kun Oodilla on kipulääkitys niin siihen ei satukaan niin paljoa jos jotain käy. Oivoi, no, onneksi tuo melko rauhallisesti osaa elellä.


Oodi ei saisi kiipeillä sohville tai minnekään, mutta neitosen mielestä hyppiminen ei ole sama asia kuin kiipeily. Muutaman kerran olen yllättänyt tyypin omatoimisesti sohvalle tai sängylle (jonne meneminen muutenkin on hyvin kiellettyä) ponkaisseena tyytyväisesti kerällä pötkötellen. Nyt makuuhuoneen ovi on kiinni, pyykkiteline divaanin päällä ja meikäläinen sohvapoliisina estämässä vahinkoja. Nostan sitten Oodin vaikka viereen ja alas jos pakko on tulla. Toisella takajalallahan se vaan ponnistaa mutta jos jokin meneekin pieleen...

Ulkona on maailman kamalin sää ulkoiluttaa koiraa, jonka jalka ei saisi kastua yhtään. Räntä vielä menee mutta eilinen vesisade ja soutelusää aiheutti kyllä todellisia Kiroileva siili -hetkiä. Naapurit varmaan kuvaavat meitä johonkin piilokameraohjelmaan kun mennään tuolla, koira muistuttaa kengurua pomppiessaan yhden takajalan kanssa eteenpäin huimaa vauhtia ja emäntä seuraa perässä tauotta marmattaen "ei et voi mennä sinne sen jalan kanssa! täällä näin kierrä lammikko! älä kiipeä rakas, jalkaan sattuu!!! et voi riehua! tee nyt pissi jooko pliispliis... hiiiieeeno pissi hienosti pitää tehdä nopsaan että päästään sisälle! eieieiei et voi syödä sitä! se on liian syvä hanki sulle tulepas pois..." Juu kyllä niitä selkeitäkin käskyjä annetaan...

Askarreltukin on, kuvassa muovipusseista, maalarinteipistä ja jeesusteipistä tehty jalansuojus johon tulee lisäksi tuo nurinpäin käännetty kahvipussi ja jonkun Veeran vanha kurarukkanen päälle. Ja pieni muovipussi kaikkein ylimmäksi suojaamaan ihan ylintä kääreen osaa. Luovuudella ei ole rajoja tosipaikan tullen...

Polven anatomiaa

Kuva koiran polvesta:

http://www.dlc.fi/~mattiera/Kuvat/Yleiskuvat/polvi.jpg

Oodilla on siis käsittääkseni murtunut tuosta polvilumpiojänteen kiinnityskohdasta luu, sääriluun etureunasta. Hurjaa.

Maailman kiltein potilas

Täällä eletään varsin rauhallista toipilaselämää. Oodi otti aamulla maksanmakuisen kipulääketabletin (Rimadyl 20mg) ilman mitään hankaluuksia ihan sellaisenaan. Oodi on yleensä muutenkin tosi rauhallinen pentunen täällä sisällä ja varsinkin nyt pieni toipilas lepäilee tosi nätisti pötkötellen ja hiippailee välillä jotakin puuhailemassa tai haeskelemassa luitaan. Ei raasun taida oikein tehdä mielikään juuri muuta kuin ihan olla vaan, ja se on toisaalta hyvä juttu paranemisen kannalta. Hirmu nätisti antaa myös kipsin olla, tötteröä ei päässä ole tarvinnut pitää tänään ollenkaan. Aika tosi hienosti reilun neljän kuukauden ikäiseltä pennulta jonka hampaatkin juuri ovat vaihtumassa!

Yön Oodi nukkui sänkyni vieressä ihan loistavan kokoisessa häkissä, jossa neitonen mahtuu nousemaan ylös ja vaihtelemaan nukkumapaikkaa. Ei Oodia tainnut juuri harmittaa häkkiin joutuminen, tyttönen nukkui tosi rauhallisesti koko yön, pari kertaa heräsi juomaan vaan. Laitoin ensin tötterön yöksi päähän, mutta jotenkin se tuntui niin turhalta että kun heräsin yöllä siihen että törppö kolahteli häkin reunoihin Oodin heräillessä niin otin sen pois. Häkkiin pistin pari houkuttelevaa puruluuta niin ajattelin että jos täytyy jotain narskutella niin onpa sitten ne siellä. Ehkä oli uhkarohkeasti tehty tämä, olisihan kipsi voinut olla säpäleinä aamulla, mutta ehkä törpön käyttö on ajankohtaisempaa kun neidolla on enemmän energiaa. Karua nukkua koko yö sellainen päässä jos ei välttämättä tarvitse...

Ulos meneminen vaatii melkoista valmistautumista varsinkin tällaisella säällä, kipsi pitää suojata hyvin ja apuna käytän muovipusseja, tyhjää kahvipussia ja lasten kurarukkasta sekä rutkasti teippiä. Täytyy ottaa viritelmistä kuvia... Jos jollain on niksiPirkkamaisia ideoita koiruuden kipsin suojaamiseen niin otan niitä mielelläni vastaan! Varsinkin kipsin yläosan suojaus on haasteellinen tehtävä. Oodi ei ymmärrä että miksei voi kiipeillä lumikasoille kakalle/pissille ja ulkoilu on vähän jännittävää, kun liukastakin on eikä kipsin kanssa saisi liukastella. Saa olla sydän kurkussa koko ajan että ei kai satu mitään, ja sitten toisaalta kun kakkaa ei meinaa tulla kun Oodi ei löydä millään hyvää paikkaa niin ulkonaoloaika pitenee. Huoh. Kipsijalalle Oodi ei juurikaan varaa, se vaan tulee oikeastaan vain muiden mukana. Tai voi olla että jalan käyttö jää vaan huomaamatta minulta. Reippaasti potilas kuitenkin osaa kolmella terveellä jalalla liikkua. Pitäisi vaan keksiä kurarukkasen päälle vielä joku liukueste ettei jalka luistelisi minne sattuu jos sitä vähän yrittääkin käyttää. Mitäköhän ihmettä siihen laittaisi...

Vaikka onkin hieman hankalaa tämä kipsijalkaisen koiruuden emäntänä eläminen, olen silti hirmu kiitollinen siitä että Oodi on juuri täällä ja juuri tuollaisena. Yhteenkään tervejalkaiseen koiraan en vaihtaisi tuota maailman kilteintä potilasta.


"Ai mua?"

Vaikka terveeksi sen tahtoisin mahdollisimman pian.

Onnea ja onnettomuutta

Tämän blogipäivityksen piti olla ilontäyteinen hehkutus siitä että käytiin ensimmäistä kertaa Jyväskylän koirapuistossa tutustumassa uusiin ihaniin kavereihin. Me kyllä käytiin ja oli ihanaa, Oodilla oli mukavat leikit ensin pienten puolella erityisesti yhden töppöjalkapoitsun kanssa ja aidan läpi nuuskuteltiin hännät heiluen myös isomman puolen temmeltäjiä. Kun sitten pikkukaverit olivat lähdössä, ajateltiin vielä käväistä isompien puolella tutustumassa. Jotkut isommista temusivat keskenään ja osa tuli haistelemaan pientä tulokasta, osasivat hirmuisen nätisti olla pentusen kanssa ja koiralauma pyöri ympäriinsä toisiaan ihmetellen.

Äkkiä kuitenkin homman pysäytti ihan jäätävä huuto ja muut koirat kavahtivat taaksepäin katsoen kysyvästi pientä ystäväänsä Oodia, joka seisoi keskellä puistoa vasen takakoipi koukussa ja ilmassa ja huusi kuin päätä olisi leikattu. Riensin paikalle ja yhdessä muiden puistoilijoiden kanssa jalkaa tarkasteltiin, mutta koska Oodi ei jalalle yhtään painoa varannut, lähdettiin oitis muutaman sadan metrin päähän Viitaniemen eläinlääkäriasemalle.

Viitaniemessä Oodi pääsi ihanan pian lääkäriä tapaamaan, vaikka oltiin vaan äkisti rynnitty paikalle. Neitonen rauhoitettiin ja vietiin röntgenkuvaan. Samalla meikäläinen yritti pysyä tolpillaan kun alkoi jostain syystä yhtäkkiä ihan älyttömästi pyörryttää... Mikäpäs sen mukavampaa, koiruus makaa sylissä taju kankaalla ja on pakko siirtää se tutkimuspöydälle pötköttelemään kun meinaa taju mennä itseltäkin. Onneksi ei mennyt. Röntgenissä näkyi sääriluun kyhmyn alaosan murtuma/irtauma, yleisin koiruuksien jalkamurtumista kuulemma. Siihen kohtaan kiinnittyy joku jänne jonka alta luu on sitten murtunut. Todennäköisesti Oodin jalka on vääntynyt hiukan ja siihen on tullut painoa esimerkiksi toisen koiran osuessa siihen. Tosi huono tuuri siis.

Viitaniemestä lähettivät meidät heti Kirriin eläinortopedille, Oodi nukutettuna ja lääkittynä huristeltiin siis sinne hetimiten. Leikkaushoitoa ei ortopedi tässä vaiheessa katsonut tarpeelliseksi, vaan jalkaan laitettiin kipsi jota pidetään kaksi viikkoa ja sitten mennään kontrolliin. Toivottavasti jalka luutuu eikä Oodi joudu leikkauspöydälle :(

Tötterö on nyt päässä, kipsi jalassa ja sydänkääre siinä päällä. Ulkona saadaan käydä kipsi suojattuna rauhallisia lenkkejä 3x20min päivässä, muuten vain tarpeilla. Sisällä ei saa riehua, hyppiä, liukastella tai ryömiä mihinkään. Öiksi saan ihanilta ystäviltä lainaan tilavan näyttelyhäkin, jossa Oodi tulee nukkumaan yönsä nyt ainakin kahden viikon ajan. Menevästä pennusta kun ei yöllä tiedä että mitä neito keksii aikansa kuluksi. Kipulääkettä neito napsii pari kertaa päivässä.



Näinkin voi siis käydä. Erityiskiitokset avusta eläinlääkäriin meitä auttamaan rientäneille ystävilleni!!!

Oodi toivottaa kaikille koiraystäville parempaa onnea ja terveitä jalkoja! Pitäkää peukkuja että täällä luudutaan hyvin ja Oodi pääsee pian taas nauttimaan koiranelämästä ihan täysillä :)

Lällyttelijätädit ja vähän sedätkin

Välillä kyllä kismittää asua ihmisten ilmoilla.

Oodi haluaisi aivan varmasti tutustua kaikkiin ja kaikkeen, mutta minä en. Tai siis olen monien muiden tavoin sitä mieltä että koiruuden ei tarvitse kaikkia tai oikeastaan ketään tervehtiä tuolla kadulla kun kuljetaan. Voidaan vaan mennä ihan rauhassa keskenämme. Tietty se on sitten eri asia jos nähdään joku tuttu tai jos annan erikseen Oodille luvan että voi mennä tervehtimään.

Ohittamista ollaan treenailtu namien ja "ohi" -käskyn avulla ja Oodi jo suurin piirtein kyseisen homman hallitsee kun kävelijöistä, pyöräilijöistä tms. on kyse. Koirien ohittamisen kanssa tien levyisellä pätkällä homma onnistuu yleensä silloin, jos toinen koira kulkee hyvin epäkiinnostuneesti ohi. Muuten olen hillumista ja leikkiinkutsua rajoittanut joko kiertämällä kauempaa tai yllättävissä tilanteissa napannut Oodin syliin. Sylissä pikkuakka ottaa varsin lunkisti sen aikaa että potentiaalinen leikkikaveri/outo tyyppi menee ohi ja nameja tulee jos meikäläiseen huomionsa kiinnittää, ja samalla vahvistuu myöskin se että minä suojelen Oodia laumanjohtajan tavoin.

Pitäisi kai yrittää näyttää pelottavammalta parivaljakolta tuolla kaduilla liikkuessa, hermo meinaa välillä mennä kun ties mistä pomppii kaiken maailman tätejä ja setiä kimppuun "oooooivoooi kun on suuuuloinen koira! lällytilällyti" -tyyliin. Varsin hyvin tyypit kyllä kuulevat ja näkevät sen että ollaan menossa ohi, mutta ei auta. Juu minusta on kiva kyllä jutella eläkeläismummuille ja ties mille muillekin tyypeille, mutta ei tässä vaiheessa kun vasta harjoitellaan että miten ulkona käyttäydytään. Tai ainakin Oodin on ensin rauhoituttava ennen kuin mennään tervehtimään ja saatava siihen lupa.

Tänäänkin yksi täti ihan kirjaimellisesti juoksi peräämme heti kun talostaan ulos pääsi. Sieltä se lähestyi takaa huudellen että "minkä ikäinen se on?". Eipä uskoisi ennen kuin näkee...

Reissukoira

Reissailut tuli reissailtua ja mukavaa oli. Pitkät automatkatkin sujuivat hienosti yhden pissipysähdyksen avulla, rauhallisesti farmariauton takakontissa pötkötellen.

Käytiin pariin otteeseen leikkimässä ystäväni "vasikan" eli ihanan valkoisen paimenkoiran ja saksanpaimenkoiran jälkeläisen Lucan kanssa. Oodi ei ystävysten kokoerosta välittänyt vaan roikkui tarmokkaasti melkein 30kg painavamman poikaparan karvoissa ja paimensi uutta pentuystäväänsä villisti haukkuen. Luca-raasunen siis joutui kertaheitolla tossun alle! :D

Wagnerin ja Oodin yhteiselo sujui myös mallikkaasti ja karvakamut pystyivät hyvin oleilemaan samassa asunnossa ilman suurempaa hässäkkää.


"Saanko mennä lähemmäs?"


"Ihanaa olla tälleen vierekkäin!"
"TÄH! Hei mee pois siitä!"


"En mä ymmärrä miksei se haluu mua kainaloon..."

Tänään laitoin kokeeksi muutaman maton lattialle, eli sisäsiisteyden opettelussa ollaan päästy jo näin pitkälle! Katsotaan kauanko menee että tulee osumia.

Kuin kissa ja koira

Kissat ja koirat puhuvat keskenään hieman eri kieltä, mutta kaikin puolin rauhallisen kielenopiskelun myötä yhteiselokin onnistuu vallan mainiosti. Oodi kasvoi lapsuudenkodissaan kolmen ihanan kisun seurassa ja oli hoidossa varsin "koiramaisten kissojen" kodissa. Kissat ovat siis neitoselle tuttuja otuksia, vaikka toki opiskelu on vielä kesken.

Minun lapsuudenkodissani puolestaan asustaa maatiaiskissa, uusille asioille hieman arka ja pelokas mutta silti hyvin utelias Wagner, jonka luo matkustettiin eilen. Wagner on elämänsä aikana nähnyt muutamia koiria, mutta ei todellakaan riennä moisten pelottavien haukkuotusten luo kehräten häntä kaarella. Tutustuminen aloitettiinkin rauhallisesti eri huoneissa toisten hajuja haistellen ja siitä sitten vähitellen pienissä pätkissä tehtiin tuttavuutta ovet auki, kissa korkealta koiruutta tähystellen. Tänään otukset ovat taas uskaltautuneet tassunmitan lähemmäs toisiaan vaikka välillä toki kissa saa yhä ihan omassa rauhassaan hiippailla suljetun oven takana.


"Tjaah, mihinkäs se pikkutyttö meni?"


"Tässä se äsken oli, maisteli röyhkeästi mun raapimispuuta! Kyllä on törkeetä!"


"Ei näy täällä..."


"Mihin piilotit sen???"


Vaarallinen peto onkin sängyn alla piilossa


"Hei mikä sinne sun selän taakse tassutteli?"


"Hei sä oot sä!"
"Täällähän se on! Huiii pysy kaukana!"


"Oon hei ihan kiltti pieni koira! Saisinko setä edes tulla vähän lipaisemaan?"


"Ääh, wääh, nyt meni pasmat sekaisin! SE ON TOSSA!!! Hei mä oon pelottava kissa, älä tuu lähemmäs!"


"Mä nukun täällä, äläkä kuvittelekaan että tarvis tulla nuoleskelemaan mun vastasiistittyä turkkia!"


"Huoh... nukun sit täällä toisessa huoneessa... kissat on niiiin huumorintajuttomia..."

Ihana valo

... ja ihana hankikanto! Vielä saatiin nauttia järven jäällä ulkoilusta, ja siinä samalla yritettiin vähän treenailla luoksetuloa ja muita juttuja. Pitäisi itse hokata huudella neitosta aina luokse vain silloin kun on onnistumisesta täysin varma, mutta monesti menee kyllä vielä vikaan.





Oodi löysi jäältä riepoteltavakseen ilmeisesti entisen muoviämpärin pohjan, ja siitä riittikin iloa toviksi. Leikit olivat tietysti koko ajan silmälläpidon (ja linssin) alaisina koska hampaita vaihtava piraija yritti ravailun välissä myös jäädä pureskelemaan aarrettaan, eikä muovinpalaset pennun suolistossa olis kovinkaan hyvä juttu!






Ja hepuliralli jatkui ja jatkui ja jatkui...


"Mää syön tääääätäää etpäää voooi eeestäää..."






Oodi 16vko ja risat


"Mä vähän vaan lepäilen tässä..."

Vauhtia riitti ja hauskaa oli!

Sisäilykuvia

Ei sitten tänään tajuttukaan kuvailla ulkosalla aurinkoiseen aikaan joten siis tässä hieman luunsyöntikuvia. Jospa niitä ulkoposeerauksia sitten seuraavassa päivityksessä.


Hieno Oodi ja levoton tausta... Voisin opetella käyttämään kuvankäsittelyohjelmaa!






"Näytän muka vähän paviaanilta!"


"Jesh, just sieltä kutittaa..."


"Yyh..."


"Tää on koiranelämää..."

Oodi on innostunut nahkaluiden syömisestä nyt kun hampaat ovat juuri vaihtumassa, ja kävinkin ostamassa cittarista hirveän satsin varastoon kun olivat tarjouksessa. Ja ihan ehdan luun otin taas pakkasesta sulamaan että sitäkin herkkua on luvassa!

Tällä kertaa jätin Oodin kauppareissun ajaksi oleskelemaan vapaasti keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä ja tosi hienosti meni! Tietty piuhat piilottelin ja siirtelin tärkeimpiä tavaroita turvaan pikkukrokon ulottuvilta ihan varmuuden vuoksi. Harjoitellaan vähitellen yksinoloa siis myös "koko" kämpässä, vielä ei makkariin ole yksinollessa pääsyä niin sinne voi laittaa kamoja talteen oven taa. Oodi tosin ihan kivasti jättää irtaimiston rauhaan jos vaan on muutakin pureskeltavaa! Ja kummasti sitä koiran kanssa sitä paitsi hampaanjälkien sietokyky kasvaa, kunhan ei ole mitään vaarallista tai huippukallista niin ei edes kovasti harmita vaikka jotain olisikin yritetty vähän maistella ;)

16vko!

Oodi ja veikat täyttivät tänään maagiset 16 viikkoa, onnea siis myös Topille ja Kepposelle! Täällä juhlapäivää vietettiin ensin Islan kanssa riekkuen ja sitten suunnattiin Tähteen rokotuspiikeille.

Oodin eläinlääkärireissu oli tällä kertaa paljon hiljaisempi kuin viimeksi, kun tänään neitonen oli ensin kuluttanut ylimääräiset energiansa koiraseurassa. Mukava eläinlääkäriharjoittelija saikin tosi hyvin kuunneltua tällä kertaa jopa sydänäänet, joita ei viimeksi meinannut kuulua ylimääräisen mölinän takia. Nyt Oodi tosi nätisti seisoi paikallaan lääkärin kainalossa vaikka kuinka kauan. Hyvältä sydänäänet kuulemma kuulostivat ja muutenkin Oodi todettiin terveeksi. Niskaan tuikattiin nyt siis perussatsin lisäksi myös rabies samalla kertaa. Kahden viikon päästä Oodilla on siis virallisesti rokotukset kunnossa ja voidaan mennä vaikka koirakouluilemaan.

Takajaloista lääkäri sanoi että näyttävät vähän kinnerahtailta, eli ilmeisesti takatassut kääntyvät ainakin tällä hetkellä hippasen liikaa ulospäin. Eivät kuulemma huolestuttavissa määrin. Täytyypä ottaa selvää että voisiko asialle jotain tehdä, jos ei muuten niin ainakin ennaltaehkäisevästi ettei ne tassut ainakaan enempää kääntyilisi. Oodi kuitenkin on kooltaan ja painoltaan sopusuhtainen että sellaisten asioiden ei ainakaan pitäisi vaikuttaa. Neitokainen kuiteskin liikuskelee ja elelee ihan normaalisti jalkojensa kanssa että eipä tuo kauneusvirhettä suurempi juttu kuulemma ole.

Oodi jälleen kerran hurmasi koko klinikan, jostain syystä tuota tyttöä ei kukaan vaan voi olla huomaamatta :D "Voi tää on tämmönen kaaaaaikkien kaveri!" Juu, se on, ja voitte arvata että meidät tosiaan kadullakin huomataan aika helposti... "Hei jotain tyyppejä IHANAAAAAAAAAAAAAAA!!!! Hei lastenvaunut vuhvuhvuhvuh!" "Ohi! Katso! - rapisuttaa namipussia - Miiiitä herkkua täällä on? -lirkunlirkun- Mennään Oodi. MENNÄÄN. NYT MENNÄÄN!" "Höööh ne meni pois... Jos mä jään tähän istuun niin tuleekohan ne takas... Ai kato sä oot siinä! Ai mitäs sulla siellä olikaan?" Kyllä tää vielä joskus toimii ;)

Ehkäpä huomenna otetaan muutamia kuvia 16 viikon kunniaksi, nyt raasunen nukkuu aaaaaaivan puhki tuossa ihan kyljessä. Jännä päivä ja rokotukset teki tehtävänsä!

EDIT:
Ai niin ja eka alakulmuri oli lähtenyt tänään leikkien tuoksinassa!

Ilias ja Odysseia

Leikkiä, leikkiä ja hiukan myös kolmen koiran voimin autoilua oli tämä päivä täynnä. Kivaa!


"Kummalla on isommat hampaat!?"


"Hui! Sulla!"


"Syön pääs!"






"Hei oota mä vaan pissin!"




"Huoh, noita junnujen touhuja..."


"Ai mitä?"


"Kivaa jee!"