1 kuukausi sitten
maanantai 29. syyskuuta 2014
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Keppi kuin porkkanaa
Lykky tykkää kepeistä. Risutkin käy. Kivointa on kuitenkin niiden pureskelu, taisteleminenkin on ihan jees, mutta pieni ei ainakaan vielä ole yhtä kiivas kepinrepijä kuin Oodi. Hyvä niin.
Keppien kanssa riehumisesta kuitenkin varoitellaan paljonkin. Olen lukenut ja kuullut koirista, joille on sattunut todella pahoja ja jopa kohtalokkaitakin tapaturmia, kun keppi onkin tökännyt esimerkiksi kitalakeen. Yksi kurja ja epäonninen tarina löytyy esimerkiksi täältä.
Oodi ja Lykky ainakin itse nappailevat keppejä suuhunsa, joten keppileikkien estäminen täysin tuntuisi aika mahdottomalta ajatukselta. Jotain lelua voisi kantaa mukana, josko se kiinnostaisi keppien raahaamista enemmän. Varovainen sietää joka tapauksessa olla.
lauantai 27. syyskuuta 2014
Aamupäivä
Aamu-ulkoilu hoidettu, sapuskat syöty, pennun kanssa riehuttu - lopputulos on tässä :) Jälkikasvu linnoittautui sängyn alle.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Metsäneläimet
maanantai 22. syyskuuta 2014
Uintihommia
Lykky on ihan mahdottoman kiinnostunut vedestä. Viikonloppuna lenkkeiltiin järven läheisyydessä ja pentunen pyyhälsikin aina tilaisuuden tullen läträämään vedessä. Lauantaina Lypster keskittyi lähinnä kahlaamaan ja hyppelehtimään vedessä, mutta märäksihän siitäkin tuli, kuten kuvasta näkyy.
"Ai kuka on ollu järvessä, en yhtään tiiä!" |
Sunnuntain lenkillä suureksi yllätyksekseni Lykky kävi omatoimisesti kaksi uimakeikkaa järvessä. Oodin kanssa vasta pääsimme rantaan asti, kun pikkuinen oli jo ensimmäisellä uimarundilla. Oodia jalkojen irrottaminen pohjasta jännittää, mutta Lykky on ilmeisesti perinyt enonsa Kepsun uimarigeenit, koska niin luontevasti polskuttelu sujui. Toinen uimakiepaus kerkesi tallentua kamerallekin.
Viikonloppuna sain myös nappaistua yhteiskuvan äidistä ja tyttärestä, Lykyllä tässä siis ikää päivää vaille 11 viikkoa. Kovasti on jo ilme muuttunut koiramaisemmaksi, ja naaman väritys alkaa jännästi vaalentua.
Äiti ja tytär |
Kyläilläkin ehdittiin muutamassa paikassa ennen kotiutumista. Oodi tohotti ympäriinsä ja Lykky heitti rennosti pötkölleen parvekkeen ovelle. Kukapa sitä jaksaisi koko ajan kohkata. Paitsi ehkä Oodi.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Hihnassa ja hihnatta
Meidän porukka on tässä viime aikoina ulkoillut ja touhuillut monenlaisissa maisemissa. Metsässä Lykky on kunnostautunut erityisesti leikissä nimeltä "suohirviö saa hepulin". Pienen mielestä on maailman kivointa juosta edestakaisin noin 10 cm syvässä suolätäkössä. Läpimärkä pentu juoksee lätäkkökierroksen jälkeen sammaleisiin hepuloimaan ja kohta taas takaisin lätäkköön. Minkä lie norpansukuisen lapinkoiran olen tullut hankkineeksi!
Vanhojen tuttujen metsäreissujen lisäksi molemmat tytöt ovat päässeet myös erikseen kaupunkilenkeille. Lykyn kanssakin ollaan harjoiteltu hihnakävelyä varsin menestyksekkäästi, pitkiä tai nopeatempoisia lenkit kaupungilla eivät toki ole olleet, kevyttä ihmettelyä vain. Pentu ei vaikuta olevan samanlainen superpallo kuin emonsa pienenä, Lykky kulkee hihnassa jo nyt aika rauhallisesti. Tosin toisenlaiset ajat saattavat olla vielä edessä, aavistelen.
Monet sanovat, että pentua ei tule ehdottomasti käyttää hihnalenkeillä ollenkaan, vain irtipitoreissuilla. Kuitenkin pentua täytyisi totuttaa monenlaiseen menoon eikä kasvattaa pelkästään ihan skutsissa. No, jos hihnaa ei kerran saa käyttää, mitenhän vilkasta pentua voi kaupungilla estää juoksemasta esimerkiksi autojen alle? Ainakaan minä en ole niin kontaktiguru, että saisin keskustassa pidettyä muutaman viikon ikäisen pennun lähellä ilman hihnaa.
Kasvavaa pentua ei tietenkään saa varsinaisesti hihnalenkityttää, ja liikunta on näinollen saatava muualta, mutta maailman ihmettely hihnassa sen sijaan on ainakin minusta aika välttämätöntä. Toki täytyy pitää huolta, ettei tule vahingossa opettaneeksi ns. huonoja tapoja hihnassa olemiseen.
Näin hienosti Lykky ottaa kontaktia, korvatkin ovat jo välillä aivan pystyssä |
Yritin ottaa Lykystä rakennepönötyksiä, mutta jotenkin pennun seisahtaminen sivuttain kameran eteen vaikuttaa ihan mahdottomalta ajatukselta. Tässä pari otosta kuitenkin:
Alemmassa kuvassa Lykyn asennossa on jotain ällöttävän pystykorvamaista ( :D), joten jotta kukaan paimensukuisharrastaja ei nyt saa traumoja, laitan vielä loppuun oikean ahmailukuvan ;)
lauantai 6. syyskuuta 2014
Västerby 4.9.
Suunnattiin torstainakin metsään. Tällä kertaa kierreltiin vähän pidempi reissu kuin edelliskerralla, tarkoituksena oli, että Oodi saa kunnolla lenkkiä ja Lykky voi hengata matkassa omin tassuin niin kauan kuin jaksaa. Iltapäivä oli ihanan aurinkoinen ja metsässä pärjäsi melkeinpä t-paidalla.
"Äiti, älä syö mua!" |
Varjopuolena aurinkoisena päivänä lenkkeilyssä tuolla alueella oli pelko kyykäärmeistä. Kesäaikaan olenkin vähän vältellyt lenkkeilyä tuolla. Koska alue on aika syrjässä ja siellä on paljon kallioita, hiekkateitä ja yksi hiekkakuoppakin, on paikka ainakin minun silmiini aivan kyiden paratiisi. Koskaan aiemmin ei tuolla olla noihin inhotuksiin törmätty, mutta nyt lähtiessä näin hiekkatiellä jopa kaksi kyytä. Koirat olivat onneksi jo autossa, mutta vähän kyllä kylmäsi ajatella, paljonko käärmeitä piileksii kallioiden lomassa. No, onneksi sateisia ja viileitä päiviä on hyvin suurella todennäköisyydellä luvassa melko paljonkin ( :D ), niin täytyy ajoittaa Västerby-reissut noihin aikoihin. Liian hysteeriseksi ei kannata ruveta, mutta ei nyt ehdoin tahdoin kuitenkaan kerjätä hampaiden iskuja.
Lykky kerkesi vähän poseeratakin reissulla, Lyytikäinen kallistelee päätään ihan kuin emonsa. |
Ällöttävän soma |
perjantai 5. syyskuuta 2014
Ensimmäinen metsäretki
Tehtiin tiistaina ensimmäinen metsäretki koko konkkaronkalla. Vähän mietitytti, miten Oodi osaa pennun kanssa olla liikaa kohkaamatta metsässä touhutessaan, ja muutaman kerran pitikin karjaista liika rymyäminen seis. Oodi kun ei aina aivan muista, että noin pienen kanssa ei voi hyökkiä ja hillua miten tahansa. Lykky taisi kuitenkin suurimmaksi osaksi olla vain innoissaan reuhuamisesta.
Emo ja pentu |
Noita muutamaa toppuuttelua lukuun ottamatta Oodi osasi hienosti ottaa pienen huomioon. Lykky pyyhälsi Oodin perässä kanervikossa, ja molemmat olivat silminnähden innoissaan metsähengailusta. Lykky väsähti lopulta jonkin aikaa kuljeskeltuamme, mutta yllättävän sitkeästä pieni jaksoi omin jaloin hengata mukana. Jokusen pätkän toki kannoin Lykkyä, kun silmät alkoivat oikein luppasta. Suuhun oli ilmeisesti ehtinyt kuitenkin eksyä jotain epämääräistä, kun yöllä sanomalehdille oli löytänyt tiensä noin kuusi kakkaa...
Väsähtänyt pentu seisahtui sopivasti poseeraamaan |
torstai 4. syyskuuta 2014
Lykkyä tykö!
Haettiin lauantaina Lykky kotiin Oodin kanssa. Tulomatkalla pysähdyttiin yhteensä kolmessa eri paikassa, yhdessä niistä oltiin yötä. Lykky kulki matkassa kuin vanha tekijä ja autossa nukkui ihan unia nähden. Hirmuisen reipas pieni koira :)
Omaan kotiin saavuttiin sunnuntaina, ja jo maanantaina minun piti jättää tytöt tänne keskenään työpäivän ajaksi. Ehdittiin sunnuntaina jo vähän harjoitella kotiinjäämistä, ja maanantai oli ilmeisesti mennyt ihan hyvin täällä, koska vastaan tuli levänneen näköisiä koirulaisia. Oodi ja tyttärensä jäävät keskenään samaan tilaan, en ole ainakaan vielä nähnyt tarvetta erotella tyttöjä.
Myös aivan yksin jäämistä Lyytikäinen on päässyt harjoittelemaan, kun Oodia on käytettävä erikseen pidemmillä lenkeillä. Aluksi pentu saattaa vähän protestoida, mutta olen pyrkinyt jättämään Lykyn yksin väsyneenä, joten nopeasti pieni on tainnut sitten kuitenkin nukahtaa.
Tässä muutamia kuvamaistiaisia sunnuntailta.
Suuren koirapehmolelun kainalossa on ihana nukkua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)