Menopäällä

Oodi yritti tänään enkkaa auraamattomien teiden juoksussa, mutta harmi vaan emäntä toimi hidasteena.





Jonkinlaista reklamaatiota voitais tehdä noista Oodin omista juoksutossuista, koska lumi alkaa joka ikinen kerta lenkin puolivälin jälkeen takertua ikävästi anturoiden ja varpaiden väliin. Kävelyhommissa samaten. Ehkä täytyy nipsaista saksilla tassukarvoja hippusen lyhyemmiksi, ettei lumipaakkuja tarvitse alvariinsa nakertaa irti.

Ihan tosi!

Muistan katsoneeni joskus neloselta Häntä pystyyn -nimistä ohjelmaa, jossa Kai Pelkonen antoi ohjeita koiranomistajille koirien erilaisten käytösongelmien ratkaisuun. Pelkosen neuvot vaikuttivat muistaakseni ihan fiksuilta.

Muistan vieläkin hyvin yhden hänen neuvoistaan, ja se palaakin mieleeni tasaisin väliajoin kun onnistun toimimaan vastoin sitä. Kouluttaja nimittäin opasti, että kun käskee koiraa tekemään jotain, pitää oman "asenteen" käskemisen takana olla se, että koiran pitää totella käskyäsi. Kuulostaa tyhmän yksinkertaiselta, sitä vartenhan koiraa käsketään että se tottelisi mitä sanot. Itse kuitenkin ainakin syyllistyn liiankin usein siihen, että käytän jotain käskyä vähän puolivillaisesti, jolloin koirakin toimii puolivillaisesti. Saatan huomaamattani ajatella "se ei varmaan nyt tottele" tai "no tässä tilantessa ei nyt ole niin vakavaa vaikkei tottelisikaan". Varsinkin hihnalenkeillä on helppo laistaa käskyjen tottelemisesta, kun koira on kuitenkin hihnan avulla ikään kuin hallinnassa. Soo soo, ei näin Elina!

Käskysana pitäisi aina Pelkosen mukaan muistaa sanoa riittävän jämäkästi, niin että äänensävy ja kehonkieli kertoo koiralle käskyn sanojan olevan tosissaan asiassaan.
Ajatellaanpa vaikka, että koira on irti ja tulee joku äkillinen tilanne, jonka vuoksi koira pitäisi saada heti kiinni. Jos epäilee sitä, että koira ei annakaan kiinni, hiipii epävarmuus olemukseen ja ääneen eikä käsky todennäköisesti kuulu suustasi yhtä rennon ja jämäkän kuuloisesti kuin silloin jos mitään erityistä "tilannetta" ei olisi päällä. Todennäköisesti koira huomaa tämän, ja kiinnisaamisesta voi tulla entistä haastavampaa. Sitten kun asianlaita alkaa entistä enemmän ahdistaa koiran emäntä- tai isäntäpoloista, aletaan ehkä paniikissa karjua tai huutaa koiralle, joka haluaa tämän jälkeen ottaa todennäköisesti vain entistä enemmän etäisyyttä ihmiseen. Hienotaitava!

Jämäkkä ja tosissaan sanottu käsky ei ole taikatemppu, jonka avulla koiran saa tottelemaan tilanteessa kuin tilanteessa, tottelemiseen kun liittyy monta muutakin huomioon otettavaa asiaa. Apua siitä kuitenkin on.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamupäivä, pikkupakkanen, pöllyävät lumikinokset ja aarnimetsäalueen luontopolku.




Aurinko kurkisteli puiden raosta

30 minuutin reitin kiertämiseen meni tunti, koska polku oli hautautunut niin paksuun lumikerrokseen. Eipä meitä haitannut :)



Vaikka talvi on tällä hetkellä vilpoisimmillaan, päätti Oodi ilmeisesti aloittaa jo talvitakin riisumisen. Pieniä karvatuppoja pyörii jo kotoisasti nurkissa. Saa nähdä, pitääkö tuolle kehitellä jostain lenkkitakki, jos neiti rupeaa oikein tosissaan kaljuuntumaan.

Hyp loik tumps!

Kukaan ei rakasta lunta niin kuin lappalaiskoira, paitsi toinen lappalaiskoira. Ja ehkä sen koiran emäntä kans vähäsen.

Ihan sama vaikka kuinka hihnakäytös olisi hyvällä mallilla, uuden tuoreen lumikerroksen saavuttua on kertakaikkisen pakko vetäistä pienet hepikset ja pomppia nietoksesta toiseen. Ja emäntä perässä kun ei se raaski niin kieltääkään, vaikka niitä lumikerroksia tulis uusia joka päivä. Sitten kun hyppiminen kyllästyttää, niin voi välillä leikkiä lumistrutsia ja tunkea kuonoa kinokseen korvia myöten. Tätä en suosittele emännille, vaikka en kyllä oo kokeillu, vielä.

Nii että pitkävartiset kengät jalkaan sitte lenkille. Koskaan ei tiedä, missä se v-a-s-t-u-s-t-a-m-a-t-o-n kinos lymyää.

Reipas herkkis

Koirien luonneasiat ovat mielenkiintoisia. Usein mietin, miltä tuon vierellä pötköttelevän piiskuisen piskin päänsisäinen maailma ja toiminta näyttää muihin saman rodun edustajiin verrattuna. Viime päivinä olen erityisesti pohdiskellut niitä asioita, joista Oodi ei tykkää. Ajattelin kirjata tähän kolme tekemääni havaintoa.

1. Kaulapannan tai valjaiden laittaminen ei ole Oodin mielestä kovin mukavaa. Kun O huomaa, että touhuilen eteisessä ja olisi remeleiden pukemisen aika, saattaa tyyppi hipsutella olohuoneen puolelle ja alkaa ikään kuin sijaistoimintona kanniskella ympäriinsä jostain nappaamaansa lelua tai vaikka villasukkaa väistellen pukemistilannetta. Seisoessani panta kädessä Oodi saattaa tillistellä olkkarin puolelta minua "eikö vois mennä ilman tuota" -ilme naamallaan.

2. Autoon ei aina Oodin mielestä ole mukava mennä. Omppanen saattaa vaivihkaa yrittää kaartaa autoa kohti mennessä päättäväisenä johonkin muuhun suuntaan tai jopa vetää sinne, eikä selvästi suuntaa takakonttia kohti ajatellen "ihanaa, pääsen varmasti johonkin parhaaseen paikkaan".

3. Ohi ajavat, hyvin kovaääniset tietyökoneet, traktorit, moottoripyörät jne. saattavat joskus kirvoittaa ilmoille topakan haukun. Oodi ei useinkaan korvaansa lotkauta moisille häiriköille, mutta satunnaisesti Oo saattaa jopa yrittää syöksähtää ääntä kohti painavasti kommentoiden.

Kaikkia näitä asioita on eletty ja harjoiteltu positiivisessa hengessä pienestä pitäen, eikä niistä ole tehty numeroa. Koiran eleistä ja olemuksesta kuitenkin näkee, ettei Oodi varsinaisesti rakasta remeleiden pukemista tai autoon menoa. Saati suhtaudu Buddhan tyyneydellä kaikkiin metelöiviin koneisiin. Kuitenkin Oodi itse vapaaehtoisesti työntää useinkin päänsä valjaiden tai pannan lenkin läpi ja lähtee innoissaan ulos kamat päällä. Auton luo Oodi tulee normaalisti käpsytellen, hyppää kyytiin reippaasti ja matkustaa rauhallisen oloisena pötköllään. Koneiden rymistelyn kommentointikin on järkevästi hallinnassa pysyvää sorttia.

Oodi ei siis suhtaudu koko maailmaan peace, love and flowerpower -meiningillä. Hännänheiluttelijapusumaakarissa on myös ihan oikea hermostunut skeptikkopuoli. Minusta on kuitenkin ilahduttavinta se toimintakyky, millä Oodi kuitenkin selviää ikävistäkin tilanteista. "Tää on aika tyhmä juttu musta mutta tehään se silti." Oodi myös omasta mielestäni palautuu tilanteista hyvin, vaikka olisi reagoinut vahvastikin johonkin asiaan. Oodia voisikin kuvailla reippaaksi herkkikseksi.

"Kun jäätyy syys, painat vaan pään tyynyys, kun sataa lunta, harmaata lunta"

Ei, meillä ei kuunnella Gimmeliä, ei syytä huoleen. Nuo lyriikat sattuivat vaan sopimaan tähän päivään aika osuvasti. Ennen kuin Oodi painoi autuaasti karvapäänsä tuohon harmaalle sohvatyynylle, niin käytiin Laukaan Majajärven suunnilla vähän seikkailemassa.

Suunnattiin kulkumme uimarannan kautta yhteen ihanaan ja tuuliseen niemenkärkeen. Oodi reippaili melkein koko matkan irti, tosin yhden metsurin takia otin Oodin varmuuden vuoksi hihnan päähän. Tuon metkuista kun ei aina tiedä, olisi saattanut käydä moikkaamassa moottorisahamiehen vaikka reippaasti muuten kuuntelikin kieltojani eikä mennyt esimerkiksi jäälle juoksentelemaan.

Oli tosi harmaa ilma, mutta itsepäisesti kuvailin silti muutaman räpsyn reissulta kännykän kameralla.





Keppileikkikaverin puutteessa piti keppejä jäädä pureksimaan.



Seuraavat kuvat ovat ihan mahdottoman huonoja, mutta piti kuitenkin laittaa yhden toisaalla käydyn keskustelun innoittamana näkyville vähän todistusaineistoa tämän(kin) retken kakkapyöriäishommista. Missä paha haju, siellä iloinen lapinkoira.





Tuulisessa niemenkärjessä syötiin eväitä ja palattiin sitten samaa reittiä takaisin.