Lykky paimennustaipumuskokeessa

Takana puolisentoistatuhatta kilometriä ajoa ja hieno viikonloppu Oulun ja Kiimingin suunnilla!  

Lappalaiskoirat ry järjesti FCI:n perinteisen paimennuksen paimennuskoeviikonlopun Kiimingissä 4.-6.9. ja mekin suunnattiin kisapaikalle sunnuntaina Oodin ja Lykyn kanssa. Ouluunnuttiin jo lauantaina iltapäivällä ja majoituttiin Nallikariin, jossa postauksen kuvatkin on otettu. Sunnuntaina oli vuorossa Lykyn paimennustaipumustesti. 

Paimennustaipumustesti (PAIM-T) mittaa koiran luontaisia paimennustaipumuksia, ja testiin voivat osallistua 7-24kk vanhat koirat. Taipumustestiin koiraa ei siis ole tarkoitus treenata, vaan tavoitteena on tutkailla koirassa luonnostaan olevia taipumuksia paimentamiseen. 

Lykky on päässyt jo useampaan otteeseen lampaille, joten ensimmäistä kertaa Lyy ei otuksia testissä nähnyt. Kuitenkin paimennuskerrat ovat olleet lähinnä hommaan tutustumista, eikä Lympelle ole varsinaisesti opetettu vielä mitään, pikemminkin annettu vain tilaisuuksia hoksata ja havainnoida asioita itse. 

Taipumustestin kulku

Taippari alkoi koirien luonnollisia taipumuksia mittaavalla osiolla. Osallistujakoirat (meidän tapauksessa kaikki narttukoirat) otettiin yhtä aikaa laitumelle, jossa ei siis vielä ollut lampaita. Tuomari tervehti koiria testaten luoksepäästävyyttä ja koirilta tarkistettiin samalla mikrosirut.

Jokainen teki vuorollaan seuraavanlaisen suorituksen. Ensin (1) koirakko kiersi siksakkia muiden koirakoiden välistä. Seuraavaksi siirryttiin vähän kauemmas toisista ja päästettiin koira irti hihnasta. Koira ei saanut lähteä morjestamaan muita koiria, vaan sen piti pysyä omistajan lähistöllä, seuraamista ei kuitenkaan vaadittu. Koiraa pyydettiin ensin kulkemaan maahan laitetun pressun päältä (2). Sen jälkeen koirakon edetessä kohti seuraavaa paikkaa tuomari  testasi koiran ääniherkkyyttä ja tiputti kiven vasten peltistä ämpäriä (3). Koiran fyysisiä ominaisuuksia tarkasteltiin tämän jälkeen johdattamalla koira pariin otteeseen muutamasta kivestä ja lankkuaidasta tehdyn , hyvin "luonnollisen" rakennelman yli (4). Lopuksi koira jätettiin vielä toiselle tuomarille ja omistaja hipsi piiloon tyhjän roska-astian taakse. Täältä sitten koira kutsuttiin luo (5). Tämän jälkeen koirakko palasi jonon jatkoksi häiriöksi muille siksakkaajille. 

Miten meni? 

Lykky oli kovin kiinnostunut muista koirista, ja siksakkailu meni aika lailla hihna kireällä. Irti päästessään Lykky otti muutaman iloralliaskeleen kohti muita koiria, mutta perääntyi käskystä. Hajut veivät aika lailla tärppipäivänsä juuri kokeeseen ajoittanutta Lykkyä, mutta kyllä Lyy pysyi silti matkassani mukavasti. Pressu, ääni ja kivien yli pomppiminen menivät rutiinilla kun sain Lykyn vaan keskittymään haistelun sijaan meneillään olevaan tehtävään. Luoksetulo oli iloisen vauhdikas. Rivissä odotellessa Lykky heitti välillä pötkölleen, mutta oli kiinnostunut ohittavista koirista. 

Arvostelu: luontaiset ominaisuudet

(arvosteluasteikko erittäin hyvä EH - hyvä H - ei toivottu ET)

Sosiaalisuus ihmisiä kohtaan EH luoksepäästävä, avoin
Sosiaalisuus muita koiria kohtaan EH sosiaalinen
Fyysinen olemus EH valpas
Tottelevaisuus EH valpas/ H hieman levoton
Asenne H hieman rauhaton

Taipumuskokeen paimennustaipumuksia mittaava osio oli vuorostaan seuraavanlainen. Aluksi tuomari tarkkaili koiran reaktioita lampaita kohtaan liinassa pyöröaidan ulkopuolella. Sitten melko nopeasti koira vietiin liinassa pyöröaitaan, jossa oli kymmenen lampaan lauma. Tuomari tuli mukaan aitaan. 

Toiminta lampaiden kanssa eteni pyöröaidassa tämän jälkeen tuomarin määräämällä tavalla. Tuomari tarkkaili koirien reaktioita ja antoi niiden pohjalta toimintaohjeita koiran ohjaajalle. Yleensä osio alkoi niin, että tuomari lähti kävelemään lampaiden kanssa edeltä ja ohjaaja koirineen seurasi perässä. Jos koiran asenne lampaita kohtaan oli kunnossa ja vauhti sopiva, koira päästettiin jossain vaiheessa irti. Mitään varsinaisia tehtäviä ei tehty, hengattiin ja tallusteltiin vain. Joillekin koirille tehtiin vielä niin, että testin tuomariharjoittelija ja tuomari menivät kahdestaan koiran kanssa aitaan, jos koira ei meinannut ohjaajan kanssa alkaa toimia.

Miten meni?

Lykky ei juuri noteerannut lampaita pyöröaidan ulkopuolelta ja lähti aidan sisällä kiertelemään rauhassa ja kohteliaasti aidan reunuksia pitkin. Käveltiin välillä yhdessä lampaiden takana ja välillä minä menin lampaiden kanssa ja tuomari tuli Lykyn kanssa perästä. Jossain vaiheessa tuomari päästi Lykyn liinasta, ja pieni vauhtipyrähdys nähtiinkin siinä vaiheessa. Lykky kuitenkin lopetti pinkaisunsa lyhyeen ja palasi taas kohteliaalle etäisyydelle lampaista. Kerran Lykky taisi tuoda lampaat minulle. Muuten Lyy pysytteli aika lailla sellaisissa asemissa, että lampaat pysyivät tasapainossa takanani. Yhden kerran Lykky piti muistaakseni pysäyttää käskystä ja tämä onnistui. Kaiken kaikkiaan Lykky toimi hyvin rauhallisesti ollen kuitenkin kiinnostunut lampaista, vain pariin otteeseen taisi kopaista papanoita suuhunsa. Selvästi pikkuinen oli siis kasvattanut rohkeuttaan edellisistä paimennuskerroista. 

Arvostelu: paimennustaipumukset

Kiinnostus laumaan EH hakeutuu lauman luo
Laumaa lähestyminen EH rauhallinen, kiinnostunut
Lauman kohtaaminen EH rauhallinen/varma/kiinnostunut

Tyyli:
Käyttää silmää lauman hallitsemiseen VÄHÄN
Osoittaa pyrkimystä tasapainottaa laumaa ohjaajalleen PALJON
Sopeuttaa voimankäyttöä laumaa kohtaan VÄHÄN
Työskentelee haukkuen EI LAINKAAN
Pyrkii kasaamaan laumaa kokonaisuutena PALJON
Työskentelee keskilinjalla VÄHÄN
Työskentelee liikkeen kautta PALJON

Kommentteja:
"Erittäin rauhallinen työskentelytapa. Ohjausherkkä. Koiran kanssa pääsee nopeasti etenemään. Jatkossa reilua ohjaamista."

Näillä arvosteluilla Lykky läpäisi taipparin.

Luonnossa koirien kanssa

Nuuksion jälkeen ehtiväinen retkitiimimme on tehnyt muutaman uuden luontokohdevalloituksen.

Ensin suuntasimme Sipoonkorven kansallispuistoon, Kalkkiruukin luontopolulle. Päivä oli aika lämmin, ja parkkipaikalta oli polun alkuun matkaa kaksi kilometriä suorassa auringonpaisteessa. En kantanut vettä mukana, ja käytiinkin läkähdyksen pelossa tutkimassa vain osa luontopolusta ja palattiin takaisin samaa reittiä. Täytyy sanoa, että luontopoluksi jouduttiin kulkemaan aika paljon leveää hiekkatietä, mutta olisihan tämän polun luonne pitänyt reittikuvauksesta kyllä tajuta.

Sipoonkorven kansallispuisto oli nimensä mukaisesti korpea

Ratsastaja tulossa!

Sipoonkorven jälkeen kaipasin merelle. Pitkään on jo pitänyt käydä Porkkalanniemessä, koska siitä usein ohi ajellaan. Nyt mentiin sitten ihan ajan kanssa. Retken ajankohdaksi valikoitunut ilta oli mukavan lämmin, ja niemen kallioilla oli kiva hetki istuskella. Käveltiin Nedergårdin puoleinen luontopolku. 

Oodi ja Lykky olivat muuten hihnoissa, mutta parin kuvan ajaksi klipsaisin hihnat irti.
Porkkalanniemessäkin on luonnonsuojelualuetta, eikä koiria saa päästää juoksentelemaan miten sattuu.

Eilen, ensimmäisenä heinäkuun päivänä käytiin Liedossa Koirataidon tilalla lammaspaimennuspäivässä. Paimentelujen jälkeen otettiin suunta kohti Kurjenrahkan kansallispuistoa, koska paimennuspaikalta sinne oli vain parinkymmennen minuutin ajomatka. Kyllä kannatti, Savojärven kierros oli kaunis, pitkospuilla päällystetty suoretki. Vastaantulijoiden väistäminen oli vähän haastavaa, koska kahden koiran kanssa piti hypellä pois tieltä suomättäille, mutta onneksi kulkijoita ei ollut paljoa. 

Mihinkäs sitä seuraavaksi suunnattais!

Juhannusretki

Olen ottanut tavoitteekseni käydä mahdollisimman monessa Suomen kansallispuistossa, mieluiten tietysti kaikissa. Tällä hetkellä kansallispuistovierailuja on kertynyt alle kymmenen, joten juhannusaaton retkikohteeksi otettiinkin Oodin ja Lykyn kanssa vielä valloittamaton Nuuksio.   

Nuuksiosta on tullut ajettua "ohi" (= moottoritiellä olevia opasteita olen katsellut) monia kertoja, joten oli jo aikakin päästä metsään asti. Aamulla keli näytti synkältä, mutta puoliltapäivin alkoi aurinkokin pilkahdella. Saatiinkin kiertää Korpinkierros varsin kelvollisessa kelissä, ja kuorivaatteet piti riisua jo ekojen kilometrien jälkeen turhan lämpöisinä. 

Oo ja Lyy mahtuvat näppärästi vierekkäin pitkospuille ja ovat muutenkin oikein oivia retkikoiria.   Lykyllä meinaa vähän pukata murrosikää, ja siitä syystä jotkut vieraat ihmiset vaikuttavat pienestä niin epäilyttäviltä, että täytyy pöhistä hurjaa varoituspöhinää. Vieraille koirille Lykky ei kuitenkaan sano mitään, toisin kuin emonsa. Oodikin on tosin leppoistunut tässä suhteessa, osaksi varmaan senkin takia, että Lykky on vierellä niin rentona. Lykyn murkkuepävarmuuteen olen suhtautunut aika rennosti, luotan, että se menee ohi iän myötä, koska Lyyde on muuten ollut kaikin puolin niin rento ja sopuisa tyyppi. 

"Hahah, vai sopuisa!"

Vastaantulijoita väisteltiin välillä kulkiessamme kapeimmissa kohdissa, mutta kulkijoita ei pidemmällä Korpinkierroksella ollut juhannusaattonakaan ruuhkaksi asti. Makkaranpaistopaikat sen sijaan olivat täynnä hyväntuulisia ulkoilijoita. 

Sivukuva

Tässä vähän sivukuvaviritelmää Lykystä, ikää nyt 10kk ja pikkuisen päälle. Roskikset ja puut ikävästi häiritsee kuvaa, mutta laitetaan nyt kuitenkin tänne talteen. Etukulmaukset ovat mielestäni vähän jännässä kasvuvaiheessa, saapa nähdä, millaisiksi muotoutuvat.

Katselmusarvostelut 2015 ja kinttukuulumisia

Lykky on päässyt viime aikoina pöhelöimään metsään itsekseen

Sekä Lykky että Oodi pyörähtivät PLS:n Katselmuksen kehissä Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksella. Lykky pääsi kehään lauantaina ihanassa auringonpaisteessa, ja Lyydellä olikin superhauskaa kaikin puolin. Oodin epäonneksi sunnuntaina satoi koko päivän lähes kaatamalla, ja Oodu näyttikin aika hapanta naamaa joutuessaan kehähommiin. Molemmat tytöt saivat itsensä näköiset arvostelut, tässäpä ne on tännekin. 

Oodi AVO 3 tuomari Outi Pikkarainen

"Viisi ja puolivuotias narttu. Rodunomainen pää ja ilme. Edestä kulmaukset hieman suorat, takakulmaukset hyvät. Hyvä selkä, hyvä häntä. Liikkuu ahtaasti edestä ja takaa. Sivuliikkeet hyvät. Hyvässä kunnossa. Hyvä luonne."

Lykky JUN tuomari Henni Siniketo

"Purenta ok. 9,5kk ikäinen sieväilmeinen nuori neiti. Musta vaalein merkein. Erittäin hyvin kulmautunut, raajaluusto riittävä. Hyvä selkälinja. Otsapenger saisi olla voimakkaampi. Vielä korkearaajainen vaikutelma. Liikkuu lennokkaasti pitkällä askeleella. Erittäin mukava luonne, esiintyy kauniisti."

Oodin ontumista ei katselmuskehässä näkynyt, mutta kovemman rasituksen jälkeen levossa oikean takajalan ontumista ilmeni edelleen. Veinkin Oodin eläinlääkäriin viime torstaina. Jalka tutkittiin sekä käsin että röntgenillä. Aavistus aristamista ilmeni polven seutuvilla, mutta ei muuta. Kuvat otettiin sekä oikean että vasemman takajalan kintereestä ja polvesta - ei nivelrikkoa, luupiikkejä, nestekertymiä, ei mitään. Lisäksi kuvattiin etujalkojen ranteet samalla reissulla, toisessa näkyi jokin ylimääräinen pieni luuhippunen, joka ei kuitenkaan ole aiheuttanut mitään reaktioita, kyseessä on ehkä kalkkeutunut jänne tms. vanha vamma. 

Ontumisen syy ei siis selvinnyt. Oodi on nyt kahden viikon lepo- ja kipulääkekuurilla. Polvesta saattaa olla venähtänyt esimerkiksi ristiside tai jotain muuta vastaavaa, eletään siis rauhallisesti hyvä tovi, ja katsotaan sitten, uusiiko vaiva edelleen.

Lyks saa yksinkin riehumalla itsensä mukavasti väsytettyä :D

Kukkuu!

Vaan onhan se hurjan nättikin!

Rally-tokoa ja ontumista

Kevät on toden teolla saapunut meidän kulmille, ja lisääntynyt valon määrä tuo kyllä hurjasti energiaa niin koirille kuin itsellekin! Lykyn pentukurssi paikallisessa koirayhdistyksessä oli ja meni, paimentamassa ollaan käyty pariin otteeseen, ja Oodi aloitti rally-tokon muutama viikko sitten. Kevääntulon miinuspuolena onkin sitten se, että metsissä ei enää käärmeiden pelossa uskalla liikkua ihan entiseen malliin.

Oodin kanssa ei olla koskaan rally-tokoiltu, mutta erilaiset tottelevaisuuskurssit ovat näköjään luoneet erinomaisen pohjan lajille. Oodi touhuaa radalla kuin vanha tekijä! Itse olen vielä aika pihalla, heh. Kouluttaja on meitä yrittänyt houkutella kisaamaankin, mutta josko vaikka syksyllä uskaltautuisi jonnekin epiksiin. 

Itse ratahommia en niinkään Oodin kanssa jännitä, suurimmat kauhukuvat ja inhotukset Oodin kanssa harrastamisessa liittyvät Oodin säpäkkyyteen toisten koirien suhteen. Nyt Oodi on kyllä pariin kertaan treeneissä tehnyt jo ylempien luokkien liikkeitä ihan irti, eikä lähtenyt kuin yhden kerran ärähtämään nuorelle urokselle, joka Oodin takana kurotteli kuonoaan kohti hännänalusta. Aika ymmärrettävää :D Tuntuu, että saisin itse ottaa Oodin kanssa rennommin, ketään se ei ole menossa syömään, vaikka helposti reagoikin asioihin. 

Alokasluokassa koira on kuitenkin hihnassa vielä, joten olisihan se huikeaa, jos saatais joskus vaikka se kahlattua läpi! Rally-toko on tosi mukava laji, koska koko ajan saa kehua ja käyttää käsiapuja. Oodikin selvästi tykkää. Varsinkin viimeksi suoritti ihan vieterinä koko radan, kun koklattiin palkkakupin laittamista loppuun.

Lykky pyörähti Turun lappalaiskoiraerkkarin pentuluokassa piirua vaille 9 kuukauden ikäisenä. Lympe erottui silakkamaisella ja sirpakkakinttuisella olemuksellaan sieltä pörröisten ja vankkojen pentujen joukosta, mutta neljästä pennusta Lykky sijoittui kuitenkin neljänneksi, woop woop :D Tuomarina oli Pirjo Aaltonen, ja arvostelu näytti tältä:

"Kevytluustoinen, kapea. Selvä sukupuolileima. Pää kapealinjainen vielä. Suurehkot korvat. Hyvät mittasuhteet. Hyvät takakulmaukset, edestä saisi olla paremmat. Liikkuu ryhdikkäästi. Kapeat takaliikkeet. Löysät etuliikkeet." 

Kaikista touhuista ja onnistumisista huolimatta on ilmoilla ollut pikkuisen huoltakin. Oodi alkoi reilu pari viikkoa sitten erään metsäriekkulenkin jälkeen ontumaan oikeaa takajalkaa. Varasi sille kyllä painoa, mutta kevensi kinttuaan selvästi. Keventäminen meni levolla ohi, mutta viime keskiviikkona Oodi juoksi Lykyn perässä kallioisessa kohdassa, ja sen jälkeen ontui taas. Oireet tuntuvat liittyvän selvästi liukasteluun, koska paria päivää aiemmin Oodi juoksenteli hiekkaisella alustalla varpujen seassa, eikä ontumista ilmennyt missään vaiheessa edes jälkeenpäin. No nyt kinttu näyttää taas levolla paremmalta. Kai tuo olisi vietävä tutkimuksiin, kun osaisi vaan päättää, lähtisikö ensin käyttämään fyssarilla vai eläinlääkärillä vai millä. Mikään osa jalasta tai alaselästä ei ole selvästi aristellut. Metsäkaahailut on kuitenkin Oodin osalta taas toviksi kaahailtu. 

Ensi viikonlopun katselmuskehissä olisi tarkoitus käydä näyttämässä sekä Lykkyä että Oodia. Oodi lepäileee tämän viikon, ja jos tuntuu oireilevan kinttuaan, niin saa luvan jäädä kotiin kehäilyn sijaan. Ontuvaa koiraa on turha lähteä kenellekään esittelemään. Toivottavasti lepo siis auttaa!

Lykky kasvaa ja touhuaa

Tässä pari sivukuvaa Lykystä helmikuun lopusta. Melkoisen iso likka jo!

Mittasin molempien koirien säkäkorkeuden pari viikkoa sitten, kun Lykyn agilitytreeneissä tuli asiasta puhetta. Olin jotenkin kuvitellut, että sekä Oodi että Lykky ovat aika pieniä koiria ja Lykyn säkäkorkeus ei olisi vielä edes neljääkymmentä. Vielä mitä! Huteralla ovenpielimittauksella sain Oodin säkäkorkeudeksi 48,2 ja Lykyn 45,8! Pienuus on siis ilmeisen suhteellista. 

Viime viikonloppuna oltiin Möhkössä moikkaamassa Oodin poikaa ja Lykyn veljeä Uljasta. Oli huippureissu, täytyy kirjoitella siitä pikimmiten.

Huomenna mennään koko konkkaronkka lammaspaimeneen Somerolle, Lykky pääsee ekaa kertaa sytyttelemään. Ensi viikolla alkaa edellisten harrastusten lisäksi pentukurssi paikallisen koirayhdistyksen riveissä, kivaa! Tavoitteena olisi ottaa vielä enempi haltuun tuota tottelevaisuuspuolta. Lykyn kanssa on hirmu mukava harrastaa, siksi kai näitä touhuja tulee haalittua. 

Ei tosin Oodinkaan kanssa puuhaamisessa mitään vikaa ole, agilitya en uskalla vanhan jalkavamman takia Oodin kanssa aloitella (plus Oodi varmaan karkaisi radalta karjumaan muille koirille) ja tokojuttuja en jaksa hinkata. Paimennusta olen siksi Oodillekin nyt järjestänyt puuhaksi, jos lisäksi jotain jälki- tai hajukoirajuttuja löytyisi, niin se kyllä kiinnostaisi. 

Lykky ja Lykyn veli Uljas, maistiaispala Möhkön reissulta

LauantaiLykky

Olikohan lauantai-illan agilitytreenit sittenkin liikaa?

Paimenessa Oodin kanssa (lokakuu 2014)

10 viikkoa vanha kuunteluoppilas lammasaitausten lähellä

Oodi pääsi paimennushommiin Määtilalle muutaman viikon päästä kotiutumisestaan, Lykyn ollessa noin kymmenviikkoinen. Lykky oli mukana turistina, mutta paimennushommiin pääsi vain Oodi. 

Eipä pentu-urakka paljoa tassuissa painanut, kun Oodi pääsi pyöröaitaukseen lampaita liikuttelemaan. Edellisiltä paimennuskerroilta tuttu kiihtyminen ja lampaita kohti sykiminen laantui nopeasti, kun kouluttaja ohjasi lampaiden luona Oodia aurauskepillä oikeaan suuntaan. Oodi on tosi motivoitunut paimen, ja oli upea nähdä, kuinka varsinkin päivän toisella paimennuskierroksella Oodi silminnähden keskittyi täysillä tekemään hommia. Oodi yleensä aluksi haukkuu hommissa kovasti, mutta tällä kertaa haukkuminen loppui nopeasti ja Oo keskittyi vain liikkumaan. Viisas tyyppi tajusi, ettei lampaita tarvitse räkyttää, ne liikkuvat muutenkin. 

Ei olla montaa kertaa päästy paimennushommiin vielä, mutta silti joka kerralla näen selvää kehitystä sekä koirassa että ohjaajassa. Aikanaan pls:n epävirallisessa lammastaipparissa Oodi oli kierrokset katossa ja sinkoilutti lampaita eessun taas, nyt viimeksi näin saman koiran intensiivisenä työskentelijänä. Vieläkin Oodi kyllä tekee hommia enemmän itselleen kuin minulle, mutta mielentilan muutos on ollut huikeaa katsottavaa. Irti en tuota vieläkään laskisi, var-sin-kaan aluksi, mutta pitkän liinan päässä sujuu jo ajoittain tosi kivasti!

Tässä muutamia Annin ottamia kuvia: 

Siis mitä, liina löysällä ja Oodi rennon näköisenä, tässä vaiheessa varmaan hihkuin onnesta tuolla

Vauhtiakin lambeihin pistettiin, mutta tässä Oodi juoksi huutamatta.
Kuono taitaa olla auki siksi, kun touhu otti vähän kunnon päälle ;)

Oodi pysytteli lopuksi tosi kohteliaalla etäisyydellä laumasta.

Meikä kuuntelee loppukehuja, ja Oodi on jo valmis poistumaan paikalta, hommat on paketissa!

Emoeläimen turkinlähtö ja -paluu

Emokoira on pentuamisprojektin jälkeen melkoisen kapisen näköinen ilmestys. Itse tiesin, että massiivinen turkinlähtö kuuluu asiaan, mutta Oodin säälittävä ulkomuoto ehti aiheuttaa huolta yhdessä jos toisessakin. Laitanpa tännekin joitakin vertailukuvia, josko nämä rauhoittaisivat synnyttäneen narttukoiran ulkomuodosta huolta kantavia ihmisiä jatkossa.

Tämä ensimmäinen rypäs kuvia on räpsitty loka-marraskuun aikoihin. Erityisen hauskat olivat nuo Oodin kaula- ja häntäkarvat. Ensimmäisestä sivuprofiilikuvastä näkee, että päällikarvakin harveni toden teolla. 

Uljas häntäeläin leikittää Lykkyä :D

Ei kuitenkaan mennyt kuin kolmisen kuukautta näistä kuvista, kun turkki oli taas normaalitilassa. Vatsapuolelta turkki ei vielä ole hurjan pitkää, mutta Oodilla ei koskaan mikään muhkea turkki ole ollutkaan. Oodin turkille ominainen kiilto on kuitenkin palautunut. 

Nämä kuvat on otettu tammikuussa.

Räiskyvää rakkautta jo muutaman kuukauden ajan

Kas näin sosiaalisen median kuvien- ja kertomustenjakomahdollisuus on imaissut meikän täysin mukaansa. Ei tule blogia paljon päiviteltyä, kun Facebookin eri ryhmissä voi jakaa koirien kuulumisia, ja monet blogin seuraajistakin kuuluvat noihin porukoihin. 

Eipä silti haudata blogielämää, koska facebookittomiakin seuraajia on vielä olemassa. Ja sitäpaitsi täällä jutut säilyvät jotenkin paremmin koottuina, kuin hajanaisissa Facebook-ryhmissä. 

Tässä siis muutamia kuvamaistiaisia meidän elämästä syksystä talveen. Muutamia pentukuvia, ja joitakin uudempia.

Lykky on i-ha-na pentu, ja olen niin onnellinen, että juuri Lykky muutti meille. Ollaan hiljalleen aloiteltu agilityharrastusta, ja se on ollut Lykyn kanssa hurjan mukavaa. Lisäksi olisi tarkoitus viedä molempia tyttöjä lammaspaimeneen tässä kevään aikana.

Joku saattoi käydä pulahtamassa...

Uimari itse teossa, itse se tuonne lähti uiskentelemaan.

Lykky oli syysloman aikoihin vielä aika pieni ja Oodi karvaton.

Emoeläimen komea häntähuiskula :D

Syksyllä käytiin myös tutustumassa Teijon retkeilyalueeseen. Reitti vanhalle pirunpellolle oli ainakin todella kiva ja helppokulkuinen pennullekin, ja Teijon alue vaikutti muutenkin mielenkiintoiselta paikalta.

Sitten pari pötkötyskuvaa eri ajankohdilta. Vaikka Oodi ja Lykky ovatkin reippaita tyyppejä, osaavat molemmat arvostaa myös rentoa meininkiä!

Liekö ihan kaikki inkkarit kanootissa?

Tässä uudempi kuva helmikuun alusta, Lykky on jo melkein Oodin kokoinen, mutta toki pentumaisen siro vielä.

Ja loppuun vielä parin päivän takaisia lomatunnelmia, aika paljon nämä toisistaan tykkäävät, höpsöt.