keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Isojärven kansallispuisto



Käytiin viime viikonloppuna kolmen ihmisen ja yhden koiran porukalla tutustumassa Isojärven kansallispuistoon. Talsimista riitti ihan mukavasti rentoon parin yön viikonloppureissuun, yhteensä tuli käveltyä pyöristettynä ehkä noin 25 kilometriä.

Isojärven kansallispuistossa on paljon kanadanmajavia, ja sen kyllä huomasi. Patoja ja katkottuja puita oli paljon, tosin yhtään majavaa emme nähneet. Laavut ja nuotiopaikat olivat siistejä ja reitit hyvin merkattuja, eikä paikka ollut liian ruuhkainen vaikka aika suositun viikonlopun taisimmekin valita retken ajankohdaksi. Kannattaa siis käydä Isojärvellä, yhden tai kahden yön reissulle paikka on oikein passeli!


Oodi säätää joustohihnassa


Lortikanvuoren luontopolulla ilman rinkkoja

Oodi vietti koko reissun hihnassa, koska kansallispuistojen alueella koirat täytyy pitää kiinni. Vaeltelun aikana Oodi oli joustohihnan ja valjaiden kanssa köytettynä vyörärölleni juoksuvyöhön, ja leiripaikoilla Oodi oli myös kytkettynä. Joustohihnan kanssa liikkuminen oli miellyttävää molemmille nykäyksistä ja sinkoiluista huolimatta, vaikkakin suurimman osan ajasta O kulki edellä tosi mallikkaasti. Aluksi O tietysti myös ekalla tauko- ja leiripaikalla kiljui ja vinkui ja testasi tovin, että pääsisikö huutamalla juoksentelemaan irtonaisena. Kun älämölö ei tuottanut Oodin mielestä toivottua lopputulosta ja väsykin iski, niin karvapää rauhoittui istuskelemaan ja torkkumaan väsyneenä. Myös telttailu sujui ekakertalaiselta mukavasti, vaikka aluksi Oodi vähän ihmettelikin outoa nukkumapaikkaa.


Sateisella Kalalahden laavulla torkkumassa älämölöilyn jälkeen

O otti oma-aloitteisesti tehtäväkseen vahtia laavulta käsin muita satunnaisia kulkijoita ja välillä piti sellaista konserttia yllä että huh. Pitäähän sitä ilmoittaa tulijoista, joopajoo... Onneksi raitis ulkoilma väsytti Oodiakin sen verran, että aina valpas neitonenkin alkoi pian pilkkiä väsyneenä laavun vieressä.


"Tuolla...tapahtuu...jotain...zzz"


Vahterjärven vahtikoira


Trangiapoppareita!

Oodi osoitti reissulla olevansa vähäisestä karvapeitteestään huolimatta hyvin säänkestävä lappalaiskoira, sadekuurot ja kastuminen eivät haitanneet koska turkki kuivui nopeasti ja viileämmällä kelillä O ymmärsi kiepauttaa itsensä ihan kerälle nukkumaan. Tämä oli kelpo aloitus retkikoiran uralle, mihinkäs sitä lähtis seuraavaksi, hmm.

Tokottelua

Tokoiltiin taannoin Tuomarinkartanolla pk-seudun lappalaiskoirien kanssa. Tehtiin ihan perus sivullaolemista, paikallaanolemista ja seurailemista/pujottelua, eli aina tarpeellisia perusjuttuja. Mehän haetaan tokoilusta ennen kaikkea juurikin sujuvuutta ihan tavalliseen arkielämään, ja nämä treenit olivatkin enemmän kuin paikallaan taas! Mukava oli myös tavata muita lappalaiskoiria, erityisesti Juskakankaan Moskuun ihastuimme kovasti sekä minä että Oodi :)

Outi U. kuvaili touhuja kauniin aurinkoisessa illassa, ja tässä muutamia otoksia. Emännällä ei näköjään selkä meinaa millään pysyä suorassa, mutta onneksi Omppa on pätevänä :)


Katso!


Sivu!


Seuraa! Seuraamispaikka on Oodilla vielä aika hakusessa sekä irti että hihnassa, mutta tarpeeksi mielenkiintoisella palkalla varmasti homma skarppaantuisi.


Hieeeeeno taitava!

Taistelutahtoisen Oodin mielestä ihan parasta on, jos touhuamisesta saa palkaksi jonkin asian repimistä. Tällä hetkellä hitti on vanha pinkki neulospolvisukka, vähän tähän tyyliin...