Koira on koira

Nykyään koirista puhuttaessa unohtuu joskus, että puhutaan koirasta. Eläimestä, jolla on neljä jalkaa, kaksi korvaa, kirsu ja yleensä jonkin verran karvojakin. Koirasta, jolla on koiran tarpeet ja koiran mieli. Koirasta, joka ei ole ihminen vaan koira. Koirasta, joka ei kaipaa ihmisten asioita, vaan koirien.

Koira on rakas perheenjäsen; koira koiran paikalla. Arvokas, hyödyllinen ja kaikin tavoin tärkeä jäsen - koira. Ei lapsi, lelu tai väline. Koira, joka kulkee sinne, minne sen omat ihmisetkin kulkevat. Koira tarvitsee tiettyjä asioita voidakseen hyvin ja koiran hyvinvoinnista on huolehdittava. Jokaisella koiralla on ainutlaatuinen luonne ja omia erityistarpeita.

Mutta ennen kaikkea koira on koira. Koira, jonka mielessä on koiramaisia ajatuksia. Koira, joka tahtoo elämältään riittävästi turvallisuutta, tasapainoa, selkeyttä ja oman lauman. Hetkiä, jolloin purkaa energiaa ja hetkiä, jolloin kerätä sitä. Koiranelämää.

Mutta mitä ihminen vaatii koiralta? Mitä ihminen ajattelee, että koira tarvitsee? Mitä ihminen koiralta haluaa? Millaisena ihminen koiran näkee?

Rymyjäiset

Käytiin nimittäin viime perjantaina Muuratsalossa rymyämässä. Mukana menossa oli paimensukuinen Arttu (Adamuksen Amas) emäntineen :) Oodista ja Artusta on kehkeytynyt ihana leikkikaksikko!

Tässä vähän kuvareportaasia, ihan tuhannen kamalia räiskäisyjä, mutta menevä tunnelma välittynee kuitenkin.

Huikeat oli maisemat Paljaspäältä!

Tyypit oli heti hihnoista päästyään näissä tunnelmissa

O ja A teatteri esittää: Avara luonto - gepardi ja vesipuhveli

Gepardista ja puhvelista tulikin kavereita:

Kunnes taas mentiin!

Arttu kytiksellä

Koirat vilisti pitkin ihanaa purolaaksoa, jonka puiden latvat näytti tältä

Leveällä polulla pääsi rallittamaan oikein kunnolla:

Korvatkin elävät omaa elämäänsä vauhdissa

Ilmeisesti A on tekemässä nopeaa väistöä, loikk!

Ensi kertaan!

Aamun hauskuutus: cantaloupemelonin himo

Kaivoin jääkaapista aamupalaa varten muutaman palasen cantaloupe-melonia. Pistin palaset kippoon sohvapöydälle. Sitten alkoikin hauskuus!

Tässä vaiheessa paikalle saapuu Oodi herkkukuonoineen. Seurailin sohvalta kahvikuppi kädessä, kun Oo kiertää ja kaartaa sohvapöytää kirsu ilmassa. Kirsu paikallistaa ihanan tuoksun lähteeksi meloninpalaset ja Oo jämähtää niiden viereen tuoksuttelemaan. Kieli tahtoisi niin kovasti ihan vähän vaan lipaista meloneita, mutta eihän nyt sellaista sovi pienen koiran tehdä. Komennan Oon sohvalle pois meloninkyttäyspuuhista, mutta silmät seuraavat sieltäkin herkeämättä meloninpalasten jokaista liikettä. Meloni kiinnostaa Oodia silminnähden ihan tosi paljon, vähän sama juttu kuin aikoinaan joulupipareiden kanssa.

Oodi saa lopulta palasen melonia osoitettuaan ensin tovin kiitettävää mielen ja ruumiin hallintaa. Mutta eipä se vaan maistukaan yhtä hyvältä kuin tuoksuu! Oodi nuoleskelee hetken meloninpalaa lattialla, jättää sen sinne ja tulee kiemurrellen syliini lipomaan kielellään ja heiluttaa häntää. "Voi ei, anteeks ku jätin tonne ruokaa mut ei se ollukaan hyvää, saat syyä ite!"

Toissapäivänä kokeilin Oodin ominaisuuksia biojäteastiana ja annoin omenankaran tutkittavaksi. Se meni mahaan asti.

Metsittynyttä elämää

Aarnimetsä on aamupäivälläkin hämärää täynnä.

Mutta ei haittaa!

Hyvin näkee leikkiä vaikka lintukoiraa. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.

Onko näkyny pullonokkadelfiinejä?

"Eheeeeeei miten niin?"

"Eiku aattelin että sää näytät siltä."

Yhtiä parhaimmista hetkistä koiran kanssa on oikeestaan ihan vaan ne, että ollaan vaan ja vähän höpsötellään jotakin yhdessä. Tosi paljon muuten tällaisina höpsöttelyhetkinä tulee keksittyä koiralle uusia lempinimiä. Meillä tällä hetkellä omaa elämäänsä arkisessa kielenkäytössä elää siirappinen seurakoiranimi Töpötiittanen ja siitä lyhennelty versio Pöödis. Mites menee Pöde?

Kai se jotenkin ihan väkisin menee niin, että vaikka eläimellä olisi alunperin kuinka viimeisen päälle mietitty kutsumanimi, niin loppujen lopuksi kaikki kuitenkin puhuu ihan perus Penasta, Tepistä tai LilliPERKeleestä. Kaikki hyviä nekin, varsinkin Pena.

Keppi, risu, halko, karahka - mitä näitä nyt on

Kun on sateinen metsä ja keppi...

...keppiiiii...

...keppikeppikeppiiiii!

Tuloksena on hiekkainen, märän räkäinen ja hirrrrveen tyytyväinen piski!

Kissojen ja koirien kanssa

Rauhallinen iltapäivä parvekkeella... purrr... meniskö syömään vai nukkuisko ensin?

Ääääh toi on vieläkin täällä!

Oltais ystävii?

Lelukopan muutto

Oodin lelukori on sijainnut aiemmin kaapin kätköissä. Lelujen esilläoloa piti juniorina säädellä, koska muuten eräs neiti olisi roudannut jatkuvasti jotain pehmonallea tai kumipalloa ihmisen luo "leikileikileiki" -asiat mielessä.

Nyt kuitenkin lelukorin oli aika muuttaa lattialle.

Kori onkin aika mainio aktiviteetti. Oo saattaa esimerkiksi istuskella tovin sen vieressä valkkaamassa seuraavaa leikitettävää, ja on hauskan näköistä kun tyypin koko olemus huutaa että tässä nyt mietitään suuria päätöksiä.

Kestävin kaikista pehmoleluista on ollut kirpparilta eurolla hankittu lasten kangassilmäinen ja -nenänpäinen Nalle Puh. Kasvis-Johannalta saadut trikoonyörit ja navetantuoksuinen nännikumi ovat myös pysyneet priimoina leikistä toiseen. Kierrätystä on ylipäätään koiran leluissa aika helppo suosia, jo vaikka vanhat sukat sisäkkäin solmittuina voi olla huiskuhännälle todellinen aarre.