Metsoreitti: Haukilampi 24.10.

Ylläriii! Käytiin taas pienellä retkellä. Tutkailtiin tällä kertaa Laukaassa Metsoreitillä Haukilammen kodan ympäristöä.


Reitin vieressä oli myös vähän peltoa

Juoksut alkavat kääntyä loppupuolelle ja O pääsikin juoksemaan korvessa myös ihan irti. Tuo pysyy lähellä ja näkösällä ja on kytkettävissä, joten uskalsin päästää neidin kulkemaan välillä ilman hihnaa. Arkena päiväsaikaan tuommoisilla korpireiteillä ei muita liiku, muuten en edes harkitsisi moista. Juoksuisen nartun päästäminen hihnasta on aina riski. Jos sopivan syrjäistä tai aidattua irtijuoksutuspaikkaa ei ole, niin kannattaa suosiolla odottaa juoksujen loppumista.








Haukilammen kota


Haukilampea

Halsvuori 22.10.

Kolmas retkikohteemme oli Laukaassa sijaitseva Halsvuori, jossa voi ihailla paitsi jylhiä kallioita niin myös ikivanhoja kalliomaalauksia. Paikka on kuulemma erityisesti kiipeilijöiden suosiossa, ja kallioon olikin kiinnitetty jonkinlaisia metallirenksuja.

Laukaan Metsoreitti olisi kulkenut jossain lähistöllä, mutta koska en jaksanut tällä kertaa paneutua reitin etsimiseen niin tarkasti, niin käppäiltiin Oodin kanssa vain Halsvuorentien maisemissa ja käytiin samalla reissulla Iso Kuukasjärven rannalla ihmettelemässä. Ranta tosin taisi olla jonkun oma veneranta, joten olisi ehkä pitänyt etsiä jokin toinen tähystelypaikka. Eipä kuitenkaan onneksi häiritty ketään.


Sateisen harmaa järvimaisema


Ei ihan se paikka, mitä etsittiin

Halsvuoren polku lähti vähän piilosta ja kerettiin mennä siitä ohikin. Mutta toisaalta, jos polku olisi heti löytynyt, niin ei varmaan olisi tullut käytyä ihastelemassa järveä. Ilmeisesti maanomistaja ei halua pitää Halsvuoresta kovin suurta meteliä, kun paikkaan ei ole minkäänlaisia viittoja. Ehkä kalliomaalauksien säilyttämisen kannalta on parempikin, ettei paikasta tehdä turistirysää. Onneksi maalauskohta on merkattu kyltillä, etteivät kiipeilijät vahingossa hilpaise siitä yli.











Halsvuoren juurella oli kaunis suolampi


...ja kiinnostava keppi!

Mehtolan laavulla 16.10.

Sunnuntailenkki suuntautui vaahtokarkkien, kaakaon, koiran ja kaverin kanssa Mehtolan laavulle Muurameen. Aikast passeli combo! Pari sumeaa kuvaakin osui linssiin.


Tuletkin saatiin tällä kertaa syttymään, kun sytytys ei ollut meikän vastuulla. Vaahtokarkit saatiin siis paistettua, nams!


Retkikoiran vastuulliset tehtävät 1) etsi keppi suuhun 2) ota iisisti

Lukijahaaste! Koska retkeily on Ihan Parasta, haastan teidät blogin lukijat tekemään hyvän mielen retken jonnekin mukavaan paikkaan. Esimerkiksi luontoon.fi -sivuilta löytyy vaihtoehtoja. Eväiden mukaan ottaminen on erittäin suotavaa! Kertokaapas sitten vaikka tänne kommenttiboksiin retkistänne :)

Vaarunvuorella 15.10.

Käväistiin syysretkellä Vaarunvuoren luontopolulla kuuden jalan ja neljän tassun voimin. Sää suosi, oli mukava käveleskellä ja värkkäillä ruokaa. Meillä olikin eväänä vaatimattomasti lohta, nuotioperunoita ja jälkkäriksi vaahtokarkkeja, pullaa ja kaakaota!



(Kuvakertomuksen PS merkityt kuvat on Pertti Sassalin linssistä. Samaten muutes myös tuo bannerikuva ja Isojärven postauksen kuvat :) Sama pätee näihinkin kuten kaikkiin muuhunkin tässä blogissa että kopioiminen on kiellettyä.)


Vaarunvuorelta oli mukavat näkymät (PS)


Oodi haaveilee lohesta (PS)


Näkymää nuotiopaikalta


(PS)

Silmät liikkuu, koira ei... (kuvat PS)







Temppuiltiinkin... (kuvat PS)







Reitti oli lyhyt, mutta aikaa saatiin kyllä hyvin kulumaan. Päiväretkikohteeksi Vaarunvuori on oikein mainio. Lauantaipäivänä porukkaa oli jonkin verran liikenteessä, mutta nuotiopaikalla ei silti ollut ruuhkaa.


Missä polku, siellä retkeilijät (PS)

Koiran muisti

Viikko sitten tuossa kävelytien viereisessä männyssä oli orava. Yhä edelleen mäntyä täytyy Oon mielestä lähestyä tiitteränä häntä selän päällä ja latvustoa tähyillen, ja puun juurella haukkua pari topakkaa uhkausta ylöspäin. Toiselle puulle, jossa oli orava ehkä kaksi kuukautta sitten, pitää myös tehdä pieni yleistarkastus aina kun mennään ohi.

Taisi Oodiin iskeä vakava puuhkahäntäkateus...

Aina nälkä

No siis. Koirathan muistuttavat aina omia ihmisiään jossain määrin, ja meitä ainakin Oodin kanssa yhdistää ahneus. Ruoka toimii molemmilla melkein kaikissa jutuissa hyvänä motivaattorina.

Ostin tässä taannoin itselleni Pirkan luomutattaripuurohiutaleita, lähinnä siksi, että tuotteen nimi kuulosti niin hienolta. Aika tosi vastuullista syödä luomua ja aika tosi hifistelyä syödä tattaria jonkun perus ruispuurohiutaleiden sijaan. Ja jo siitä syystä luomutattaripuuro maistuisikin varmasti taivaalliselta ja saisi arjen aamut tuntumaan juhlahetkiltä. Toisin kävi, ei uponnut tattaripuuro tähän naiseen. Jokin outo sivumaku sai meikäläisen yökkimään niinä molempina kertoina kun yritin hiutaleista tehtyä tattaripuuroa syödä (tt eli tärkeä tieto: ekakerralla voisilmän ja tokalla kerralla mustikkakeiton kanssa).

Puuronjämistähän oli tietty kipattava osa kokeeksi karvaisen biojäteastian kuppiin ja seurattava, että kelpaako ihan sellaisenaan vai pitäisikö tarjota muuhun ruokaan sekoitettuna. Sinne upposi ja kupinkin nuoli huuuooolelliseeesti. Ja tämä on nyt toistunut useampaan kertaan, kun olen sekoittanut puuroa muun ruuan joukkoonkin. Ei ollut J.A.U Yrjölä ihan väärässä kun puuroja koirilleen keitteli.

Onni on luomutattaripuuroa arvostava koira.

"Vieeeeressä"

Kahden kuukauden tekemisen jälkeen Oodi aloitti vihdoin juoksut 8.10. eli melkein tasan 7 kuukautta edellisistä.

Käytiin Laajavuoressa pidetyssä lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä turisteina sunnuntaina 2.10. ja sen sorttista pöljäilyä olikin ilmassa, että aavistelinkin juoksujen alkavan ihan lähiaikoina. Oodin oli tavallistakin vaikeampi rauhoittua hengailemaan ihan rauhassa sillä välin kun Hettan emännän kanssa rupateltiin. Tosin ei tuo juoksuittakaan ole niitä kaikkein hiljaisimpia, mikäli ollaan tapahtumassa, jossa on paljon muitakin äänekkäitä lappalaiskoiria.

Nuorempaa Hettaa Oodi moikkasi tosi hyvässä hännänheilutusmeiningissä, mutta pari kuukautta vanhempi Noita sai turhan kipakan tervehdyksen Oodilta. Mitä lie Noita kuiskutteli Omppamaarian korvaan kun akka niin tulistui. No, nuorten naisten elämä ei aina ole niin yksinkertaista, juu nou.


Pää pyörii kuin Torikeskuksen ovet

Hihnalenkeillä meillä on (taas) kokeiltu uutta juttua. Oodi kulkee nykyään suurimman osan ajasta vierelläni vähintään takajalat "samalla tasolla" jalkojeni kanssa, ja tämä onkin vienyt taas eteenpäin oppia rennoista ohituksistakin. Toki O pääsee haistelemaan penkkaa ja puskia, mutta ei vaan saa juurikaan kulkea edelläni. Hienosti Oodi onkin tähän systeemiin jo tottunut.

Kaupungilla ollaan käppäilty hihnassa...





... ja metsässä ilman hihnaa. Vielä uskalsin päästää tuon irti juoksuista huolimatta, kun ajeltiin ihan tosi korpeen, jossa ei juuri muita liiku. Oodi kun on vielä hienosti kuulolla näin juoksujen ekaviikolla.



Olen ehkä aiemminkin todennut saman, mutta kyllä jotain olennaista tuosta koirasta kertoo se, että sen mielestä on ihan normaalia pitää keppinään nelimetristä puunrunkoa. Ja se vielä äpisee sille puulle kovaan ääneen kun ei puu meinaakaan taipua neidin tahtoon.