... nimittäin Oodi. Mutta lähinnä vain pelloilla ja metsissä, joissa saakin riekkua niin paljon kuin vain jaksaa. Pelloilla tosin rällää tähän aikaan myös leikkuupuimureita, joita sietää väistellä.
Mummolan maisemia
On joskus ihan mahdotonta ottaa vauhdikkaita peltoriekkukuvia koirasta, joka iskee itsensä lähistölle heti kun otan kameran esiin. Kyllä se siellä juoksee ja riekkuu, uskokaa vaan.
"MITÄÄ SÄÄ TEET?!"
Löytyy sitä ihan täältä etelä-Suomenkin "kotikotikulmiltakin" hienoja mestoja:
niittyä @ Tuusula elikkäs Tusby, tarkemmin sanottuna Hyrylä elikkäs Hyrde elikkäs Skavaböle. Täällä treffattiin silloin aikoinaan viime vuonna Nieida-mummo ja Lunta laumoineen!
Tuleeko muille ku mulle suomenpystykorva-fiilikset tästä kuvasta? Jotenkin tuo asetelma muistuttaa metsästysaiheisten juttujen kuvia. Ei sillä, että niitä olisin juurikaan lukenut.
Omistaapa järkkäri, jolla vois näitä maisemia kuvailla!
Harrastetaan me nykyään Oodin kanssa yhdessä myös juoksemista, eli hienommin sanottuna canicrossia. Whuhuu! Oodin taktiikka on yrittää juosta alkulenkki täysiiiiiii ja sitten hiljalleen siirtyä emännän kannoille himmailemaan reippaalla ravilla (joka muuten näyttää tosi kivalta ja luonnolliselta liikkeeltä!). Juostaan mieluiten hiekkateillä ja metsäpoluilla, koska asvaltti on paitsi ihmisen niin erityisesti myös koiran koiville paljon ikävämpi alusta. Juoksulenkeillä Oodilla on varusteenaan Hurtan y-valjaat ja joustava hihna, joka on siis kiinni juoksuvyössä meikäläisen vyötäröllä. Mielestäni Oodi on muuten saanut ehkä aavistuksen lisää lihasmassaa tässä juoksuharrastuksen edetessä, huippujuttu! Hyvässä kunnossa oleva lihaksisto on vakuutustakin parempi turva koirankin kropan terveydelle.
