14.2.

Ihanaa, seikkailujentäyteistä ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

Geenit pankkiin

Oodi kävi tänään vuodattamassa putkilollisen verta K-S paimensukuisten joukkonäytteenotossa. Verinäytteet lähetetään Hannes Lohen tutkimusryhmälle, joka tekee todella upeaa työtä koirien geenitutkimuksen parissa. Tutkimuksesta ryhmä itse kirjoittaa seuraavaa:

"Geenitutkimuksen tavoitteena on tunnistaa geenivirheitä erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin ja muihin ominaisuuksiin eri roduissa, kehittää sairauksille geenitestejä jalostuksen apuvälineeksi ja soveltaa saatua tietoa ihmissairauksien selvittämiseen. Geenilöytö avaa aina myös mahdollisuuksia tautimekanismien ymmärtämiseen ja se luo pohjaa diagnostiikan, hoitojen ja mahdollisten lääkkeiden kehittämiseen." lähde: koirangeenit.fi

Tutkimuksesta on siis hyötyä niin karvakorville kuin ihmisillekin! Suosittelen lämpimästi osallistumaan näytteenottotalkoisiin, osallistumisohjeet löytyvät täältä!

Lennokas leirikoira

Oodi oli jälleen mukana viikonlopun leiritohinoissa. Juoksujen, paikalla olleen aremman koirakaverin, mäenlaskuhommien ja lapsia kyydittäneiden hevosten takia irtiolohetket pihalla jäivät aamun ja illan hiljaisempiin hetkiin. Oodi kuitenkin hengasi mukana leirin ulkoiluhetkissä pylvääseen kiinnitetty liina toimintasäteenä.

Oodi on toisaalta tosi helppo leirikaveri. Oo jää tyytyväisenä huoneeseen eikä välitä epäsäännöllisestä rytmistä, ja on luotettava rapsuteltava monenikäisille leiriläisille. Vaikka Oodin omaan laumaan ei lapsia kuulukaan, ei Oodi tunnu ipanoita vierastavan sen enempää kuin aikuisiakaan. Oodi tutustuu ensin hetken uuteen ihmiseen iästä riippumatta, ja sen jälkeen voi rauhoittua vaikka rapsuteltavaksi. Oodi myös muistaa jo solmitut kaverisuhteet ja tutuille häntä heiluu vimmatusti.

Toisaalta paimenkoiran luonne puskee välillä ärsyttävästi esiin esimerkiksi erilaisena töhöttämisenä, haukkumisena ja äkkinäisinä haukkupyrähdyksinä, kun Oodi ilmeisesti kuvittelee ihmislaumaa ja sen irrallisia yksilöitä paimennettaviksi elukoiksi. Yleensä Oodi kuitenkin tottuu menoon nopeasti, onhan leiriläislauman parissa ulkoileminen sentään aika eri asia kuin emännän kanssa kaksin - jos Oodi eläisi kokonaan vaikka maalla lapsiperheen koirana, luulenpa että töhöttäminen jäisi kokonaan pois!

Haluan aina kontrolloida koiran menoa leiriläisten keskuudessa. Vaikka itse tiedän, että Oodin haukkuminen on "vain ääntä" ja vilkkaan koiran hössäämistä, en silti halua turhaan aiheuttaa jännittäviä kokemuksia esimerkiksi koirapelkoisille. Mieluummin niin, että sekä koiran että ihmisen puolelta saa lähestyä toista, jos molemmat sitä tahtovat :)

Oodi valvoo mäenlaskua ja lumilinnanrakennustöitä

Leirinuotiolla makkaran tuoksussa, nenä kurkottaa ihanien herkkutuoksujen perään