Huvipuistossa

Eilen oli arkitottelevaisuuskurssin toinen kerta. Olen edelleen ihan hämmentynyt siitä, että miten rauhallisesti Oodi kursseilee. Eniten probleemaa tuottaa lähinnä satunnainen maton haistelu kun pitäisi keskittyä vaikkapa kontaktikävelyyn. Toki itse pitää olla valppaana, kun porukassa on mukana myös aika räjähdysherkkiä kamuja, mutta Oodi on aika nopeasti siedättynyt siihen, että joskus porukassa poksahtelee eikä tarvitse niin välittää. Ihan mieletöntä! Oodin vilkkauden ja reaktiivisuuden tuntevat yhtynevät hämmästelyihini moisesta edistyksestä.

Ollaan tähän mennessä harjoiteltu ihan perus kontaktikävelyä ja samalla muiden koirakoiden ja maassa olevien esineiden ohittelua, peruuttamista, istumista, maahanmenoa, paikallaoloa, rauhoittumista, namien nappailua... Ohjaaja käy aina antamassa jokaiselle koirakolle erityisvinkkejä, ja ollaankin edistytty mukavasti kun ylimääräinen silmäpari tarkkailee meidän touhuja! Kaikkia näitä ollaan toki harjoiteltu jo aiemmin kotosalla, mutta sehän ei tarkoita vielä saumatonta onnistumista häiriössä. Tänään oli erityisen hienoa, kun tehtiin kaikki yhtä aikaa pitkiä paikallaoloja hihnan mitan päässä (Oodi maahan-käskyllä), ja vaikka ohjaaja kuinka yritti häiriköidä - heitellä lapasta, vingutella vinkupalloa ja huudella houkuttelevia käskyjä - Oodikin vain kallisteli päätään ja vuoroin katseli minua ilmeellä "ilmeisesti sua pitää ensisijaisesti kuunnella vai?!".

Huvipuistoiluun viittaava otsikko liittyy siihen, millaisen hienon draaman kaaren kurssikerta taas muodosti. Aluksi Oodi on varovasen innoissaan "mitä tehään tänään?!", sitten syttyy hommaan yhä enemmän ja Haluaa Tehdä vaikka välillä saa ihan vaan olla vapaalla ja relata, lopussa huomaa että Oo on alkanut väsähtää ja tänään tuli vieläpä kanasuikalepalayrjöt lattialle loppuhuipennukseksi. Burp.

Pitäisi keksiä joku pehmoinen, suolaton herkku mukaan koulutuksiin, jossa nameja pitää syytää aika paljon. Valmiissa kanasuikaleissa, joita olen paistanut ja pilkkonut herkuiksi, on ilmeisesti kuitenkin liikaa suolaa. Oodi ei makkaraa/nakkejakaan paljoa voi napsia, ennen kuin suolaisuus saa Georgen kylään. Ehkäpä keittelen pitkästä aikaa possun sydäntä, olisko valveutuneella lukijakunnalla muita vinkkejä herrrrkullisista koulutusnameista? :)

Missikisoja tiedossa!

Ilmoittelin Oon misseilemään AVO-narttukehään sekä Korpilahden ryhmikseen 1.4. että PLS:n katselmukseen Ouluun 22.4.

Korpilahdella käydään näyttäytymässä ilman minkäänlaisia tulostavoitteita, ajattelin että virallisessa näyttelyssäkin olisi hyvä edes kerran käydä hakemassa jonkinlainen arvostelu. Nätti tyttöhän Oodi on, mutta sanomista tulee varmasti ainakin ahtaasta takaosasta ja hiukan kierteisistä koivista. On kuitenkin mielenkiintoista tietää ainakin yhden oikean näyttelytuomarin mielipide Pitkätossun olemuksesta, kropasta ja liikkeistä. Saati sitten päästä hermoilemaan, että miten siellä kehässä nyt toimitaan! Täytyy ehkä ainakin mittaamisen varalta totuttaa Oodi tikunheilutteluun.

Paimensukuisten katselmukseen puolestaan lähdetään pitämään hauskaa ja tapaamaan tuttuja sekä hakemaan paimensukuistaustaan peilattavaa ulkomuotoarvioita. Jospa myös käytös olisi tällä kertaa hiukan vähemmän levotonta kuin viime katselmuksessa juoksujen aikaan. Oodi todistettavasti osaa olla rauhassa ja nätisti, joten olisi mukava se myös tuomarille ja yleisölle näyttää!

Koiranäyttelymaailma on osin mennyt aika kamalaksi touhuksi, mutta parhaimmillaan nämä näytelmöintihommat toimivat ihan oikeasti terverakenteisten ja -päisten koirien jalostuksen apuna. Pitää kuitenkin muistaa, että ulkomuototuomarit näkevät koiraa vain yhden hetken ajan, ja se miten koira siinä hetkessä osataan esittää, vaikuttaa tuomarin näkemykseen. Liian vakavasti ei näihin juttuihin siis kannata suhtautua. Kehäkäytöstä on kuitenkin tarpeen meidänkin treenailla etukäteen.

Terveysuutisia ja muuta kivaa

Tammi-helmikuun vaihde on sisältänyt niin koirakamujen kanssa riekkumista, reissuamista, arkitokokurssin aloituksen Doggiella ja tietysti vähän retkeilyäkin.

Lisäksi Oodi tarkattiin rappeuttavan perinnöllisen silmäsairauden PRA:n osalta täysin terveeksi, mahtavaa!

Nasse-basenji oli meillä hoidossa yhden viikonlopun, ja Oodi nautti kovasti seurasta. Kaksikko reuhuaa kahdestaan ihan täysillä, mutta suloisesti myös nukkuivat kylki kyljessä sohvalla. Lenkit vaan jäivät aika lyhyiksi, kun pakkanen kiristyi reilusti yli kahteenkymppiin eli vähän turhan viileäksi Nasselle.







Kymmenen kerran arkitokokurssi alkoi viime tiistaina ja hiukan jännityksellä odotin, että miten Oodi jaksaisi hallissa rauhoittua. Oo kuitenkin yllätti ihan täysin ja oli aika lunkisti eikä edes vastaillut muiden koirien jokaiseen haukahdukseen. Tosin neiti esitti unohtaneensa ihan peruskäskytkin kun olisi ollut mielenkiintoisempaa haistella mattoa ja seurailla muiden touhuja. Tästä vaan siis häiriönsietoa kehittämään. Kurssi vaikutti tosi sopivalta meidän tasolle, ja esimerkiksi rauhoittumista opetellaan joka kurssikerran lopuksi.

Tänään rentouduttiin pienen aamupalaretken merkeissä, kun tiellä hihnan kanssa kulkeminen ei oikein houkuttanut. Meidän piti käydä Mehtolan luontopolulla, mutta kukaan ei ollut tallonut polkua esiin ja lunta oli aika reippaasti. Pyörittiin sitten lähipellon traktorinjäljissä, harvemmin sitä tulee kaakaon ja juustoleipien kanssa istuttua keskellä lumista peltoa. Ei sitä aina niin ihmeellistä paikkaa tarvitse kun on hyvät eväät ja iloista seuraa. Oodi pyyhälsikin pellolla niin, ettei kännykän kamera juuri pysynyt perässä.