Huippumalli HAUssa

Meillä treenataan välillä vähän erilaisia temppuja ;)


"Rippikuvailme!"


"Nyt tee niin kuin katsoisit mua jos sanoisin et katso!" (Oikeasti ikkunan ohi lensi lintuja...)


"Tee se ilme, minkä teet kun et saakaan vielä ruokaa"


"Ei kun PAIKKA! Paaaaikkka siinä hyyyyvä. EII älä liiku!"



"Nyt se intensiivinen katse melkein kameran läpi! Hei se on herkku, ei kamera!"


"Vielä viimeinen ruutu, oikein supersöpönä nyt!"

Joko sulitte?

Paluu pinkkiin

Muistathan pitää rauhoitetun/nukutetun eläimen lämpimänä!

Tikit on nyt poissa ja haava oli hyvin parantunut. Oodin silmät alkoivat punottaa uudestaan heti silmätippakuurin jälkeen, mutta tällä kertaa lääkäri antoi ohjeeksi vain huuhdella silmiä keitetyllä vedellä. Todennäköisesti punoitus on vaan pölyärsytystä kevään tulon ansiosta, toivotaan niin.

Jos jotain olen tästä eläinlääkärissä ramppaamisesta oppinut niin sen, että jos haluaa jotain tietää, pitää todella sitkeästi yrittää kysellä. Eläinklinikalla on sellainen touhu ja meno päällä koko ajan, että tuntuu että henkilökunta keskittyy aina tuhanteen asiaan kerrallaan ja eläimen omistaja jää helposti huomiotta. Se, että kysytään "mites teillä on menny?" on ihana ja tärkeä asia, mutta se että kysymykseen olisi aikaa vastatakin niin se olisi vielä hienompaa. Hoidon kannalta kuitenkin näen olennaisena asiana sen, että käydään yhdessä läpi asioita!!! Omia kysymyksiään pitää yrittää ampua heti vaan niihin väleihin kun oman eläimen hoidosta jotakin tietävää lääkäriä tai hoitajaa näkee. Tänään onnistuin salamakysymyksellä urkkimaan selville niinkin olennaisen asian, kuin että koska metallipinnat mahdollisesti poistetaan. Myös silmien punotuksen hoidosta sain kuulla vasta maksaessani kun itse asiaa kysyin, kun Oodin papereihin ei silmistä ollut kirjoitettu vaikka lääkäri niitä olikin katsonut. Tietysti se on pääasia että eläimet saavat mahdollisimman hyvää hoitoa ja siinä ei ainakaan Oodin kohdalla ole ollut mitään ongelmaa! Ja aina Oodi on otettu todella lämpimästi tervehtien ja rapsutellen vastaan koko paikan puolesta kun ollaan lääkäriin menty. Sydäntenmurskaaja mikä sydäntenmurskaaja ;)

Eläinlääkärin arvio pinnojen poistosta oli 6vko - 8vko leikkauksesta. Mahdollisimman pian, mutta niin että leikkauskohta on hyvin luutunut. 6 viikkoa voi olla liian aikaisin, mutta mielellään ennen kahdeksatta viikkoa kuitenkin kun kyse on kasvavasta pennusta. Tämä aiheuttaa vähän kikkailuja kesäkuun suunnitelmissani, olen nimittäin lähdössä vaellusriparin ohjaajaksi 8pv kesäkuuta alkaen. Topilaan mahdollista hoitopaikkaa ja jopa inhottavimmassa tapauksessa omaa lähtemistä on siis punnittava tarkkaan, leikkauksen jälkeen kun täytyy jatkaa rauhallista elämää. Mutta asiat järjestynevät parhain päin, töitä kun olisi tehtävä että olisi resursseja kuntouttaa Oodin jalkaa...

Niin, ja mitä tuo otsikko sitten tarkoittaa:

Sydämet tuli takaisin! Oltais kuulemma saatu se pääkallopaketti, jos hoitaja olisi tajunnut että tää kuosi on jo tuttu... Kasvattaja-Johanna siellä nyt myhäilee tyytyväisenä ;) Pääkallojen menetyksestä huolimatta toivon kovasti, ettei sen kuosin testaamiselle tule enää mahdollisuutta!

Kintereitä myöten kakassa

Oodin rautavatsa kohtasi voittajansa, nimittäin kokeeksi ostettu Doggy-junior, hyvin vahvoin epäilyksin ainakin, heitti neitosen mahan kuralle. Ei pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että takapuolikarvoja on pitänyt pariin otteeseen putsailla. Ja mikä parasta, koska jalan kanssa kakkiminen on melko akrobaattinen suoritus muutenkin, on sitä kakkaa löytynyt myös tassujen alta ja terveen takajalan kinnerkarvoista (?) kun tavarantoimittaja on päässyt horjahtelemaan kesken toimituksen... Jes. Voi kun odotan sitä että saan tuon tytön vietyä taas ihan kunnon pesulle!



Maanantaina Oodilta poistetaan tikit ja vaihdetaan tuo paketti uuteen, siitä sitten kahden viikon päästä jalka kuvataan ja jännityksellä odotan, että saadaanko sitten jo heivata paketti mäkeen. Hermoja raastavaahan tämä touhu alkaa olla, mutta ei auta kuin yrittää vaan parhaansa. Sinällään Oodin kanniskelu tai erityisen tarkka vahtiminen ei ole raskasta, siihen aika nopeasti tottuu kun niin on vaan pakko tehdä. Asiat, joita pitää tehdä toisin ei ole mitään sen rinnalla, millaisia tunteita ja ajatuksia taustalla piilee. Se on pahinta, kun kaiken takana on koko ajan pelko siitä, että sitten kun jalka taas kuvataan niin eläinlääkäri sanoo että huonommaksi vaan on taas mennyt ja terveet päivät on todella kaukana edessäpäin. Jos niitä luvataan ollenkaan.

Ei pentu ymmärrä miksi joutuu häkkiin jos askeleet meinaa vaihtua kävelystä juoksuksi tai hyppelyksi. Ei ymmärrä, miksi pihalla täytyy kulkea tiukassa hihnassa eikä silti saa yhtään vetää. Ei ymmärrä, miksi ei koskaan voida olla pihalla kuin hetki vaan. Eikä varsinkaan ymmärrä sitä, miksi emäntä hermostuu ihan kummallisista asioista. Jo ihan iltakakalla käyminen voi romuttaa koko toivon terveestä jalasta kun Oodi ei vaan suostu tekemään tarpeitaan muualle kuin hankipilkkuihin, jotka tietysti ovat liukkaampia kuin kuiva maa. Paraneminen on täysin meidän tassujen varassa vaikka ei oikeasti loppujen lopuksi viime kädessä olekaan.

Minusta ei ole oikein pitää Oodin ikäistä pentua syömistä ja tarpeiden tekemistä lukuun ottamatta yksin häkissä ilman aktiviteetteja ja ilman vettä koska ei voi sitä kaulurin takia juoda. Vaikka se olisi helpoin tapa hoitaa tämä paranemisaika ja saada jalka kuntoon. Niin eläinlääkäri sanoi, että mikäli Oodia ei muuten saa rauhalliseksi niin häkistä ei oteta muulloin ulos. Ei se ole koiran arvoista elämää sellainen. Onneksi Oodi on rauhallisesti 99,9% ajasta.

Oodin liikkuminen on toki todella rajoitettua ja tarkkaan vahdittua, mutta häkki on vain apuna tässä kaikessa, ja sinne Oodi kyllä joutuu jos huomaan että uhkaa satuttaa itseään. Mutta kyllä se vaan niin on, että koiran pitää päästä edes juomaan silloin kun on jano, vaikka muuten ei saisi mitään tehdä. Jos se nyt kaataa tämän paranemisprosessin niin en kyllä tiedä että miten tuo jalka saadaan kuntoon. Koska pahimmassa tapauksessa sen prosentin aika, kun koira ei lepää, voi tuhota tämän koko homman.

Turhautuminen siis iskee ajoittain, monestikin. En minä ainakaan osaa ottaa tätä mitenkään kevyesti, vaikka jonkun mielestä se varmaan tyhmää onkin kun kyse ei kuitenkaan ole mistään jalkavammaa vakavammasta. Haluan kuitenkin ihan rehellisesti kirjoittaa tänne fiiliksiä, vaikka turhauttaisi ja tuntuisi ihan epäonnistuneelta kaikessa ja vaikka miten hölmöltä tämä nyt näyttäisikin. Tällaista eläimen kanssa eläminen voi nimittäin joskus olla, en minä sitä halua mitenkään siloitella. Edelleen kuitenkin olen täysin sitä mieltä, että ne lukuisat hyvätkin hetket on sitten niin hyviä, että ne voittavat huonot ihan 100 - 0 :) Mutta ne huonotkin on pakko kestää.

Salalappalainen

Tunnustan! Meillä asustaa toinenkin lappalainen, Virosta tuotu yksilö. Pidän tosin Oodin ja maahanmuuttajakaverin erillään toisistaan kun tyypit on aika konfliktialttiita...




"Anna sen leikkiä mun kaa, pliis..."

Aarteenetsintää ja merirosvoja

Oodi on pysynyt yllättävän rauhallisena hiljaiselosta huolimatta. Nyt kun kroppaa ei voi rasittaa, Oodi on harjoitellut nenän käyttämistä. Kovan tuhinan saattelemana neiti etsivä ratkoo järjestämäni pulmapähkinät hirmuisen nopeasti. Namit saattavat olla piilossa purkkien tai muovipullon sisällä tai alla, välillä Oodin pitää arvata kummassa kädessä nami on ja näyttää tassulla oikea käsi ja sitten piilottelen nameja myös ympäri keittiötä. Oodi selvästi nauttii touhusta mutta ei silti riehaannu vaan keskittyy etsimiseen. Huippua!

Jos koira harrastaa aarteenetsintää niin emäntä puolestaan alkaa käsivarsiltaan kohta muistuttaa merirosvoa, lihakset tiukkoina kun saa tuota 10,5kg keijukaista aina kanniskella pihalle ja takaisin. Ovet aukeaa helpoiten pitämällä Oodia vasemmassa kädessä ja nostamalla saman puolen jalan koukussa ylös kyytiläisen takapuolen tueksi. Ihan uskomaton sylikoira Oodista onkin tullut, samalla tavalla kuin ihmislapset karvakakara mm. ottaa tassuillaan tukea olkapäästäni. Eläinlääkärikin hihitti sylimatkustajan puuhille viime perjantaina.

Oodi antaa kääreiden edelleenkin olla ihan rauhassa, mutta varmuuden vuoksi pidetään nyt "unituuttia" kuitenkin päässä öisin ja aina kun satun olemaan joitakin aikoja poissa kotoa. Leikkaushaava kun saattaa alkaa kutittaa... Häkissä oleminen ja avaruusvastaanottimen asentaminen onkin Oodille merkki siitä, että pitää pötkötellä ja odotella rauhallisesti.

Eka päivä leikkauksen jälkeen

Yö meni rauhallisesti ja Oodi nukkui illan itkuista huolimatta reilusti kellon ympäri! Aamulla herättiin ensin ottamaan lääkkeet, syömään ja pissille ja sitten mentiin vielä takaisin nukkumaan. Oodin maha toimii, ruoka maistuu ja neitonen on virkeä ottaen huomioon että eilinen päivä oli melkoinen. Malttaa kuitenkin olla rauhallisesti ja on vielä toki väsyneempi kuin yleensä. Onneksi kaikki on hyvin, vaikka pieni raasu pumpattiinkin leikkauksen takia täyteen kaikenmoisia lääkkeitä jotka saavat isommatkin koirat ihan sekaisin moniksi päiviksi!!! Ekat pissitkin leikkauksen jälkeen haisi ihan sairaalalta elimistöstä poistuvien aineiden takia.


Luunjärsimistä ja retrokuosia

Yllättävän hyvin siis sujuu! Ja ulkonakin paistaa aurinko.

Onnenapiloita

Oodi on vielä ihan tokkurassa leikkauksen jälkeen. Puoliltapäivin vein Oodin klinikalle ja neljän jälkeen neitonen pääsi kotiin. Leikkaus sujui hyvin, jalkaan on laitettu implantteina jonkinnäköiset metallipinnat, jotka estävät sääriluun harjannetta siirtymästä ylöspäin ja auttavat siis murtumaa luutumaan oikealle kohdalle. Kahden viikon päästä poistetaan ompeleet ja paketti on jalassa ainakin 4vko. Tällä kertaa se on keltainen, vihreillä neliapiloilla kuvioitu. Ihanasti ajateltu minusta. Metallipinnat leikataan pois sitten joskus tulevaisuudessa, eli lisää operaatioita on tiedossa. Kuvittelisin kuitenkin, ettei niiden pois ottaminen enää ole niin suuri operaatio.

Ortopedi on kirjoittanut: "Aika näyttää kuinka paranee. Ongelmia saattaa kasvuvaiheessa olla takautuvasti mm. patellan eli lumpion asennossa ja kasvulinjan varhaista kiinnittymistä saattaa ilmetä. Seuraillaan siis." Vielä ei siis voi huokaista helpotuksesta todellakaan, vaikka ajattelin että nyt toipuminen olisi sitten aika varmaa kun kerran leikattiin jalka kuntoon. Mutta pahemminkin voisi asiat olla, ja suurin operaatio on toivottavasti nyt takanapäin! Kuukausi tässä nyt on kriittisintä aikaa.

"Oodi on iloinen liikkuva koira, joten nyt on ensiarvoisen tärkeää että liikkuminen rajoitetaan." Näin ensi alkuun en taida viedä tyttöä edes ulos, vaan muutaman päivän ajan ollaan vaan sisällä, häkissä tai keittiössä. Tuntuu pahalta pitää Oodia pitkiä aikoja häkissä, mutta jos muu ei auta pitämään neitosta rauhallisena niin paranemisen kannalta on vaan pakko niin toimia. Täytyy vain keksiä Oodille paljon aivotyötä, mustanmakkaranpiilotusta kuppien alle ja muuta mukavaa. Sen että pitää olla levossa, ei tarvitse tarkoittaa sitä että on tylsää ja yksinäistä. Hyviä rauhallisia aivojen aktivointivinkkejä siis otetaan vastaan! Onneksi Oodi on vilkkaasta pentumaisuudestaan huolimatta tyyni ja rauhallinen lapinkoira ja pysyy nahoissaan vaikka vähän pitää lepäilläkin. Kärsivällinen koiraäiti tulee tästä tytöstä vielä joskus, vaikka onkin kova kertomaan mielipiteitään maailman epäkohdista :)


Lainahäkki on ihan hyvän kokoinen Oodille lepoa varten. Ostin kirpputorilta siihen vauvan pinnasänkyyn tarkoitetun pehmusteen, jotta ei tarvitse kankkuja painaa vasten kylmiä kaltereita. Hieno pesä tuli häkistä pehmusteen avulla ja pohjalla on pala kylpyhuonemattoa estämässä tassujen liukumista. Oodista ihan kelpo nukkumapaikka onneksi.

Mitään agilitaajia meistä vasenjalkavammaisista ei välttämättä koskaan tule. Mullakin on synnynnäinen, toistaiseksi kuitenkin tosi harmiton lonkkaluksaatio vasemmassa jalassa, koira muistuttaa emäntäänsä ja toisin päin... Mutta luulen, että sellaista kontaktia, joka tämän läpi käymisessä meillä syntyy, ei rakenneta missään maailman agikentillä. Pakko olla jotain hyvää tässäkin huonossa. Ja onkin, asiaa täytyy vaan tarkastella oikealla asenteella! Vaikka sitten välillä itkettäisikin, niin kuin Oodia nyt kun raasunen on vieläkin ihan sekaisin kaikista lääkkeistä.

Aina Valpas Oikea Oksentaja

Moi kaikki! Toi emäntä lähti tänään käymään jossain käsityömessuilla (arvatkaa toiko mulle mitään - ei!) ja sillä välin iski tietty ihan yllärinä käsittämätön kakkahätä. No, toi oli laittanu mulle tänne mun residenssiin sanomalehtiä, mut en mä sitten osunukaan niille niin päätin putsata ne kakat ihan ite. En osannu niitä silleen putsata kun emäntä tekee ni päätin sit syödä ne. Poissa silmistä, poissa mielestä - eiks je! Toi on kyllä yrittäny jotain selittää et niit ei tarvis mun siivota mut ajattelin että äkkiäkös noi nyt hotasee... Ja kyllä tää aika pieni tila on jossa joudun hengaamaan (kuvitelkaa, joudun taas oleen keittiössä niinku sillon ihan kakarana!!!) että tosi kiva sitte ois niiden pökäleiden kans nukkuu melkein vieri vieressä, en rupee sellaseen!



Sit ku toi tuli sieltä reissultansa niin käytiin tossa nurkalla pissillä ja taaskaan en saanu jäädä pidemmäks aikaa ulos. En tajuu että miks en saa muka ottaa lumessa hepulikieppejä ja nauttia kevään viimeisistä hankipilkuista! Heti toi ilonpilaaja koppaa kainaloon kun saa pissat tiristettyä. Just.

No mut sisällähän mulle iski siis tör-keen huono olo. Ei vissiin kandeis syödä eväitä toiseen kertaan... Vaihdoin keittiön muovimaton kunnon laatoitukseen mutta toi nyt sitte siivos niitä laattojakin pois sitä tahtia kun niitä yritin haukkua ulos. Kuulemma muovimatto on kivempi kuiteskin. Päätin tyhjentää sit suolenkin samalla kun kerta näistä eritteistä päätin eroon kerralla hankkiutua ja mahan olin jo kääntäny melkeen ympäri. Aika kevyt olo oli niin lipitin tota vettä sit hirveesti tilalle. Toi emäntä oli kauheen tyytyväinen että join sitä vettä, eipä ennen oo tullu kupin viereen lässyttään kun meikä juo!

Toi emäntä sano et täytyy nyt vaan ottaa rauhassa ja vähän ajan päästä sit se työnsi mun kuonon eteen jotain RIISIN KEITINLIENTÄ jossa lillui muutama riisi. Hei haloo!!! Kuvitelkaa nyt, meinasin soittaa eläinsuojeluun. Jonkun mahalääkenapinkin se oli sinne sotkenu joukkoon, mut sanoin et en mä tällasta lientä rupee latkimaan, mitä se oikein kuvittelee? Vähän ajan päästä se oliki tullu järkiinsä ja laittanu sinne liemeen mun kalkkunakuutioita ja pari nappulaa uiskenteleen. Sit mä niitä sieltä ongin suuhun ja vitsi ne oli hyviä! En mä enää viiti hei oksentaa, kyl se jo riitti tältä päivältä. Nyt aattelinki vähän vetästä taas unta kuonoon Killen viekussa että jaksan kohta jatkaa emännän säikyttelyä... Hirmu hyvät maharapsutukset taaski sain siitä hyvästä!

12.4. klo 12.00

Oodin polvi operoidaan maanantaina. Murtumakohta oli mennyt vaan huonompaan suuntaan, huolimatta siitä vaikka kuinka sitä on yritetty varoa ja ottaa rauhallisesti.

Häkkilepoa on luvassa tämä viikonloppu ja maanantaina Oodi sitten pääsee ortopedi Jalkasen osaaviin käsiin. Siitä eteenpäin toivomme sitten parasta. Noin kuukauden leikkauksen jälkeinen toipuminen kuulemma ottaa, eli hiljaiseloa on luvassa. Sydäntä särkee kun pitää pennun elämää nyt rajoittaa toden teolla ja pitää Oodia tosi pienissä tiloissa, jossa ei pääse yhtään spurttailemaan tai pomppimaan. Toipuminen ei tule olemaan mikään helppo juttu, mutta olen siitä onnellinen että Oodilla tuntuu löytyvän luonnetta tähän hommaan. Tyttö ei vähästä säikähdä ja on sopeutunut oikein mallikkaasti elämään pakettijalan kanssa. Rauhallisemmin pitää vaan ottaa.

Me ei todellakaan luovuteta vaikka harmittaa kyllä ihan tosi paljon. Maanantaita odotetaan kovasti, että saadaan toipuminen käyntiin mahdollisimman pian.


"Tällä kertaa tää paketti on paaaaljon suurempi. Ja nyt siinä uiskentelee kaloja. Testaan vissiin koko niiden kääremalliston... Jokohan vois toivoa mikä seuraavaksi laitetaan, ne pääkallot?"