torstai 29. joulukuuta 2011

"Urpo, laskit väärin...



...joulu meni jo!"


Tilannekuva joulukorttikuvaussessiosta.

Keppileikillä härnäämällä yritin räpsiä Oosta hienoja haukkukuvia, ja niitähän tuli. Oodi ei olisi pistänyt pahakseen, jos pukkikin olisi tuonut säkissään kasapäin risuja ja keppejä. Paljon herkkuja ja pehmovinkulelun sai kuitenkin, vaikka en itse ostanutkaan kakaralle yhtään pakettia. Aika liikkistä. Risuja ja keppejä Oo sai kuitenkin retuuttaa joulunviettopaikan metsissä ihan riittämiin.


Raukka, vain kolme tyynyä

Joulunaika ja vielä välipäivätkin ovat kuluneet rennoissa merkeissä, siis niissä väleissä kun ei olla oltu pihalla riekkumassa. Kuva on kylläkin räpsäisty jo aiemmin joulukuussa. Olin valmistautumassa yöpuulle painumiseen ja kömpiessäni makkariin huomasin, että eräs lämpimistä ja pehmeistä nukkumapaikoista tykkäävä lapinkoira oli kaapaissut sängystä päiväpeiton hiiteen ja asetellut ahterinsa KOLMEN tyynyni päälle. Ymmärsi väistää "ootko ihan tosissas" -silmäykseni jälkeen. Pörröiset ja karvaiset lapinkoirat ei kuulemma tykkää nukkua lämpimässä, kukaan ei ole kertonut sitä Oodille ;)

Jouluaamuna muuten paistoi aika kirkas aurinko!



Wagner ei edelleenkään halunnut alkaa Oon ystäväksi, näiden sankareiden yhteiselo sujuukin parhaiten niin, että molemmat väistävät toisiaan. W on niin perinpohjaisen arka kissaherra. Tosin Oodi kyllä vähän haluaa aina käydä haistamassa ja yrittipä taas viereenkin...



Lintulaudan orava olisi sen sijaan saanut lentävän lähdön, jos ikkunat eivät olisi pidätelleet isompaa puuhkahäntää.

perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 8. joulukuuta 2011

Herkkisjuttuja

Voi hormoneja, meillä taidetaan odottaa olemattomia pentuja. Oodi on ollut sisällä tavallista vaisumpi ja viihtyy enemmän sängyn alla hautomassa. Saattaapa joskus kaapsutella siellä pientä pesääkin itselleen. Ulkona äitiyshaaveet kuitenkin unohtuvat ja oireet ovat muutenkin onneksi lieviä. Valeraskaushan on narttukoiralle luonnollinen seuraus juoksuista, mikäli ei pentuja ihan oikeasti ole tulossa.

Hiukan Oo on rapsutellut korviaan tässä viime aikoina, vaikka korvat ja korvantakuset ovat tosi siistit, enkä ole huomannut merkkejä töhnästä tai kutsumattomista kyytiläisistä. Uusia ruoka-aineitakaan kun ei Oo ole saanut, niin allergiakaan ei oikein ole mahdollinen. Varmuuden vuoksi kuitenkin putsailin korvat Otocleanilla muutamaan otteeseen. Epäilenkin, että valeraskaus lievänäkin aiheuttaa pientä stressinpoikasta ja rapsuttelu on yksi stressioireista. Seurailen tilannetta ja mennään eläinlääkäriin syyniin jos rapsuttelu pahenee.

Mutta voi herkkämielistä koiraeläintä, nyt se ryömi kiepille tuohon selän taakse ja pisti pään sohvatyynylle. Ja huoooookaisi syvään. Kohta helpottaa!

tiistai 29. marraskuuta 2011

Johan valkenee!

Nimittäin maa. Sunnuntai-iltana Keski-Suomessa pyrytti lunta niin paljon, että monet autoilijat "yllättyivät", sähkönjakelu takkuili ja Facebook meni sekaisin "lunta!!!!" -päivityksistä.

Suunnattiin tänään Oon kanssa Hiihtomaalle aikeissa tehdä lenkki metsäpoluilla. Osasin aavistella, että kaupungin liikuntatoimi on jo ehtinyt ajattaa hiihtäjille latuja ja oikeassa olin. Olen ehkä aikaisemminkin hiukan nillittänyt siitä, että Jyväskylässä on ihan älyttömän paljon hoidettuja latukilometrejä tarjolla, hyvä että omasta kotiovesta saa mennä ulos ilman suksia. Ja nillittänyt nimenomaan siksi, ettei latujen takia missään saa kävellä. Puolensa ja puolensa.

Hädintuskin ehdin astua ulos autosta, kun paikalle suhahti vanhempi hiihtäjämies, joka kovaan ääneen alkoi julistaa, että ladulla ei sitten tarvitse kävellä. Nuori nainen koiran kanssa taisi olla punainen vaate sedälle. Selitin ystävällisesti, että aiomme oikaista laduttomasta kohdasta metsään polulle kävelemään. Setä heltyi, mutta sain kuunnella noin kymmenen minuutin luennon aiheesta ladut ja kävelijät. Tein selväksi sen, että ymmärrän ihan tosi hyvin ettei latuja saa mennä sotkemaan eikä sellaiseen ole aikomustakaan. Oltais kuitenkin loppujen lopuksi saatu tältä hiihtäjäsedältä lupa kävellä vähän matkaa ladun vieressä metsäpolkua kohti, kun tyyppi huomasi, etten olekaan ihan moukka. "Nyt kun ei täällä paljon muita ole ja latualustakin on niin kova niin jos tarvii tuosta oikaista niin kyllä te voitte mennä..." Ystävällisyys kannattaa aina, vaikka ainakin meikällä oman kiehahtamisen peittely saattaa olla tosi vaikeaa.

Lähdimme kuitenkin reittiä, johon ei vielä oltu varsinaisia latuja tehty. Joku oli oma-aloitteisesti hiihtänyt keskelle leveää polkua pertsaladun, ja setä huutelikin perääni varoituksia mahdollisista pertsahiihtäjistä. Oikaistiin kuitenkin melkein heti metsään, siellä kun ei ole kenenkään tiellä eikä tarvitse olemistaan selitellä.




Hiukan kostea lumi tarttui ikävästi tassuihin

Onnea ja menestystä muillekin talvisten lenkkeilypolkujen etsintään! Pysytään suosiolla poissa laduilta, ettei kenenkään tarvitse nostaa verenpaineitaan.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Linja-autossa on tunnelmaa - ja koira!

Ostin alkavan työkuukauden kunniaksi näyttökortin paikallisbusseihin. Kortilla saa kuukauden ajan huristella linkeillä (täällä linkki ei tarkota mitään nettijuttuja) niin paljon kuin ehtii. Kannattaa siis hyödyntää korttia muuteskin kuin pakollisilla reissuilla.

Rajattoman näyttökortin keksijät eivät ehkä ajatelleet, että joku oikeasti ajelisi bussilla huvikseen. Me ajellaan, koska nythän meillä on loistava tilaisuus kuukauden ajan laajentaa hieman paikallistuntemusta ja lenkkireittejä. Toimii niin, että käppäillään johonkin kauas uuteen ja mieluiten kreisin nimiseen paikkaan (kuten Nenäinniemi tai Äijälä) ja hypätään jossain perillä bussin kyytiin, joka kuljettaa lähemmäs kotia. Ei siis tarvitsee väldesti kävellä takaisin, jos on jaksanut jo kävellä tosi kauas. Toimii myös päinvastoin: eka bussin/linkin/linkkurin/linikan kyydissä paikkaan x ja sieltä survivors-hengessä kotiin muutaman harhareitin kautta.

Samalla tulee apeille bussimatkaajillekin jotain viihdykettä, kun tylsyyttään piipittävä Oo virittelee aika ajoin haikeita serenadejaan bussin huristaessa eteenpäin.

torstai 24. marraskuuta 2011

Oma peti ja ohuita pipareita

Ostin the glögiä ja the pipareita (eli Marlin glögiä ja niitä ihania ohuita Annas pipareita) herätelläkseni vähän talvisia fiiliksiä kaiken tämän inhottavan pimeyden keskelle. Oodi sai maistaa pienen nurkan yhdestä piparista, ja se hävisikin nopsasti. Hairahduin antamaan yhden kokonaisenkin, vaikka "olen säälittävä nälkäinen koira" -ilme toimii meillä harvemmin. Tavoistaan poiketen Oo makaa nyt pää sohvapöydällä nenä melkein kiinni meikän piparilautasessa, ehkä ne mausteet tuoksuu hirmu hyviltä koirankin nenään? Tyytyköön vaan tuoksuttelemaan, nimittäin aioin syödä ne ihan itse. Nam!

Sain tänään Oon koirakamun omistajalta inspiksen opettaa Oodille oma peti -käskyn. Petinä toimii muutamaan kertaan taiteltu koiran peitto. Omalta pediltä saa herkkuja ja siihen rauhoitutaan jyrsimään vaikka kaapista annettua luuta, näin tehdään omasta pedistä mukava ja turvallinen rauhoittumisen paikka.

Tavoitteena olisi hyödyntää oma peti -systeemiä jatkossa vaikkapa vieraiden tullessa kylään, Omps voisi eka rauhoittua omalle pedilleen ennen kuin pääsee touhottamaan vieraiden kanssa. Ehkä tämä onnistuu viimeistään sitten, kun ikää alkaa olla siinä kymmenen kieppeillä. Tänäänkin Oo veti aamulla kahdet railakkaat ilohepulit rapussa kun otin vahingossa väärän avaimen mukaan aamulenkille ja piti lainata seinänaapurilta puhelinta isännöitsijän hätyyttelyyn.
"AI MENNÄÄNKSME NAAPURIN SEDÄLLE KYLÄÄN?!?!? JEE" "...eeei..."
"TULEEKS TOI TOINEN SETÄ MEILLE NYT KYLÄÄN KUN SE AVAA OVENKIN?! WHUHUU" "...eeei..."
Tylsää olis elämä ilman tuota otusta!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

2!



Paras, rakas rapatassu täyttää tänään kaksvee! Jee!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Toisten juoksujen maaginen voima?

Olen kylillä kuullut urbaania legendaa siitä, että toisten juoksujen jälkeen narttukoirien päässä saattaa tapahtua lievää palikoiden uudelleenjärjestäytymistä ja sen seurauksena aikuistumista. Jännityksellä onkin tullut seurattua Oodin olemista nyt juoksujen loputtua.



Eikä se ihan pelkkää legendaa taidakaan olla. Nimittäin minusta vaikuttaa siltä, että jonkinlaista terveen itsetunnon kasvua on tosiaan ilmassa.

Viime tiistaina lenkkeiltiin pitkästä aikaa ihanuuksien eli Titta-samojedin (2v ja rapiat) ja Betsy-grossin (1v) kanssa. Odotettavissa oli pientä kähinöintiä nuorten neitien kesken, mutta saatiinkin yllättyä meiningistä varsin positiivisesti. Kuka on kuka ja missä asemassa -selvittelyä oli luonnollisesti aluksi ilmassa ja piti neitejä vähän toppuutellakin. Lenkkeilimmekin alkuhässäkän jälkeen niin, että vuorollaan kukin koirista oli hihnassa toisten kahden himmaillessa irti. Laumanjärjestyksen selvittyä kaikki pääsivät yhtä aikaa irti. Oli upeaa seurata, miten selkeillä eleillä koiraneidit kommunikoivat toistensa kanssa. Oodi sai Tittaa voimakastahtoisempana itselleen koiralauman ylimmän paikan ja hoiti tehtäväänsä varsin mallikkaasti. Vastavuoroisesti Oodi osaa myös onneksi väistää vanhempia ja arvokkaampia narttuja, niin ja itsevarmuuttaan pönkittänyttä Wagner-kissaa ;)

Lenkkeillessäkin O tuntuu jotenkin varmemmalta ja sitä myöten rauhallisemmalta olemisessaan, onpa Oodi juoksujen jälkeen vielä välillä merkkaillutkin, mitä ennen ei ole tapahtunut kuin juoksujen aikana. Koiranelämään kunnolla vasta Oodin myötä tutustuneet äitini ja isäni ovat lähiaikoina hoitaneet parin yhden yön keikan ajan Oota (kiitos!), ja heiltäkin on tullut palautetta rauhallisemmasta lenkkikaverista. Iloisuus ja leikkisyys eivät onneksi katoa, vaikka ikää tulee ja korvat kasvavat päähän, meidän ihmistenkin kannattaisi ottaa tästä oppia.

Näiden pohdintojen myötä toivottelemme ihanaa isänpäivää sekä omalle isälleni (joka muuten kuuluu blogin vakkarilukijoihin ;) että Oodin iskälle Jullelle eli Kukkipuun Baktille!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Koira nimeltä Sitte

Jonkinlainen tosi tv tai piilokameraohjelma koiraihmisten elämästä voisi olla aika viihdyttävä. Ruudun kautta yleisö pääsisi esimerkiksi kurkistamaan, miten paljon jutun juurta voi keksiä koirankakan koostumuksesta ja kuinka suosittu sisustuselementti vihreä Bilteman kompostiaita oikeastaan onkaan.

Aika viihdyttävää on myös se, miten koirille puhutaan ja miten koiria käsketään tekemään asioita. Lappalaiskoiratkaan, niin viisaita kuin ne onkin, ei ymmärrä sanaakaan suomea, joten periaatteessa istumaankin voisi käskeä vaikka sanalla juusto. Erityisesti koiratanssin harrastajilla on varmasti käytössä kaikenlaisia käskysanoja, kun temppujakin pitää hanskata niin monia.

Mutta osataan sitä meilläkin.

sitte/noni/nyt
Vakiolisäyksiä, jotka käy kaikkien käskysanojen edelle vähän niinkun korvaamaan koiran nimen. Ne vaan tulee suusta. Noni, nyt hiljaa. Sitte istu. Nyt tänne. Mahdollisia identiteettikriisejä lienee turha pistää murkkuilun piikkiin.

come on
Jos ei jämäkkä mennään toimi, niin otetaan uusiksi hunajaisella englannilla. Johan liikkuu tassut eteenpäin.

mitä pitää tehä?
No tulla sängyltä alas tietenkin. Jos Oodi makoilee sängyllä päiväpeiton päällä ja pitäisi saada päiväpeitto pois sängyn päältä ja päästä itse nukkumaan, niin kysäisen vaan että mitä pitää tehä, niin Oo väistää hetkeksi lattialle. Simppelii.

puotappois
Kun irti ei kuulosta kivalta eikä jätä sovi suuhun, niin puotetaan sitten pois. Jyväääskyläääläisyys se vaan näyttää salakavalasti tarttuvan. Pistetääs käet ristiin.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Voi vee...

...niinku viiltohaava. Oodi teloi eilen iltapissityksellä etutassunsa johonkin terävään, ja nyt on antura aika näppärästi halki. Onneksi, voi onneksi viilto ei kuitenkaan ole niin syvä että olis tullu vertakaan, vaan pelkästään anturan ihan uloin kerros aukesi. Melkonen tsägä, olis voinu käydä tosi pahastikin.

Sisällä tuota ei onneksi tarvitse suojata, mutta antura auki ei ole hyvä painattaa ulkona pitkin kuraisia teitä. Meikän oli siis verestettävä vanhoja tassunsuojaustaitoja ennen lenkille lähtöä.

Tarvitaan:
(jarru)sukka
pari pakastepussia
maalarinteippiä
liimasidettä
jesaria
ripaus kärsivällisyyttä
aikaa noin 6 minuuttia
(tarvittaessa tyhjä kahvipakettipussi on myös kätsy)

Tee näin: Etene määrätietoisesti aamu-unisen koiran luo sängyn viereen. Tartu koipeen (tarkista että se on oikea) ja sipaise jarrusukka nopeasti tassuun. Vedä sukan päälle pari pakastepussia ja rullaa päälle vähän maalarinteippiä. Teipattuasi pussit sukan ympärille kiedo päälle kerros liimasidettä. Kruunaa kokonaisuus lopuksi vahvistamalla paketin pohjaosaa jesarilla. Kehu koiraa ja yritä olla nauramatta, kun se yrittää hetken draamailla ja nostella etutassuaan että "voikotälläkävellämuka".

Hihnalenkillä toimii 10+, mutta menepä metsään niin tossu on sekunnissa mättäällä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Metsoreitti: Haukilampi 24.10.



Ylläriii! Käytiin taas pienellä retkellä. Tutkailtiin tällä kertaa Laukaassa Metsoreitillä Haukilammen kodan ympäristöä.


Reitin vieressä oli myös vähän peltoa

Juoksut alkavat kääntyä loppupuolelle ja O pääsikin juoksemaan korvessa myös ihan irti. Tuo pysyy lähellä ja näkösällä ja on kytkettävissä, joten uskalsin päästää neidin kulkemaan välillä ilman hihnaa. Arkena päiväsaikaan tuommoisilla korpireiteillä ei muita liiku, muuten en edes harkitsisi moista. Juoksuisen nartun päästäminen hihnasta on aina riski. Jos sopivan syrjäistä tai aidattua irtijuoksutuspaikkaa ei ole, niin kannattaa suosiolla odottaa juoksujen loppumista.








Haukilammen kota


Haukilampea



lauantai 22. lokakuuta 2011

Halsvuori 22.10.



Kolmas retkikohteemme oli Laukaassa sijaitseva Halsvuori, jossa voi ihailla paitsi jylhiä kallioita niin myös ikivanhoja kalliomaalauksia. Paikka on kuulemma erityisesti kiipeilijöiden suosiossa, ja kallioon olikin kiinnitetty jonkinlaisia metallirenksuja.

Laukaan Metsoreitti olisi kulkenut jossain lähistöllä, mutta koska en jaksanut tällä kertaa paneutua reitin etsimiseen niin tarkasti, niin käppäiltiin Oodin kanssa vain Halsvuorentien maisemissa ja käytiin samalla reissulla Iso Kuukasjärven rannalla ihmettelemässä. Ranta tosin taisi olla jonkun oma veneranta, joten olisi ehkä pitänyt etsiä jokin toinen tähystelypaikka. Eipä kuitenkaan onneksi häiritty ketään.


Sateisen harmaa järvimaisema


Ei ihan se paikka, mitä etsittiin

Halsvuoren polku lähti vähän piilosta ja kerettiin mennä siitä ohikin. Mutta toisaalta, jos polku olisi heti löytynyt, niin ei varmaan olisi tullut käytyä ihastelemassa järveä. Ilmeisesti maanomistaja ei halua pitää Halsvuoresta kovin suurta meteliä, kun paikkaan ei ole minkäänlaisia viittoja. Ehkä kalliomaalauksien säilyttämisen kannalta on parempikin, ettei paikasta tehdä turistirysää. Onneksi maalauskohta on merkattu kyltillä, etteivät kiipeilijät vahingossa hilpaise siitä yli.











Halsvuoren juurella oli kaunis suolampi


...ja kiinnostava keppi!

Mehtolan laavulla 16.10.

Sunnuntailenkki suuntautui vaahtokarkkien, kaakaon, koiran ja kaverin kanssa Mehtolan laavulle Muurameen. Aikast passeli combo! Pari sumeaa kuvaakin osui linssiin.


Tuletkin saatiin tällä kertaa syttymään, kun sytytys ei ollut meikän vastuulla. Vaahtokarkit saatiin siis paistettua, nams!


Retkikoiran vastuulliset tehtävät 1) etsi keppi suuhun 2) ota iisisti

Lukijahaaste! Koska retkeily on Ihan Parasta, haastan teidät blogin lukijat tekemään hyvän mielen retken jonnekin mukavaan paikkaan. Esimerkiksi luontoon.fi -sivuilta löytyy vaihtoehtoja. Eväiden mukaan ottaminen on erittäin suotavaa! Kertokaapas sitten vaikka tänne kommenttiboksiin retkistänne :)

Vaarunvuorella 15.10.



Käväistiin syysretkellä Vaarunvuoren luontopolulla kuuden jalan ja neljän tassun voimin. Sää suosi, oli mukava käveleskellä ja värkkäillä ruokaa. Meillä olikin eväänä vaatimattomasti lohta, nuotioperunoita ja jälkkäriksi vaahtokarkkeja, pullaa ja kaakaota!



(Kuvakertomuksen PS merkityt kuvat on Pertti Sassalin linssistä. Samaten muutes myös tuo bannerikuva ja Isojärven postauksen kuvat :) Sama pätee näihinkin kuten kaikkiin muuhunkin tässä blogissa että kopioiminen on kiellettyä.)


Vaarunvuorelta oli mukavat näkymät (PS)


Oodi haaveilee lohesta (PS)


Näkymää nuotiopaikalta


(PS)

Silmät liikkuu, koira ei... (kuvat PS)







Temppuiltiinkin... (kuvat PS)







Reitti oli lyhyt, mutta aikaa saatiin kyllä hyvin kulumaan. Päiväretkikohteeksi Vaarunvuori on oikein mainio. Lauantaipäivänä porukkaa oli jonkin verran liikenteessä, mutta nuotiopaikalla ei silti ollut ruuhkaa.


Missä polku, siellä retkeilijät (PS)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Koiran muisti

Viikko sitten tuossa kävelytien viereisessä männyssä oli orava. Yhä edelleen mäntyä täytyy Oon mielestä lähestyä tiitteränä häntä selän päällä ja latvustoa tähyillen, ja puun juurella haukkua pari topakkaa uhkausta ylöspäin. Toiselle puulle, jossa oli orava ehkä kaksi kuukautta sitten, pitää myös tehdä pieni yleistarkastus aina kun mennään ohi.

Taisi Oodiin iskeä vakava puuhkahäntäkateus...

perjantai 14. lokakuuta 2011

Aina nälkä

No siis. Koirathan muistuttavat aina omia ihmisiään jossain määrin, ja meitä ainakin Oodin kanssa yhdistää ahneus. Ruoka toimii molemmilla melkein kaikissa jutuissa hyvänä motivaattorina.

Ostin tässä taannoin itselleni Pirkan luomutattaripuurohiutaleita, lähinnä siksi, että tuotteen nimi kuulosti niin hienolta. Aika tosi vastuullista syödä luomua ja aika tosi hifistelyä syödä tattaria jonkun perus ruispuurohiutaleiden sijaan. Ja jo siitä syystä luomutattaripuuro maistuisikin varmasti taivaalliselta ja saisi arjen aamut tuntumaan juhlahetkiltä. Toisin kävi, ei uponnut tattaripuuro tähän naiseen. Jokin outo sivumaku sai meikäläisen yökkimään niinä molempina kertoina kun yritin hiutaleista tehtyä tattaripuuroa syödä (tt eli tärkeä tieto: ekakerralla voisilmän ja tokalla kerralla mustikkakeiton kanssa).

Puuronjämistähän oli tietty kipattava osa kokeeksi karvaisen biojäteastian kuppiin ja seurattava, että kelpaako ihan sellaisenaan vai pitäisikö tarjota muuhun ruokaan sekoitettuna. Sinne upposi ja kupinkin nuoli huuuooolelliseeesti. Ja tämä on nyt toistunut useampaan kertaan, kun olen sekoittanut puuroa muun ruuan joukkoonkin. Ei ollut J.A.U Yrjölä ihan väärässä kun puuroja koirilleen keitteli.

Onni on luomutattaripuuroa arvostava koira.

tiistai 11. lokakuuta 2011

"Vieeeeressä"

Kahden kuukauden tekemisen jälkeen Oodi aloitti vihdoin juoksut 8.10. eli melkein tasan 7 kuukautta edellisistä.

Käytiin Laajavuoressa pidetyssä lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä turisteina sunnuntaina 2.10. ja sen sorttista pöljäilyä olikin ilmassa, että aavistelinkin juoksujen alkavan ihan lähiaikoina. Oodin oli tavallistakin vaikeampi rauhoittua hengailemaan ihan rauhassa sillä välin kun Hettan emännän kanssa rupateltiin. Tosin ei tuo juoksuittakaan ole niitä kaikkein hiljaisimpia, mikäli ollaan tapahtumassa, jossa on paljon muitakin äänekkäitä lappalaiskoiria.

Nuorempaa Hettaa Oodi moikkasi tosi hyvässä hännänheilutusmeiningissä, mutta pari kuukautta vanhempi Noita sai turhan kipakan tervehdyksen Oodilta. Mitä lie Noita kuiskutteli Omppamaarian korvaan kun akka niin tulistui. No, nuorten naisten elämä ei aina ole niin yksinkertaista, juu nou.


Pää pyörii kuin Torikeskuksen ovet

Hihnalenkeillä meillä on (taas) kokeiltu uutta juttua. Oodi kulkee nykyään suurimman osan ajasta vierelläni vähintään takajalat "samalla tasolla" jalkojeni kanssa, ja tämä onkin vienyt taas eteenpäin oppia rennoista ohituksistakin. Toki O pääsee haistelemaan penkkaa ja puskia, mutta ei vaan saa juurikaan kulkea edelläni. Hienosti Oodi onkin tähän systeemiin jo tottunut.

Kaupungilla ollaan käppäilty hihnassa...





... ja metsässä ilman hihnaa. Vielä uskalsin päästää tuon irti juoksuista huolimatta, kun ajeltiin ihan tosi korpeen, jossa ei juuri muita liiku. Oodi kun on vielä hienosti kuulolla näin juoksujen ekaviikolla.



Olen ehkä aiemminkin todennut saman, mutta kyllä jotain olennaista tuosta koirasta kertoo se, että sen mielestä on ihan normaalia pitää keppinään nelimetristä puunrunkoa. Ja se vielä äpisee sille puulle kovaan ääneen kun ei puu meinaakaan taipua neidin tahtoon.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

"Sähköjänis ja jäyhä jököttäjä - friends 4ever"

Oodin kamu partaHemmo piipahti taas meillä yhden yön yli hoidossa. Käytiin epelien kanssa ensteks lauantaina aamulla rymyämässä Laukaan metsissä (hirvikärpästen saaliina yyh) ja illalla vielä reippailtiin remmilenkki. Hemmo on kerrassaan mainiota seuraa Oodille, kun tyyppi osaa olla niin raaaauuuhaaaallinen, mutta innostuu kuitenkin halutessaan sopivassa määrin myös juoksu-/örmyilyleikkeihin. Sisällä kaksikko veti huolettomasti sikeitä suurimman osan lenkkienvälisajasta.


Uukakkonen sen sanoitti: If you walkaway, walkaway, I walkaway, walkaway...I will follow

Hemmolla oli kaikki rauhoittelueleet käytössä intopinkeän puuhkahännän kesytyksessä:




"Siinähän meuhkaat, mua ei ny huvita..."


Oodin vaanimishetket vol 1583


Metsästä löytynyt tennispallo sai pian Hemmoonkin vipinää, kun Oodi oivalsi painattaa se suussaan karkuun tuhatta ja sataa