Neljä tassua ja kaksi jalkaa

Menopäällä

2012-01-17T15:16:00.005+02:00

Oodi yritti tänään enkkaa auraamattomien teiden juoksussa, mutta harmi vaan emäntä toimi hidasteena.

Jonkinlaista reklamaatiota voitais tehdä noista Oodin omista juoksutossuista, koska lumi alkaa joka ikinen kerta lenkin puolivälin jälkeen takertua ikävästi anturoiden ja varpaiden väliin. Kävelyhommissa samaten. Ehkä täytyy nipsaista saksilla tassukarvoja hippusen lyhyemmiksi, ettei lumipaakkuja tarvitse alvariinsa nakertaa irti.

Ihan tosi!

2012-01-16T11:38:00.002+02:00

Muistan katsoneeni joskus neloselta Häntä pystyyn -nimistä ohjelmaa, jossa Kai Pelkonen antoi ohjeita koiranomistajille koirien erilaisten käytösongelmien ratkaisuun. Pelkosen neuvot vaikuttivat muistaakseni ihan fiksuilta.

Muistan vieläkin hyvin yhden hänen neuvoistaan, ja se palaakin mieleeni tasaisin väliajoin kun onnistun toimimaan vastoin sitä. Kouluttaja nimittäin opasti, että kun käskee koiraa tekemään jotain, pitää oman "asenteen" käskemisen takana olla se, että koiran pitää totella käskyäsi. Kuulostaa tyhmän yksinkertaiselta, sitä vartenhan koiraa käsketään että se tottelisi mitä sanot. Itse kuitenkin ainakin syyllistyn liiankin usein siihen, että käytän jotain käskyä vähän puolivillaisesti, jolloin koirakin toimii puolivillaisesti. Saatan huomaamattani ajatella "se ei varmaan nyt tottele" tai "no tässä tilantessa ei nyt ole niin vakavaa vaikkei tottelisikaan". Varsinkin hihnalenkeillä on helppo laistaa käskyjen tottelemisesta, kun koira on kuitenkin hihnan avulla ikään kuin hallinnassa. Soo soo, ei näin Elina!

Käskysana pitäisi aina Pelkosen mukaan muistaa sanoa riittävän jämäkästi, niin että äänensävy ja kehonkieli kertoo koiralle käskyn sanojan olevan tosissaan asiassaan.
Ajatellaanpa vaikka, että koira on irti ja tulee joku äkillinen tilanne, jonka vuoksi koira pitäisi saada heti kiinni. Jos epäilee sitä, että koira ei annakaan kiinni, hiipii epävarmuus olemukseen ja ääneen eikä käsky todennäköisesti kuulu suustasi yhtä rennon ja jämäkän kuuloisesti kuin silloin jos mitään erityistä "tilannetta" ei olisi päällä. Todennäköisesti koira huomaa tämän, ja kiinnisaamisesta voi tulla entistä haastavampaa. Sitten kun asianlaita alkaa entistä enemmän ahdistaa koiran emäntä- tai isäntäpoloista, aletaan ehkä paniikissa karjua tai huutaa koiralle, joka haluaa tämän jälkeen ottaa todennäköisesti vain entistä enemmän etäisyyttä ihmiseen. Hienotaitava!

Jämäkkä ja tosissaan sanottu käsky ei ole taikatemppu, jonka avulla koiran saa tottelemaan tilanteessa kuin tilanteessa, tottelemiseen kun liittyy monta muutakin huomioon otettavaa asiaa. Apua siitä kuitenkin on.

Sunnuntai

2012-01-15T13:57:00.005+02:00

Sunnuntaiaamupäivä, pikkupakkanen, pöllyävät lumikinokset ja aarnimetsäalueen luontopolku.

Aurinko kurkisteli puiden raosta

30 minuutin reitin kiertämiseen meni tunti, koska polku oli hautautunut niin paksuun lumikerrokseen. Eipä meitä haitannut :)

Vaikka talvi on tällä hetkellä vilpoisimmillaan, päätti Oodi ilmeisesti aloittaa jo talvitakin riisumisen. Pieniä karvatuppoja pyörii jo kotoisasti nurkissa. Saa nähdä, pitääkö tuolle kehitellä jostain lenkkitakki, jos neiti rupeaa oikein tosissaan kaljuuntumaan.

Hyp loik tumps!

2012-01-13T16:23:00.003+02:00

Kukaan ei rakasta lunta niin kuin lappalaiskoira, paitsi toinen lappalaiskoira. Ja ehkä sen koiran emäntä kans vähäsen.

Ihan sama vaikka kuinka hihnakäytös olisi hyvällä mallilla, uuden tuoreen lumikerroksen saavuttua on kertakaikkisen pakko vetäistä pienet hepikset ja pomppia nietoksesta toiseen. Ja emäntä perässä kun ei se raaski niin kieltääkään, vaikka niitä lumikerroksia tulis uusia joka päivä. Sitten kun hyppiminen kyllästyttää, niin voi välillä leikkiä lumistrutsia ja tunkea kuonoa kinokseen korvia myöten. Tätä en suosittele emännille, vaikka en kyllä oo kokeillu, vielä.

Nii että pitkävartiset kengät jalkaan sitte lenkille. Koskaan ei tiedä, missä se v-a-s-t-u-s-t-a-m-a-t-o-n kinos lymyää.

Reipas herkkis

2012-01-12T21:40:00.005+02:00

Koirien luonneasiat ovat mielenkiintoisia. Usein mietin, miltä tuon vierellä pötköttelevän piiskuisen piskin päänsisäinen maailma ja toiminta näyttää muihin saman rodun edustajiin verrattuna. Viime päivinä olen erityisesti pohdiskellut niitä asioita, joista Oodi ei tykkää. Ajattelin kirjata tähän kolme tekemääni havaintoa.

1. Kaulapannan tai valjaiden laittaminen ei ole Oodin mielestä kovin mukavaa. Kun O huomaa, että touhuilen eteisessä ja olisi remeleiden pukemisen aika, saattaa tyyppi hipsutella olohuoneen puolelle ja alkaa ikään kuin sijaistoimintona kanniskella ympäriinsä jostain nappaamaansa lelua tai vaikka villasukkaa väistellen pukemistilannetta. Seisoessani panta kädessä Oodi saattaa tillistellä olkkarin puolelta minua "eikö vois mennä ilman tuota" -ilme naamallaan.

2. Autoon ei aina Oodin mielestä ole mukava mennä. Omppanen saattaa vaivihkaa yrittää kaartaa autoa kohti mennessä päättäväisenä johonkin muuhun suuntaan tai jopa vetää sinne, eikä selvästi suuntaa takakonttia kohti ajatellen "ihanaa, pääsen varmasti johonkin parhaaseen paikkaan".

3. Ohi ajavat, hyvin kovaääniset tietyökoneet, traktorit, moottoripyörät jne. saattavat joskus kirvoittaa ilmoille topakan haukun. Oodi ei useinkaan korvaansa lotkauta moisille häiriköille, mutta satunnaisesti Oo saattaa jopa yrittää syöksähtää ääntä kohti painavasti kommentoiden.

Kaikkia näitä asioita on eletty ja harjoiteltu positiivisessa hengessä pienestä pitäen, eikä niistä ole tehty numeroa. Koiran eleistä ja olemuksesta kuitenkin näkee, ettei Oodi varsinaisesti rakasta remeleiden pukemista tai autoon menoa. Saati suhtaudu Buddhan tyyneydellä kaikkiin metelöiviin koneisiin. Kuitenkin Oodi itse vapaaehtoisesti työntää useinkin päänsä valjaiden tai pannan lenkin läpi ja lähtee innoissaan ulos kamat päällä. Auton luo Oodi tulee normaalisti käpsytellen, hyppää kyytiin reippaasti ja matkustaa rauhallisen oloisena pötköllään. Koneiden rymistelyn kommentointikin on järkevästi hallinnassa pysyvää sorttia.

Oodi ei siis suhtaudu koko maailmaan peace, love and flowerpower -meiningillä. Hännänheiluttelijapusumaakarissa on myös ihan oikea hermostunut skeptikkopuoli. Minusta on kuitenkin ilahduttavinta se toimintakyky, millä Oodi kuitenkin selviää ikävistäkin tilanteista. "Tää on aika tyhmä juttu musta mutta tehään se silti." Oodi myös omasta mielestäni palautuu tilanteista hyvin, vaikka olisi reagoinut vahvastikin johonkin asiaan. Oodia voisikin kuvailla reippaaksi herkkikseksi.

"Kun jäätyy syys, painat vaan pään tyynyys, kun sataa lunta, harmaata lunta"

2012-01-02T16:00:00.007+02:00

Ei, meillä ei kuunnella Gimmeliä, ei syytä huoleen. Nuo lyriikat sattuivat vaan sopimaan tähän päivään aika osuvasti. Ennen kuin Oodi painoi autuaasti karvapäänsä tuohon harmaalle sohvatyynylle, niin käytiin Laukaan Majajärven suunnilla vähän seikkailemassa.

Suunnattiin kulkumme uimarannan kautta yhteen ihanaan ja tuuliseen niemenkärkeen. Oodi reippaili melkein koko matkan irti, tosin yhden metsurin takia otin Oodin varmuuden vuoksi hihnan päähän. Tuon metkuista kun ei aina tiedä, olisi saattanut käydä moikkaamassa moottorisahamiehen vaikka reippaasti muuten kuuntelikin kieltojani eikä mennyt esimerkiksi jäälle juoksentelemaan.

Oli tosi harmaa ilma, mutta itsepäisesti kuvailin silti muutaman räpsyn reissulta kännykän kameralla.

Keppileikkikaverin puutteessa piti keppejä jäädä pureksimaan.

Seuraavat kuvat ovat ihan mahdottoman huonoja, mutta piti kuitenkin laittaa yhden toisaalla käydyn keskustelun innoittamana näkyville vähän todistusaineistoa tämän(kin) retken kakkapyöriäishommista. Missä paha haju, siellä iloinen lapinkoira.

Tuulisessa niemenkärjessä syötiin eväitä ja palattiin sitten samaa reittiä takaisin.

"Urpo, laskit väärin...

2011-12-29T20:43:00.009+02:00

...joulu meni jo!"

Tilannekuva joulukorttikuvaussessiosta.

Keppileikillä härnäämällä yritin räpsiä Oosta hienoja haukkukuvia, ja niitähän tuli. Oodi ei olisi pistänyt pahakseen, jos pukkikin olisi tuonut säkissään kasapäin risuja ja keppejä. Paljon herkkuja ja pehmovinkulelun sai kuitenkin, vaikka en itse ostanutkaan kakaralle yhtään pakettia. Aika liikkistä. Risuja ja keppejä Oo sai kuitenkin retuuttaa joulunviettopaikan metsissä ihan riittämiin.

Raukka, vain kolme tyynyä

Joulunaika ja vielä välipäivätkin ovat kuluneet rennoissa merkeissä, siis niissä väleissä kun ei olla oltu pihalla riekkumassa. Kuva on kylläkin räpsäisty jo aiemmin joulukuussa. Olin valmistautumassa yöpuulle painumiseen ja kömpiessäni makkariin huomasin, että eräs lämpimistä ja pehmeistä nukkumapaikoista tykkäävä lapinkoira oli kaapaissut sängystä päiväpeiton hiiteen ja asetellut ahterinsa KOLMEN tyynyni päälle. Ymmärsi väistää "ootko ihan tosissas" -silmäykseni jälkeen. Pörröiset ja karvaiset lapinkoirat ei kuulemma tykkää nukkua lämpimässä, kukaan ei ole kertonut sitä Oodille ;)

Jouluaamuna muuten paistoi aika kirkas aurinko!

Wagner ei edelleenkään halunnut alkaa Oon ystäväksi, näiden sankareiden yhteiselo sujuukin parhaiten niin, että molemmat väistävät toisiaan. W on niin perinpohjaisen arka kissaherra. Tosin Oodi kyllä vähän haluaa aina käydä haistamassa ja yrittipä taas viereenkin...

Lintulaudan orava olisi sen sijaan saanut lentävän lähdön, jos ikkunat eivät olisi pidätelleet isompaa puuhkahäntää.

Ja me toivotam!

2011-12-23T18:58:00.001+02:00

Herkkisjuttuja

2011-12-08T10:40:00.002+02:00

Voi hormoneja, meillä taidetaan odottaa olemattomia pentuja. Oodi on ollut sisällä tavallista vaisumpi ja viihtyy enemmän sängyn alla hautomassa. Saattaapa joskus kaapsutella siellä pientä pesääkin itselleen. Ulkona äitiyshaaveet kuitenkin unohtuvat ja oireet ovat muutenkin onneksi lieviä. Valeraskaushan on narttukoiralle luonnollinen seuraus juoksuista, mikäli ei pentuja ihan oikeasti ole tulossa.

Hiukan Oo on rapsutellut korviaan tässä viime aikoina, vaikka korvat ja korvantakuset ovat tosi siistit, enkä ole huomannut merkkejä töhnästä tai kutsumattomista kyytiläisistä. Uusia ruoka-aineitakaan kun ei Oo ole saanut, niin allergiakaan ei oikein ole mahdollinen. Varmuuden vuoksi kuitenkin putsailin korvat Otocleanilla muutamaan otteeseen. Epäilenkin, että valeraskaus lievänäkin aiheuttaa pientä stressinpoikasta ja rapsuttelu on yksi stressioireista. Seurailen tilannetta ja mennään eläinlääkäriin syyniin jos rapsuttelu pahenee.

Mutta voi herkkämielistä koiraeläintä, nyt se ryömi kiepille tuohon selän taakse ja pisti pään sohvatyynylle. Ja huoooookaisi syvään. Kohta helpottaa!

Johan valkenee!

2011-11-29T14:05:00.004+02:00

Nimittäin maa. Sunnuntai-iltana Keski-Suomessa pyrytti lunta niin paljon, että monet autoilijat "yllättyivät", sähkönjakelu takkuili ja Facebook meni sekaisin "lunta!!!!" -päivityksistä.

Suunnattiin tänään Oon kanssa Hiihtomaalle aikeissa tehdä lenkki metsäpoluilla. Osasin aavistella, että kaupungin liikuntatoimi on jo ehtinyt ajattaa hiihtäjille latuja ja oikeassa olin. Olen ehkä aikaisemminkin hiukan nillittänyt siitä, että Jyväskylässä on ihan älyttömän paljon hoidettuja latukilometrejä tarjolla, hyvä että omasta kotiovesta saa mennä ulos ilman suksia. Ja nillittänyt nimenomaan siksi, ettei latujen takia missään saa kävellä. Puolensa ja puolensa.

Hädintuskin ehdin astua ulos autosta, kun paikalle suhahti vanhempi hiihtäjämies, joka kovaan ääneen alkoi julistaa, että ladulla ei sitten tarvitse kävellä. Nuori nainen koiran kanssa taisi olla punainen vaate sedälle. Selitin ystävällisesti, että aiomme oikaista laduttomasta kohdasta metsään polulle kävelemään. Setä heltyi, mutta sain kuunnella noin kymmenen minuutin luennon aiheesta ladut ja kävelijät. Tein selväksi sen, että ymmärrän ihan tosi hyvin ettei latuja saa mennä sotkemaan eikä sellaiseen ole aikomustakaan. Oltais kuitenkin loppujen lopuksi saatu tältä hiihtäjäsedältä lupa kävellä vähän matkaa ladun vieressä metsäpolkua kohti, kun tyyppi huomasi, etten olekaan ihan moukka. "Nyt kun ei täällä paljon muita ole ja latualustakin on niin kova niin jos tarvii tuosta oikaista niin kyllä te voitte mennä..." Ystävällisyys kannattaa aina, vaikka ainakin meikällä oman kiehahtamisen peittely saattaa olla tosi vaikeaa.

Lähdimme kuitenkin reittiä, johon ei vielä oltu varsinaisia latuja tehty. Joku oli oma-aloitteisesti hiihtänyt keskelle leveää polkua pertsaladun, ja setä huutelikin perääni varoituksia mahdollisista pertsahiihtäjistä. Oikaistiin kuitenkin melkein heti metsään, siellä kun ei ole kenenkään tiellä eikä tarvitse olemistaan selitellä.

Hiukan kostea lumi tarttui ikävästi tassuihin

Onnea ja menestystä muillekin talvisten lenkkeilypolkujen etsintään! Pysytään suosiolla poissa laduilta, ettei kenenkään tarvitse nostaa verenpaineitaan.

Linja-autossa on tunnelmaa - ja koira!

2011-11-25T20:30:00.004+02:00

Ostin alkavan työkuukauden kunniaksi näyttökortin paikallisbusseihin. Kortilla saa kuukauden ajan huristella linkeillä (täällä linkki ei tarkota mitään nettijuttuja) niin paljon kuin ehtii. Kannattaa siis hyödyntää korttia muuteskin kuin pakollisilla reissuilla.

Rajattoman näyttökortin keksijät eivät ehkä ajatelleet, että joku oikeasti ajelisi bussilla huvikseen. Me ajellaan, koska nythän meillä on loistava tilaisuus kuukauden ajan laajentaa hieman paikallistuntemusta ja lenkkireittejä. Toimii niin, että käppäillään johonkin kauas uuteen ja mieluiten kreisin nimiseen paikkaan (kuten Nenäinniemi tai Äijälä) ja hypätään jossain perillä bussin kyytiin, joka kuljettaa lähemmäs kotia. Ei siis tarvitsee väldesti kävellä takaisin, jos on jaksanut jo kävellä tosi kauas. Toimii myös päinvastoin: eka bussin/linkin/linkkurin/linikan kyydissä paikkaan x ja sieltä survivors-hengessä kotiin muutaman harhareitin kautta.

Samalla tulee apeille bussimatkaajillekin jotain viihdykettä, kun tylsyyttään piipittävä Oo virittelee aika ajoin haikeita serenadejaan bussin huristaessa eteenpäin.

Oma peti ja ohuita pipareita

2011-11-24T21:45:00.002+02:00

Ostin the glögiä ja the pipareita (eli Marlin glögiä ja niitä ihania ohuita Annas pipareita) herätelläkseni vähän talvisia fiiliksiä kaiken tämän inhottavan pimeyden keskelle. Oodi sai maistaa pienen nurkan yhdestä piparista, ja se hävisikin nopsasti. Hairahduin antamaan yhden kokonaisenkin, vaikka "olen säälittävä nälkäinen koira" -ilme toimii meillä harvemmin. Tavoistaan poiketen Oo makaa nyt pää sohvapöydällä nenä melkein kiinni meikän piparilautasessa, ehkä ne mausteet tuoksuu hirmu hyviltä koirankin nenään? Tyytyköön vaan tuoksuttelemaan, nimittäin aioin syödä ne ihan itse. Nam!

Sain tänään Oon koirakamun omistajalta inspiksen opettaa Oodille oma peti -käskyn. Petinä toimii muutamaan kertaan taiteltu koiran peitto. Omalta pediltä saa herkkuja ja siihen rauhoitutaan jyrsimään vaikka kaapista annettua luuta, näin tehdään omasta pedistä mukava ja turvallinen rauhoittumisen paikka.

Tavoitteena olisi hyödyntää oma peti -systeemiä jatkossa vaikkapa vieraiden tullessa kylään, Omps voisi eka rauhoittua omalle pedilleen ennen kuin pääsee touhottamaan vieraiden kanssa. Ehkä tämä onnistuu viimeistään sitten, kun ikää alkaa olla siinä kymmenen kieppeillä. Tänäänkin Oo veti aamulla kahdet railakkaat ilohepulit rapussa kun otin vahingossa väärän avaimen mukaan aamulenkille ja piti lainata seinänaapurilta puhelinta isännöitsijän hätyyttelyyn.
"AI MENNÄÄNKSME NAAPURIN SEDÄLLE KYLÄÄN?!?!? JEE" "...eeei..."
"TULEEKS TOI TOINEN SETÄ MEILLE NYT KYLÄÄN KUN SE AVAA OVENKIN?! WHUHUU" "...eeei..."
Tylsää olis elämä ilman tuota otusta!

2!

2011-11-20T17:10:00.002+02:00

Paras, rakas rapatassu täyttää tänään kaksvee! Jee!

Toisten juoksujen maaginen voima?

2011-11-13T10:35:00.004+02:00

Olen kylillä kuullut urbaania legendaa siitä, että toisten juoksujen jälkeen narttukoirien päässä saattaa tapahtua lievää palikoiden uudelleenjärjestäytymistä ja sen seurauksena aikuistumista. Jännityksellä onkin tullut seurattua Oodin olemista nyt juoksujen loputtua.

Eikä se ihan pelkkää legendaa taidakaan olla. Nimittäin minusta vaikuttaa siltä, että jonkinlaista terveen itsetunnon kasvua on tosiaan ilmassa.

Viime tiistaina lenkkeiltiin pitkästä aikaa ihanuuksien eli Titta-samojedin (2v ja rapiat) ja Betsy-grossin (1v) kanssa. Odotettavissa oli pientä kähinöintiä nuorten neitien kesken, mutta saatiinkin yllättyä meiningistä varsin positiivisesti. Kuka on kuka ja missä asemassa -selvittelyä oli luonnollisesti aluksi ilmassa ja piti neitejä vähän toppuutellakin. Lenkkeilimmekin alkuhässäkän jälkeen niin, että vuorollaan kukin koirista oli hihnassa toisten kahden himmaillessa irti. Laumanjärjestyksen selvittyä kaikki pääsivät yhtä aikaa irti. Oli upeaa seurata, miten selkeillä eleillä koiraneidit kommunikoivat toistensa kanssa. Oodi sai Tittaa voimakastahtoisempana itselleen koiralauman ylimmän paikan ja hoiti tehtäväänsä varsin mallikkaasti. Vastavuoroisesti Oodi osaa myös onneksi väistää vanhempia ja arvokkaampia narttuja, niin ja itsevarmuuttaan pönkittänyttä Wagner-kissaa ;)

Lenkkeillessäkin O tuntuu jotenkin varmemmalta ja sitä myöten rauhallisemmalta olemisessaan, onpa Oodi juoksujen jälkeen vielä välillä merkkaillutkin, mitä ennen ei ole tapahtunut kuin juoksujen aikana. Koiranelämään kunnolla vasta Oodin myötä tutustuneet äitini ja isäni ovat lähiaikoina hoitaneet parin yhden yön keikan ajan Oota (kiitos!), ja heiltäkin on tullut palautetta rauhallisemmasta lenkkikaverista. Iloisuus ja leikkisyys eivät onneksi katoa, vaikka ikää tulee ja korvat kasvavat päähän, meidän ihmistenkin kannattaisi ottaa tästä oppia.

Näiden pohdintojen myötä toivottelemme ihanaa isänpäivää sekä omalle isälleni (joka muuten kuuluu blogin vakkarilukijoihin ;) että Oodin iskälle Jullelle eli Kukkipuun Baktille!

Koira nimeltä Sitte

2011-11-07T14:07:00.003+02:00

Jonkinlainen tosi tv tai piilokameraohjelma koiraihmisten elämästä voisi olla aika viihdyttävä. Ruudun kautta yleisö pääsisi esimerkiksi kurkistamaan, miten paljon jutun juurta voi keksiä koirankakan koostumuksesta ja kuinka suosittu sisustuselementti vihreä Bilteman kompostiaita oikeastaan onkaan.

Aika viihdyttävää on myös se, miten koirille puhutaan ja miten koiria käsketään tekemään asioita. Lappalaiskoiratkaan, niin viisaita kuin ne onkin, ei ymmärrä sanaakaan suomea, joten periaatteessa istumaankin voisi käskeä vaikka sanalla juusto. Erityisesti koiratanssin harrastajilla on varmasti käytössä kaikenlaisia käskysanoja, kun temppujakin pitää hanskata niin monia.

Mutta osataan sitä meilläkin.

sitte/noni/nyt
Vakiolisäyksiä, jotka käy kaikkien käskysanojen edelle vähän niinkun korvaamaan koiran nimen. Ne vaan tulee suusta. Noni, nyt hiljaa. Sitte istu. Nyt tänne. Mahdollisia identiteettikriisejä lienee turha pistää murkkuilun piikkiin.

come on
Jos ei jämäkkä mennään toimi, niin otetaan uusiksi hunajaisella englannilla. Johan liikkuu tassut eteenpäin.

mitä pitää tehä?
No tulla sängyltä alas tietenkin. Jos Oodi makoilee sängyllä päiväpeiton päällä ja pitäisi saada päiväpeitto pois sängyn päältä ja päästä itse nukkumaan, niin kysäisen vaan että mitä pitää tehä, niin Oo väistää hetkeksi lattialle. Simppelii.

puotappois
Kun irti ei kuulosta kivalta eikä jätä sovi suuhun, niin puotetaan sitten pois. Jyväääskyläääläisyys se vaan näyttää salakavalasti tarttuvan. Pistetääs käet ristiin.

Voi vee...

2011-11-04T22:52:00.003+02:00

...niinku viiltohaava. Oodi teloi eilen iltapissityksellä etutassunsa johonkin terävään, ja nyt on antura aika näppärästi halki. Onneksi, voi onneksi viilto ei kuitenkaan ole niin syvä että olis tullu vertakaan, vaan pelkästään anturan ihan uloin kerros aukesi. Melkonen tsägä, olis voinu käydä tosi pahastikin.

Sisällä tuota ei onneksi tarvitse suojata, mutta antura auki ei ole hyvä painattaa ulkona pitkin kuraisia teitä. Meikän oli siis verestettävä vanhoja tassunsuojaustaitoja ennen lenkille lähtöä.

Tarvitaan:
(jarru)sukka
pari pakastepussia
maalarinteippiä
liimasidettä
jesaria
ripaus kärsivällisyyttä
aikaa noin 6 minuuttia
(tarvittaessa tyhjä kahvipakettipussi on myös kätsy)

Tee näin: Etene määrätietoisesti aamu-unisen koiran luo sängyn viereen. Tartu koipeen (tarkista että se on oikea) ja sipaise jarrusukka nopeasti tassuun. Vedä sukan päälle pari pakastepussia ja rullaa päälle vähän maalarinteippiä. Teipattuasi pussit sukan ympärille kiedo päälle kerros liimasidettä. Kruunaa kokonaisuus lopuksi vahvistamalla paketin pohjaosaa jesarilla. Kehu koiraa ja yritä olla nauramatta, kun se yrittää hetken draamailla ja nostella etutassuaan että "voikotälläkävellämuka".

Hihnalenkillä toimii 10+, mutta menepä metsään niin tossu on sekunnissa mättäällä.

Metsoreitti: Haukilampi 24.10.

2011-10-24T13:54:00.008+03:00

Ylläriii! Käytiin taas pienellä retkellä. Tutkailtiin tällä kertaa Laukaassa Metsoreitillä Haukilammen kodan ympäristöä.

Reitin vieressä oli myös vähän peltoa

Juoksut alkavat kääntyä loppupuolelle ja O pääsikin juoksemaan korvessa myös ihan irti. Tuo pysyy lähellä ja näkösällä ja on kytkettävissä, joten uskalsin päästää neidin kulkemaan välillä ilman hihnaa. Arkena päiväsaikaan tuommoisilla korpireiteillä ei muita liiku, muuten en edes harkitsisi moista. Juoksuisen nartun päästäminen hihnasta on aina riski. Jos sopivan syrjäistä tai aidattua irtijuoksutuspaikkaa ei ole, niin kannattaa suosiolla odottaa juoksujen loppumista.

Haukilammen kota

Haukilampea

Halsvuori 22.10.

2011-10-22T15:59:00.011+03:00

Kolmas retkikohteemme oli Laukaassa sijaitseva Halsvuori, jossa voi ihailla paitsi jylhiä kallioita niin myös ikivanhoja kalliomaalauksia. Paikka on kuulemma erityisesti kiipeilijöiden suosiossa, ja kallioon olikin kiinnitetty jonkinlaisia metallirenksuja.

Laukaan Metsoreitti olisi kulkenut jossain lähistöllä, mutta koska en jaksanut tällä kertaa paneutua reitin etsimiseen niin tarkasti, niin käppäiltiin Oodin kanssa vain Halsvuorentien maisemissa ja käytiin samalla reissulla Iso Kuukasjärven rannalla ihmettelemässä. Ranta tosin taisi olla jonkun oma veneranta, joten olisi ehkä pitänyt etsiä jokin toinen tähystelypaikka. Eipä kuitenkaan onneksi häiritty ketään.

Sateisen harmaa järvimaisema

Ei ihan se paikka, mitä etsittiin

Halsvuoren polku lähti vähän piilosta ja kerettiin mennä siitä ohikin. Mutta toisaalta, jos polku olisi heti löytynyt, niin ei varmaan olisi tullut käytyä ihastelemassa järveä. Ilmeisesti maanomistaja ei halua pitää Halsvuoresta kovin suurta meteliä, kun paikkaan ei ole minkäänlaisia viittoja. Ehkä kalliomaalauksien säilyttämisen kannalta on parempikin, ettei paikasta tehdä turistirysää. Onneksi maalauskohta on merkattu kyltillä, etteivät kiipeilijät vahingossa hilpaise siitä yli.

Halsvuoren juurella oli kaunis suolampi

...ja kiinnostava keppi!

Mehtolan laavulla 16.10.

2011-10-22T15:36:00.004+03:00

Sunnuntailenkki suuntautui vaahtokarkkien, kaakaon, koiran ja kaverin kanssa Mehtolan laavulle Muurameen. Aikast passeli combo! Pari sumeaa kuvaakin osui linssiin.

Tuletkin saatiin tällä kertaa syttymään, kun sytytys ei ollut meikän vastuulla. Vaahtokarkit saatiin siis paistettua, nams!

Retkikoiran vastuulliset tehtävät 1) etsi keppi suuhun 2) ota iisisti

Lukijahaaste! Koska retkeily on Ihan Parasta, haastan teidät blogin lukijat tekemään hyvän mielen retken jonnekin mukavaan paikkaan. Esimerkiksi luontoon.fi -sivuilta löytyy vaihtoehtoja. Eväiden mukaan ottaminen on erittäin suotavaa! Kertokaapas sitten vaikka tänne kommenttiboksiin retkistänne :)

Vaarunvuorella 15.10.

2011-10-22T15:13:00.012+03:00

Käväistiin syysretkellä Vaarunvuoren luontopolulla kuuden jalan ja neljän tassun voimin. Sää suosi, oli mukava käveleskellä ja värkkäillä ruokaa. Meillä olikin eväänä vaatimattomasti lohta, nuotioperunoita ja jälkkäriksi vaahtokarkkeja, pullaa ja kaakaota!

(Kuvakertomuksen PS merkityt kuvat on Pertti Sassalin linssistä. Samaten muutes myös tuo bannerikuva ja Isojärven postauksen kuvat :) Sama pätee näihinkin kuten kaikkiin muuhunkin tässä blogissa että kopioiminen on kiellettyä.)

Vaarunvuorelta oli mukavat näkymät (PS)

Oodi haaveilee lohesta (PS)

Näkymää nuotiopaikalta

(PS)

Silmät liikkuu, koira ei... (kuvat PS)

Temppuiltiinkin... (kuvat PS)

Reitti oli lyhyt, mutta aikaa saatiin kyllä hyvin kulumaan. Päiväretkikohteeksi Vaarunvuori on oikein mainio. Lauantaipäivänä porukkaa oli jonkin verran liikenteessä, mutta nuotiopaikalla ei silti ollut ruuhkaa.

Missä polku, siellä retkeilijät (PS)

Koiran muisti

2011-10-15T09:21:00.002+03:00

Viikko sitten tuossa kävelytien viereisessä männyssä oli orava. Yhä edelleen mäntyä täytyy Oon mielestä lähestyä tiitteränä häntä selän päällä ja latvustoa tähyillen, ja puun juurella haukkua pari topakkaa uhkausta ylöspäin. Toiselle puulle, jossa oli orava ehkä kaksi kuukautta sitten, pitää myös tehdä pieni yleistarkastus aina kun mennään ohi.

Taisi Oodiin iskeä vakava puuhkahäntäkateus...

Aina nälkä

2011-10-14T00:24:00.002+03:00

No siis. Koirathan muistuttavat aina omia ihmisiään jossain määrin, ja meitä ainakin Oodin kanssa yhdistää ahneus. Ruoka toimii molemmilla melkein kaikissa jutuissa hyvänä motivaattorina.

Ostin tässä taannoin itselleni Pirkan luomutattaripuurohiutaleita, lähinnä siksi, että tuotteen nimi kuulosti niin hienolta. Aika tosi vastuullista syödä luomua ja aika tosi hifistelyä syödä tattaria jonkun perus ruispuurohiutaleiden sijaan. Ja jo siitä syystä luomutattaripuuro maistuisikin varmasti taivaalliselta ja saisi arjen aamut tuntumaan juhlahetkiltä. Toisin kävi, ei uponnut tattaripuuro tähän naiseen. Jokin outo sivumaku sai meikäläisen yökkimään niinä molempina kertoina kun yritin hiutaleista tehtyä tattaripuuroa syödä (tt eli tärkeä tieto: ekakerralla voisilmän ja tokalla kerralla mustikkakeiton kanssa).

Puuronjämistähän oli tietty kipattava osa kokeeksi karvaisen biojäteastian kuppiin ja seurattava, että kelpaako ihan sellaisenaan vai pitäisikö tarjota muuhun ruokaan sekoitettuna. Sinne upposi ja kupinkin nuoli huuuooolelliseeesti. Ja tämä on nyt toistunut useampaan kertaan, kun olen sekoittanut puuroa muun ruuan joukkoonkin. Ei ollut J.A.U Yrjölä ihan väärässä kun puuroja koirilleen keitteli.

Onni on luomutattaripuuroa arvostava koira.

"Vieeeeressä"

2011-10-11T12:38:00.005+03:00

Kahden kuukauden tekemisen jälkeen Oodi aloitti vihdoin juoksut 8.10. eli melkein tasan 7 kuukautta edellisistä.

Käytiin Laajavuoressa pidetyssä lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä turisteina sunnuntaina 2.10. ja sen sorttista pöljäilyä olikin ilmassa, että aavistelinkin juoksujen alkavan ihan lähiaikoina. Oodin oli tavallistakin vaikeampi rauhoittua hengailemaan ihan rauhassa sillä välin kun Hettan emännän kanssa rupateltiin. Tosin ei tuo juoksuittakaan ole niitä kaikkein hiljaisimpia, mikäli ollaan tapahtumassa, jossa on paljon muitakin äänekkäitä lappalaiskoiria.

Nuorempaa Hettaa Oodi moikkasi tosi hyvässä hännänheilutusmeiningissä, mutta pari kuukautta vanhempi Noita sai turhan kipakan tervehdyksen Oodilta. Mitä lie Noita kuiskutteli Omppamaarian korvaan kun akka niin tulistui. No, nuorten naisten elämä ei aina ole niin yksinkertaista, juu nou.

Pää pyörii kuin Torikeskuksen ovet

Hihnalenkeillä meillä on (taas) kokeiltu uutta juttua. Oodi kulkee nykyään suurimman osan ajasta vierelläni vähintään takajalat "samalla tasolla" jalkojeni kanssa, ja tämä onkin vienyt taas eteenpäin oppia rennoista ohituksistakin. Toki O pääsee haistelemaan penkkaa ja puskia, mutta ei vaan saa juurikaan kulkea edelläni. Hienosti Oodi onkin tähän systeemiin jo tottunut.

Kaupungilla ollaan käppäilty hihnassa...

... ja metsässä ilman hihnaa. Vielä uskalsin päästää tuon irti juoksuista huolimatta, kun ajeltiin ihan tosi korpeen, jossa ei juuri muita liiku. Oodi kun on vielä hienosti kuulolla näin juoksujen ekaviikolla.

Olen ehkä aiemminkin todennut saman, mutta kyllä jotain olennaista tuosta koirasta kertoo se, että sen mielestä on ihan normaalia pitää keppinään nelimetristä puunrunkoa. Ja se vielä äpisee sille puulle kovaan ääneen kun ei puu meinaakaan taipua neidin tahtoon.

"Sähköjänis ja jäyhä jököttäjä - friends 4ever"

2011-09-04T11:42:00.010+03:00

Oodin kamu partaHemmo piipahti taas meillä yhden yön yli hoidossa. Käytiin epelien kanssa ensteks lauantaina aamulla rymyämässä Laukaan metsissä (hirvikärpästen saaliina yyh) ja illalla vielä reippailtiin remmilenkki. Hemmo on kerrassaan mainiota seuraa Oodille, kun tyyppi osaa olla niin raaaauuuhaaaallinen, mutta innostuu kuitenkin halutessaan sopivassa määrin myös juoksu-/örmyilyleikkeihin. Sisällä kaksikko veti huolettomasti sikeitä suurimman osan lenkkienvälisajasta.

Uukakkonen sen sanoitti: If you walkaway, walkaway, I walkaway, walkaway...I will follow

Hemmolla oli kaikki rauhoittelueleet käytössä intopinkeän puuhkahännän kesytyksessä:

"Siinähän meuhkaat, mua ei ny huvita..."

Oodin vaanimishetket vol 1583

Metsästä löytynyt tennispallo sai pian Hemmoonkin vipinää, kun Oodi oivalsi painattaa se suussaan karkuun tuhatta ja sataa

Aamupalaretki neljän tassun ja kahden jalan tapaan

2011-09-02T14:55:00.006+03:00

Tarvitset ainaskin

eväitä (kepit on viihdyttävä lisä, niitä löytyy yleensä retkikohteesta),

kamun, voi olla karvallinen tai karvaton

ja

avoimen asenteen luonnon tarjoamia mukavuuksia kohtaan.

Parhaat seikkailut löytyvät usein yllättävän läheltä!

"Se riekkuu, se rällää, se huutaa..."

2011-08-22T18:54:00.014+03:00

... nimittäin Oodi. Mutta lähinnä vain pelloilla ja metsissä, joissa saakin riekkua niin paljon kuin vain jaksaa. Pelloilla tosin rällää tähän aikaan myös leikkuupuimureita, joita sietää väistellä.

Mummolan maisemia

On joskus ihan mahdotonta ottaa vauhdikkaita peltoriekkukuvia koirasta, joka iskee itsensä lähistölle heti kun otan kameran esiin. Kyllä se siellä juoksee ja riekkuu, uskokaa vaan.

"MITÄÄ SÄÄ TEET?!"

Löytyy sitä ihan täältä etelä-Suomenkin "kotikotikulmiltakin" hienoja mestoja:

niittyä @ Tuusula elikkäs Tusby, tarkemmin sanottuna Hyrylä elikkäs Hyrde elikkäs Skavaböle. Täällä treffattiin silloin aikoinaan viime vuonna Nieida-mummo ja Lunta laumoineen!

Tuleeko muille ku mulle suomenpystykorva-fiilikset tästä kuvasta? Jotenkin tuo asetelma muistuttaa metsästysaiheisten juttujen kuvia. Ei sillä, että niitä olisin juurikaan lukenut.

Omistaapa järkkäri, jolla vois näitä maisemia kuvailla!

Harrastetaan me nykyään Oodin kanssa yhdessä myös juoksemista, eli hienommin sanottuna canicrossia. Whuhuu! Oodin taktiikka on yrittää juosta alkulenkki täysiiiiiii ja sitten hiljalleen siirtyä emännän kannoille himmailemaan reippaalla ravilla (joka muuten näyttää tosi kivalta ja luonnolliselta liikkeeltä!). Juostaan mieluiten hiekkateillä ja metsäpoluilla, koska asvaltti on paitsi ihmisen niin erityisesti myös koiran koiville paljon ikävämpi alusta. Juoksulenkeillä Oodilla on varusteenaan Hurtan y-valjaat ja joustava hihna, joka on siis kiinni juoksuvyössä meikäläisen vyötäröllä. Mielestäni Oodi on muuten saanut ehkä aavistuksen lisää lihasmassaa tässä juoksuharrastuksen edetessä, huippujuttu! Hyvässä kunnossa oleva lihaksisto on vakuutustakin parempi turva koirankin kropan terveydelle.

R niinku...

2011-08-10T10:40:00.005+03:00

...ruoka
Kuten aiemminkin taisin todeta, Oodi siirtyi kesän ajaksi seka-/nappularuokintaan reissailun ja hoitokeikkojen takia. Ilmeisesti tämä yhdistettynä helteisiin sai ennen todella ahneen koiran yllättäen nirsoilemaan. Oodi on jättänyt syömättä vaihtelevasti niin aamu- kuin iltasapuskojakin, ja muutaman kerran ruoka ei maistunut ollenkaan koko päivänä. Koiran olisi kai oikeastaan ihan luonnollistakin pitää välillä paastopäiviä, eikä tiettävästi yksikään ole vielä nälkään itseään näännyttänyt. Olen siis aina nostanut kupin tylysti pois tarjolta, mikäli sapuska ei ole noin kymmenen minuutin aikana kelvannut.

Jossain vaiheessa ruoka on siis aina ruvennut kuppiinsylkijällekin maistumaan. Olen kuitenkin alkanut (omia hermojani helpottaakseni) nostattaa ruuan arvostusta Oodin silmissä siten, että kuppi täytyy ansaita kuonon eteen. O on pienestä pitäen aina odottanut istuen hirmu nätisti ja rauhassa lupaa käydä ruuan kimppuun, mutta olenkin tehnyt hommasta nyt astetta vaativampaa. Neiti esimerkiksi saa hyvän tovin odotella ruokaansa paikkamakuussa, jonka jälkeen kupille säntääkin huomattavasti ahneempi koira. Johdan siis kerrankin pikkulappalaista oveluudessa 1-0!

...rauhoittuminen
Ehkä aiemmista kirjoituksista on luettavissa myös se, ettei Omps ole juurikaan niittänyt mainetta koiramaailman zen-buddhalaisena. Mitäpä sitä mietiskelemään ja meditoimaan, kun vauhti kuitenkin korjaa virheet, tuumaa O. Joskus on kuitenkin sähköjäniksenkin rauhoituttava. Täällä kotosalla kun hengaillaan ihan kaksistaan, niin neiti onkin 99% ajasta jostain pehmeässä ja lämpimässä paikassa viettämässä siestaa, tähän tyyliin:

Koirakamujen seurassa rauhoittuminen on kuitenkin Oodille ollut aina vaikeaa, mikäli kamukin on meneväistä sorttia. Yleensä vasta toisen koiran esimerkistä Oodikin malttaa relata. Harjoittelimmekin Nasse-basenjin kyläillessä sitä, että koirat rauhoitettiin keittiön pöydän viereen käskyillä makaamaan meidän emäntien teehetken ajaksi. Ja sehän toimi! Riekkukaverit malttoivat pötkötellä, kun saivat selkeät komennukset siihen puuhaan. Selkeät käskyt, jämäkkyys ja oma rauhallisuus - siinä lääkkeet tähänkin asiaan :)

Relaamisiin!

Heinäkuussa hellesää, sää, sää, elokuuhun kesä jää

2011-08-08T15:14:00.019+03:00

Kuuma kesä alkaa vaihtua hiljalleen syksyksi, eikä se karvatassuja ajatellen ole ollenkaan huono asia. Reippaille lenkeille voi lähteä muulloinkin kuin aikaisin aamulla tai myöhään illalla, ja ruokakin maistuu ainakin Oodille paremmin nyt vähän viileämmillä ilmoilla kuin kovilla helteillä. Kyykäärmeiden varomisenkaan kanssa ei kohta enää tarvitse/jaksa olla niin hysteerinen, tosin ihan pian ainakin täällä keskellä Suomea metsät on vuorostaan täynnä hirvikärpäsiä, yäk.

Oodi on koko kesän aktiivisesti riisunut turkkiaan, ja varsinkin tyypin koipiosasto muistuttaa tällä hetkellä etäisesti kynittyjä broilerinkinttuja. Edelleen karvaa vaan lähtee ja lähtee, joten ellei tämä kohta lopu, niin Omps saa kohta opetella itse heiluttelemaan imuria. Karvanlähtö yhdessä tihentyneen peemailien lukemisen ja lähettelemisen kanssa taitaa kuitenkin enteillä lähestyviä juoksuja, josko syyskuussa Oodi vihdoin tekisi toiset juoksunsa. Eikös niiden jälkeen narttukoiran pitäisi vähän lisää aikuistua? Eikö niin? Pliis?!

Vielä ehtii kuitenkin kirmata metsissä ennen hirvikärpäsiä ja juoksuhuuruja, tässäpä tunnelmapaloja tämän aamupäivän metsäilyltä:

Kumarruin säätämään kameraa, Oodi juoksenteli ympäri kanervikkoa, ja yllättäen tämä näky oli edessä kun nostin pääni...

Aika nätti heebo minusta!

"Maastoudun kepin kanssa..."

"...eiku hepuloin!..."

"...ja taas matalaksi..."

"...ja eiku ympäri vaan!"

Elokuun aurinkoa vanhalla metsäautotiellä

Kun yksi keppi ei riitä...

"Jaa, mitä arvostelet siinä?"

Kuinka teinipoika kesytetään

2011-07-18T14:50:00.010+03:00

15 kiloa topakkaa suomenlapinkoiratyttöä ja 40 kiloa valkkari-sakemannisekoitus teinipoikaa kohtasivat tänään pitkästä aikaa riekkumeininkien merkeissä. Elopainolla ei juuri ollut merkitystä, kun suoran toiminnan nainen Omps väänsi heti kärkeen viriilille nuoriherra Lucalle rautalangasta, kuinka hienoja neitejä tulee kohdella. Luca sai mm. "laitan tän mun tassun vaan varovasti tähän sun selän päälle..." -yrityksillään osakseen tiukat ja asialliset sättimiset Oodilta.

Kaksikon yhteiselo sujuikin kiellettyjen asioiden listan läpikäymisen jälkeen oikein mainiosti riehakkaiden leikkien merkeissä. Omps taitaakin olla koiranelämän alkeiden opettelun kannalta ihanneseuraa juurikin viriileille nuorille uroskoirille - O jaksaa ikuisuuksiin säätää, härvätä ja riekkua, mutta torjuu myös tarpeen tullen reippaasti ja selkeästi sulhojen lähentely-yritykset.

Pulmu aka Pastori seurasi järkyttyneenä sohvan selkänojalta riekkujen ensihetkiä, Pulmerssonin onneksi siirryttiin kuitenkin pian tyhjään koirapuistoon

"Hei mitä sä teet? Voinksmä osallistua?"

Siellä ne jossain viilettää

Oodi vaanii

Majakka ja perävaunu

Komistus! Luca on kivasti saanut värityksensä sakemannin puolelta ja rakenteen valkkarin puolelta. Vielä kun hontelo teinipoitsu saisi massaa luidensa ympärille niin ai että.

"Vieläköhän toi jaksais juosta?"

Kesälaitumilla...

2011-07-14T21:57:00.004+03:00

... on kivointa kirmailla kaverin kanssa!

Isla ja Oodi lenkinjälkeiskuolajojotunnelmissa

Neljä tassua ja kaksi jalkaa ovat keskittyneet lähinnä nautiskelemaan kesästä niin yhdessä kuin erikseenkin. Omps on ollut pariin otteeseen hoidossa meikän leirien ajan, ja pärjäillyt jälleen mukavasti. Vauhtia ja pusuja on kuulumisista päätellen riittänyt. Molempia paljon.

Hurjat helteet ovat saaneet Oodin aloittamaan ihan eeppisen karvanlähtö vol
kakkosen, josta ei ilmeisesti tule loppua ennen kuin neidin kropassa on enää kaksi karvaa ristissä. Minkä teet, tee se täysillä, tuumaa O tästäkin asiasta.

Isojärven kansallispuisto

2011-06-01T18:22:00.010+03:00

Käytiin viime viikonloppuna kolmen ihmisen ja yhden koiran porukalla tutustumassa Isojärven kansallispuistoon. Talsimista riitti ihan mukavasti rentoon parin yön viikonloppureissuun, yhteensä tuli käveltyä pyöristettynä ehkä noin 25 kilometriä.

Isojärven kansallispuistossa on paljon kanadanmajavia, ja sen kyllä huomasi. Patoja ja katkottuja puita oli paljon, tosin yhtään majavaa emme nähneet. Laavut ja nuotiopaikat olivat siistejä ja reitit hyvin merkattuja, eikä paikka ollut liian ruuhkainen vaikka aika suositun viikonlopun taisimmekin valita retken ajankohdaksi. Kannattaa siis käydä Isojärvellä, yhden tai kahden yön reissulle paikka on oikein passeli!

Oodi säätää joustohihnassa

Lortikanvuoren luontopolulla ilman rinkkoja

Oodi vietti koko reissun hihnassa, koska kansallispuistojen alueella koirat täytyy pitää kiinni. Vaeltelun aikana Oodi oli joustohihnan ja valjaiden kanssa köytettynä vyörärölleni juoksuvyöhön, ja leiripaikoilla Oodi oli myös kytkettynä. Joustohihnan kanssa liikkuminen oli miellyttävää molemmille nykäyksistä ja sinkoiluista huolimatta, vaikkakin suurimman osan ajasta O kulki edellä tosi mallikkaasti. Aluksi O tietysti myös ekalla tauko- ja leiripaikalla kiljui ja vinkui ja testasi tovin, että pääsisikö huutamalla juoksentelemaan irtonaisena. Kun älämölö ei tuottanut Oodin mielestä toivottua lopputulosta ja väsykin iski, niin karvapää rauhoittui istuskelemaan ja torkkumaan väsyneenä. Myös telttailu sujui ekakertalaiselta mukavasti, vaikka aluksi Oodi vähän ihmettelikin outoa nukkumapaikkaa.

Sateisella Kalalahden laavulla torkkumassa älämölöilyn jälkeen

O otti oma-aloitteisesti tehtäväkseen vahtia laavulta käsin muita satunnaisia kulkijoita ja välillä piti sellaista konserttia yllä että huh. Pitäähän sitä ilmoittaa tulijoista, joopajoo... Onneksi raitis ulkoilma väsytti Oodiakin sen verran, että aina valpas neitonenkin alkoi pian pilkkiä väsyneenä laavun vieressä.

"Tuolla...tapahtuu...jotain...zzz"

Vahterjärven vahtikoira

Trangiapoppareita!

Oodi osoitti reissulla olevansa vähäisestä karvapeitteestään huolimatta hyvin säänkestävä lappalaiskoira, sadekuurot ja kastuminen eivät haitanneet koska turkki kuivui nopeasti ja viileämmällä kelillä O ymmärsi kiepauttaa itsensä ihan kerälle nukkumaan. Tämä oli kelpo aloitus retkikoiran uralle, mihinkäs sitä lähtis seuraavaksi, hmm.

Tokottelua

2011-06-01T17:40:00.010+03:00

Tokoiltiin taannoin Tuomarinkartanolla pk-seudun lappalaiskoirien kanssa. Tehtiin ihan perus sivullaolemista, paikallaanolemista ja seurailemista/pujottelua, eli aina tarpeellisia perusjuttuja. Mehän haetaan tokoilusta ennen kaikkea juurikin sujuvuutta ihan tavalliseen arkielämään, ja nämä treenit olivatkin enemmän kuin paikallaan taas! Mukava oli myös tavata muita lappalaiskoiria, erityisesti Juskakankaan Moskuun ihastuimme kovasti sekä minä että Oodi :)

Outi U. kuvaili touhuja kauniin aurinkoisessa illassa, ja tässä muutamia otoksia. Emännällä ei näköjään selkä meinaa millään pysyä suorassa, mutta onneksi Omppa on pätevänä :)

Katso!

Sivu!

Seuraa! Seuraamispaikka on Oodilla vielä aika hakusessa sekä irti että hihnassa, mutta tarpeeksi mielenkiintoisella palkalla varmasti homma skarppaantuisi.

Hieeeeeno taitava!

Taistelutahtoisen Oodin mielestä ihan parasta on, jos touhuamisesta saa palkaksi jonkin asian repimistä. Tällä hetkellä hitti on vanha pinkki neulospolvisukka, vähän tähän tyyliin...

Mätsärit

2011-05-15T19:19:00.005+03:00

Käytiin Oodin kanssa kennelkerhon järkkäämissä mätsäreissä torstaina ja treenailtiin jälleen pörrösähikäisen kanssa olemista ja tekemistä muiden koirakoiden ilmoilla.

Osallistuttiin reippaasti kehätohinoihinkin, ja mätsäiltiin Oodin kanssa isojen koirien kehässä. Aluksi kehään kutsuttiin kaksi koirakkoa kerrallaan, ja tuomari tarkasteli molempia koiria sekä seisonnassa että liikkeessä ja kopeloi korien lihakset/läskit ja katsoi hampaat. Mätsäreissä ulkomuotoakin tärkeämpi asia on koiran ja handlerin yhteispeli, jota tuomari tarkkailee myös.

Meidän kehässä tuomari syynäsi koirat todella tarkkaan, mikä oli huippujuttu harjoittelun kannalta. Oodi seisoi käskystä hienosti (jess, oltiin tätä opeteltu!) ja pysyi tyynenä kun tuomari katsoi hampaat ja tunnusteli kroppaa. Liikkeiden esittely meni kuitenkin harakoille, kun Oodi kyllä ravasi nätisti vierellä, mutta neidin piti tiirailla lakkaamatta kehän ulkopuolelle ja ärsyttävästi räkyttää menemään, vaikka osaa ravata vierellä nätistikin. Oodi eläytyi kai liikaa rooliinsa näyttelyfifinä :D Kehäparimme, ihana ruskea spanieli veikin emäntineen punaisen nauhan kun me toheloitsijat saatiin sininen.

Tähän väliin lavastettuja seisotusviritelmiä:

Lopuksi kaikki sinisen nauhan saaneet kutsuttiin uudelleen kehään, ja mielessä kävi kyllä että mitähän lappalaisepeli tällä kertaa keksii! Tuomari katsoi vielä yhdessä kaikkien seisomiset ja liikkeet, ja tällä kertaa Oodi olikin älyttömän hyvin kuulolla niin seisotettaessa kuin kehän ympäri ravatessakin. Taidettiin molemmat skarpata, kun kehässä oli enemmän sakkia.

Tuomari tiputti koirakoita yksitellen kehästä ulos ja sijoitti lopuksi porukasta neljä palkintosijoille. Tuomari oli ilmeisesti huomannut skarppaamisemme, ja sijoitti meidät sinisten nelosiksi. Työvoitto :)

Riekkurehvit

2011-05-09T12:33:00.009+03:00

Oodi paimentaa

Oodi pääsi riekkumaan Nasse-urosbasenjin kanssa koirapuistossa. Seuraamme liittyi myös 9kk ikäinen Piitu-labbis ihmisineen. Oodi ja Nasse ovat molemmat sen ikäisiä, että koirapuistoon ei viitsi mennä turhaan hakemaan huonoja kokemuksia toisista, vieraista koirista, mutta tyhjässä koirapuistossa on sovitusti kiva käydä leikkimässä. Piitu-labbis tosin oli ihan uusi tuttavuus, mutta koska musta pentusalama oli niin letkeä ja positiivinen pakkaus, niin neitosetkin tulivat vallan erinomaisesti juttuun keskenään :)

"Kukas olet?"

Perusasetelma oli se, että Piitu viiletti edellä keppi suussaan, Nasse seurasi välittömästi Piitun kannoilla ja Oodi rääkyi perässä vihoviimeisenä.

Vaikka kepit ovat yleensä Oodinkin mieleen ja niistä olisi mukava taistella kaverin kanssa, antoi Oodi Piitun touhottaa itsekseen keppiensä kanssa. Piti tilannetta silti tarkkailla lähietäisyydeltä ja odottaa, koska Piitu säntäisi taas juoksuun niin että voisi lähteä perään.

Hienosti Nasse antaa tyttöjen olla rauhassa, vaikka tuoksut ovatkin kovin huumaavia.

Juokseminen oli mukavaa, mutta lämminhän lappalaiselle näillä keleillä tuli. Vesipullo ja pieni kippo onkin tärkeä varuste, ettei käy hassusti.

Keikkuen tulevi

2011-05-08T19:34:00.017+03:00

Ensin keräiltiin voimia...

...sitten oltiin metsässä...

...ja rannoilla ja vedessä...

"Pakkoko on seistä just nyt?"

...kerettiinpä pelaamaan tennistäkin, mutta siitä ei ole yhtään kuvatodistetta...

...ja veneiltiinkin!

Neiti Elohopeaa piti välillä hieman avustaa paikallaanpysymisessä

Muistakaa kamut olla viisaasti vesillä! Rantaan on usein yllättävän pitkä matka.

Loiskis!

2011-05-03T19:17:00.003+03:00

Oodi pääsi jälleen altaaseen testailemaan räpylöitään, kun saatiin uintiajan jakajaksi Nasse-basenji. Kivaa!

Nasse ja emäntänsä olivat meille uusia tuttavuuksia, ja Oodi saikin ennen uintireissulle lähtöä reuhuta Nassen kanssa. Basenjin ja lappalaiskoiralikan leikit osuivatkin mukavasti yksiin, ja varmasti nähdään vielä uudestaankin leikkien merkeissä! Viimeistään parin viikon päästä, varattiin nimittäin suorilta jo uusi uintiaika.

Oodi odottaa kun Nasse ui. Kuvausolosuhteet olivat digipokkarilla uintihallissa aivan jäätävät, joten jääköön tämä ainoaksi julkaistavaksi otokseksi. Voitte ihailla edellisiä uintikuvia ja kuvitella Oodin niihin ilman pelastusliivejä.

Sekä ekakertalainen Nasse että tokakertalainen Oodi uivat tosi hienosti. Oodilla oli kehitystäkin nähtävissä, vaikka altaaseen menevällä rampilla meinasikin aluksi päästä iso itku. Oodi kuitenkin solahti veteen kuin vanha tekijä, ja sai uiskennella viimeiset kolme kierrosta ilman pelastusliivejä. Koville uiminen kuitenkin ottaa, ja molemmat koirat etsivät hetken jalkojaan rampilla kun maitohapot meinasivat voittaa. Palautuminen on kuitenkin tosi nopeaa, ja jo loppusuihkuttelujen jälkeen sekä Nasse että Oodi olivat omia vilkkaita itsejään. Hieman toki väsyneempiä sellaisia :)

Miksikö vien Oodia uimaan, vaikka Oodi ei itse varsinaisesti riemusta kiljuen juokse altaaseen? Ensinnäkin, Oodi on osoittanut olevansa sopeutuvainen likka, joka kyllä räiskyttelee mielellään rantavedessä ja selvästi nauttii vedestä "elementtinä". Jo ensimmäinen uintikerta osoitti, että neidistä itse uiminen ei kamalaa ole ollenkaan, vaikka uimasilleen ryhtyminen onkin jännittävää. Tällä kertaa Oodi lähti vapaaehtoisesti, kannustamatta rampilta veteen monta kertaa, ja ui rauhallisesti ja määrätietoisesti altaan ympäri. Tähänkin hommaan on siis totuttu, enkä koe, että Oodia mitenkään rääkkäisin.

Ikävintä hommassa on Oodin mielestä tällä hetkellä varmasti uimisen rankkuus, se että aivan eri lihakset tekevät töitä kuin vaikkapa metsissä juoksennellessa. Kuitenkin näitäkin lihaksia tarvitaan koko kropan hyvinvointiin, ja koska meillä on mahdollisuus käydä lähellä uimassa sisällä uittajan kanssa, haluan mahdollisuuden hyödyntää :) Koirallakin hyvä lihaskunto on satsaus tulevaisuuteen, varsinkin kun taustalla on jalkaoperaatio.

Enää täytyis saada emännälle samanlainen lihaskunto, ja mieluiten vähällä vaivalla ;)

Jerusalemin torilla

2011-04-21T20:42:00.005+03:00

Kuka uskaltaa pedon luolaan kurkistaa?

Oodi oli eilen mukanani toteuttamassa kolmea elämyksellistä pääsiäisvaellusta. Olin itse liikkeellä kansalaisen/torikauppiaan roolissa, ja O pääsi esittämään Jerusalemin torilla hurjaa susihukkasta. Ei tainnut kukaan tosin uskoa moista väitettä hurjuudesta, vaikka hurja peto oli vuoroin kaltereiden takana luolassaan ja vuoroin esittelemässä hampaitaan ja taistelutaitojaan kojun vieressä. Oodin oli tietysti mahdotonta pysyä hurjan kammottavassa roolissaan, ja jotkut "rohkeat" uskaltautuivat jopa rapsuttelemaan. Oodi otti hienosti vastaan myös pienempien vaeltajien silityksiä.

Varsinaiset yleisölle vedetyt torikohtaukset eivät kauaa kestäneet, ja väliajat tokoiltiin, leikittiin ja hengailtiin Oodin kanssa, ja neiti sai myös levätä häkkiluolassaan ja auton takakontissa. O rauhoittuikin pötköttelemään häkissä myös torikohtausten aikana, vaikka ympärillä oli menoa ja melskettä. Rauhallinen ja turvallinen oma paikka on muuten koiralle tosi tärkeä juttu tällaisissa uusissa tilanteissa. Jeesuksen ratsastaessa paikalle suomenhevosella päätin muuten peittää Oodilta näköyhteyden ulkomaailmaan kokonaan koiramaisten Hoosianna-huutelujen välttämiseksi ;)

Hurja peto lepäämässä

"Päästä jo ulos, mä lepäsin jo plaaah"

Aurinkoisen viikonlopun touhuja

2011-04-17T17:58:00.008+03:00

Eilen illalla käytiin Oodin kanssa hengailemassa läheisessä möllitoko/treeni-illanvietossa. Lähdin paikan päälle sillä asenteella, että keskitytään lähinnä opettelemaan rauhallista tapahtumahengailua. Katselmuksessa kun Oodi innostui selostamaan muiden tekemisiä ja sanomisia melko tomerasti. Rima oli siis toooodella matalalla.

Mutta kappas. Innostuttiin kuitenkin treenailemaankin muiden kanssa, ja ei voi muuta sanoa kuin että olin NIIN positiivisesti yllättynyt Oodin olemisesta ja tekemisestä, että meinasin haljeta ylpeydestä. Oodi osaa ottaa älyttömän hienon kontaktin. Ei me mitään vaikeita juttuja tehty, perus pujotteluja ja ohitteluja ja perusasennossa odottelua. Ekojen juoksujen myötä Oodi tuntuu muutenkin rauhoittuneen, ja oleminen ja yleishengailu kentällä sujui hienosti. Niin ja myös ohitukset lenkeillä ovat siistiytyneet entisestään. Ei emäntä voi muuta kuin hymyillä :) Tykkään siitä, että Oodi on energinen ja säpäkkä tyttö. Vielä sitäkin enemmän tykkään siitä, että kaiken energian ja säpäkkyyden saa ohjattua oikeisiin asioihin.

Niin kuin oli aiemmin jo sovittu, treenailuillasta meille lähti yökyläilemään Oodin lenkkikaveri, jossain aikaisemmassakin postauksessa esiintynyt ihana seropi Hemmo.

Otettiin viralliset yhteisfotot partsilla

Parrakas gentleman, joka oli kylässä kaikin puolin tosi hienosti ja rauhallisesti

"Kyllä se Oodi sisälläkin vähän yritti mua leikittää, mutta tuumasin et pötkötellään vaikka vierekkäin mieluummin."

"Okei"

Lenkkeilykin sujui vilkkaan tyttökoiran ja "oota haistelen vielä ton nurmitupon" -poikakoiran kanssa tosi mukavasti, kun ohjasin sakkia lempeästi, mutta jämäkän määrätietoisena ja lihapullantuoksuisena ;) Hyvä minä!

Eksä-ladut, nyksä-lenkkipolut!

2011-04-14T19:57:00.012+03:00

Vallattiin tänään pätkä Metsoreittiä. Vaikka ladut olivat jo sulaneet, oli lunta kuitenkin sen verran että Oodin mahanalus pysyi kurattomana.

Mitä isompi keppi, sitä paremmat fiilikset...

Kas tältä näyttäisi Oodi sakemannina, älkää kysykö miten sain tällaisen kuvan:

Ja lopuksi muutamia lihapullanpitelijä-kuvaajasta johtuen kieroja, käyriä, mutkaisia ja pönöttäviä seisontoja. Malli on kuitenkin aivan ihana vaikka päällään seisoisi, mikä on tärkeintä :)

Uimakuvat

2011-04-12T07:22:00.007+03:00

Oodi kävi helmikuussa polskimassa Koirasportissa, siitä seuraavaksi muutama kuva. (Kaikki kuvat ottanut T. Karvonen, eikä niitä pidä kopioitaman ilman lupia.)

Koiraa ei vahingoitettu kuvauksissa ;)

Olin itse aina muutaman metrin Oodia ja uittajaa edellä altaan laitojen ulkopuolella houkutellen Oodia luokse.

Taustalla näkyy metallinen ramppi, johon Oodi pääsi joka kierroksen jälkeen lepäilemään. Aluksi märkä rättinen meinasi, etteivät jalat varmasti kanna moisen koitoksen jälkeen, ja meinasi pistää pötkölleen. Kantoivat ne koivet kuitenkin kun malttoi vain kokeilla :D Viimeiselle kierrokselle Oodi jo ponkaisi rampista vauhtia :)

Oodi suosittelee Koirasporttia!

Perussettiä ja ruokajuttuja

2011-04-10T17:05:00.006+03:00

Blogirintamalla on vietetty tovi hiljaiseloa, mutta nyt sain aikaiseksi päivittää tärkeimpiä tapahtumia tänne. Skrollailkaahan siis alemmas!

Barffimössöjen kanssa puljaaminen on sujunut mallikkaasti, ja vähitellen mahdollisuuksien mukaan kokeillaan kaikenlaista uutta, esimerkiksi merilevä ja lohiöljy ovat ostoslistalla. Oodi odottaa aina innokkaasti ruokakuppia ja nuolee sen viimeistä murua myöten puhtaaksi.

Aamuisin Oodi saa jotakuinkin tällaisen setin (viisaammilta opitun mukaisesti):

kasvissosetta n. 90g
+ lihaa tai sisäelimiä tai kalaa n. 90g
+ vähän raejuustoa (tai rahkaa)
+ pellavansiemenöljyä
+ Cartivet-lisäravinnetta (ennaltaehkäisevästi vasemman takakoiven niveliä ajatellen)
+ kerran-pari viikossa raa'an kananmunan(keltuaisen), ruuantähteitä, rypsiöljyä, puuroa... tarpeen ja jääkaapin sisällön mukaan mitä milloinkin

Iltaisin Oodi rouskuttelee pari raakaa broilerinsiipeä.

"Niistä mä muuten TYKKÄÄN!!!"

Ruokamäärää säätelen sen mukaan, miltä Oodin kroppa tuntuu ja näyttää. Suhde vihannes/lihamössössä on kuitenkin kutakuinkin aina 50/50.

Perus lenkkinameina ja kyläilyeväinä on tavallisia Brit Care -nappuloita (salmon&potato ja lamb&rice), joten välillä menee siis nappuloitakin. Ja välillä makaroneja, riisiä, puuroa... sujahtaa aamun mössöateriaan, eli barffailun sijaan voitais puhua ehkä enempi seka- / kotiruokinnasta.

Ruokalepoa unohtamatta!

(Muoks. Kiinnostuneille lisää tietoa raakaruokinnasta esim. täältä)

Katselmus 2011

2011-04-10T16:47:00.003+03:00

PLS:n Katselmus järjestettiin 19. - 20.3. Helsingissä, Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa. Sää oli varsinkin lauantaina erittäin pyryinen, sunnuntaina kun olin talkoolaisena paistoi aurinko mukavasti melkein koko päivän.

Olin Oodin kanssa nuorten narttujen kehässä lauantaina numerolla 78, eli ekana. Samassa kehässä pyörähteli mm. myös melkein naapurit Anna ja ihana Noita (Omituinen Källeröinen). Oodin toinen omistaja Anu oli jännäämässä kehän laidalla, silmät näyttivät olevan vielä kehän jälkeenkin Anulla päässä ettei sentään ihan niin kovasti tarvinnut hävetä että olisivat pudonneet ;) Kasvattaja-omistaja Johanna oli Doulansa kanssa samaan aikaan junnunarttukehässä, samassa missä Laura ja Hettakin (oli kiva nähdä!!!).

Tilanne oli meille molemmille ihan uusi, ja Oodilla oli vauhti päällä osittain myös juoksuista johtuen. Selvittiin kuitenkin ihan kunnialla kehähommista. Kehä oli niin luminen, että liikkeiden katsominen jäi todella vähäiseksi kaikkien koirien osalta, mutta seisotus sentään onnistui. Palkkasin Oodia tosi paljon, ja mukavasti yksilöseisotuksessa neiti pysyikin paikallaan.

Tuomari Lasse Tuomisen arvostelu Oodista:

NUO sininen nauha
"Oikeatyyppinen, pienehkö pää, runko & raajat hyvät. Karvapeite oikeanlaatuinen. Luonne oikea. Juoksuaika."

Nauhojen kanssa oli eri kehissä tänä vuonna kahta eri käytäntöä. Meillä nauhat jaettiin kaikille vasta yksilöarvostelujen jälkeen, ja vain jatkoon päässeet viisi koiraa saivat punaiset. Eli meidän sininen on eri sininen, kuin muiden tuomarien sininen, muistakaatte se ;)

Taidettiin osua muutamaan kameraan, mutta en ole kuvanottajien saaliita mistään bongaillut. Voipi olla että seuraavassa Reviirissä on meistäkin joku kuva, tai sitten ei.

Kaikkinensa Katselmus oli jännittävä, mutta erittäin mukava kokemus! Ja kiva oli nähdä kaikkia vanhoja ja uusia tuttavuuksia, varsinkin Liisalle kiitos sunnuntaisesta seurasta :)

Ekat juoksut!

2011-04-10T16:33:00.004+03:00

Oodi aloitti ekat juoksunsa vihdoin vuoden ja vajaan neljän kuukauden iässä 6.3.

Juoksuaika meni muuten tosi näppärästi ja rauhallisesti ohi, mitä nyt parhaimmat ja villeimmät päivät sattuivat juuri Katselmuksen aikoihin. Oodi vuoti todella runsaasti, ja vaikka reippaasti itse putsailikin itseään, koin miellyttävämmäksi kaikille pitää Oodilla pöksyjä suurimman osan ajasta. Pöksyinä käytettiin lähinnä edullisia ja hyvin pestäviä lasten pikkuhousuja, joihin leikkasin reiän puuhkahäntää varten. Oodi ei ollut viritelmistä moksiskaan, mitä osasin odottaakin :)

Ennen juoksuja ja juoksujen aikana Oodi vaikutti tavallista väsyneemmältä. Kaikkinensa "aktiivinen juoksuvaihe" kesti kolmisen viikkoa, ja sen jälkeen pidettiin vielä viikon varoaika varmuuden vuoksi. Vielä nyt juoksujen jälkeen on lenkeillä kuljettu tavallista useammin nenä maassa peemaileja lueskellen ja välillä niihin vastaillenkin. Meillä asuu nykyään siis itsensä tiedostava nuori nainen.

Rillipään eväät

2011-03-03T10:16:00.005+02:00

Oodin rillit ovat ilmeisesti kevätauringon paisteen innostamina alkaneet muuttua entistäkin vaaleammiksi. Hauskaa seurailla, miten merkit ja väritys kehittyvät iän myötä. Oodin ilme alkaa entistä enemmän muistuttaa mummonsa, eli Ilo-emän äidin Nieidan ilmettä. Sekä mummo Nieida, äiti Ilo että tytär Oodi ovat minun silmääni perusilmeiltään hirmu samanlaisia keskittyneen, valppaan ja ystävällisen näköisiä koiria. Ja hurjasti keskittyessään Oodi näyttää emäntänsä tavoin aika totiseltakin, niin kuin tuossa kuvassa.

Oodin nappulasäkin pohja alkoi tuossa taannoin häämöttää, ja erinäisten laskelmien ja pohdintojen jälkeen en käynytkään ostamassa uutta, vaan tilasin Vauhti-Raksulta broilerin siipiä ja tein porkkana-kesäkurpitsa-salaatti -kasvismössöä pakkaseen. Viisaampien ja kokeneempien ohjeita (mm. näitä ) tarkasteltuani päätin siis siirtää Oodin kokeeksi raakaruokinnalle. Viisaampien ja kokeneempien ohjeita kannattaakin lueskella huolella, että osaa varmasti pitää huolen kaikkien ravintoaineiden riittävästä saannista. Mutta ei tämä miltään rakettitieteeltä vaikuta - oikeanlaisia juttuja oikeita määriä.

Miksi päädyin tähän? J&V ei mielestäni palvellut säännöllisesti syötynä Oodin kropan tarpeita tarpeeksi hyvin, enkä jaksanut metsästää toista nappulamerkkiä, joka pahimmassa tapauksessa on rahdattu Atlantin yli tänne. Haluan pitää huolen, että Oodi saa ravinnostaan (+tarvittavat lisäravinteet) tarpeeksi potkua lihasten ja nivelten kunnon ylläpitämiseen. J&V oli ihan hyvä ja maistuva perusnappula, mutta koska ulos tuntui tulevan saman verran kuin etupäästä meni sisään, niin huolestuin, että jääkö sisälle mitään. Oodin "jalkahistorian" huomioon ottaen olisi ongelmia ennaltaehkäisevästi hyvä, että sinne sisälle jäisi mahdollisimman paljon oikeanlaisia asioita. Laskeskelin, että raakaruokinta on järkevästi toteutettuna oikeastaan ihan saman hintaista kuin eläinkaupan nappulan syöttäminen erilaisilla höysteillä.

Vauhti-Raksun laatikko oli aika kiinnostava - Oodi teki kymmenen pisteen oma-aloitteisen seuraamisen autolta kotiovelle, kun kannoin samalla kahdeksaa ja puolta kiloa broiskun siipiä ;)

Nappuloita hankitaan kuitenkin edelleen lenkkinameiksi ja kyläily/vararuuaksi, kun ne Oodille hyvin kelpaavat. Puhdasoppiseksi barffailijaksi tässä ei nyt ole tarkoitus ruveta, vaan pitää vain huolta siitä, että Oodi voi kaikin puolin hyvin :) Hysterisoinut olen nimittäin tämän otuksen kanssa viime keväänä jo ihan tarpeeksi ;)

Korvat

2011-02-24T19:09:00.004+02:00

Koiran korvia on monenlaista sorttia. On pystyä ja lurppaa, isoa ja pientä, karvaista ja karvattomampaa. Olivatpa korvat mitä laatua tahansa, voivat ne joskus kadota koiran päästä aivan yllättäen. Tai sitten vähemmän yllättäen. Toiset korvat katoavat harvemmin, toiset taas hiukan useammin. Yleensä iäkkäämmän koiran korvat eivät jaksa enää katoilla niin usein kuin pentukoiran, mutta poikkeuksiakin kuulemma tapahtuu.

Esimerkki äkillisestä korvien menetyksestä (huom. kuvan koira liittyy vahvasti tapaukseen)

Oodin korvat tunnistaa parhaiten täpäkästä pystyasennosta ja karvaisuudesta, erityisesti vaaleista korvantaushapsuista. Korvat saattavat kuitenkin kadota kahdella tavalla:

Tapa 1: Katkaraputervehdys ja saimaannorpparötkötys

Blogissa on aiemmin esitelty saimaannorpparötkötys, ja katkaraputervehdyksen voitte tulla itse paikan päälle kokemaan. Kuvamateriaalina sen sijaan esittelemme Oodin kolmantena jyväskyläpäivänä napatun "letit rullalla" -kuvan, niiltä ajoilta kun korvat vielä vähän lepattivat suuntaan jos toiseenkin.

Tapa 2: "En ymmärrä mitä sanot, mutta täällä toisaalla on kauhean hauskaa."

Joskus, onneksi harvemmin, vauhti saattaa viedä naista niin, että korvat katoavat päästä. Oodin näkemys: On niitä hetkiä, kun irtorallatessa huomaakin vaikka jännän nyssäkkämummon hipsimässä pitkin jäällä olevaa polkua ja vieläpä aika lähellä ja on ihan pakko mennä keskustelemaan tädin kanssa. Ja keskustella kovaa, kun eihän vanha täti muuten kuule. Samalla emäntä yrittää myös keskustella jotain kauempana, mutta koska emäntä on aina mukana ja vanhoja tätejä harvemmin, niin on kohteliaampaa keskustella tädin kanssa kuitenkin. Emännän näkemys: Kyllä se sieltä tuli, kun tarpeeksi nopeasti juoksin karkuun. Jostain syystä tänään Oodin ei tehnyt jäällä mieli mennä morjestamaan ketään, vaikka aurinkoinen sää ja lauhempi ilma oli saanut niin hiihtäjät, kävelijät, pilkkijät kuin koiraihmisetkin hengailemaan samalla jäällä kuin mekin. Napakka kielto ja namien himo keskeyttivät neitosen haaveilut morjestusreissuista, ja auttoivat muistamaan, että emäntä juoksee keskusteluseuran puutteesta turhautuessaan pakoon kuin hirvi.

Ja näin me saatoimme kirmata sopuisasti pitkin jäätä samaan suuntaan, minä ja se hirvi. Jessus jos se karkaisi vaikka ihan autolle asti ilman meikää.

Vannomatta paras

2011-02-22T15:34:00.004+02:00

"Joo lähe vaan koululle, ei täs mitään. Viivyt ihan niin kauan ku tarttee. Otan sillä aikaa pienet tupluurit täs pehmeellä sängyllä tää villashaali kainalossa..."

Mitenkähän...kun joskus päätin että ei sen kyllä sängyllä tartteis pötkötellä :D

Kun muut pakenevat pakkasta sisätiloihin...

2011-02-21T20:01:00.006+02:00

... on lappalaiskoiran kanssa mahtavaa nauttia aurinkoisesta pakkassäästä ulkosalla. On myös mukavaa kuljeskella pitkillä hihnalenkeillä pitkin kaupunkia, ja välillä poiketa metsään tai järvelle, jossa koiruus voi rallailla irti. On tää kyllä mahtava koirailukaupunki :)

Välillä voi pysähtyä kuvailemaan, ja käyttää Näkövammaisten koulun parkkipaikan lämpötolppaa handlerina. Oodin etu- ja takaosa ovat muuten alkaneet rotevoitua, eivätkä mielestäni ole enää niin ahtaat kuin ennen. Aikuistuminen alkaa näkyä kropassa(kin), vaikka ihan pentuhan tuo vielä on :)

"Nii, minä just!"

Metäs!

Ei sitä aina meinaa edes muistaa, että tuo on kuitenkin vasta 15kk vanha!

Muuten, pitäisi varmaan alkaa opettaa hajutunnistusta tai jälkihommia tai jotain sellaista. Meillä "irti" vihjesananan tapaan on käytössä "puotappois" (:D meikähän alkaa toden teolla jyväskyläläistyä), ja sana onkin käytössä ahkerasti lenkeillä. Oodi nimittäin haluaisi alvariinsa kanniskella löytämiään keppejä mukanaan, ja samalla syödä niitä. Noihin hajutunnistushommiin tämä liittyy niin, että mikäli satumme tulemaan samaa reittiä lenkillä takaisin, niin Oodi muistaa ja haistaa uskomattoman tarkkaan, mihin on keppinsä vähän aikaa sitten pudottanut. Vaikka olisin esim. tökännyt sen lumihankeen pystyyn eri paikkaan, kuin Oodi sen pudotti. Terävä likka! Oodi varmaan tykkäisi puuhastella etsintä- / nenähommien parissa enemmänkin.

Ekoherkkuja

2011-02-20T13:51:00.004+02:00

Marketista sai eurolla kaksi 100g:n pussia jänniä luomukoirankeksejä, joita piti tietty ostaa kokeeksi. Kekseissä ei ole lisä- tai säilöntäaineita, ja ne sisältävät kaikenlaisia luomuviljeltyjä asioita, mm. vihreää teetä ja luomupolentaa. Outoja, mutta olipahan pakko testata kun halvalla sai ;)

Molemmat keksilaadut maistuivatkin Oodille, tosin aurinkokuivattu tomaatti, pinaatti & yrtti -keksit aiheuttivat pientä ihmettelyä. Meikäkin maistoi urheasti ainesosaluettelon tarkan syynäämisen jälkeen (en tosin uskaltanut niellä :D), ja keksit maistuivat aika lailla ihmisten yrttihässäkkäkekseille. Ihan samoista aineista nämä on tehtykin. Tietty ihan hyvä vaihtoehto kaupan lisäaine-, suola- ja sokeripommeille, mutta mieluummin kuitenkin kehottaisin vaikka keittelemään possun sydäntä herkkupaloiksi kuin hifistelemään näillä, hih.

Reipas testiryhmäläinen ja luomukeksi! "Seuraavaks kyllä testataan lihapullia..."

Lisää lunta, lisää leikkiä!

2011-02-06T14:25:00.013+02:00

Kevät tulee, ja niin tulee luntakin. Tästä vuodesta taitaa tulla lappalaiskoirille erittäin mieluinen, nuo kinokset eivät nimittäin ehkä sula ennen juhannusta.

Oodin alkuvuosi on vierähtänyt leikkien, lenkkeillen ja leväten. Katselmuslaput odottaa pöydällä postiin viemistä, ajattelin ilmoittaa Oodin ulkomuotoarvosteluun silläkin uhalla, että neito voi pykätä juoksut mihin saumaan tahansa.

Eilen Oodi pääsi tutustumaan koirauimalaan, mutta siitä laitan reportaasia, kunhan pääsen ensin katsastamaan Tiinan kuvasaaliin. Alkupaloiksi tarjoillaan kylpylähengessä tämä japanilaistyylinen kimonokuva ;)

Rotikan ja kääpiösnautserin rakkauden hedelmän Hemmon kanssa Oodi pääsi tutustumaan viime viikolla. Hemmon emäntä Maija otti pari kuvaa pimeästä huolimatta, Oodi ei olisi oikein malttanut istua poseeraamassa ;)

Oodi on tässä viikon aikana tavannut myös (sekä sovitusti että koirapuistossa) mm. ainakin pari samojedia, pari dalmatialaista, partacollien, shapendoesin ja lajitelman sekarotuisia. Kaikkien kanssa oleminen on käynyt mukavan helposti. Rita-kamun kanssa piti tosin aluksi yrittää kokeilla, josko emännät olisi antaneet vähän otella, mutta erotettuamme kaksikon sujui yhdessäolo loppuajan mutkattomasti.

Koirapuistoilua harrastetaan meillä satunnaisesti, kun Oodi tulee vieraiden koirien kanssa yleensä hyvin toimeen. Joskus vieraiden koirien omistajat vaan osoittautuu melkoiseksi ongelmaksi, enkä halua Oodille huonoja kokemuksia vaikkapa sen takia, että joku antaa koiransa vapaasti haastaa riitaa muiden kanssa. Oodi ei aloita rähinöintiä, vaan suhtautuu lähtökohtaisesti muihin posiviivisesti, mutta varmasti puolustaa itseään jos tulee tarve siihen. Siispä mieluummin pyrin sopimaan leikkihetkiä tuttujen koirien kanssa.

Sovituilla treffeillä ollaan oltu myös Islan ja Taikan kanssa!

Nuoriso harrasti hankipainia...

... ja Taika päivysti nameja ;)

Hiittanan Isla

Taikaviitta

norppa... eiku Taika

Siisti koira ja räkäinen koira

Lappalaiskoirien variaatioita: Täh? Ni? ja Nii!

Hyvin sopivat myös samaan takakonttiin nämä leidit

Jäälläkin käytiin Oodin kanssa kaksin, hyvin likka on kuulolla, vaikka pilkkijöille ja hiihtäjille pitääkin välillä huudella.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Voi kun oppisi ottamaan kuvia, joissa horisontit pysyy suorassa ;)

Koiran muotoinen sohvatyyny, eiku...

2011-01-29T20:02:00.005+02:00

"Tää on se temppu, mitä mä mieluiten teen vauhdikkaiden päivien jälkeen."

Talven riemuja

2011-01-22T13:43:00.009+02:00

Vauhtia!

Ilves tekee luoksetuloa

Tappajahai tekee luoksetuloa

Kikkailua!

Jalkarinkulahyppy!

Paikkamakuuta

Tää on tää meidän "kallistu 15 astetta" -temppu!

Poseeraamista!

Oodin emäntä ja kuvanmuokkauksen salat osa 1

...ja osa 2

Mennään bussilla!

2011-01-20T19:35:00.005+02:00

Norppa

Oodi on päässyt nyt parina päivänä testaamaan uudelleen paikallisbussissa matkustelua. Hienosti on sujunut, mitä nyt neitosta meinaa välillä kyllästyttää narun päässä tönöttäminen ja ilmoille saattaa päästä muutamia "iiih iih iih myyyyh" -sarjoja. Tänään samaan kyytiin sattui pieni rattaissa istunut poika, ja selvää sielujen sympatiaa oli ilmassa :) Nassikalla oli hymy korvissa kun huomasi, että bussin takaosassa istuu "koijjja!". Ja Oodin nyyhkytyssessiot pistivät kovasti naurattamaan.

Pari kännykuvaa todisteeksi:

"Mitä mä nyt muka tein?"

Meikä innostui myös koiratanssista, ja ollaankin treenailtu kaikenlaisia temppuja. Oodi nauttii temputtelusta kovasti :) Ohitusongelmissakin ollaan päästy seuraavalle tasolle, tänäänkin ohiteltiin hienosti muutama potentiaalinen kamu niin että Oodi etsiskeli innoissaan hangesta nameja, jee! Life is good!

Yhtäkkiä kirkkaus ympäröi heidät

2011-01-15T13:09:00.006+02:00

Käytiin lompsimassa jäällä. Muita kulkijoita oli vähän, ja niiden vähäistenkin väistämismahdollisuudet olivat hyvät. Oodi sai siis jolkotella ilman hihnaa ja nauttia pakkasaamupäivästä täysillä.

Vahtikoira vartioi...

uskollisna meitä... öh...

"Saisko frolikkii?"

"Joo!"

"Ettei toi kuule olis ollu koira? Jos käyn katsomassa? Ai ei?"

Ihana valo!

Hieno, taitava ja pätevä!

2011-01-10T17:33:00.005+02:00

Päivän hehkutus: heitettiin äsken kokonaisuudessaan rento ja mukava hihnalenkki!

Okei, kierreltiin ja kaarreltiin toiset koirat sopivan välimatkan päästä, mutta kaikki muu meni niin h-i-e-n-o-s-t-i! Oodi on ahne kuin vuohi, ja tätä ominaisuutta hyödynsin ahkerasti. Obama kulkea tillotti vierellä ja nappaili nameja suuhunsa tasaiseen tahtiin. "Vapaa" ohjeella sai kaahottaa edellä, mutta silti namit houkuttivat monesti enemmän. Niin sanottu erittäin pikainen syöksyhaukku karkasi tosin Oolta pari kertaa jollekin autolle ja mäkeä pimeässä laskeneelle lapselle.

Vanha emäntäkin oppii lähes uusia temppuja. Viime ajat ovat entisestään vahvistaneet ajatustani siitä, että Oodikin tekee juuri sitä, minkä kokee kaikkein hyödyllisimmäksi. Ja itse pitää vaan olla velmuna se ihanin hyödyllisimmän tekemisen tarjoaja. EDIT: Ja siis lappoa niitä nameja tarpeeksi usein!

Tässä yhtenä päivänä lueskelin Johannan kirjoittamia ensimmäisiä luonnearvioita Ilon pennuista, ja hymähtelin erityisesti näille: "Jos pikkuiset pentukoirat järjestäisivät mielenosoituksia, olisi Oodi joukon kärjessä vaatimassa suureen ääneen parannuksia pentulaatikon, ruuan, käsittelyn ja kaiken muun suhteen." ja "--- Oodilla on myös asiaa, ja ensimmäiset haukahtelut on kuultu juurikin Oodin suusta." Juu, kyllä se sama pentu edelleen on. Nöyrä, mutta topakka. Ja ulkona äänekäs.

Mää vai? (salama tekee kiltimmästäkin koirasta demonin)

Oodi vuodelle 2010!

2011-01-05T13:13:00.012+02:00

Vielä ennen kuin siirrytään täällä blogissa täysin vuoteen 2011, niin on kai paikallaan pistää vuosi 2010 kunnolla pakettiin.

Loppusyksy ja alkutalvi olivat täällä kiireistä aikaa. Oodia ei kuitenkaan kiireenkään keskellä jätetty vaille elämän iloja, vaan kakara pääsi usein telmimään ja lenkkeilemään koirakamujen kanssa. Oodi oli myös emännyyden pitkien päivien takia muutamia kertoja joko päivähoidossa tai "riehulenkkihoidossa" niin koirattomien kuin koirallistenkin kummiensa luona, ISO kiitos avusta kaikille! Emännyys myös järjesti Ompalle välillä kotiinkin leikkiseuraa, ja olikin hauskaa välillä kokeilla elämää (ja hihnalenkkeilyäkin ;) kahden tai jopa kolmen koiruuden kanssa. Kolmea koiruutta oli helppo irtojuoksuttaa yksinäänkin, kun tytöt niin kuuliaisesti pitivät huolta lauman pysymisestä kasassa. Vaikka kiirus onkin siis ollut, rohkenisin väittää ettei se ole Oodin elämää haitannut, pikemminkin päinvastoin!

Ja riehulenkkikuvista tuli meikän digipokkarilla aina jotenkin epäonnistuneita

Oodi ja Taika kuurapartoina autossa

Oodi on osoittanut olevansa kuuliainen, joskin erittäin vilkas nuori koiraneiti. Kaikista käytöksellisistä epäkohdista emäntä voi syyttää VAIN JA AINOASTAAN itseään, vaikka joskus tuleekin manattua muuta. Oodi oppii heti, kun löydän oikean tavan ja mielentilan opettaa. Suurin ongelma edelleenkin on hihnassa huutaminen, mikä sekin on ihan varmasti täysin minun toiminnastani johtuvaa. Oodi osaa innokkaanakin hienosti tulla "sivu" -pyynnöllä sivulle istumaan, ja tätä ominaisuutta ollaan hyödynnetty myös silloin, kun muita koiruuksia on näköetäisyydellä. Ylipäätään ylivilkkaan Oodin kanssa olisi tärkeää tilanteessa kuin tilanteessa pyrkiä pysymään itse!!! mahdollisimman rauhallisena ja näin rauhoittamaan villinä väkkäränä pyörivä koiraneitikin. Oppimisen paikkoja on siis ylivilkkaalla ja räjähdysalttiilla (:D) emännällä useita ihan joka päivä! Oodi ansaitsee emännän, joka osaa lukea koiraa kunnolla ja toimia oikein, joten siihen täytyy siis joka päivä pyrkiä.

Oodi oppii asioita uskomattomalla nopeudella kun enimpää innokkuutta on hieman tasoiteltu ja myös nauttii yhdessä puuhastelusta. Pitäisikin ryhdistäytyä harrastelemaan enemmänkin. Ehkä lappalaiskoirille tyypilliseen tapaan Oodi ei kuitenkaan jaksa mitään älyttömiä toistomääriä, joten emännän täytyy olla herkkänä sille ettei Oodi turhaudu tai ahdistu liiasta jankkaamisesta. Agia olisi mukava kokeilla ihan vain yhteiseksi iloksi, Oodin jalan kestävyyttä ei lähdetä sen enempää siinä lajissa testaamaan.

Jouluna Oodi sai lahjaksi hienon kulkuskaulurin :)

Lunta ja pakkasta oli riittämiin!

Lappalainen sulautuu mainiosti osaksi lumista maisemaa, tsih!

Oodi on paitsi hyvin vilkas niin myös äärettömän hellyydenkipeä. Omppa rauhoittuu sisällä pötköttelemään ihan liki ja nauttimaan rapsutuksista ja silityksistä täysin rinnoin. Oodi onkin onnistunut keplottelemaan itsensä vakituiseksi vierailijaksi sohvalle ja sänkyyn emännän viereen, ja kellottaa usein tassut kattoa kohti syvässä unessa jalkojeni vieressä. Läheisyysnuhjustajasta ja hyvästä ihmisten lukijasta tulisikin varmasti iän myötä rauhoituttuaan oikein hyvä kaverikoira vaikka vanhuksille, katsotaan :)

Uutta vuotta vietettiin mökillä ihmis-, koira- ja kissaseurassa rakettien hurjinta pauketta paossa. Oodi ei onneksi ollut millänsäkään, vaikka ihan täysin rakettien ääniltä ja valoilta ei vältyttykään.

Lilla-kissa osallistui uudenvuoden peleihin omalla tyylillään!

Vuosi 2010 toi paljon uutta ja ihmeellistä, iloa ja surua. Oodi muutti Lapinlahdelta tänne opettelemaan elämää kanssani, ja jalkamurheen takia meinasi opettelu tyssätä heti alkuunsa. Jalan kuntouttaminen ei vieläkään ole ihan täysin ohi, eikä taistelu varmasti koskaan täysin unohdu emännältä. Oodi voi kuitenkin aloittaa vuoden 2011 normaalin nuoren koiratytön tavoin huolettomana ja iloitsemalla elämästä kaikkien neljän koipensa ja alati heiluvan häntänsä voimin! Siitä on emäntä hyvin kiitollisella mielellä.

...sekä isännille että emännille!

2010-12-23T19:48:00.001+02:00

Syysleireilyä ja -lomailua

2010-10-23T16:35:00.003+03:00

"Nätti tekee maailmaa nätimmäksi" laulaa Jukka Poikakin

Oodi lastenleireili kanssani syysloman kunniaksi ja kivasti meni. Lähinnä Oodi tapasi leiriläisiä satunnaisesti ulkosalla, kun sisätilat pidettiin koirattomina. Kovaan luonnetestiin neitonen joutuikin, kun joutui katsomaan vierestä kun lauma lapsia pelasi lipunryöstöä pilkkopimeässä taskulamput käsissään. Alkupöhinöiden jälkeen Oodi malttoi istuskella vieressäni led-valo valjaisiinsa kiinnitettynä seurailemassa lapsien viuhtomista ja huomautti vain läheltä kovaa juosseille kisaajille että olisi sopivaa pysyä kauempana kirmaamassa.

Leirin jälkeen käytiin huilaamassa Joutsassa, jossa Oodi tapansa mukaan leikki metsässä työmuurahaista...

Isoin keppi, jota Oodi yritti kantaa, oli tätäkin vielä puolet pidempi...

Erkkarivieraina

2010-10-17T14:03:00.004+03:00

Käytiin Oodin kanssa pyörähtämässä tänään lappalaisten erkkarissa kisaturisteina. Vaikka ei itse osallistuttukaan mittelöihin niin erkkari oli silti oiva tilaisuus harjoitella ison koirajoukon seassa hengailemista.

Oodin upea käytös olikin superylläri minulle! Neitokainen oli aluksi vähän ihmeissään uudenlaisesta tilanteesta, jossa koiria ja ihmisiä liikkui ihan lähellä milloin mistäkin suunnasta tupsahtaen. Aluksi Oodi pisti tsekkaili, mitä mieltä emäntä on moisesta menosta ympärillä, mutta huomasi nopeasti että mitään jännitettävää ei ole. Hengailtiin kehien laidoilla ja käveltiin vähän ympäriinsä ja kaikki meni äärettömän hienosti. Hyvä me!

"Tjaah, joku menee ohi..."

Oodi melkein 11kk

2010-10-16T16:11:00.009+03:00

Oodi

on viettänyt leikkisää nuoren koiran elämää koirapuistoillen ja retkeillen. On leikitty niin lappalaisten kuin muidenkin rotujen edustajien kanssa ja kaikkien seurassa Oodi osaa olla hienosti! Toki on niin että mitä leikkisämpi kaveri, sitä parempi.

käväisi kanssani synnyinkodissaan Aina Valppaiden mailla. Oodi leikki hienosti Doulan ja lasten seurassa ja hieroi nöyrästi mutta reippaasti tuttavuutta myös aitauksessa päivystäneiden aikuisten koiruuksien Ryynin ja Kiaran kanssa. Poneillekin Oodi kävi sanomassa painokkaat moit. Lammaslaumalle käytiin pitämässä pieni jumppahetki, ja palataankin paimennusasioihin sitten parin vuoden kuluttua kun kaikkien eläinten kanssa ei niin kovasti tarvitse yrittää leikkiä ja korvat löytyvät paremmin päästä ;)

tapasi myös toisen sijoittajansa Anun laumoineen ja ulkoili tovin herrasmies-Luntan ja mummonsa Nieidan kanssa. Anun(kin) mielestä Oodissa on piirteitä niin Ilo-emästä, Julle-isästä kuin Nieida-mummostakin! Anu myös huomasi, että Oodi on hyvä puhumaan koiraa ja "liioittelee" eleitään että tulee varmasti ymmärretyksi, hieno juttu :)

aloitti tokotreenailun sekä lappalaisten pentutokossa että k-s kennelkerhon samanmoisessa. Tavoitteena on opettaa erityisesti emäntä tottelevaiseksi, mennä Oodin ehdoilla, ottaa opiksi asioista tavallista arkielämää varten, oppia keskittymään yhdessä yhteisiin juttuihin vaikka muut koirat säätävät ympärillä ja ennen kaikkea pitää hauskaa yhdessä. Treenaaminen onkin ollut tosi mukavaa!

kävi fysioterapeutilla ja vielä jatketaan lihasmassan kasvattamista step-jumpan ja painon avulla. Jalka on toipunut ihan uskomattoman hyvin ja tavallisessa arkielämässä eivät menneisyyden kurjuudet oikeastaan vaikuta. Hienosäädetään jalka kuitenkin vielä viimeisen päälle lihaksistoltaankin samanmoiseksi oikean koiven kanssa ettei mitään ongelmia tulisikaan.

totuttelee uuteen aikuisten koirien nappulamerkkiin, Pro Pacin lammasta ja riisiä sisältävään. Aiemmin Oodi söi RC Medium Junioria, mutta silmät aavistuksen on rähmineet tasaiseen tahtiin läpi pentuajan niin ajattelin testata toista merkkiä vaihteeksi. Lähiaikoina puheessani vilahtaakin todennäköisesti varsin tiiviisti pohdinnat Oodin kakkojen koostumuksesta.

meni, niin kuin pienen lapinkoiran kuuluukin, sekaisin ensilumesta. Kylmää, pehmeää, ihanaa lunta!

Tällaisia kuvia saa kun yrittää hienoja otoksia blogia varten ottaa

"LUNTAAAAAAAAAAA!!!!!!!"

Lunta on 3cm varpujen päällä, tietysti siihen täytyy yrittää hautautua

Kepeistäkin tykätään

Päivänsäde!

Sosiaalistumista

2010-09-04T12:06:00.006+03:00

Uskaltauduttiin Pohjanlammen koirapuiston pienten puolelle yhdessä ihanan Ritan kanssa, jonka seurassa Oodi leikki jo pienenä pentuna. Saatiin olla onneksi keskenämme isompien koiruuksien leikkiessä isojen puolella. Vaikka Pohjanlammen puiston pehmeää ja tasaista hakealustaa olen kuullut sanottavan märäksi ja liejuiseksi (ja olihan se), niin silti alusta on Oodin jalkaa ajatellen paljon parempi kuin toisen paikallisen puiston epätasainen ja kivikkoinenkin pohja.

Kunnollisia kuvia ei oikein tarttunut mukaan, mutta jotain sentään. Melkein samanikäisten tyttöjen piti vähän kokeilla ensin, että kumpi onkaan kovempi likka, mutta Oodi päätti nätisti alistua hippusen vanhemmalle Ritalle. Varmasti neidot vielä joutuvat jatkossakin arvojärjestystään vähän hakemaan, mutta mitään mahdotonta rähinää eivät kaverukset vielä pitäneet vaan tilanteet selvitettiin nopeasti.

Puiston lähistöllä oli agikilpailu, ja koirakkoja lenkkeilikin puiston ohi monta. Oodin piti tietysti käydä sanomassa mielipiteensä toisten lenkkeilystä aidan takana, mutta koska Rita ei huutanut kurkku suorana ohikulkijoille, rauhoittui Oodikin paremmin. Ja monet käyttivät häiriötreenin hyväkseen, samoin kuin meikä yritti palkata Oodia aina hyvästä käytöksestä. Puistossa isojen puolella olleelle huskylauma sen sijaan piti käydä pusuttelemassa aidan raoista ja yhden huskyn kanssa Oodi sai aikaan kivan juoksuleikin aidan vierellä.

Koirakoulutähti Ritaniitti myös treenasi hienosti häiriön alla, kun Oodi parhaansa mukaan yritti olla häiriöksi. Oodi oli sitä mieltä, että Ritan treenit vaikuttivat paljon paremmilta kuin hänelle järjestetyt... Mutta jonkinlaista kontaktia saatiin mekin onneksi syntymään, ei huonosti ekakertalaiselta.

Ennen puistoilua mentiin Oodin kanssa hihnassa lämmittelylenkki ja puistoilun jälkeen palauttava jäähdyttelylenkki. Venyttelin myös kuntoutuvan jalan sekä ennen että jälkeen puistokäynnin. Lihashuolto on koiruuksillekin tärkeää, ja varsinkin Oodille. Rita jäi vielä leikkimään isompien kanssa kun me jo suunnattiin kotia kohti, liikaa ei jalkaa haluttu heti kärkeen rasittaa.

Jäähdyttelyä aloittelemassa

Koiraravit!

Kaikki meni hyvin, jalkaan ei satu ja Oodi on väsynyt, mutta näyttää onnelliselta. Huomenna mennäänkin sitten lappalaisten koirakouluun Laajavuoreen, saapa nähdä millainen härdelli siitä tulee!

Run, Forrest, run!

2010-08-29T19:12:00.011+03:00

Nyt ollaan rinta rottingilla!

Fyssari totesi, että Oodin koipi voi muuten kaikin puolin erinomaisesti, mutta tarvitsee vielä pikkuisen lisää voimaa. Sitä kasvattaa pieni lisäpaino eli Oodin vasemman jalan kintereen alle teipattava sormiparisto, jota käytetään lenkeillä muutamia hetkiä viikossa. Pienen lisäpainon avulla voimaa pitäisi tulla mukavasti jo ihan tässä muutaman viikon sisällä. Leikkauksesta, jossa raudat asennettiin, tulee pian puoli vuotta ja siihen mennessä pitäisi jalan olla jo täynnä poveria! Tällä hetkellä näyttää siltä, että jalasta tulee ihan normaali ja käyttökelpoinen takajalka jota ei tarvitse sen kummemmin suojella. Jos jotain liukastumisia tai kohelluksia sattuu tulevaisuudessa, niin sattumiselle riskialttein on toki aina leikattu jalka. Järki pidetään päässä ja loppu on tuurista kiinni.

Löydettiin nyt viikonloppuna kotikotireissulla lenkkimaastoksi kiva sänkipelto ja sen vierestä nätti metsä. Käytiin pellolla pariin otteeseen, ja kamera sattui tietenkin mukaan juuri sateisemmalla kerralla. Pelkkää juoksemista ei Oodin ulkoilu tietenkään ollut, vaikka kuvat ovatkin vauhdikkaita. Tässä siis vähän syksyn harmautta ja Oodin ei-niin-harmaita tunnelmia:

Meillä oli mukana myös pallo, kuten ehkä odottavasta olemuksesta huomaa

Oli ihan hyvä, että otettiin alkulämmittely asvaltilla ennen sänkipeltoilua...

Kamera ei pysy mukana, onneksi jalka pysyy

Seisontakuvausyritys nro 1

Pellolla oli myös myyrän koti

Ja ehkä myös sen kodin asukas

Oli myös märkää

Seisontakuvausyritys nro 2

Ja lopuksi vielä pari nopeaa ja nohevaa videodokumentointia rallauksesta. Oodi osaa myös vähän noutoa mutta näissä pätkissä sitä ei tajuttu esitellä. Loikkaavaa loppusunnuntaita kaikille!

"Wufwufwufwufwufwuf...wuf...wu... ai sullon jotain siellä!"

2010-08-22T17:22:00.003+03:00

Ohitusharjoitukset yli-innokkaan neitokaisen jatkuvat siis edelleen. Tällä hetkellä pyritään pitämään sen verran etäisyyttä muihin koirakoihin että Oodi malttaa ottaa kontaktin minuun pyydettäessä. Helposti käy niin että likka käy niin kierroksilla että korvat katoavat ihan täysin.

Aina ei pystytä etäisyyttä tarpeeksi ottamaan vaikka hypittäisi pusikkoon ja tiukoissa tilanteissa saatan tehdä niin, että ohitetaan toinen koira vaan mahdollisimman nopsasti eli juoksemalla. Haukkuhan molemmissa tilanteissa irtoaa, mutta seuraavana hankintalistalla on Maailman Ihanin Lelu, joka tulee esiin vain ohitustilanteissa. Vaikka pänniikin että leikkaushommat ja toipumisvaihe romuttivat ihan täysin hyvin alkaneen ohittelu-uran ja nyt asiasta täytyy täällä päivitys toisensa jälkeen ruikuttaa, niin ei auta kuin opetella uudestaan. Pitää vaan löytää se tapa, joka meillä parhaiten toimii. Oodissa nimittäin on potentiaalia ihan älyttömästi kun emäntä vaan osaisi toimia oikein!!!

Lenkkeilystä kuitenkin pääosin nautitaan kovasti ja Oodi osaa tosi sujuvasti liikkua muiden kulkijoiden seassa. Silloin kun Oodi pääsi kesäkuun alussa lenkkeilemään enemmän, neitokainen haukkui pyöräilijät, mummot, lapset, rullaluistelijat, lastenvaunut... kaikki "uudet" asiat eli ne, joita ei vähään aikaan ollut kotipihasta käsin nähnyt. Edelleenkin Oodi on nopea reagoimaan, jos kokee jonkun asian jännittäväksi, mutta pääsee kuitenkin nopeasti asioista yli :) Eli toimintakykyä löytyy!

Toimintakyky huipussaan

Käsin tunnusteltuna leikatun jalan lihakset alkavat minust tuntua jo saman kokoisilta kuin toisenkin koiven ja liikkeet näyttävät ihan hyviltä. Liikkeistä en uskalla sanoa sen enempää, kun tuntuu että mitä enemmän Oodin liikkumista seurailen, sitä neuroottisemmaksi muutun... Joten kerron torstaina mitä mieltä fysioterapeutti on!

Reviiriini on kajottu

2010-08-11T18:21:00.003+03:00

Nyt on emäntä ihan näin: :'DDDDDDDDDD

Nimittäin mitäköhän Oodi yrittää nyt meikälle sanoa?

Reviiri 1/2010 etukansi, Kumpumäen Rosa palasina

Saman lehden takakansi, Seitavuoren Niihtuciehka irroitettuna poroja paimentamasta

Oodi, joka ei ikinä ole askarrellut uuteen uskoon muita esineitä kuin joskus omia lelujaan, oli työpäiväni aikana tehnyt selvää sängylle jättämästäni Reviiristä. Takakannestakin oli niin hienosti pilkottu irti vain koiran kuva, ja jätetty porot juoksentelemaan rauhassa. Taitaa kaivata leikkikavereitaan tuo otus!

Metsäilyä

2010-08-08T14:39:00.005+03:00

Pari kertaa ollaan tänä viikonloppuna oltu Oodin kanssa mustikassa. Laukaasta löytyi ihanan järven rannalta semihyvä mustikkapaikka, yhteensä viitisen litraa sinipyörylöitä saatiin saaliiksi. Oodikaan ei siis ihan kaikkia marjoja syönyt suoraan varvuista nenäni edestä kun osa päätyi ämpäriinkin :D

Perjantaina alkoi jo ilta-aurinko painua mailleen kun tehtiin lähtöä

Oodi on onnistunut yllättämään minut ihan täysin näiden parin viime viikon aikana. Kuvittelin nimittäin, että koska raasunen on harjoitellut irtiolemista viimeksi ihan pienenä kakarana, ei se tule onnistumaan jouhevasti vielä pitkiin aikoihin. Toisinpa kävi. Metsäpoluilla Oodi pysyy hyvin silmälläpitokontaktissa ja singahtaa luokse tosi hienosti pyydettäessä ja ihan oma-aloitteisestikin! Ylimääräisiä ärsykkeitä pyritään toki välttämään vielä ja irtioloa harjoitellaan vain niissä paikoissa, joissa muu trafiikki on vähemmän vilkasta.

Mustikkapaikkamme lähellä oli pieni uimapaikka, jossa porukkaa kävi pulahtamassa vähän väliä. Kuitenkin Oodi pysyi ilman narua luonani mustikkamättäillä vaikka uimapaikalle oli lähes suora näkö- ja kuuloyhteys. Välillä tosin pistin neitokaisen varmuuden vuoksi narun päähän pötköttelemään kun uimareiden tulo- ja menoliikenne oli vilkkaampaa.

Näin rennosti Oodi otti vaikkei naru ollutkaan estämässä liikehdintää, rankkaa tuo mättäillä kulkeminen

Leikattu koipi vaikuttaa päivä päivältä vahvemmalta, irtiololenkkeily metsässä tekee jalalle tosi hyvää kun kroppa saa ihan eri tavalla liikuntaa kuin hihnassa. Kipeytymistä en jalassa ole huomannut ja hyvä niin. Käytiin mustikkareissuilla taas myös kahlailemassa ja heittelin Oodille keppiä veteen, koiruus nautti olostaan ja jalka sai vesijumppaa samalla! Oodi ei ui, mutta kahlaa ja räiskyttelee mahakarvojen kastumiseen asti ja tekee välillä kuonollaan ja tassuillaan pinnanalaisia tutkimus- ja kaivuuhommia. Ja minun uimareissuni Oodi vahtii nätisti haukkumatta rannalta käsin.

Viikonloppuhymy!

Veneilyä

2010-07-29T19:01:00.011+03:00

"Ai että mä nautin kun saa taas viettää yhteistä aikaa ton koiran kanssa..."

Oodi köllötteli ensin puolet päivästään varjossa terassilla Wagner-kollin kanssa kunnes isompien kesätuulten tyynnyttyä suunnattiin askeleet kohti järveä.

Eka sonnustauduttiin asianmukaisin varustein Oodin ensimmäistä veneilyreissua varten

Oodi sopeutui veneilyyn oikeastaan heti irtauduttuamme rannasta eikä edes perämoottori onnistunut neitosta säikäyttämään. Liivitkään eivät häirinneet veneennokassa keikkunutta karvaista matkaajaa. Oodi vuoroin tähysteli järvelle ja vuoroin istui vieressäni nauttimassa viilentävästä tuulesta autuaan näköisenä. Muutamaa tirppaa piti veneestä käsin haukuskella mutta muuten veneily sujui varsin mallikkaasti ensikertalaiselta!

"Kivaa!"

"Kääntäisittekö hieman tyyrpuuriin, sir?"

Nautiskellen

Ei uskoisi, että päivällä sama koira sai sätkyn kun pikkuveljeni pumppasi ilmaa uimapatjaan ja siitä kuului hurrrrrjan kamala ääni...

Frisbeeriemua

2010-07-28T20:48:00.007+03:00

Käytiin hellepäivän hieman viilennyttyä pyörähtämässä rannalla kahluuhommissa. Otettiin mukaan myös frisbee, jota uskaltauduin Oodille tasaisella nurmikentällä heittelemään. Jotkut kuvasaaliista muuten muistuttavat 16.3. tänne päivittämiäni kuvia :) Laskeskelinkin että maanantaina tuli 4 kuukautta ensimmäisestä sydänpaketista ja mukavaa että jo nyt päästään kokeilemaan kunnon leikkihommiakin taas!

"Tulossa!"

"Yhtä hyvältä maistuu ku neljä kuukautta sitten!"

"No nyt se on tuolla vedessä hei!"

"Tää se on elämää!"

"Hetkeksi vaan oikasen tähän nurmelle..."

Hau hellettä!

2010-07-27T22:07:00.002+03:00

Kuumaa heinäkuuta on tullut vietettyä Oodin kanssa parin viikon ajan eri osoitteissa, mutta nyt alkaa elämä taas normalisoitua. Samaan aikaan kun olen ollut "keräämässä varoja Oodin tapaturmarahastoon" on Oodi viettänyt aikaansa ensin vanhempieni ja sitten kummiensa hoivassa. Iso kiitos siitä!

Fysioterapiaa Oodilla on vielä ainakin yksi kontrollikäynti jäljellä, elokuussa katsotaan taas mihin suuntaan kuntoutuminen on edennyt. Koipi alkaa näyttää vähitellen samanlaiselta kuin terve takajalka, ja pikkuhiljaa ollaan harjoiteltu irtiolemista kun ei enää tarvitse olla supervarovainen.

Toisia koiria nähdään edelleenkin vain lenkeillä hihnasta käsin ja siihen asiaan täytyykin alkaa nyt panostaa. Oodista nimittäin on kasvamassa hyvää vauhtia melkoinen lenkkipolkujen Räyhä Reikänaama. Tietyn etäisyyden kun toisiin koiriin ottaa niin kontaktikin alkaa löytyä. Nyt lähdetään siis siitä että hyppelehditään puskiin tai vaihdetaan suuntaa jos karvatassuja on näköpiirissä, otetaan kontakti ja eliminoidaan Oodin ärjymiset kokonaan. Siitä sitten hiljalleen lyhennetään välimatkaa. Mieluummin näytän huvittavalta puskiinpomppijalta ja epäsosiaaliselta koiranulkoiluttajaurpolta jonkin aikaa kuin pitelen vuodesta toiseen irokeesi pystyssä muille huutavaa koiraa. Oodi kyllä huomaa muut koirat välimatkankin päästä, mutta karjumiskynnys on korkeampi. Vihainen Oodi ei ole, vaan lähinnä säätäminen johtunee epävarmuudesta ja toisaalta vähän innokkuudestakin. Minkäs teet kun toisten koirien kohtaamisen suhteen Oodi on nyt "elänyt pullossa" aika suuren osan tähänastisesta elämästään... No, nyt aletaan harjoittelemaan!

Hiljalleen suunnataan jo katse tulevaan syksyyn ja harrastusmahdollisuuksiin. Jonkinlaiselle tottelevaisuuskurssille ainakin tekisi mieli mennä ja tietysti lappalaiskoirien omaan porukkaan myös.

Sitä ennen kuitenkin nautitaan vielä kesästä! Oodikin päätti vihdoin pudottaa perskarvansa...

Laavuretkellä 3.7.

2010-07-04T13:06:00.009+03:00

Käytiin Oodin kanssa eilen ensin päiväsaikaan metsälenkillä Mehtolan laavulla ja järvessä kahlailemassa. Oodi sai pienellä rannalla olla hetken aikaa irti, kun lähistöllä ei ollut muita häiriötekijöitä kuin taskussani olleet lihapullien palaset.

Päätin, että Oodin kanssa on pakko alkaa vähitellen harjoitella irtiolemistakin, vaikkakin harjoittelun on tapahduttava erittäin varoen ja kontrolloidusti. Oodi oli kahlailuhetken ajan paitsi pitkässä liinassa, myös melkein huomaamattaan myös siitä irti. Ja ylpeänä täytyy todeta että erittäin hienosti kontaktin alaisena ja kuulollla koko ajan! Jostain on pakko aloittaa, ja me aloitetaan siitä että vahvistetaan kontaktia ja näin lisätään meikäläisen uskallusta siihen että Oodia voi pitää irti. Vielä ei voida ottaa riskejä ettei jalalle vaan käy mitään, mutta vähitellen harjoitellaan irtiolemista nyt sisätilojen lisäksi myös ulkona. Vaatii minulta erityistä harkintaa ja taitoa lukea paitsi Oodia myös tarkkailla samalla ympäristöä.

Uljas koira näin käy järveä päin...

Vesikasvien torjunnasta, hyvää päivää

Toimenpiteestä taisi jäädä jotain hampaankoloon...

Illalla mentiin uudestaan laavulle, kun ajattelin että retkeillään siellä yön yli.

Oodi tähysti vieressä kun paistoin ruokaa tulisijassa. Irti sai taas olla pieniä hetkiä.

Mustikat maistui suoraan varvuista

Ja pötköttely narunpäässäkin oli ihan ok kaikkien touhujen jälkeen.

Päästiin retkessämme siihen asti, että pötkötettiin laavussa nukkumisvalmiina kylki kyljessä, Oodi liinalla kiinni laavun parrussa varmuuden vuoksi. Kuitenkin hyttyset teki karkotteista huolimatta niin inhottavia hyökkäyksiä, että lähdettiin kotia nukkumaan. Kun astuttiin ulos laavun verhojen takaa, Oodi päästi ilmoille sellaiset murinat ja pörinät että katsoin parhaaksi vaan poistua nopeasti vuhkuttajan kanssa vähin äänin paikalta... Todennäköisesti Oodi siis vain luuli nähneensä jotain tai pörisi kaukana laitumella olleille hepoille, mutta yön pimeydessä en jäänyt ottamaan asiasta sen kummempaa selkoa :D Mehtolassa kun kuulemma liikuskelee ilveksiäkin. Ensi kerralla otetaan mukaan lisää hyttyskarkotteita ja retkiseuraa, ettei tarvitse lähteä kesken yön kotiin!

Reissausta

2010-07-04T11:59:00.004+03:00

Juhannuksena
oltiin täällä Jyväskylässä ja Oodikin pääsi osallistumaan juhannustouhuihin kera kahden kisun ja yhden koiran. Vielä ei riehuminen ole Oodille sallittua, mutta aikuisen Taika-lappalaiskoiruuden kanssa kakara sai jo hihnalenkkeillä yhdessä ja pötkötellä pihalla narulla varustettuna. Oodi kunnioitti vanhempaa narttua hienosti, vaikka tietysti muutaman kerran piti yrittää josko se sittenkin suostuisi leikkimään. Taika on maailman ihanin ja viisaasti osasi olla Oodin kanssa rauhallisena ja arvonsa tuntevana koirakaverina!

Koiriin tottuneet, oikeastaan aika koiramaisetkin kisut pysyttelivät tai pidettiin suurimmaksi osaksi poissa Oodin ulottuvilta liiallisen koheltamisen välttämiseksi. Lähentely-yrityksissä Oodi osasi kuitenkin kunnioittaa pelottelusähinöitä, mikäli sellaisia kisutytöt ilmoille päästivät.

Kaiken kaikkiaan olin tosi ylpeä Oodin käytöksestä ja olemisesta muiden eläinten seurassa siihen nähden, ettei ole kolmeen kuukauteen nähnyt viiksikarvaakaan muista nelijalkaisista. Tässä se nähdään, miten tärkeitä ne ihan ensimmäiset sosiaalistumiskaudet pennulle on!

Reissattiin
käymään sekä kotikotonani että ensimmäistä kertaa Oodin kanssa myös mummolassani. Oodi on tosi innokas tervehtijä, ja kieltämisen sijaan parempi keino rauhoittaa pikku sähikäinen on se, ettei neitoseen kiinnitä huomiota sisään tullessa/jos Oodi tulee sisään. Sitten vasta tervehditään kun Oodi on rauhallinen, ja näin toivottavasti vahvistuu ajan myötä se, että hillumisella ei saavuta mitään. Mummolassani Oodi osasikin olla tosi rauhallisesti etenkin niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät Oodia ylitsepursuavan innokkaasti tervehtineet vaan toimivat rauhallisesti. Päin hyppivät koirat ovat monella tapaa huono juttu, ja tahdon Oodinkin opettaa tervehtimään hyppimättä.

Parvekkeen kaiteelle sen sijaan saa nousta katsomaan, jos osaa olla haukkumatta ja pöhkimättä!

Kuvahaaste

2010-07-04T11:43:00.004+03:00

Sain kuvahaasteen Rölli -koiruuden blogista:

1. Avaa kuvatiedostostasi neljäs kansio
2. Avaa neljännen kansion neljäs kuva
3. Julkaise kuva blogissasi, ja selitä se
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa mukaan!

Oodin kuvat ovat jostain syystä jääneet eri paikkaan omaan kansioonsa kuin kaikki muut valokuvani, ja blogin teeman mukaan valitsin kuvan Oodi -kansion neljännestä kansiosta.

Kuva on helmikuun lopulla leikin tiimellyksessä otettu kuva Oodista. Taitaa olla niin, että tämä on aiemminkin täällä julkaistu. Vauhdikas otos on niiltä ajoilta kun pakettijalasta ei ollut vielä tietoakaan.

Ja nyt sitten haaste niille neljälle blogistille, hmm. Hieman kierrän sääntöjä ja haastan mukaan vain kaksi listastani löytyvää: pinkin Pekan ja Ruusun sekä Niuniun blogit. Olkaapas hyvä!

Metsän tytti

2010-06-22T18:57:00.004+03:00

Terve, metsä, terve, vuori,
Terve, metsän ruhtinas!
Täss' on tyttös uljas, nuori;
Esiin käy hän voimaa täys
Kuin tuima tunturin tuuli.

(A. Kiven Metsämiehen laulua tyttömäisesti mukaillen)

Kiinanruusu ja Iso-Haapasaari

2010-06-20T15:23:00.009+03:00

Sain piiskuisen kiinanruusunoksan kukkimaan jo toista kertaa vuoden sisään ja sitä kukkaa piti sitten kuvailla joka kulmasta. Kukkimisinnosta päätellen kiinanruusuni on vain mielissään siitä, että rääkkään sitä kuivuudella ja vaatimattomilla olosuhteilla. Kaunis se kukka olikin, harmi vaan että kestää vaan niin vähän aikaa!

Oodin jalan monipuolinen, mutta varovainen kuntoutus on jatkunut lenkkien ja jumpan merkeissä. Liikaa ei koipea tarvitse eikä kannata varoa kun kuitenkin liike on se, joka lihaksia kuntouttaa. On kuitenkin itse oltava ulkoillessa skarppina esimerkiksi äkkinäisesti pyrähtelevien lintujen suhteen, eikä saa "riskipaikoissa" antaa Oodin olla liian pitkällä hihnalla ettei satu vahinkoja säntäilyissä. Välillä teineily nostaa kuitenkin ihan yllättäen päätään ja hihnahepulointi vaikkapa keskellä suojatietä on katkaistava mahdollisimman pian, myös sen takia että jalkaan voi sattua. Siihen nähden, että Oodi ei pääse purkamaan energiaansa muuten kuin hihnalenkeillä, käyttäytyy neitonen ihan mallikkkaasti.

Selkä Oodilla tuntuu jumittelevan vieläkin jonkin verran, vaikka sitä fyssarilla jo vähän hoidettiinkin. Peitsaamalla en kuitenkaan anna Oodin edetä, vaan pyrin siihen että askellaji vaihtuisi esimerkiksi pysähdyksen kautta raviksi. Ekalla fysioterapiakäynnillä Hannele kehui Oodin selkää hyväksi, eikä siinä ole nyt sen jälkeen havaittu muuta ongelmaa kuin nuo lihasjumit, että jospa ne lähtisivät ajan kanssa pois ihan itsestään. Kuulemma selän lihasvaivat ovat aika tavallisia jalkaongelmaisille.

Pyritään tekemään pidemmät lenkit pehmeäpohjaisessa, vaihtelevassa maastossa mieluummin kuin asvaltilla, ja tänään käytiinkin sunnuntaikävelyllä 2,7 kilometriä pitkällä Iso-Haapasaaren luontopolulla. Sinne tuskin mennään toiste näin kesäaikaan, polun reunoilla kasvaa monin paikon niin potentiaalista punkkiheinää että saapa nähdä montako kaveria tarttui Oodin karvoihin Exspotista huolimatta. Yksi ällötys nimittäin ryömi minunkin lahkeellani, onneksi oli harmaat housut jalassa. Luontopolku oli muuten mukava ja kaunis, mutta kosteus ja heinät on sellainen yhdistelmä, että kiitos ei.

Välillä pysähdyttiin ihailemaan Jyväsjärveä

Kerran vähän liiankin läheltä... Molskahdus vain kävi kun Oodi putosi mahaansa myöten järveen, neitonen ei kuitenkaan hätääntynyt vaan kampesi itsensä meikäläisen avustuksella rannalle kuivattelemaan.

"Ärsyttää..."

Ravistelua riitti, etualalla kuntoutuva koipi

Kunhan Oodi on nukkunut päivätirsat ja kuivunut hiukan, niin alan etsiskellä niitä ällöpunkkeja neitosen karvoista... Hyh.

Retkinen

2010-06-18T18:55:00.010+03:00

Käytiin tänään metsässä lyhyesti retkeilemässä kun mun pitää treenata jalkaa erilaisissa maastoissa. Siellä oli ensteks tooosi märkää ja sinne oli laitettu sellasia puita, joiden päällä ois pitäny kävellä. Mut mä en oo sokerista, ja aattelin et ihan hyvin voin mennä siellä mudassakin kun mua vähän ne puut epäilytti. Emäntä ei kuitenkaan antanu suorittaa jalan mutakkoharjoituksia loppuun vaan se koppas mut syliin siks aikaa kunnes päästiin ihan normaalille polulle. Tylsä tyyppi.

Välillä pysähdyttiin ihastelemaan maisemia. Tai emäntä pysähty, mä keskityin hautaamaan sen antamaa mahatikkua kun kerrankin oli ihan oikeeta maata, mihin sen pysty piilottamaan!

Sit mäkin kattelin niitä maisemia hetken...

Kunnes vaihdoin sen mahatikun piilopaikkaa kun emäntä oli tajunnu, että mihin sen piilotin

Poseerasin melkein nätisti ja oikein nätisti

Sit lopuks kävin kahlaileen ihan oikeessa järvessä!

Huomatkaa mun hieno, elastinen vasen takakulmaus!

Ennen ku lähettiin takas autolle niin tähystelin vielä skarppina yhden sorsaperheen touhuja

Koskakohan mennään uudestaan?

"Onko sillä huonoja päiviä ollenkaan?"

2010-06-17T10:45:00.005+03:00

Oodi vietti yhdeksän päivää kummiensa J:n ja P:n hoidossa kun olin vaellusreissulla Pallas-Hetan maisemissa. Poroja tuli nähtyä sekä tunturissa että tiellä enemmän kuin viime vuonna, olisi siis ollut Oodille käyttöä ;) Tunturisopuli ja lumikko kuuluivat sitten hieman harvinaisempiin havaintoihin, olipa muuten suloisia otuksia! Vielä joskus toivottavasti Oodikin pääsee esi-isiensä maisemiin tutustumaan.

Oodilla meni hoidossa tosi hienosti, reipas neitonen sopeutui poissaolooni ja hoitopaikkaan nopeasti. Yhtä tomerana oli neito ollut hoidossa kuin on kotonakin, eikä edes muutamat yksinolot olleet tuottaneet vaikeuksia. Oodilla on vielä monissa jutuissa paljon harjoiteltavaa, mutta hienosti jaksoivat hoitajat koko viikon! Cartrophen-pistoksellakin käyttivät Oodia eläinklinikalla :) Ja jalkaa oli jumpattu tosi ahkerasti kun fysioterapeutilta tuli tänään kehuja että jalan kuntoutuminen on tosi hienosti edistynyt. Ei siis tarvinnut emännän olla yhtään huolissaan Oodin voinnista, jalan tai minkään muunkaan osalta, kun tiesin koko ajan että hoitopaikassa Oodista pidetään lempeästi ja jämäkästi huolta!

Tänään käytiin pistoksella ja fysioterapiassa siellä ihanassa paikassa. Se kiva täti ja emäntä vuorotellen mua jumppas ja väänteli ja käänteli jalkaa. Jouduin mä itekkin käveleen sellasen esteen yli monta kertaa ja vähän meinas alkaa kyllästyttään. Pitää kuulemma kotonakin alkaa jumppaamaan rappusissa, mut en tajuu et miks pitäis mennä rauhallisesti kun hyppimällä pääsee paljon nopeammin namin luo. Mulla oli menny selän lihakset jumiin kaikesta tästä kuntoutumisesta ja se kiva täti rentoutti sitä iiiiiiihanasti sellasella infrapunakapulalla. Ai vitsi mä nautin siitä!

Saatiin me kaikkia ohjeita et mitä pitää lenkeillä ja kotona tehdä yhdessä. Mut sitä ennen mä ajattelin vähän...

...nukkua...

Juttua jos toistakin

2010-06-06T21:33:00.007+03:00

Koiranelämä soljuu täällä eteenpäin. Tikit poistettiin ja haava oli hyvin parantunut. Eläinlääkärikäynnit ei kuitenkaan ole vielä loppuneet. Oodi saa neljän viikon kuurin Cartophrenia nivelnesteen laatua parantamaan, kuurin avulla ehkäistään nivelrikkoa tai sitten hidastetaan sen etenemistä mikäli on jo kerennyt moista syntymään. Kipuja ei ainakaan Oodilla ole, siis ainakaan luusto/nivelperäistä, vaikka kulmaus liikkuukin vielä ihan miten sattuu. Cartsua annetaan piikillinen niskanahkaan viikon välein neljän viikon ajan. Googlettelemalla muiden kokemuksia kyseisestä lääkkeestä huomasin, että lääke on lähinnä mummo- ja pappakoirien juttu. Kuitenkin Cartrophenia käytetään juuri tällaisten ortopedisten operaatioiden jälkeen myös.

broilervänkyrä

Saatiin myös aika keskisen Suomen ainoalle eläinfyssarille, joka toimii saman klinikan tiloissa kuin missä Oodia on muutenkin hoidettu. Onni osui kohdalle, kun saatiin peruutusaika, halukkaita asiakkaita olisi monia muitakin... Kerrankin näin! Torstaina käytin Oodin sekä piikillä että fysioterapiassa ja saatiin jumppaohjeita, joita noudatetaan seuraavaan käyntiin asti. Oodin jalka tarvitsee ensinnäkin elastisuutta, lihakset ovat tosi kireällä ja joistakin kohdin myös aika olemattomat. Kun elastisuutta on saatu, aletaan haeskella jalkaan lisää voimaa. Painonsiirtoharjoittelulla, hieronnalla ja venyttelemällä yritetään saada Oodin jalka elastiseksi ja rohkaista Oodia käyttämään koipea enemmän. Mukavasti jalka pysyy jo reippaassa ravissakin mukana mutta kyllä siitä ihan selkeästi huomaa ettei kaikki vielä ole kunnossa. Olenkin tosi onnellinen, että päästiin fysioterapeutti Hannele Kerkelän huomaan, jotta Oodin jalka voisi saada mahdollisimmat hyvät valmiudet toimia normaalin jalan tavoin! Yksin en osaisi jalkaa mitenkään kuntouttaa. Muutenkin koen, että Oodi on ollut tosi hyvässä hoidossa koko ajan, ja sen näkee jo siitä kuinka innokkaasti neitonen aina ryntää sisään eläinklinikalle tapaamaan ja pusuttelemaan tuttuja <3 Onni onnettomuudessa!

Oodi sai myös kehuja hienosta käytöksestään fysioterapeutti Hannelelta, joka sanoi ettei olisi uskonut että noin nuori pentu jaksaa olla hoidettavana niin hienosti ja pitkään. Pitihän Oodin vähän yrittää järsiä fyssarin kättä ja kaikkea muuta pölhöä mutta kaiken kaikkiaan venyttelyt ja muut onnistui aivan upeasti. Toivottavasti ei kuitenkaan näitä taitoja ihan hirmu paljoa jouduta Oodin elämän aikana hyödyntämään vaikka niistä hirmuisen ylpeä olenkin!

Osaan olla ihan paikallaankin vaikka just laitoin tuon peiton solmuun! EDIT: Melkoinen kuvakulma tässä otoksessa...

Vielä on töitä tehtävä jalan kuntouttamiseksi. En anna Oodin vielä tavata muita koiria tai juosta ulkona vapaana, koska tapaturmariski lihasköyhän ja reppanan jalan kanssa on vielä liian suuri. Fyssari sanoi hienosti, kun asiaa pohdin ääneen, jotenkin niin että koiralle pitää toki antaa mahdollisimman hyvä ja mielekäs elämä, mutta terveydestä täytyy pitää huoli. Oodi on siis pidettävä onnellisena nyt vielä toistaiseksi muilla keinoilla kuin tekemällä jalalle vaarallisia juttuja. On vain pakko luottaa siihen, että esimerkiksi luoksetuloharjoituksia ehtii tekemään sitten myöhemminkin. Nyt keskitytään vain kuntoutumiseen, ja toki myös niihin juttuihin, joita broilerjalan kanssa voidaan jo nyt harjoitella. Esimerkiksi siis hihnalenkillä olemiseen.

...ja myös relaamiseen!

Kaikki ei siis, kuten tästäkin blogista voi huomata, aina mene suunnitelmien mukaan koirankaan kanssa. Eläinlääkärikuluvakuutusta Oodilla ei ole (henki- ja vastuuvakuutukset löytyy), mutta täytyy sanoa että vaikka aluksi jalan hoitamisesta aiheutuvat kulut vähän hirvittikin, en ole asiaa sen koommin suuremmin murehtinut. Vakuutus tai säästötili on hyvä ja jompikumpi kannattaa olla juuri tällaisten yllättävien juttujen varalta, koska on eläin ansaitsee sen että sen terveys hoidetaan kuntoon. Meidänkin tapauksessa Oodi voisi jo murtuman luutumisen puolesta elää normaalia elämää, mutta fysioterapeutilla käyminen on ihan ehdoton juttu sen suhteen että jalasta voisi tulla taas täysin normaalisti toimiva raaja, koska nyt se ei sitä vielä ole. Meidän emäntien ja isäntien tehtävä on se, että pidämme huolta karvakorviemme terveydestä kaikin tavoin. Mikäli siihen ei ole valmis, kannattaa mieluummin paijata vaikka pehmoleluja. Ugh, olen puhunut.

Sukkahousujalka

2010-05-29T16:19:00.008+03:00

Heloes!

Jalka on edelleen paikallaan. Ja tikitkin, ihme kyllä, vaikka neito on kuin lentoon lähdössä potenssiin sata! Leikkaushuuruista toivuttuaan Oodilla on riittänyt menohaluja niin paljon, että meikäläisen olo on välillä ollut kuin kauhuleffassa kun pelkään tietty että hetkenä minä hyvänsä koipi pamahtaa uudestaan jotenkin vaikka tekisin mitä... Enimpiä höyryjä on haihduteltu ilmaan kevyellä lenkkeilyllä, mutta äkkinäiset liikkeet, pomppimiset ja juoksunpyrähdykset hirvittää edelleen. Edelleen peräänkuulutan niitä lihaksia ettei tarvis olla niin kauhusta kankeana. Hiljalleen nekin sieltä vahvistuu.

Aina Valpas!

Uteliaana menin urkkimaan Oodin leikkaushaavaa onnenapilapaketin alla sillä seurauksella että paketti valahti alaspäin. Paketin puuttuminen ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole enää haitaksi, askartelin pienemmän kääreen kuitenkin tikkien suojaksi että Oodi ei omatoimisesti niitä ennen maanantaita irroittele. Kokeilin kaikenlaisia viritelmiä erilaisista ideaalisiteen, joustositeen, sidetaitosten, haavateipin, urheiluteipin, sukanvarsien, isojen laastareiden jne. yhdistelmistä (osan kokeiluista tein apteekkireissulla auton takakontissa marketin parkkipaikalla :D) mutta polvesta kääreet tuppaavat helposti valahtamaan, liian kireälle kun ei saa laittaa. Tällä hetkellä jalassa on iso ihmisten hellävarainen laastari haavateipillä terästettynä, ideaalisidettä ja päällä lasten 100cm kokoisista sukkiksista vartta ja urheiluteippiä.

Haava kun ei Oodia kiinnosta ollenkaan, jos siinä päällä vaan on vähänkin jotain niin halusin viritellä pienen suojan siihen ettei avaruusvastaanotinta tarvitse pitää kun olen itse kotosalla.

"Joo oli se paketointi siellä auton takakontissa aika eksoottista... Toi emäntä oli niin innoissaan sen uusista paketointivälineostoksista että en kehdannu sit sanoa että ihmiset tuijottaa meitä aika huvittuneina"

Jalassa en ole huomannut ontumista, vaikka voimaa se tarvitsee edelleen paljon lisää. Nyt kun paketti on vain kulmauksen yläpuolella, huomasin että sekä kulmaus että tassun ja kulmauksen alapuolen suoran osan yhtymäkohta toimii aika erikoisesti lähinnä hiljaisessa kävelyssä. Jalka on ollut niin pitkään ihan suorana, että jänteiden tarvitsee totutella nyt uudenlaiseen painopisteeseen. Kulmauksenhan pitäisi pysyä kulmana kävellessäkin, mutta Oodilla jalka vielä nitkahtaa suoraksi hiljaisessa käynnissä. Uskoisin, että kun polvi voimistuu, niin jalan painopisteet muuttuvat oikeanlaisiksi ja liikkeet alkavat näyttää normaalimmilta. Maanantaina varmaan saadaan lisää tietoa tästä kun mennään poistattamaan tikit. Jospa nuo erikoiset liikkeet olisi vaan pitkästä paketissaoloajasta johtuvia.

Näin paikallaan ollessa näyttää jo aika siistiltä tuo seisonta

Pentutöhellyskin alkaa palata taas elämäämme ja juuri nyt se tuntuu kyllä vaan pelkästään positiiviselta asialta <3 Juurikin hätistelin tuossa Oodia hampaineen pois villatakkini helmoista!

Potilas 34562 tänään tasan 6kk

2010-05-20T17:00:00.007+03:00

Tässä ne nyt on. Oodi käveli tänään kaikilla neljällä tassullaan ihan itse autosta klinikalle pinnojen poistoa varten ja neitonen kirjattiin sisään noin kello 14.30. Oodi käyttäytyi äärimmäisen hienosti, tutulle hoitajalle piti aluksi vöyhöttää tassujen täydeltä mutta nopeasti tytsy rauhoittui leikkaussalin odotustilan matolle nuuskuttelemaan.

Puntari näytti 11,4kg. Viime maanantaina lukema oli 11,2kg, sitä ennen 10,8kg ja sitä ennen 10,4kg ja sitä ennen en muista tarkalleen mutta olisko ollut 10,2kg. Melkeinpä nätin tasaisesti on siis tullut 200g painoa lisää aina viikossa.

Sitten pistettiinkin taas nukkumattiainetta kankkuun ja Oodi kellahti nukkumaan. Vähän yli neljä kävin pienen potilaan hakemassa kotiin ja tuossa se nyt kellii kieli ulkona. Oodi siis luovutettiin tällä kertaa hieman aikaisemmin, joten tässä menee vielä muutama tunti että neitokainen on tolpillaan.

Kutakuinkin kuvassa olevalla tavalla olivat piikit Oodin jalassa. Suorat päät sääriluun sisällä ja käyrät päät ristissä vasten murtunutta kyhmyä.

Melkoiset kapineet, koska ilmeisesti jalka alkaa olla kunnossa. Kontrollikuvia ei enää oteta, ellei Oodi ala aristella tai ontua jalkaa. Ompeleet poistetaan 10-12 -päivän kuluttua, siihen asti liikuttaminen tapahtuu hihnassa ja sen jälkeen saa taas elää normaalisti. Kuulostaa aika hurjalta. Tuntuu ihan uskomattomalta että tämä olisi nyt sitten tässä. Ilmeisesti polvilumpioon tai kasvulinjoihin ei ainakaan vielä ole tullut muutoksia, eikä ole ollut puhetta että voiko niitä vielä tulla. Ehkäpä soitan vielä ortopedille ja kysäisen, samalla ajattelin myös kysyä että voiko olla että tämä prosessi on vaikuttanut/vaikuttaa Oodin lonkkiin jotenkin.

Fysioterapiasta ei ole ollut vielä puhetta, mutta taidan itse ortopedille soitettuani ottaa yhteyttä fysioterapeuttiin. Kuntoutuminenhan ei tapahdu mitenkään kertarysäyksessä, vaan haluan että saadaan ammattilaiselta ohjeita että miten tästä eteenpäin toimitaan, ja miten jalkaa voi jumppailla ja voimistaa, koska lihaksiahan tuossa kintussa ei juuri ole. Kulmaus on nyt sentään lähtenyt jo muodostumaan. Pentu toki varmasti liikkuu mielellään itsekin monipuolisesti ja aktiivisesti, mutta uskoisin että näin mittavan toipumisajan jälkeen fysioterapeutti on se, joka osaa auttaa eteenpäin niin että jalka oikeasti kuntoutuu.

Onnenapilat osa 2

Todella hämmentynyt olo. Tämä on ihan mielettömän ihana lahja puoli vuotta tänään täyttävälle Oodille ja tietysti minulle sekä Oodin luokseni sijoittaneille Johannalle ja Anulle myös. Terveet koiranpäivät alkavat häämöttää tulevaisuudessa ja pian pentu pääsee taas touhuamaan pentujen juttuja. Iloitsemaan, haistelemaan, liikkumaan, tutustumaan ja heiluttelemaan häntää koko maailmalle. Sitä ennen vielä täytyy kuntoutua ja toivoa, että kaikki menisi tästä eteenpäin mahdollisimman hyvin ilman lisävaivoja!

Aivan uskomaton tapaus tuo koiruus, jonka häntä herää aina paljon ennen koiraa <3

Valjasvinkki

2010-05-17T10:29:00.006+03:00

Jos mielii hankkia valjaat karvatornadolle jo pentuiässä, täältä tulisi yksi vinkki. Itse olen ollut tosi tyytyväinen siihen, että valjaat tuli hankittua. Oodikin kun on ollut melkoinen säntäilijä, niin hihnassa kulkemista on ollut turvallisempi opetella leveän pannan lisäksi myös valjaiden kanssa.

Olin ihan varma, ettei alle 12 viikkoiselle Oodille hankitut valjaat enää mene neitosen päälle nyt kun ikää on jo lähes 6kk. Tänään ne kuitenkin jälleen otin naulakosta esiin ja päätin että testataan. Ei olla käytetty valjaita epäonnisen koirapuistoreissun jälkeen kun piti käyttää sitä kurapukua paketin takia ja muutenkin kun ulkoilu on rajoittunut lähinnä pieniin nurkkapisseihin nyt viime aikoina. (Lähes tuliterä Hurtan kurapuku on muuten myytävänä jos jotain snautserinkokoista sattuu kiinnostamaan! Laitan siitä myöhemmin vielä vaikka erikseen päivityksen tänne.)

Ja menihän ne. Kyseessä on siis Topcanis -merkkiset heijastinsäätövaljaat kokoa S, säätövaraa riittää vaikka niitä hintalapussa kuvailtiinkin "mäyräkoiralle sopiviksi". Paimensukuinen ehkä sitten on lapinkoirien joukossa se pituudeltaan mäyräkoiramaisin ;) Itse maksoin näistä 17 euroa, mikä ei minusta ole paha hinta siihen nähden että käyttöikä on kuitenkin vasta pennulla näin pitkä.

Selän päällä oleva pätkä, johon remmikin kiinnitetään, ei tosin ole kovinkaan pitkä eikä siinä ole säätövaraa. Kuitenkin se tuntuu vielä ihan sopivalta kun noita muita valjaiden osia voi säätää niin hyvin. Tärkeintä on tietty tsekata että koiruus pystyy hyvin liikkumaan valjaiden kanssa. Edelleenkään säädöt eivät ole ihan tapissa, joten nämä menevät Oodin päälle vielä jonkin aikaa riippuen kuinka nopeasti tyttö meinaa vielä kasvaa. Sitten hankitaankin sellaiset kunnon "kauhukahvalliset" valjaat.

Huomatkaa tuo kaunis väritys rinnassa :)

Koiruuksen kasvutahti on toki jossakin määrin yksilöllinen, mutta nämä valjaat toimivat ainakin meillä. Säädettävät valjaat suosittelen kuitenkin hankkimaan, jos valjaat pennulle haluaa ostaa!

Poseerausta ja kävelyä

2010-05-16T16:04:00.009+03:00

Vietettiin tovi ulkosalla kameran kanssa ja yritin taltioida vähän näytteitä Oodin tämänhetkisestä olemuksesta ja kävelystä.

Juu, monia juttuja tuli kuvailtua... Mutta kuten huomaatte, pissiminenkin onnistuu jo ihan siinä asennossa kuin pitääkin!

Tällaiselta näyttää seisominen tällä hetkellä, karvat on pepun päältä vähän sekaisin ja lytyssä että ei siellä oikeasti tuollaista ihmeellistä muhkua ole:

EDIT: Oodi on siis kiinni tuossa takana näkyvässä tolpassa. Irti ei saa vielä juoksennella.

Sieltä se kulmauskin pilkistää

Prinsessa ja lämpötolppa

Tältä siis suurinpiirtein näyttää luonnonvalossa Oodin karva. Sisällä otetuissa kuvissa näyttää kuin neitokainen olis lähes täysin musta vaalein merkein, mutta tästä huomaa että siellä sitä hallavaa on vielä. Oliskohan tuo nyt sitten riistanvärinen...

Ja seuraavaksi hulvattomia videoita. Kameran päässä heilunut emäntä ei ihan kaikkein skarpeimmillaan ollut mutta menköön nyt silti julkiseen levitykseen nämä ;) Videoista kuitenkin näkee vähän tuota Oodin askellusta, aika paljon neitonen vielä peitsaa eli siirtelee yhtäaikaisesti saman puolen jalkoja. Kuitenkin välillä pientä rytminmuutosta on havaittavissa jos oikein tarkkaan katsoo. Jahka tuo leikattu jalka alkaa saada voimaa ja jäntevyyttä ja ylipäänsä koko kroppa eri tavalla liikuntaa niin uskoisin että peitsaaminen vaihtuu siistiksi raviksi vielä.

Näin sen ei pitänyt mennä...

Hienosti jätetty, vaikka emäntä käskeekin ihan mitä sattuu :D Ja "täysin oikein ajoitettu" kehukin :DD No, mutta katsokaa sitä kävelyä!

Lähes oikeaoppinen "pysähdy, jos koirasi vetää" ;) Mutta edelleen, se hei kävelee!

Melkoista! Ei ihan helpoimmasta päästä kuvata koiraa, jota samalla yrittää kävelyttää ;)

Partsilla

2010-05-14T13:32:00.008+03:00

Huh huh. Nimittäin melko lämmin päivä pienelle lappalaiskoiralle! Emäntä keksi et mennään meidän partsille retkeilemään, se vois lukea johonkin tenttiinsä ja mä saisin kuulemma kyttäillä ohikulkijoita lattiatason koloista. En oo aikasemmin montaa kertaa siellä "melkein ulkona" käyny, joten olihan se aika jännää!

Otettiin me eväitäkin, mä valkkasin eväiksi rengasluun ja pötkyläluun. Sitä pötkylää ois kiva heitellä mutta ei kuulemma sais kovasti pomppia samalla... Mun mielestä oon jo ihan terve!

Kyl mä välillä sitä luuta maltoin vähän nakertaakin. Mut ei siellä melkein ulkona oikein voinu syömiseen keskittyä kun koko ajan lappas porukkaa eestaas ihan silmien edessä ja kuului kummallisia ääniä.

Sit mä yritin hetkeks laittaa silmät kiinni...

Jaa mut mikäs toi ääni oli?

Kuuliksä sen? Hei ovikello tais soida!!! -kipittää ovelle ja julma emäntä tulee kaappaamaan syliin ja vie häkkiin- Hei siel on varmana joku tuttu!!! HEI KUULETKO MIKSI VEIT MUT HÄKKIIN??? MÄ HALUUN NÄHDÄ KUMMITÄDIN MÄ KUULIN ET SE ON SIELLÄ!!! HALUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUN. Haluuuuuuuuuuuun. haluun... HALUUUUUUUUUUUUUN! Hae mut pois täältä!!! Ai se meni jo pois... Zzzz... -julma emäntä tulee ja ottaa häkistä- Miten sä saatoit?!?! No okei, tykkään susta silti, saat pusuja.

No jatkan sit tätä lintujen bongausta. Toi oli muuten lokki...

Kevät toi, kevät toi punkkisen. Kevät toi, kevät toi juoksusen.

2010-05-13T21:17:00.004+03:00

Tänään päivällä irrottelin Oodin kulmakarvasta kevään ensimmäisen punkin. Pitkään on pitänyt mennä apteekkiin hakemaan oikeat punkkipihdit iljetysten irroittelua varten, mutta tänään piti pärjätä ihan vaan tavallisilla pinseteillä. Oodi hienosti jaksoi istua/pötköttää kainalossa jokusen tovin kun ruuvailin verenimijää irti. Toinen punkki löytyi nyt illalla Oodin huulesta. En olisi välttämättä ovelasti piiloutunutta kaveria vielä huomannut, ellen olisi Oodin suuta tutkiessani tuntenut huulessa kovaa, herneenkokoista palluraa. Friikkasin tietty heti että nyt neidillä on joku kasvain huulessa, kun juuri tässä vähän aikaa sitten koiran hampaiden anatomiasta googlaillessani törmäsin kaikenlaisiin suukasvaimenpoistokuviin, joissa oli juuri samanlaisia möykkyjä. Patissa oli kuitenkin kiinni punkkivieras, joka varmaan on ärsytyksen aiheuttanut.

Bongasin netistä punkkirauta -nimisen punkkienirroitussysteemin (www.punkkirauta.com) ja ajattelin pihtien sijaan ostaa sen. Vähän vaan arveluttaa, että josko punkkiällötykset lentelee minne sattuu jos koira intoutuu kesken irroituksen sinkoilemaan, mutta pitää koklata. Exspotia olisi tarkoitus laittaa Oodin niskaan heti vaan kun jalan terveys sen sallii, ajattelin nimittäin että nyt kun jalkaan on tulossa uusi leikkaushaava niin Exspotin kaltainen myrkky on liian tujua iholle laitettavaksi.

Ja ne juoksuset sitten... Näyttäisi ja vaikuttaisi siltä että vielä pikkukakkosiässä oleva Oodi tekee hyvää vauhtia ensimmäisiä juoksujaan kymmentä päivää vaille kuusikuisena. Oodi kiittäisi jos tietäisi mitä tänne kirjoittelen, mutta mitäpä suotta kaunistelemaan; "torttu" näyttäis olevan turvoksissa ja vähän ehkä ns. limainen, maailman hajuja tuoksutellaan hyvin intensiivisesti ja pientä levottomuutta ja väsymystäkin on ilmassa. Merkkailua ei Oodi ole harrastanut kun eipä me kovin suurella alueella liikuta ja kotinurmikolla ei juuri muiden hajuja ole. Voi olla että olen ihan väärässä, mutta jännityksellä seurailen että mihin tämä tilanne kehittyy! Jos nyt ei ainakaan mitään tulehdusta olisi kuitenkaan.

EDIT 9:29 Tajusin, että nyt tästä voi saada sen kuvan että täällä ollaan jo täydessä juoksuvauhdissa. Kuitenkin varsinkin nuo fyysiset "muutokset" on tosi hiuksenhienoja, ja muutkin voi johtua vaan siitä että Oodi on nyt saanut olla aktiivisempi liikkuja ja sitä myöten pääsee tuoksuttelemaan uusiin paikkoihin ja väsyykin enempi. Mutta on sekin mahdollista, että nämä enteilee ekoja juoksuja, jotka kuulemma voi olla kummalliset verrattuna sitten tuleviin...

Tässä tarvitaan lihaksia

2010-05-12T18:32:00.004+03:00

Tosiaan, jalka on siis alkanut parantua. Kuvista näkyi luutumista jo ihan mukavasti ja metallipinnat olivat hyvin paikoillaan. Pinnat ovat kuin ovatkin luun sisällä, sellaisessa alhaalta suuremmassa x-asennossa ja vain pinnojen ylimmät päät ovat ulkona luusta. Ensi viikon torstaina ne leikataan kuitenkin pois, olivat miten päin hyvänsä.

Jalka on tosi räättänä ja säälittävä vailla lihaksia. Se on myös melko suora, eli kulmauksia täytyisi tässä nyt alkaa kehitellä esiin. Kuvakin olisi kännykässä luurankojalasta mutta siirtelen sen näytille vähän myöhemmin. Jalkaan laitettu eka pääkallopaketti otti eilen hatkat, oli siis hiljalleen valunut alaspäin todennäköisesti ihon rasvaisuudesta johtuen, ja tänään laitettiin uusi. Jouduin ottamaan eilen paketin pois kun se oli niin huonosti etten sitä saanut korjattua mihinkään suuntaan enää. Oodi siis pystyy liikkumaan jo ilmankin pakettia, mutta siinä tapauksessa pitäisi olla häkissä tosi paljon, paketin kanssa voidaan kehittää lihaksia enemmän ja turvallisemmin.

Aivan ihanasti on meitä muuten kohdeltu klinikalla kaikesta kiireestä huolimatta, ehkä sieltä joku käy blogia vaklaamassa tai sitten ollaan muuten vaan jo aika kanta-asiakkaita ;) Oodi meinasi tänään laittaa ranttaliksi kun ortopedi halusi tutkailla tyttösen liikkeitä ilman pakettia, mutta uusi paketti saatiin laitettua ilman rauhoitetta! Minä pitelin neitosen etupäätä ja ortopedi takajalkoja ja hoitaja paketoi. Oodi meinasi aluksi ottaa hatkat pöydältä mutta rauhoittui tosi mallikkaasti pötköttelemään melko pian eikä tarvinnut edes kovasti neitosta pidellä kun alkuun päästiin. Hieno tyttö <3 Kannattaa siis totuttaa koiruus kaikenlaiseen käsittelyyn niin voi säästyä turhilta piikeiltä! Vielä kun saisi nuo lentoonlähtömeiningit karsittua uusvanhojen ihmisten kohtaamisista, mutta kyllä sekin vielä sujuu kunhan päästään harjoittelemaan lisää. Nyt kun jalkaa täytyy varoa niin ei voi esimerkiksi käyttää huomioimattomuutta apuna olleskaan vaan täytyy häkin puuttuessa nostaa Oodi elämöimään omaan syliin. Kun kyse ei ole edes pelkästään siitä että Oodi yrittäisi hyppiä, vaan jo pelkkä hännän heiluttelukin heiluttaa koiraa niin voimakkaasti ja innostaa liian nopeisiin liikkeisiin ja juoksunpyrähdyksiin joita pitäisi viimeiseen asti vältellä.

Slurps!

Saadaan käydä pienillä lihastenvetreytyskävelyillä ja jalan kulmausta pitää jumppailla esiin. Kävellessä Oodi käyttää jalkaa jo melko sujuvasti, vaikka vähän peitsaakin eli käyttää saman puolen jalkoja yhtä aikaa. Ennen leikkausta kuitenkin yritetään vähän kasvattaa jalan lihaksia. Se ei onneksi ole vaikeaa, kun Oodi mielellään käyttää jalkaa eikä sitä arastele. Kun tuo paketti nyt pysyisi siihen asti menossa mukana!

Herätteestä huolimatta saattaa olla väsynyt

2010-05-10T15:28:00.006+03:00

Iloisia uutisia nyt ensi alkuun näin lyhyehkösti! Eli:

- Murtuma paranee, pinnat ovat paikoillaan ja luutumista näkyy
- Pinnat poistetaan jo kymmenen päivän päästä eli 20.5. jee!
- Jalkaan laitettiin tassun paljastava paketti, ja jalkaa saa alkaa liikuttelemaan

Ja paketin kuosina tällä kertaa tietysti

PÄÄKALLOT!!!!! :D

Ja huomenna, taas huomenna...

2010-05-09T18:14:00.003+03:00

... olen surullinen? (Varoitus, tästä tuli taas pitkä ja polveileva päivitys!)

Radiorenkutuksesta löytyi sopivat sanat tähän päivään. Kovasti täällä emäntä jännittää huomista iltapäivää että miltä röntgenkuvat näyttävät. Oodia kiinnostaa lähinnä nukkuminen, käytiin nimittäin pieni viikonloppureissu äitienpäivän juhlistamisen merkeissä ja Oodilla sujui TODELLA HIENOSTI. Oodi ei ole kuukauteen tavannut riehaantumisvaaran takia ketään muuten kuin nopeasti pihalla sylissä pidettynä. Häkin ja namien voimalla kuitenkin yhden yön keikka sujui tosi rauhallisesti, pientä satunnaista draamailuvinkunaa lukuun ottamatta.

Alkuinnostuksen ja rauhoittelujen jälkeen Oodi löysi paikkansa ja kävi pötkölleen milloin kenenkin varpaille, tiukan vahdinnan alla oli tietysti koko ajan. Häkki oli varmuuden vuoksi kyllä aktiivisessa käytössä ja onhan se paimenkoiralle outo paikka olla häkissä kun lauma pyörii ympäriinsä. Mutta sekin sujui kokeiluluontoisten päästämutulos-itkujen saattelemana oikein mallikelpoisesti. Jos jalan terveys olisi ollut vaarassa, oltais suunnattu takaisin kotiin tai väliaikaisesti Oodin olisi voinut laittaa viileän auton takakonttiin nukkumaan kun molempina päivinä satoi vettä. Niin ja auto oli siis parkissa suojaisassa katoksessa asunnon ulko-oven vieressä eikä näköyhteyttä muualle kuin katoksen seiniin ja ovelle oikeastaan siinä kohdassa ole.

Reissulla tuli huomattua että Oodi hienosti on oppinut sen mitä ei mene -tarkoittaa. Sanotaa, että koiralle ei saisi antaa kaksisanaisia käskyjä (ei mene, ei tule, ei sitä, ei tätä...) kun eivät moisia ymmärrä. Onhan totta, ettei koira tajua käskyä samalla tavalla kuin ihminen, "haa siinä on kieltosana ei ja sitten se, mitä en saa tehdä!", mutta kyllä minun nähdäkseni Oodi tietää mitä ei mene/ei tule tarkoittavat oikeissa yhteyksissä. Niitä jotenkin luonnostaan olen käyttänyt, esimerkiksi seis tarkoittaa totaalipysähtymistä paikoilleen, kun ei mene/ei tule taas sitä että pitää pysyä tietyn rajan, esimerkiksi oviaukon, toisella puolella. Ei mene silloin kun käskijä jää Oodin kanssa samalle puolelle ja ei tule silloin kun käskijä lähtee itse toiselle puolelle. Sekavaa näin selitettynä mutta kyllä se käytännössä meillä sujuu ainakin silloin, kun on olemassa selkeä raja eikä käskyä anneta niissä tilanteissa kun Oodin on sitä mahdotonta näin harjoitteluvaiheessa noudattaa. Niin ja ei + mikä tahansa sana ei siis tietenkään toimi jos ei opettele mitä yhdistelmä tarkoittaa, tämäkin emäntä syyllistyy usein pihalla älyttömään sekavuuteen kun voisi opetella sen jätä ihan kunnolla: "ei syö, älä nyt viitti ottaa sitä, hei ei syö, elä syö, no nyt jätä syömättä se hei!" -ronkkii suuta- Ja samaan aikaan pienet hampaat jauhavat iloisesti jäniksenpapanaa. Ei täällä ainakaan koskaan ikinä inhimillistetä koiruutta liikaa... -viheltelee-

Näin loppu"kevennyksenä" totinen kuva väsyneestä toipilaasta:

Onnea vaan, jos jaksoit jälleen lukea loppuun saakka! Miksi sanoa asiat lyhyesti ja ytimekkäästi, kun ne voi aina rustata pisimmän kaavan mukaan.

Pieni iloinen koira vaan

2010-05-05T09:42:00.012+03:00

Peppi Pitkätossu ja arvon marakatti neiti Tossavainen täällä taas. Kuunnelkaapa muuten vaikka Youtubesta Kari Peitsamon Pieni iloinen koira, meidän uusi lempparikappale!

Neljäs leikkauksen jälkeinen viikko pyörähti käyntiin ja Oodi alkaa olla sitä mieltä että terveyttä riittäisi jo vaikka mihin. Varsinkin lähempi tutustuminen räkättirastaisiin kuumottelisi neitosta ulkosalla aika paljonkin. Onneksi Oodi on kuitenkin tajunnut, että esteitä lintuihin tutustumiselle on niin paljon että pieni lintubongari tyytyy katselemaan tirppoja rauhassa kauempaa.

Koirabongaustakin ollaan pihanreunaan suuntautuvilla pissireissuilla harrastettu, ja menohalut hihnassa muiden koirien luo ovat karisseet vain äänenkäytön tasolle. Jos joku koirakko sattuu tarpeeksi hyvin Oodin näköpiiriin, päästää neitokainen ilmoille pari täräkkää vahtihaukkua häntä heiluen "huomasitko hei, tuolla olis leikkikaveri!" . Koirakon kadottua näköpiiristä alkaakin sitten surkuttelu... Oodi nimittäin saattaa jäädä itkemään kavereiden perään. "Uu uu uu uuuu ne meni mä en kooooskaan saa tavata ketään missään ii ii uuuu... no mennään sit pissalle." Kurjaahan tämä on kun ei muita koiria voi ollenkaan tavata, mutta positiivista on, että Oodi näyttäisi suhtautuvan kurjasta sattumuksesta huolimatta muihin koiriin yhtä normaalin uteliaasti ja ystävällisesti kuin ennenkin. Ja tällä pihassa pyörimisellä ja totaalisella kontaktinottokiellolla muihin ulkonaliikkujiin voi olla hyvinkin positiivinen vaikutus sitten tulevaisuudessa kun aletaan taas tehdä lenkkejä. Varsinkin kunhan pääsee muita koiria tapaamaan vain ilman hihnaa.

Ensi viikon maanantaina mennään siihen kauan jännitettyyn kontrollikuvaan. Ajanvarauksen yhteydessä tietoihin laitettiin vielä että "mahdollisesti paketin vaihto" mutta kuvat sen sitten näyttävät miten tästä jatketaan. Jännittää tietty ihan tosi kovasti että miltä jalka näyttää. Ja pelottaa että entä jos...

Samalla täytyy taas kerran kysäistä lääkäriltä myös toisenlaisesta terveysongelmasta, nimittäin Oodin hampaista. Uudet hienot hampaat ovat melkein kaikki jo puhjenneet kokonaan, ja olen tunnustellut ja tutkaillut niitä, kaikki vaikuttaa normaalilta ja purenta on siistin näköinen. Kuitenkin Oodin suusta kuuluu välillä hankaava ääni, tai oikeastaan sellainen että ikään kuin suussa olisi irtonainen hammas joka sitten osuisi muihin hampaisiin kun suu laitetaan kiinni. Irtonaisia hampaita ei kuitenkaan ole, enkä ole löytänyt kohtaa jossa hampaat osuisivat jotenkin liian tiiviisti yhteen. Kulmureita epäilin mutta ei nekään näytä minun silmiini liian lähekkäisiltä. Osa Oodin takahampaista ei ole vielä puhjennut kokonaan, ja mietinkin että jos joku puhkeavista hampaista vaikka tuntuu inhottavalta niin voi olla että Oodi on sitä välillä varonut ja purrut vähän vinoon. Näiden hammasasioiden kanssa pitää kuitenkin tässä vaiheessa olla tarkkana ettei jää pysyviä ongelmia! Oodinkin mielestä olisi varmaan ikävää, jos ei tulevaisuudessa pystyisikään jauhamaan kunnolla pihalta löytyviä jäniksenpapanoita... Emännästä ne voisi kuitenkin jättää väliin joka tapauksessa, hyi!

Oodi on kyllä aivan ihana, edelleen <3 Täällä on kuulkaa kasvamassa melkoinen toiminnan nainen, uusia temppuja opetellessa Oodi ei jää vain paikalleen tapittamaan että "mitenköhän sais ton namin" vaan kokeilee kaikkia kikkoja. Myös luunpiilotus on välillä aikamoista taidetta. Esimerkiksi pötköttelevän emännän varpaat ja kylki on aika hyviä paikkoja... Eilen illalla Oodi laittoi puruluun keskelle omaa pientä peittoaan, otti yhden peiton kulman suuhun ja lähti rullaamaan peittoa keräksi luun ympärille. Astetta kovempi juttu kuin se, että tunkisi sen luun vaan sinne peiton alle!

Optimistisuudenpuuskassani ostin myös tulevaisuuden varalle edullisen juoksuvyön meille Minimanista (22e). Se että minä juoksisin ainakaan kovin usein voi olla ehkä vähän turhan optimistinen ajatus, mutta ajattelin että kunhan hihnassa ulkoilu ja ulkoilu ylipäänsä joskus sujuu, niin voi emännyys ottaa lenkeille välillä vaikka sauvakävelysauvat mukaan! Oodi näyttää miettivän, että itsensäkö se meinaa laittaa taluttimeen, jo on aikoihin eletty...

Huippumalli HAUssa

2010-04-28T09:25:00.009+03:00

Meillä treenataan välillä vähän erilaisia temppuja ;)

"Rippikuvailme!"

"Nyt tee niin kuin katsoisit mua jos sanoisin et katso!" (Oikeasti ikkunan ohi lensi lintuja...)

"Tee se ilme, minkä teet kun et saakaan vielä ruokaa"

"Ei kun PAIKKA! Paaaaikkka siinä hyyyyvä. EII älä liiku!"

"Nyt se intensiivinen katse melkein kameran läpi! Hei se on herkku, ei kamera!"

"Vielä viimeinen ruutu, oikein supersöpönä nyt!"

Joko sulitte?

Paluu pinkkiin

2010-04-26T09:44:00.005+03:00

Muistathan pitää rauhoitetun/nukutetun eläimen lämpimänä!

Tikit on nyt poissa ja haava oli hyvin parantunut. Oodin silmät alkoivat punottaa uudestaan heti silmätippakuurin jälkeen, mutta tällä kertaa lääkäri antoi ohjeeksi vain huuhdella silmiä keitetyllä vedellä. Todennäköisesti punoitus on vaan pölyärsytystä kevään tulon ansiosta, toivotaan niin.

Jos jotain olen tästä eläinlääkärissä ramppaamisesta oppinut niin sen, että jos haluaa jotain tietää, pitää todella sitkeästi yrittää kysellä. Eläinklinikalla on sellainen touhu ja meno päällä koko ajan, että tuntuu että henkilökunta keskittyy aina tuhanteen asiaan kerrallaan ja eläimen omistaja jää helposti huomiotta. Se, että kysytään "mites teillä on menny?" on ihana ja tärkeä asia, mutta se että kysymykseen olisi aikaa vastatakin niin se olisi vielä hienompaa. Hoidon kannalta kuitenkin näen olennaisena asiana sen, että käydään yhdessä läpi asioita!!! Omia kysymyksiään pitää yrittää ampua heti vaan niihin väleihin kun oman eläimen hoidosta jotakin tietävää lääkäriä tai hoitajaa näkee. Tänään onnistuin salamakysymyksellä urkkimaan selville niinkin olennaisen asian, kuin että koska metallipinnat mahdollisesti poistetaan. Myös silmien punotuksen hoidosta sain kuulla vasta maksaessani kun itse asiaa kysyin, kun Oodin papereihin ei silmistä ollut kirjoitettu vaikka lääkäri niitä olikin katsonut. Tietysti se on pääasia että eläimet saavat mahdollisimman hyvää hoitoa ja siinä ei ainakaan Oodin kohdalla ole ollut mitään ongelmaa! Ja aina Oodi on otettu todella lämpimästi tervehtien ja rapsutellen vastaan koko paikan puolesta kun ollaan lääkäriin menty. Sydäntenmurskaaja mikä sydäntenmurskaaja ;)

Eläinlääkärin arvio pinnojen poistosta oli 6vko - 8vko leikkauksesta. Mahdollisimman pian, mutta niin että leikkauskohta on hyvin luutunut. 6 viikkoa voi olla liian aikaisin, mutta mielellään ennen kahdeksatta viikkoa kuitenkin kun kyse on kasvavasta pennusta. Tämä aiheuttaa vähän kikkailuja kesäkuun suunnitelmissani, olen nimittäin lähdössä vaellusriparin ohjaajaksi 8pv kesäkuuta alkaen. Topilaan mahdollista hoitopaikkaa ja jopa inhottavimmassa tapauksessa omaa lähtemistä on siis punnittava tarkkaan, leikkauksen jälkeen kun täytyy jatkaa rauhallista elämää. Mutta asiat järjestynevät parhain päin, töitä kun olisi tehtävä että olisi resursseja kuntouttaa Oodin jalkaa...

Niin, ja mitä tuo otsikko sitten tarkoittaa:

Sydämet tuli takaisin! Oltais kuulemma saatu se pääkallopaketti, jos hoitaja olisi tajunnut että tää kuosi on jo tuttu... Kasvattaja-Johanna siellä nyt myhäilee tyytyväisenä ;) Pääkallojen menetyksestä huolimatta toivon kovasti, ettei sen kuosin testaamiselle tule enää mahdollisuutta!

Kintereitä myöten kakassa

2010-04-22T20:39:00.004+03:00

Oodin rautavatsa kohtasi voittajansa, nimittäin kokeeksi ostettu Doggy-junior, hyvin vahvoin epäilyksin ainakin, heitti neitosen mahan kuralle. Ei pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että takapuolikarvoja on pitänyt pariin otteeseen putsailla. Ja mikä parasta, koska jalan kanssa kakkiminen on melko akrobaattinen suoritus muutenkin, on sitä kakkaa löytynyt myös tassujen alta ja terveen takajalan kinnerkarvoista (?) kun tavarantoimittaja on päässyt horjahtelemaan kesken toimituksen... Jes. Voi kun odotan sitä että saan tuon tytön vietyä taas ihan kunnon pesulle!

Maanantaina Oodilta poistetaan tikit ja vaihdetaan tuo paketti uuteen, siitä sitten kahden viikon päästä jalka kuvataan ja jännityksellä odotan, että saadaanko sitten jo heivata paketti mäkeen. Hermoja raastavaahan tämä touhu alkaa olla, mutta ei auta kuin yrittää vaan parhaansa. Sinällään Oodin kanniskelu tai erityisen tarkka vahtiminen ei ole raskasta, siihen aika nopeasti tottuu kun niin on vaan pakko tehdä. Asiat, joita pitää tehdä toisin ei ole mitään sen rinnalla, millaisia tunteita ja ajatuksia taustalla piilee. Se on pahinta, kun kaiken takana on koko ajan pelko siitä, että sitten kun jalka taas kuvataan niin eläinlääkäri sanoo että huonommaksi vaan on taas mennyt ja terveet päivät on todella kaukana edessäpäin. Jos niitä luvataan ollenkaan.

Ei pentu ymmärrä miksi joutuu häkkiin jos askeleet meinaa vaihtua kävelystä juoksuksi tai hyppelyksi. Ei ymmärrä, miksi pihalla täytyy kulkea tiukassa hihnassa eikä silti saa yhtään vetää. Ei ymmärrä, miksi ei koskaan voida olla pihalla kuin hetki vaan. Eikä varsinkaan ymmärrä sitä, miksi emäntä hermostuu ihan kummallisista asioista. Jo ihan iltakakalla käyminen voi romuttaa koko toivon terveestä jalasta kun Oodi ei vaan suostu tekemään tarpeitaan muualle kuin hankipilkkuihin, jotka tietysti ovat liukkaampia kuin kuiva maa. Paraneminen on täysin meidän tassujen varassa vaikka ei oikeasti loppujen lopuksi viime kädessä olekaan.

Minusta ei ole oikein pitää Oodin ikäistä pentua syömistä ja tarpeiden tekemistä lukuun ottamatta yksin häkissä ilman aktiviteetteja ja ilman vettä koska ei voi sitä kaulurin takia juoda. Vaikka se olisi helpoin tapa hoitaa tämä paranemisaika ja saada jalka kuntoon. Niin eläinlääkäri sanoi, että mikäli Oodia ei muuten saa rauhalliseksi niin häkistä ei oteta muulloin ulos. Ei se ole koiran arvoista elämää sellainen. Onneksi Oodi on rauhallisesti 99,9% ajasta.

Oodin liikkuminen on toki todella rajoitettua ja tarkkaan vahdittua, mutta häkki on vain apuna tässä kaikessa, ja sinne Oodi kyllä joutuu jos huomaan että uhkaa satuttaa itseään. Mutta kyllä se vaan niin on, että koiran pitää päästä edes juomaan silloin kun on jano, vaikka muuten ei saisi mitään tehdä. Jos se nyt kaataa tämän paranemisprosessin niin en kyllä tiedä että miten tuo jalka saadaan kuntoon. Koska pahimmassa tapauksessa sen prosentin aika, kun koira ei lepää, voi tuhota tämän koko homman.

Turhautuminen siis iskee ajoittain, monestikin. En minä ainakaan osaa ottaa tätä mitenkään kevyesti, vaikka jonkun mielestä se varmaan tyhmää onkin kun kyse ei kuitenkaan ole mistään jalkavammaa vakavammasta. Haluan kuitenkin ihan rehellisesti kirjoittaa tänne fiiliksiä, vaikka turhauttaisi ja tuntuisi ihan epäonnistuneelta kaikessa ja vaikka miten hölmöltä tämä nyt näyttäisikin. Tällaista eläimen kanssa eläminen voi nimittäin joskus olla, en minä sitä halua mitenkään siloitella. Edelleen kuitenkin olen täysin sitä mieltä, että ne lukuisat hyvätkin hetket on sitten niin hyviä, että ne voittavat huonot ihan 100 - 0 :) Mutta ne huonotkin on pakko kestää.

Salalappalainen

2010-04-17T12:22:00.003+03:00

Tunnustan! Meillä asustaa toinenkin lappalainen, Virosta tuotu yksilö. Pidän tosin Oodin ja maahanmuuttajakaverin erillään toisistaan kun tyypit on aika konfliktialttiita...

"Anna sen leikkiä mun kaa, pliis..."

Aarteenetsintää ja merirosvoja

2010-04-15T13:34:00.004+03:00

Oodi on pysynyt yllättävän rauhallisena hiljaiselosta huolimatta. Nyt kun kroppaa ei voi rasittaa, Oodi on harjoitellut nenän käyttämistä. Kovan tuhinan saattelemana neiti etsivä ratkoo järjestämäni pulmapähkinät hirmuisen nopeasti. Namit saattavat olla piilossa purkkien tai muovipullon sisällä tai alla, välillä Oodin pitää arvata kummassa kädessä nami on ja näyttää tassulla oikea käsi ja sitten piilottelen nameja myös ympäri keittiötä. Oodi selvästi nauttii touhusta mutta ei silti riehaannu vaan keskittyy etsimiseen. Huippua!

Jos koira harrastaa aarteenetsintää niin emäntä puolestaan alkaa käsivarsiltaan kohta muistuttaa merirosvoa, lihakset tiukkoina kun saa tuota 10,5kg keijukaista aina kanniskella pihalle ja takaisin. Ovet aukeaa helpoiten pitämällä Oodia vasemmassa kädessä ja nostamalla saman puolen jalan koukussa ylös kyytiläisen takapuolen tueksi. Ihan uskomaton sylikoira Oodista onkin tullut, samalla tavalla kuin ihmislapset karvakakara mm. ottaa tassuillaan tukea olkapäästäni. Eläinlääkärikin hihitti sylimatkustajan puuhille viime perjantaina.

Oodi antaa kääreiden edelleenkin olla ihan rauhassa, mutta varmuuden vuoksi pidetään nyt "unituuttia" kuitenkin päässä öisin ja aina kun satun olemaan joitakin aikoja poissa kotoa. Leikkaushaava kun saattaa alkaa kutittaa... Häkissä oleminen ja avaruusvastaanottimen asentaminen onkin Oodille merkki siitä, että pitää pötkötellä ja odotella rauhallisesti.

Eka päivä leikkauksen jälkeen

2010-04-13T14:16:00.007+03:00

Yö meni rauhallisesti ja Oodi nukkui illan itkuista huolimatta reilusti kellon ympäri! Aamulla herättiin ensin ottamaan lääkkeet, syömään ja pissille ja sitten mentiin vielä takaisin nukkumaan. Oodin maha toimii, ruoka maistuu ja neitonen on virkeä ottaen huomioon että eilinen päivä oli melkoinen. Malttaa kuitenkin olla rauhallisesti ja on vielä toki väsyneempi kuin yleensä. Onneksi kaikki on hyvin, vaikka pieni raasu pumpattiinkin leikkauksen takia täyteen kaikenmoisia lääkkeitä jotka saavat isommatkin koirat ihan sekaisin moniksi päiviksi!!! Ekat pissitkin leikkauksen jälkeen haisi ihan sairaalalta elimistöstä poistuvien aineiden takia.

Luunjärsimistä ja retrokuosia

Yllättävän hyvin siis sujuu! Ja ulkonakin paistaa aurinko.

Onnenapiloita

2010-04-12T18:43:00.005+03:00

Oodi on vielä ihan tokkurassa leikkauksen jälkeen. Puoliltapäivin vein Oodin klinikalle ja neljän jälkeen neitonen pääsi kotiin. Leikkaus sujui hyvin, jalkaan on laitettu implantteina jonkinnäköiset metallipinnat, jotka estävät sääriluun harjannetta siirtymästä ylöspäin ja auttavat siis murtumaa luutumaan oikealle kohdalle. Kahden viikon päästä poistetaan ompeleet ja paketti on jalassa ainakin 4vko. Tällä kertaa se on keltainen, vihreillä neliapiloilla kuvioitu. Ihanasti ajateltu minusta. Metallipinnat leikataan pois sitten joskus tulevaisuudessa, eli lisää operaatioita on tiedossa. Kuvittelisin kuitenkin, ettei niiden pois ottaminen enää ole niin suuri operaatio.

Ortopedi on kirjoittanut: "Aika näyttää kuinka paranee. Ongelmia saattaa kasvuvaiheessa olla takautuvasti mm. patellan eli lumpion asennossa ja kasvulinjan varhaista kiinnittymistä saattaa ilmetä. Seuraillaan siis." Vielä ei siis voi huokaista helpotuksesta todellakaan, vaikka ajattelin että nyt toipuminen olisi sitten aika varmaa kun kerran leikattiin jalka kuntoon. Mutta pahemminkin voisi asiat olla, ja suurin operaatio on toivottavasti nyt takanapäin! Kuukausi tässä nyt on kriittisintä aikaa.

"Oodi on iloinen liikkuva koira, joten nyt on ensiarvoisen tärkeää että liikkuminen rajoitetaan." Näin ensi alkuun en taida viedä tyttöä edes ulos, vaan muutaman päivän ajan ollaan vaan sisällä, häkissä tai keittiössä. Tuntuu pahalta pitää Oodia pitkiä aikoja häkissä, mutta jos muu ei auta pitämään neitosta rauhallisena niin paranemisen kannalta on vaan pakko niin toimia. Täytyy vain keksiä Oodille paljon aivotyötä, mustanmakkaranpiilotusta kuppien alle ja muuta mukavaa. Sen että pitää olla levossa, ei tarvitse tarkoittaa sitä että on tylsää ja yksinäistä. Hyviä rauhallisia aivojen aktivointivinkkejä siis otetaan vastaan! Onneksi Oodi on vilkkaasta pentumaisuudestaan huolimatta tyyni ja rauhallinen lapinkoira ja pysyy nahoissaan vaikka vähän pitää lepäilläkin. Kärsivällinen koiraäiti tulee tästä tytöstä vielä joskus, vaikka onkin kova kertomaan mielipiteitään maailman epäkohdista :)

Lainahäkki on ihan hyvän kokoinen Oodille lepoa varten. Ostin kirpputorilta siihen vauvan pinnasänkyyn tarkoitetun pehmusteen, jotta ei tarvitse kankkuja painaa vasten kylmiä kaltereita. Hieno pesä tuli häkistä pehmusteen avulla ja pohjalla on pala kylpyhuonemattoa estämässä tassujen liukumista. Oodista ihan kelpo nukkumapaikka onneksi.

Mitään agilitaajia meistä vasenjalkavammaisista ei välttämättä koskaan tule. Mullakin on synnynnäinen, toistaiseksi kuitenkin tosi harmiton lonkkaluksaatio vasemmassa jalassa, koira muistuttaa emäntäänsä ja toisin päin... Mutta luulen, että sellaista kontaktia, joka tämän läpi käymisessä meillä syntyy, ei rakenneta missään maailman agikentillä. Pakko olla jotain hyvää tässäkin huonossa. Ja onkin, asiaa täytyy vaan tarkastella oikealla asenteella! Vaikka sitten välillä itkettäisikin, niin kuin Oodia nyt kun raasunen on vieläkin ihan sekaisin kaikista lääkkeistä.

Aina Valpas Oikea Oksentaja

2010-04-10T16:15:00.004+03:00

Moi kaikki! Toi emäntä lähti tänään käymään jossain käsityömessuilla (arvatkaa toiko mulle mitään - ei!) ja sillä välin iski tietty ihan yllärinä käsittämätön kakkahätä. No, toi oli laittanu mulle tänne mun residenssiin sanomalehtiä, mut en mä sitten osunukaan niille niin päätin putsata ne kakat ihan ite. En osannu niitä silleen putsata kun emäntä tekee ni päätin sit syödä ne. Poissa silmistä, poissa mielestä - eiks je! Toi on kyllä yrittäny jotain selittää et niit ei tarvis mun siivota mut ajattelin että äkkiäkös noi nyt hotasee... Ja kyllä tää aika pieni tila on jossa joudun hengaamaan (kuvitelkaa, joudun taas oleen keittiössä niinku sillon ihan kakarana!!!) että tosi kiva sitte ois niiden pökäleiden kans nukkuu melkein vieri vieressä, en rupee sellaseen!

Sit ku toi tuli sieltä reissultansa niin käytiin tossa nurkalla pissillä ja taaskaan en saanu jäädä pidemmäks aikaa ulos. En tajuu että miks en saa muka ottaa lumessa hepulikieppejä ja nauttia kevään viimeisistä hankipilkuista! Heti toi ilonpilaaja koppaa kainaloon kun saa pissat tiristettyä. Just.

No mut sisällähän mulle iski siis tör-keen huono olo. Ei vissiin kandeis syödä eväitä toiseen kertaan... Vaihdoin keittiön muovimaton kunnon laatoitukseen mutta toi nyt sitte siivos niitä laattojakin pois sitä tahtia kun niitä yritin haukkua ulos. Kuulemma muovimatto on kivempi kuiteskin. Päätin tyhjentää sit suolenkin samalla kun kerta näistä eritteistä päätin eroon kerralla hankkiutua ja mahan olin jo kääntäny melkeen ympäri. Aika kevyt olo oli niin lipitin tota vettä sit hirveesti tilalle. Toi emäntä oli kauheen tyytyväinen että join sitä vettä, eipä ennen oo tullu kupin viereen lässyttään kun meikä juo!

Toi emäntä sano et täytyy nyt vaan ottaa rauhassa ja vähän ajan päästä sit se työnsi mun kuonon eteen jotain RIISIN KEITINLIENTÄ jossa lillui muutama riisi. Hei haloo!!! Kuvitelkaa nyt, meinasin soittaa eläinsuojeluun. Jonkun mahalääkenapinkin se oli sinne sotkenu joukkoon, mut sanoin et en mä tällasta lientä rupee latkimaan, mitä se oikein kuvittelee? Vähän ajan päästä se oliki tullu järkiinsä ja laittanu sinne liemeen mun kalkkunakuutioita ja pari nappulaa uiskenteleen. Sit mä niitä sieltä ongin suuhun ja vitsi ne oli hyviä! En mä enää viiti hei oksentaa, kyl se jo riitti tältä päivältä. Nyt aattelinki vähän vetästä taas unta kuonoon Killen viekussa että jaksan kohta jatkaa emännän säikyttelyä... Hirmu hyvät maharapsutukset taaski sain siitä hyvästä!

12.4. klo 12.00

2010-04-09T11:29:00.004+03:00

Oodin polvi operoidaan maanantaina. Murtumakohta oli mennyt vaan huonompaan suuntaan, huolimatta siitä vaikka kuinka sitä on yritetty varoa ja ottaa rauhallisesti.

Häkkilepoa on luvassa tämä viikonloppu ja maanantaina Oodi sitten pääsee ortopedi Jalkasen osaaviin käsiin. Siitä eteenpäin toivomme sitten parasta. Noin kuukauden leikkauksen jälkeinen toipuminen kuulemma ottaa, eli hiljaiseloa on luvassa. Sydäntä särkee kun pitää pennun elämää nyt rajoittaa toden teolla ja pitää Oodia tosi pienissä tiloissa, jossa ei pääse yhtään spurttailemaan tai pomppimaan. Toipuminen ei tule olemaan mikään helppo juttu, mutta olen siitä onnellinen että Oodilla tuntuu löytyvän luonnetta tähän hommaan. Tyttö ei vähästä säikähdä ja on sopeutunut oikein mallikkaasti elämään pakettijalan kanssa. Rauhallisemmin pitää vaan ottaa.

Me ei todellakaan luovuteta vaikka harmittaa kyllä ihan tosi paljon. Maanantaita odotetaan kovasti, että saadaan toipuminen käyntiin mahdollisimman pian.

"Tällä kertaa tää paketti on paaaaljon suurempi. Ja nyt siinä uiskentelee kaloja. Testaan vissiin koko niiden kääremalliston... Jokohan vois toivoa mikä seuraavaksi laitetaan, ne pääkallot?"