lauantai 22. joulukuuta 2012

Aikoja ja tapoja

Oodi on kehitellyt meille uuden, hauskan päivittäisen rutiinin.

Ennen aamu-ulkoilulle lähtöä Oo on yleensä pötkötellyt sängyssä niin kauan, kunnes olen sonnustanut itseni ulkovaatteisiin ja kaivanut neidin hihnaremeleet esiin. Nykyisin pörröhäntä vilahtaa paikalle jo hetki aiemmin. Yleensä ennen kuin olen ehtinyt sulkea toppatakin vetoketjun - tämä on tarkkaa. Oodilla on tapana tässä vaiheessa nousta varovaisen reippaasti seisomaan minua vasten sinne toppatakin helmojen väliin häntä heiluen, korvat lintassa ja kuono poskea tavoitellen. Siinä pitää hetki viivähtää rapsutusten ja huomionosoitusten kera :) "Hyvää huomenta, oot paras, kiva mennä yhdessä!"

Tänä aamuna Oodi oli myös yhden kaukaa lähestyneen ja täysin tuntemattoman ulkoilijan osalta täysin varma, että nyt on näköpiirissä joku Hyvin Ihana Ja Rakas Ihminen. Oodi istua törötti lumihangessa häntä vienosti maata rummuttaen eikä suostunut liikkumaan senttiäkään. Kun tuo kulkija ohitti meidät, Oodi oli edelleen aivan pähkinöinä menossa tervehtimään. Ja haukahti vielä terveiset perään. Oodin suuren rakkauden kohteena ollut ohikulkija näytti hymyilevän leveästi tämän episodin jälkeen, ehkä tyyppi kaipasi piristystä ja Oodi näki sen jo satojen metrien päästä. Kukapa tietää.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lähellä

Tässäpä jo aikaa sitten otettu kuva paimenkoiran taktiikasta paimentaa emäntää myös unissaan:



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Älä mene - meni jo! Eli asiaa koiran stressistä ja koulutuksesta

Osallistuin pari viikkoa sitten Keski-Suomen paimensukuisten aluekerhon pikkujouluihin, joissa oli ohjelmassa herkuttelun ja yleisen pölisemisen lisäksi luento koiran stressistä. Luennoitsijoina olivat Doggien tytöt, jotka onnistuivat kyllä pitämään meille aiheesta ihan mahtavan setin.

Täytyy myöntää, että ensin suhtauduin luennon aiheeseen hiukan skeptisesti. "Koiran stressi, no joo, onko tästä tiedosta nyt arkielämässä hyötyä?" No on, todellakin.

Stressiä on sekä positiivista että negatiivista ja molempia sisältyy peruselämään ihan luonnostaan. Ongelmia syntyy silloin, jos stressitila pääsee pitkittymään eikä koira missään vaiheessa kunnolla palaudu. Myös siis liiallinen positiivinen stressi on huono asia. Pikaisella googlettamisella löytyy useampiakin lähteitä stressistä, esimerkiksi tämä.

Koiran koulutuksen ja stressin yhteyksistä minulle jäi hyvin erityisesti mieleen koulutuksen neljä sääntöä (Heinonen&Tuormaa):

1. Opettaminen
2. Häiriön asteittainen lisääminen
3. Vaatiminen
4. Kokonainen suoritus

Erityisesti kysymyksiä meikäläisessä herätti tuo kolmossääntö, vaatiminen. Koira on alkanut yhdistää tiettyjä asioita toisiinsa ja osaa jotain, mutta miten käytännössä koiralta voi vaatia sitä, että se toimii oppimansa mukaan? Positiivisen vahvistamisen periaatteiden mukaanhan koiruus haluaa opittuaan tehdä oppimansa asian, koska se tuottaa mielihyvää ja on koiralle kannattavaa. Mutta entä jos?

Itse kysyin luennoitsijoilta tähän liittyen koiran irtipidosta. Selitin, että Oodin voisi kuvailla osaavan luoksetulon käskystä ja pitävän sitä kivana juttuna. Kuitenkaan en voi luottaa Oodin kykyyn tai haluun tulla luo niissä tilanteissa, jos näköpiiriin ilmestyy vaikkapa toinen koira tai jänis. Miten voin vaatia sitä, että Oodi ei säntää varsinkaan kenenkään toisen koiran luo kun Oodi on irti? Tähän kolmeen vuoteen mahtuneilla muutamalla kerralla olen itse juossut toiseen suuntaan, ja Oodi on seurannut pian perässä. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa riitä. En ha-lu-a aiheuttaa kenellekään koiralle tai ihmiselle yllättäviä, ikäviä irtokoirakohtaamisia missään tilanteessa, vaikka Oodi olisi kuinka kiltisti.

Kouluttaja sanoi, että tätä juttua voi harjoitella "älä mene" -harjoituksen kautta. Lyhyesti selostettuna: älä mene on käsky, joka tarkoittaa sitä, että saat jatkaa vapaana oloa, mutta tuonne sinulla ei ole mitään asiaa vaikka kuinka kiinnostaisi mennä. Tämä käsky siis pitää koiralle opettaa, niin kuin muutkin jutut.

Koiralle pitäisi järjestää lavastettuja, mutta mahdollisimman aitoja tilanteita, joissa jostain pölähtää yllättäen näkösälle toinen koirakko tai aluksi vaikkapa ihminen, hiihtäjä tms. koiraa pienempi häiriö. Koira on liinassa, mutta tietysti pitäisi pyrkiä siihen, ettei koira tiedä kyseessä olevan harjoitus. Pyrkimys on koko ajan siihen, ettei koira lähde häiriön luokse. Jos ja kun koira kuitenkin jossain vaiheessa lähtee etenemään häiriön luo kiellosta huolimatta, ohjaaja voi kelata itsensä koiran luo liinan avulla (ei siis vedä koiraa luokseen) ja osoittaa koiran luonteeseen suhteuttaen esim. murahtamalla että nytpä teit typerästi, lopeta heti. Tätä voisi ajatella juuri "vaatimisosuudeksi". Sen jälkeen ohjaaja voi lähteä kävelemään taaksepäin ja kutsua iloisesti koiraa luokseen. Kouluttaja sanoi, että esimerkiksi riistan kanssa älä mene -käskyä ei välttämättä kaikilla koirilla saa koskaan täysin varmaksi, koska vietit vievät koiraa niin kovin. Kuitenkin toisten koirien kohtaamisessa se on hyvinkin mahdollista, jos opetteluvaihe tehdään oikein. Koiralle häiriön ilmestyminen ei ole enää "harmaata aluetta" vaan se tietää, että miten tulee toimia. Ei saa mennä, mutta saa jatkaa irtiolemista.

Nytpä vaan pitäisi sitten ilmeisesti treenailla moista.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

"Sata pilveä iskee lunta, ja koko elämä räjähtää..."

Lumi ja pakkanen saapuivat iloksemme, ihan erityisesti Oodin iloksi. Neiti kolmeveen taantuma pentuaikaan on pihalla aika hupaisaa katseltavaa, varsinkin villinä liukuvien lumikökkäreiden perässä viilettäminen. On varmasti höperyyttä yleisemminkin liikenteessä, varsinkin näiden lappalaisten osalta.

Viiden minuutin aktivointihaaste on edennyt mitenkuten sitten viime päivitysten. Ollaan me Oodin kanssa muistettu välillä hömpötellä yhtä sun toista temppuakin. Erityisesti ruokailujen yhteydessä Oodi on saanut tehdä pikkuisen enempi töitä. Tapana on ollut antaa päivän toinen sapuska kupista ja toinen jonkun pienen aktivointituokion lomassa - vähintäänkin sitten kongiin ja "ekokongiin" eli nännikumileluun piilotettuna.

Jo aikapäivää sitten käytiin moikkaamassa Aina Valppaita Lapinlahdella, joten laitetaas reissusta tännekin pari kuvaa. Oodi hummaili sekä veljensä Kepsin että nyt viikonloppuna ihan oikean sankarikoiran arvonimen saavan Sulon kanssa. Molemmat pojat ovat niin hirmu ihania että. Tietysti Keps jotenkin aivan erityisesti, ihana maahismenninkäinen! Niin ja siis ei voi kyllin hehkuttaa meijän maailman parasta kasvistätiä Johannaakaan, kiitos kun saatiin kyläillä!




Kepsin kanssa:





Mutta niin, kumpikas näistä nyt olikaan se veli?

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

3v


Oodi vietti eilen 20.11. kolmevuotissynttäreitä! Jestas, että aika menee nopeasti. Olen niin kiitollinen jokaisesta vuodesta.

torstai 11. lokakuuta 2012

Kulmakunnan kauhut

Viime talvena yhtenä päivänä käppäiltiin Oodin kanssa tuolla naapuriasuinalueen nurkilla. Mulla oli siihen aikaan vasemman käden ranne paketissa murtuman takia ja oli myös ihan tosi liukkaat kelit. Huomasin, että vastaan on tulossa setä pienen koiransa kanssa. Koiruus liehakoi pitkässä fleksissä pitkin poikin tiellä ja väistettiin Oodin kanssa yhden kerrostalon pihaan. Intoileva koira, säntäilevä pikkufifi, liukas tie ja käsi paketissa - ei hyvä yhdistelmä.

Setä kuitenkin otti tästä väistöliikkeestä nokkiinsa ja huusi perääni, että hänen koiransa ei ennenkään ole ketään syönyt. Meikällä kiehahti, ja tokaisin takaisin: "tää ehkä on"! Olisin toki voinut ihan asiallisestikin selittää miksi väistettiin...

Mutta sen sanon, että pikkukoiria aamupalaksi popsivan koiran maine toimii vaikkei se olisi tottakaan! Tänään nimittäin tuon sama parivaljakko tuli vastaan samoilla kulmilla. Näin jo kaukaa, että pikkuotus liehakoi taas ympäriinsä miten sattuu, ja käskytin Oodin vierelle. Kas kummaa, setä huomasi pian että kuka hullu nainen sieltä tuleekaan koiransa kanssa, ja tyypille tuli aika kiire kerätä oma koira nätisti tien reunaan kulkemaan. Ohitus sujui oikein rauhallisissa merkeissä, ellei lasketa sen sedän jäätävää katsetta.

Oikein toteutettuna sosiaalisten koirien nopea moikkaus hihnoissa varmaan toimiikin, ja kyllä Oodillakin on muutamia hyviä kokemuksia tästä. Kenenkään ei kuitenkaan kysymättä pitäisi päästää koiraansa toisten luo.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Säätövarassa löytyy

Joskus pari vuotta sitten olen muistaakseni päivitellyt ihan samaa asiaa, mutta päivittelenpä uudelleen. Meidän kaapista löytyy nimittäin vuosisadan ehkä säädettävimmät heijastinvaljaat!

Oodilla oli nimittäin tänään juoksulenkillä päällä pitkästä aikaa Topcaniksen heijastinvaljaat, jotka aikoinaan on nähty jo 12-viikkoisen Oodin päällä esimerkiksi näissä kuvissa. Ihan uskomatonta, miten sopivat ne on edelleen, kun remmejä on säädelty pidemmiksi.

Oodilla on juoksukäytössä ja välillä muutenkin Hurtan y-valjaat, mutta jotenkin tuntuu ettei ne istu ihan kunnolla. Etukappale on liian suuri Oodin kapoiselle etuosalle. Kyllä ne päällä pysyy ihan hyvin, mutta jotenkin silti niistä näkee ettei ole ihan istuvat. Näissä Topcaniksissa on sopiva pitkä selkäkappale ja mahanalusremmi ja etuosan saa istumaan hyvin, joten käytetään nyt näitä sitten. Vähän taitavat kuluttaa karvaa pehmustettuja versioita enemmän. Ehkä myydään jossain vaiheessa noita epäsopivia vermeitä pois ja ostetaan vaikka pehmustetut säätövaljaat.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Lits läts

Vettä sataa, tassut kastuu, massu kastuu, kengät kastuu. Eipä se niin haittaa, Oodin turkki kuivuu nopeasti ja hihnanpäällä on sadevarusteet.



Lokakuinen märkyys on kuitenkin ilmeisesti aiheuttanut Oodille ikäviä tassunpohjavaivoja. Parina päivänä Oo on kalvanut sekä vasemman etujalan että takajalan tassunpohjia sohvalla maatessaan. Pientä punerrusta anturoiden välissä on, mutta muuten tassunpohjat ovat siistit. Ilmeisesti märkyys on päässyt hautomaan ihoa ja aiheuttanut pienen paikallisen infektion. Seuraillaan, pidetään tassut puhtaina, kuivina ja huuhdellaan laimennetulla Betadinella muutaman kerran päivässä, josko kutinat lähtisivät.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Super!

Viiden minuutin päivittäinen treenirutiini on ehkä parasta ikinä! Jauuu jess whuhuu vouu jippijaijee, oon niin innoissani!

En ole katsonut kellosta aikaa, mutta päivittäin ollaan nyt muutaman päivän ajan pidetty lyhyt treenihetki joko lenkin lomassa jossain kentällä tai kotona. Tänään pidettiin jopa parikin. Tuntuu jotenkin niin helpolta ryhtyä hommaan, kun tarkoitus on puuhata vaan pieni hetki eikä tarvitse etukäteen juuri suunnitella tai mitenkään valmistautua. Mutta silti hommassa on suunnitelmallisuutta. Sopii mulle!

Oodi on saanut muistutella mieleen mm. peruuttamisen saloja, sivulla pyörimistä eri suuntiin, sivulletuloa, liikkeestä seisomista ja uusimpana tulokkaana tavaroiden noutamista. Kaikki jutut on vielä olleet jossain määrin tuttuja ennestään. Ja Oodi on niin innoissaan <3 Lyhyen hetken aikana Oodi jaksaa olla ihan täpöllä mukana koko ajan. Treenihetken lopetuksen yritän pitää aika tasoittavana, Oodi saa esimerkiksi purkaa hillumisenergian lelun retuutteluun. Onneksi Oo osaa aika hienosti vapaa -luvan, ja tietää että sitten saa lähteä nuuskuttelemaan puskia ja palautuu näin vähän niinkuin itsestään perus lenkkimOodiin.

Tänään opeteltiin pariin otteeseen noutamista. Oodihan mielellään retuuttelisi kanssani palkaksi tuomaansa esinettä, mutta olen nyt tänään ehdollistanut "tuo" -käskyä sellaiseksi, että palkka on eri kuin tuotava esine. Kun vaikka pallonrämä tömähtää käteeni niin palkaksi saa sitten retuuttaa selkäni takaa ilmestyvää sukkaa. Joskus yllärinä palkkana on namia. Oodi sinkoaa ihan tosi tärkeänä aina haettavan esineen perään heti luvan saatuaan, mutta yrittää aina välillä kokeilla, että ilmestyisikö palkkasukka piilostaan jos esineen kuskaa vain puoleenväliin ja sen jälkeen ehkä vielä vähän yrittää komentaa ;) Treenaillaan vielä tovi Oodin omien lelujen kanssa sitä, että esine tulisi suoraan käteeni, ja ehkä sitten voisi kokeilla ihan oikeita tavaroita - esimerkiksi kaukosäätimen nouto olisi aika kätsyä! Oodi kuitenkin rohkeasti kantaa monenmuotoisia ja -painoisia asioita suussaan.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Selkä suoraksi ja tavoitteita kehiin

Jaa-a, se on ilmeisesti tällä emännällä edessä ryhdistäytymisen paikka.

Viime keväänä käydyn arkitottiskurssin jälkeen ei olla säännöllisesti treenattu mitään ihan treenitreenimielessä. Tai ei me koskaan mitään the harrastajia olla oltukaan, oman mielenkiinnon mukaan ollaan kokeiltu sitä sun tätä. Toki arkeen sisältyy paljon erilaisia opettelun paikkoja ja lenkeillä hömpötellään sivulletuloa, kaukokäskyjä ja sen semmoisia. Kyllä te tiiätte. Jotenkin sellainen koiran kanssa harrastaminen, joka vaatisi ulkopuolisten osallisuutta, säännöllisyyttä ja rahaa ei just nyt tänä syksynä huvita. Paitsi haun alkeet tahtoisin kyllä oppia jossain vaiheessa, uskon että Oodi tykkäisi ihmisten etsimisestä.

Oodi nauttii ihmisen kanssa tekemisestä, joten olisi kiva viritellä edes jotain pientä ja säännöllistä toimintaa. Tänäänkin tyyppi lenkillä ihan lensi tuohon sivulle istumaan monta kertaa valtavalla loikalla ja seuraamisessa tanssi sipsutuspolkkaa, koska oli vaan niin mahdottoman innoissaan. Siksi ajattelinkin ottaa tavoitteeksi, että joka päivä pidetään viiden minuutin mittainen treenituokio joko ulkona lenkin lomassa tai sisällä. Oodi saa opetella sekä vanhoja että uusia juttuja, ihan oikeita tottelevaisuusliikkeitä ja hömpöttelyä - tärkeintä on iloisuus ja hyvä meininki :) Ja se, että tästä voisi tulla tapa ainakin vähäksi aikaa.

Lähtekää messiin viiden minuutin haasteeseen? Voin yrittää saada tänne myös jonkinlaisia kuvatodisteita meidän pikatreeneistä ;) Sikäli mikäli todellakin saan ryhdistäydyttyä!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kaksitoista tassua

Kaverijuttuja taas, tällä kertaa vuorossa Nasse ja Lene.

Oodi, Nasse ja Lene pohtivat, että mitä tehtäis seuraavaksi.

Reuhutaan! Oodi kiltisti isoimpana köllähti alimmaiseksi.



Lene-pienellä oli ekat juoksut meneillään ja söpöt pinkit kalsarit jalassa. Oodi toimii niin hienosti ison tytön mallina.

En olisi kyllä aiemmin uskonut, että miten hauska tapaus tällainen minipieni vinttikoira voikaan olla. Jos joku haikailee itselleen pientä, reipasta ja ystävällistä kaupunkielämään sopivaa seurakoiraa, niin kyllä suosittelen tutustumaan italiaanoihin. Kannattaa toki etsiä vastuullinen kasvattaja, joka ei esimerkiksi vedä pientä kokoa ja siroutta överiksi.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Koira on koira


Nykyään koirista puhuttaessa unohtuu joskus, että puhutaan koirasta. Eläimestä, jolla on neljä jalkaa, kaksi korvaa, kirsu ja yleensä jonkin verran karvojakin. Koirasta, jolla on koiran tarpeet ja koiran mieli. Koirasta, joka ei ole ihminen vaan koira. Koirasta, joka ei kaipaa ihmisten asioita, vaan koirien.

Koira on rakas perheenjäsen; koira koiran paikalla. Arvokas, hyödyllinen ja kaikin tavoin tärkeä jäsen - koira. Ei lapsi, lelu tai väline. Koira, joka kulkee sinne, minne sen omat ihmisetkin kulkevat. Koira tarvitsee tiettyjä asioita voidakseen hyvin ja koiran hyvinvoinnista on huolehdittava. Jokaisella koiralla on ainutlaatuinen luonne ja omia erityistarpeita.

Mutta ennen kaikkea koira on koira. Koira, jonka mielessä on koiramaisia ajatuksia. Koira, joka tahtoo elämältään riittävästi turvallisuutta, tasapainoa, selkeyttä ja oman lauman. Hetkiä, jolloin purkaa energiaa ja hetkiä, jolloin kerätä sitä. Koiranelämää.

Mutta mitä ihminen vaatii koiralta? Mitä ihminen ajattelee, että koira tarvitsee? Mitä ihminen koiralta haluaa? Millaisena ihminen koiran näkee?

tiistai 25. syyskuuta 2012

Rymyjäiset

Käytiin nimittäin viime perjantaina Muuratsalossa rymyämässä. Mukana menossa oli paimensukuinen Arttu (Adamuksen Amas) emäntineen :) Oodista ja Artusta on kehkeytynyt ihana leikkikaksikko!

Tässä vähän kuvareportaasia, ihan tuhannen kamalia räiskäisyjä, mutta menevä tunnelma välittynee kuitenkin.

Huikeat oli maisemat Paljaspäältä!

Tyypit oli heti hihnoista päästyään näissä tunnelmissa

O ja A teatteri esittää: Avara luonto - gepardi ja vesipuhveli




Gepardista ja puhvelista tulikin kavereita:


Kunnes taas mentiin!


Arttu kytiksellä

Koirat vilisti pitkin ihanaa purolaaksoa, jonka puiden latvat näytti tältä

Leveällä polulla pääsi rallittamaan oikein kunnolla:



Korvatkin elävät omaa elämäänsä vauhdissa

Ilmeisesti A on tekemässä nopeaa väistöä, loikk!

Ensi kertaan!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Aamun hauskuutus: cantaloupemelonin himo

Kaivoin jääkaapista aamupalaa varten muutaman palasen cantaloupe-melonia. Pistin palaset kippoon sohvapöydälle. Sitten alkoikin hauskuus!

Tässä vaiheessa paikalle saapuu Oodi herkkukuonoineen. Seurailin sohvalta kahvikuppi kädessä, kun Oo kiertää ja kaartaa sohvapöytää kirsu ilmassa. Kirsu paikallistaa ihanan tuoksun lähteeksi meloninpalaset ja Oo jämähtää niiden viereen tuoksuttelemaan. Kieli tahtoisi niin kovasti ihan vähän vaan lipaista meloneita, mutta eihän nyt sellaista sovi pienen koiran tehdä. Komennan Oon sohvalle pois meloninkyttäyspuuhista, mutta silmät seuraavat sieltäkin herkeämättä meloninpalasten jokaista liikettä. Meloni kiinnostaa Oodia silminnähden ihan tosi paljon, vähän sama juttu kuin aikoinaan joulupipareiden kanssa.

Oodi saa lopulta palasen melonia osoitettuaan ensin tovin kiitettävää mielen ja ruumiin hallintaa. Mutta eipä se vaan maistukaan yhtä hyvältä kuin tuoksuu! Oodi nuoleskelee hetken meloninpalaa lattialla, jättää sen sinne ja tulee kiemurrellen syliini lipomaan kielellään ja heiluttaa häntää. "Voi ei, anteeks ku jätin tonne ruokaa mut ei se ollukaan hyvää, saat syyä ite!"

Toissapäivänä kokeilin Oodin ominaisuuksia biojäteastiana ja annoin omenankaran tutkittavaksi. Se meni mahaan asti.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Metsittynyttä elämää

Aarnimetsä on aamupäivälläkin hämärää täynnä.

Mutta ei haittaa!


Hyvin näkee leikkiä vaikka lintukoiraa. Niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Onko näkyny pullonokkadelfiinejä?

"Eheeeeeei miten niin?"


"Eiku aattelin että sää näytät siltä."

Yhtiä parhaimmista hetkistä koiran kanssa on oikeestaan ihan vaan ne, että ollaan vaan ja vähän höpsötellään jotakin yhdessä. Tosi paljon muuten tällaisina höpsöttelyhetkinä tulee keksittyä koiralle uusia lempinimiä. Meillä tällä hetkellä omaa elämäänsä arkisessa kielenkäytössä elää siirappinen seurakoiranimi Töpötiittanen ja siitä lyhennelty versio Pöödis. Mites menee Pöde?

Kai se jotenkin ihan väkisin menee niin, että vaikka eläimellä olisi alunperin kuinka viimeisen päälle mietitty kutsumanimi, niin loppujen lopuksi kaikki kuitenkin puhuu ihan perus Penasta, Tepistä tai LilliPERKeleestä. Kaikki hyviä nekin, varsinkin Pena.

Keppi, risu, halko, karahka - mitä näitä nyt on

Kun on sateinen metsä ja keppi...


...keppiiiii...


...keppikeppikeppiiiii!


Tuloksena on hiekkainen, märän räkäinen ja hirrrrveen tyytyväinen piski!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kissojen ja koirien kanssa

Rauhallinen iltapäivä parvekkeella... purrr... meniskö syömään vai nukkuisko ensin?

Ääääh toi on vieläkin täällä!

Oltais ystävii?

torstai 6. syyskuuta 2012

Lelukopan muutto

Oodin lelukori on sijainnut aiemmin kaapin kätköissä. Lelujen esilläoloa piti juniorina säädellä, koska muuten eräs neiti olisi roudannut jatkuvasti jotain pehmonallea tai kumipalloa ihmisen luo "leikileikileiki" -asiat mielessä.

Nyt kuitenkin lelukorin oli aika muuttaa lattialle.

Kori onkin aika mainio aktiviteetti. Oo saattaa esimerkiksi istuskella tovin sen vieressä valkkaamassa seuraavaa leikitettävää, ja on hauskan näköistä kun tyypin koko olemus huutaa että tässä nyt mietitään suuria päätöksiä.

Kestävin kaikista pehmoleluista on ollut kirpparilta eurolla hankittu lasten kangassilmäinen ja -nenänpäinen Nalle Puh. Kasvis-Johannalta saadut trikoonyörit ja navetantuoksuinen nännikumi ovat myös pysyneet priimoina leikistä toiseen. Kierrätystä on ylipäätään koiran leluissa aika helppo suosia, jo vaikka vanhat sukat sisäkkäin solmittuina voi olla huiskuhännälle todellinen aarre.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kurarukkasista taikaviittaan

Seuraa lyhyt tekninen katsaus.

Blogspotin hauskoihin ominaisuuksiin kuuluu se, että bloginpitäjän on mahdollista seurata, mitä kautta ja millä hakusanoilla ihmiset oikein blogiin löytävät. Itseäni on viime aikoina kovasti huvittanut parikin juttua.

Ensinnäkin, blogiin viittaavat URL-osoitteet ja viittaavat sivustot -tilastoissa aika kärkisijan tuntumassa on keikkunut sitkeästi pari jotain ulkomaalaista aikuisviihdesivustoa. Ilmeisesti kyseessä on joku mikälie ulkolainen botti, jolla on jotain ärsyttäviä aikeita, mutta silti jotenkin aika koomista. K18!

Tänne blogiin johtaneiden hakusanojen kirjo on myös aika metka. Mitäköhän alunperin etsivät he, jotka päätyivät tänne hakusanoilla "kurarukkaset jeesusteippi" tai "kylpytakki taikaviitta".



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Katastrofin ainekset kerrostalossa?! OSA2

Kerrostalossa asumiseen liittyy olennaisesti se, että koitetaan elää sovussa naapureiden kanssa. Niitä kun löytyy joka seinän takaa.

Koiran kanssa naapurisopua saattaa esimerkiksi koetella se, jos antaa muffen tarkoituksella tehdä tarpeensa ihan siihen kerrostalon pihapiiriin. Pennun kanssa ei aina välttämättä kovin pitkälle ehdi, mutta jos jäljet siivoaa niin tuskin kenelläkään on syytä tästä kovin suuttua.

Ehkä vielä suurempi tunteita herättävä asia on möly. Varsinkin näiden meidän lappalaisten kerrostaloelämä nostattaa usein monenlaisia kysymyksiä juuri haukkumisen takia. Ihan rehellisesti sanottuna, itse en ole vielä yhteenkään lappariin törmännyt, jolla olisi kerrostalossa ollut isompaa ongelmaa asian kanssa. Sen sijaan olen tavannut eroahdistusta tauotta louskuttavan samojedin, ulvovan ja uikuttavan basenjin, rappukäytävän äänille keskellä yötä haukahtelevan seropin, yläkerran naapurilla hoidossa olleen vinkuvan ja räkyttävän kleinspitzin... Tulikohan nyt jollekin yllärinä että möly ei katso rotua, esimerkiksi basenjithan eivät osaa lainkaan haukkua mutta on niitä ääniä muitakin ;)

"Niih!"

Jotkut koirat ovat toki haukkuherkempiä kuin toiset, riippuu niin rodusta kuin yksilöstäkin. Päättelisin tällä koirakokemuksella, että olennaista ehkä on pohtia sitä, että miksi koira haukkuu.

Varmaan useimmiten kerrostalossa ongelmat syntyvät koiran kanssa siitä, että koira ahdistuu yksinjäämisestä ja alkaa mölytä. Yksinolemisen opetteluun kannattaa siis panostaa, jotta koiruus jää kotiin rauhallisella mielellä. Lisäksi kohteliasta on laittaa alakerran ilmoitustaululle lappunen, jossa tiedottaa naapureita yksinolotreeneistä, ja pyytää ilmoittamaan, jos ääniä kuuluu. Naapurit ovat arvokkaita tiedon lähteitä siitä, että miten koiralla yksinollessa menee.

Oodilla ei asiassa ollut suurempaa ongelmaa koskaan, pientä lyhytkestoista ja kokeilevaa tulisko mamma takaisin -vinkunaa esiintyi aluksi, mutta se tapa loppui hyvin pian. Kerran yksinolon jälkeen oli postiluukusta tipahtanut "koira haukkuu" -lappu, mutta naapureiden kanssa selviteltyäni jäi hieman epäselväksi, että oliko ääni sittenkään kuulunut meiltä.

Sitten kun itse on kotosalla, on aika iisiä kitkeä sopivassa suhteessa palkitsemalla oikeasta toiminnasta ja kieltämällä väärästä sitä kuuluisaa epätoivottua mölinää. Aika nopsasti pentu oppii kun vaan viitsii opettaa, eikä sisällä ole niin tarvettakaan esimerkiksi haukkua millekään. Tämäkin asia toki riippuu varmasti myös paljon siitä, miten herkkä pentu on reagoimaan mihinkin. Meillä esimerkiksi parvekkeella haukkumisessa on aina ollut selkeä linja: sisälle joutuu heti, jos erehtyy vuffettamaan ohikulkijoille. Aika nopeasti Oodille valkeni, että se ei kannata. Satunnaisesti Oo saattaa nykyään pöhähdellä vaikkapa tavallista kovaäänisemmälle postin kolahdukselle tai jotain muuta yhtä älykästä, mutta jotain ääntähän saa kerrostalossakin päiväsaikaan kuulua! Varsinaista haukkua ei sisällä kyllä kuule edes koirakavereiden kanssa leikkiessä.

Mutta jossain koiran täytyy sitten saada myös haukkua ja mölytä ilman kieltämistä :)

Esimerkiksi ulkona sitkeille juurille...

lauantai 25. elokuuta 2012

Paimensukuinen lapinkoira kerrostalossa - katastrofin ainekset?! OSA1

No ei tosiaankaan!

Kaikille kerrostalossa asuville, jonkin sortin pystykorvamaisen otuksen emännille ja isännille ovat varmaan tuttuja ihmettelevät kommentit siitä, että miten tuon koiran kanssa muka kerrostalossa pärjää. Samaten asiaa miettii moni koiranhankintaa harkitseva. Yleisön pyynnöstä ajattelin nyt palata parin postauksen ajaksi Oodin pentuaikoihin, ja vähän muistella sitä, että mitenkäs nämä kerrostaloasumisen aakkoset opittiinkaan.

Taustatiedoiksi. Asutaan pienkerrostalossa pari kilometriä ydinkeskustasta, naapurissa on omakotitaloja ja tien toisesta päästä alkaa metsä - aikast vehreää aluetta siis. Muissa suunnissa on sitten vähän kaupunkimaisempaa; kauppoja, rakennustyömaata, kerrostaloja. Meidän koti on ykköskerroksen asunto, myös lasittamaton partsi löytyy ja se avautuu tuohon kadun suuntaan.

Tänään vuorossa kerrostalosarjamme ykkösosa eli asiaa pissasta ja kakasta ja siitä, miten niistä selvitään.

Kiikutin alussa pentua ulos tarpeilleen niin usein vaan kun kerkesin, joskus tuli myös hukkareissuja kun ei Oodilla ollutkaan hätä. Aluksi meno oli sitä, että pihalla sai käväistä puolen tunnin välein, pentu syliin ja portaat alas. Hiljalleen sitä sitten itsekin oppi paremmin lukemaan pentua ja sitä myöten osasi paremmin arvoida ulkonakäymisen tarpeellisuuden, vaikka aluksi tuntui että miten ihmeessä ikinä voi oppia.

Pissaa ja kakkaa tietysti riitti myös sisälle asti ulkona ramppaamisesta huolimatta. Pentu on pentu, ja pennun fyysinen pidätyskyky kehittyy myös koko ajan omaa tahtiaan.

Olin todella ahkera käyttämään pentua ulkona, niin Oodi ei oikeastaan oppinut missään vaiheessa itse selkeästi pyytämään ulos. Nykyäänkin vaikkapa ripulin yllättäessä ulosmenotarpeen huomaa lähinnä Oodin yleisestä levottomuudesta. Jos siis pentu itse tarjoaa vaikkapa oven edessä istumista merkkinä hädästä, niin sitä käytöstä kannattaa vahvistaa viemällä pentu ulos aina silloin.

Yöt menivät niin, että illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi käytin pennun ulkona, yöllä en herännyt pihareissuille. Aamulla ensimmäiseksi tarkoitti myös sitä, pentu piti kopata syliin heti herättyä ja pukea päälle pentu toisella käsivarrella, muuten oli märkä lätäkkö lattialla. Tähänkin lisäaikaa saatiin Oodin kasvaessa, ja tapaturman myötä kun Oodi joutui nukkumaan yöt häkissä.

Koska Oodi joutui jalkansa takia elämään aika rajattua elämää pienemmissä tiloissa, niin sisäsiisteysopettelu kävi loppujen lopuksi todella vauhdikkaasti. Lisäksi käytin pakettijalkaista pentua edelleen usein ulkona tarpeillaan, koska sisällä pissatessa jalkapaketti olisi voinut kastua. Jossain vaiheessa Oodin mielestä oli hauskaa maistella omia kakkojaan, joten sekin sai ulosviejän jalkoihin vauhtia, jotta tulosteet saatiin tulostumaan ulkona. Mutta siis, meillä sisäsiisteysoppi tuli vähän niin kuin siinä sivussa, kun pääasiassa piti hoitaa Oodi terveeksi.

Ripeyttä, reippautta, tarvittaessa tilan rajaamista, rättiä, tolua... Tiivistäisin kuitenkin nämä sisäsiisteysasiat yhteen sanaan: kärsivällisyys. Eli KÄRRR SIII VÄÄÄLLL LIIII SYYYYYS. Sopii oikeastaan ihan kaikkeen pennun kanssa elämiseen. Pentua oppii kyllä lukemaan ja rutiinit syntyvät elämällä, erehtymällä ja onnistumalla. Erehtymisiä tulee ihan varmasti, mutta niin myös niitä onnistumisia.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Höp höp höp höppänä!

Oodi on valeraskaillut jokusen tovin ajan tässä viime viikkoina. Sisätiloissa mammakuvitelmat vetivät mielen vähän matalaksi, ruoka ei oikein maistunut ja pesiminen sängyn alla tuntui kaikista asioista kiinnostavimmalta hommalta. Kyttäsin jo neuroottisena märkäkohdun oireitakin.

Nyt Oodin kuvitteelliset pennut ovat kuitenkin tainneet kasvaa leikki-ikään ja mammakoira on kaivautunut sängyn alta pois. Epätavallinen hömpöttely on tällä hetkellä osa arkeamme ja emäntää hihityttää nää touhut kovasti. Sisällä Oo hilluu hiki tassuissa kaapista kaivettujen lelujen kanssa, tälläkin hetkellä Nalle Puh saa vinhaa kyyditystä matolta toiselle ja palloa kohti tehdään näyttäviä hyökkäyshyppyjä. Ulkona elämästä intoilija vähän väliä hyppii, loikkii, napsii hihnaa ja varsinkin pehmeällä hiekalla alkaa esittää leikkiinkutsueleitä, vuffuttaa, viskellä päätään ja heiluttaa häntää. Ihan vaan, koska nätisti käveleminen alkaa ennen pitkää kyllästyttämään.

Entäs sitten, kun ne tulee luovutusikään? Haluaisko joku mielikuvituspennun?

lauantai 18. elokuuta 2012

Pyörähtelyä Porvoossa, kahviloita koiraihmiselle ja vähän aarteita arjessakin


Tehtiin päivän pyörähdys Porvoossa Oodin kanssa. Aluksi piti lähteä reissuun ilman koiraa, mutta otin sitten kuitenkin kaverin messiin. Lähinnä pyörittiin sekä uuden että vanhan kaupungin kaduilla fiilistelemässä kesää.

Kahvilla käväistiin ihanassa Cafe Rongossa, ihan senkin takia että kyseiseen paikkaan sai mennä neljällä tassullakin. Menisin kyllä ihan ilman koiraakin niiden kaikkien tarjoomusten takia, aijai mitä herkkuja! Oodille tarjoiltiin vesikuppi ihan pöytään asti, ja saksalainen/saksankielinen/saksankielisenkuuloinen turistitäti kävi tarjoamassa suomikoiralle myös silityksiä.

On hieno homma tässä aika kontrolloidussa yhteiskunnassa, että nykyään kahviloiden ja ravintoloiden pitäjät saa ihan itse päättää siitä, onko koirakaverit tervetulleita vai ei. Kaikkialle ei piskienkään tarvitse päästä, mutta asiallisesti käyttäytyvän karvakaverin kanssa on mukava mennä vaikka lenkin lomassa käymään kahvilla. Pelkästään terassillekin pääseminen on hieno homma, jos koiralle löytyy sieltä kuumana päivänä varjoisa soppi. Kuitenkin yksin koiran kanssa liikkuessa on kätevää, jos pääsee koiran kanssa sisälle asti hakemaan kahvinsa.

Toinen koiraystävällinen paikka, jota voidaan myös suositella, on Järvenpäässä sijaitseva Vanhankylänniemen kartano. Evästysten haku ja terassilla olo toimi sielläkin koiran kanssa mutkattomasti ja ovella olevassa lappusessa koiratkin toivotettiin tervetulleiksi.


Herkkuja löytyy paitsi kahvilasta niin myös kotoa. Suuri nahkaluu on Oon mielestä vähän kinkkinen syötävä, mutta ainakin sitä voi Klonkun "my precious" -tyyliin hautoa päiväunialustana.

Ja retkiä voi tehdä myös pienellä budjetilla ihan lähimetsään...

Kavereita unohtamatta


Kesään kuului luonnollisesti myös kavereiden kanssa härväystä. Lucaa nähtiinkin tänä kesänä tosi usein, kun kerta samalla paikkakunnalla pidettiin majaa. Ihana hömppäkaksikko.

Hihnalenkkeiltiin muutamaan kertaan myös Oodin all time favourite -mimmikaverin eli vähän vanhemman dopperitytskän kanssa. Hihnoissa tytöt menee niin hienosti, esittää toisilleen leikkiinkutsueleitä ja käppäilee rennosti menemään. Koirathan pyrkii järjestykseen ja sopusointuun laumassa, niin itsevarman tyttökaverin kanssa se on Oodillekin iisiä, kun ei tarvitse niin pohtia että pitäiskö yrittää pyrkiä tuon pomoksi vai ei. Varsinkaan hihnalenkeillä ei edes mitään the tilanteita pääse edes syntymään.


Nasse sen sijaan tuli hoitoon meille vähän sen jälkeen kun oltiin jyväskyläläistytty taas. Nassen ollessa hoitolaisena meininki on yleensä sitä, että vähän väliä pitää rallitella ja hammastella, mutta vaikka kuva kertoo toista, tällä kertaa oli vähän toisin. Sisällä tyypit lähinnä pötköttelivät, koska Naas joutui iho-ongelmien takia pitämään melkein koko ajan pönttöä päässään, ja se rajoitti Nasin intoa leikkimiseen. Vähän pystyi onneksi pönttöpäisenäkin riekkumaan, Oodikin suvereenisti tunki hammaskalustoaan kaverin pöntön sisällä olevaan naamaan, heh!

Vähän erikoisempi koirakohtaaminen oli Oodia reilusti vanhemman, leikatun uroskoiran kanssa. Juoksuinen Oodi ei millään osannut päättää, että mikä ihmeen otus tuo jo kauan sitten pallinsa menettänyt kaveri voisi olla. Oodi vuoroin yritti vähän viritellä jotain konfliktinpoikasta ja vuoroin halusi kaveerata ja leikkiä. Eli ei ole vain pelkkää legendaa se, että leikatuille uroksille voi tulla huutia jopa nartuilta, kun uros ei enää tuoksukaan urokselle.


Ihmiskaverit on tietty myös Oodin elämän suola, sokeri ja kaneli. Erityisesti pikkuveljeni jalkoihin on hyvä iiiiihan huomaamattomasti ja iiiihan vähän piipaten mennä vähän pyörimään, että josko saisi vähän hellyyttä. Asiaan kuuluu myös hellä tassulla jalkaan tökkiminen, kun yritetään havainnollistaa, että masu olisi ehkä eniten rapsujen tarpeessa. Oodi varmasti nauttisi elämästä myös isomman (ihmis)lauman kanssa, koska aina löytyy joku, jonka kanssa voi hengata. Tai jonka ruokailua voi vaivihkaa hieman tarkkailla...