tiistai 29. marraskuuta 2011

Johan valkenee!

Nimittäin maa. Sunnuntai-iltana Keski-Suomessa pyrytti lunta niin paljon, että monet autoilijat "yllättyivät", sähkönjakelu takkuili ja Facebook meni sekaisin "lunta!!!!" -päivityksistä.

Suunnattiin tänään Oon kanssa Hiihtomaalle aikeissa tehdä lenkki metsäpoluilla. Osasin aavistella, että kaupungin liikuntatoimi on jo ehtinyt ajattaa hiihtäjille latuja ja oikeassa olin. Olen ehkä aikaisemminkin hiukan nillittänyt siitä, että Jyväskylässä on ihan älyttömän paljon hoidettuja latukilometrejä tarjolla, hyvä että omasta kotiovesta saa mennä ulos ilman suksia. Ja nillittänyt nimenomaan siksi, ettei latujen takia missään saa kävellä. Puolensa ja puolensa.

Hädintuskin ehdin astua ulos autosta, kun paikalle suhahti vanhempi hiihtäjämies, joka kovaan ääneen alkoi julistaa, että ladulla ei sitten tarvitse kävellä. Nuori nainen koiran kanssa taisi olla punainen vaate sedälle. Selitin ystävällisesti, että aiomme oikaista laduttomasta kohdasta metsään polulle kävelemään. Setä heltyi, mutta sain kuunnella noin kymmenen minuutin luennon aiheesta ladut ja kävelijät. Tein selväksi sen, että ymmärrän ihan tosi hyvin ettei latuja saa mennä sotkemaan eikä sellaiseen ole aikomustakaan. Oltais kuitenkin loppujen lopuksi saatu tältä hiihtäjäsedältä lupa kävellä vähän matkaa ladun vieressä metsäpolkua kohti, kun tyyppi huomasi, etten olekaan ihan moukka. "Nyt kun ei täällä paljon muita ole ja latualustakin on niin kova niin jos tarvii tuosta oikaista niin kyllä te voitte mennä..." Ystävällisyys kannattaa aina, vaikka ainakin meikällä oman kiehahtamisen peittely saattaa olla tosi vaikeaa.

Lähdimme kuitenkin reittiä, johon ei vielä oltu varsinaisia latuja tehty. Joku oli oma-aloitteisesti hiihtänyt keskelle leveää polkua pertsaladun, ja setä huutelikin perääni varoituksia mahdollisista pertsahiihtäjistä. Oikaistiin kuitenkin melkein heti metsään, siellä kun ei ole kenenkään tiellä eikä tarvitse olemistaan selitellä.




Hiukan kostea lumi tarttui ikävästi tassuihin

Onnea ja menestystä muillekin talvisten lenkkeilypolkujen etsintään! Pysytään suosiolla poissa laduilta, ettei kenenkään tarvitse nostaa verenpaineitaan.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Linja-autossa on tunnelmaa - ja koira!

Ostin alkavan työkuukauden kunniaksi näyttökortin paikallisbusseihin. Kortilla saa kuukauden ajan huristella linkeillä (täällä linkki ei tarkota mitään nettijuttuja) niin paljon kuin ehtii. Kannattaa siis hyödyntää korttia muuteskin kuin pakollisilla reissuilla.

Rajattoman näyttökortin keksijät eivät ehkä ajatelleet, että joku oikeasti ajelisi bussilla huvikseen. Me ajellaan, koska nythän meillä on loistava tilaisuus kuukauden ajan laajentaa hieman paikallistuntemusta ja lenkkireittejä. Toimii niin, että käppäillään johonkin kauas uuteen ja mieluiten kreisin nimiseen paikkaan (kuten Nenäinniemi tai Äijälä) ja hypätään jossain perillä bussin kyytiin, joka kuljettaa lähemmäs kotia. Ei siis tarvitsee väldesti kävellä takaisin, jos on jaksanut jo kävellä tosi kauas. Toimii myös päinvastoin: eka bussin/linkin/linkkurin/linikan kyydissä paikkaan x ja sieltä survivors-hengessä kotiin muutaman harhareitin kautta.

Samalla tulee apeille bussimatkaajillekin jotain viihdykettä, kun tylsyyttään piipittävä Oo virittelee aika ajoin haikeita serenadejaan bussin huristaessa eteenpäin.

torstai 24. marraskuuta 2011

Oma peti ja ohuita pipareita

Ostin the glögiä ja the pipareita (eli Marlin glögiä ja niitä ihania ohuita Annas pipareita) herätelläkseni vähän talvisia fiiliksiä kaiken tämän inhottavan pimeyden keskelle. Oodi sai maistaa pienen nurkan yhdestä piparista, ja se hävisikin nopsasti. Hairahduin antamaan yhden kokonaisenkin, vaikka "olen säälittävä nälkäinen koira" -ilme toimii meillä harvemmin. Tavoistaan poiketen Oo makaa nyt pää sohvapöydällä nenä melkein kiinni meikän piparilautasessa, ehkä ne mausteet tuoksuu hirmu hyviltä koirankin nenään? Tyytyköön vaan tuoksuttelemaan, nimittäin aioin syödä ne ihan itse. Nam!

Sain tänään Oon koirakamun omistajalta inspiksen opettaa Oodille oma peti -käskyn. Petinä toimii muutamaan kertaan taiteltu koiran peitto. Omalta pediltä saa herkkuja ja siihen rauhoitutaan jyrsimään vaikka kaapista annettua luuta, näin tehdään omasta pedistä mukava ja turvallinen rauhoittumisen paikka.

Tavoitteena olisi hyödyntää oma peti -systeemiä jatkossa vaikkapa vieraiden tullessa kylään, Omps voisi eka rauhoittua omalle pedilleen ennen kuin pääsee touhottamaan vieraiden kanssa. Ehkä tämä onnistuu viimeistään sitten, kun ikää alkaa olla siinä kymmenen kieppeillä. Tänäänkin Oo veti aamulla kahdet railakkaat ilohepulit rapussa kun otin vahingossa väärän avaimen mukaan aamulenkille ja piti lainata seinänaapurilta puhelinta isännöitsijän hätyyttelyyn.
"AI MENNÄÄNKSME NAAPURIN SEDÄLLE KYLÄÄN?!?!? JEE" "...eeei..."
"TULEEKS TOI TOINEN SETÄ MEILLE NYT KYLÄÄN KUN SE AVAA OVENKIN?! WHUHUU" "...eeei..."
Tylsää olis elämä ilman tuota otusta!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

2!



Paras, rakas rapatassu täyttää tänään kaksvee! Jee!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Toisten juoksujen maaginen voima?

Olen kylillä kuullut urbaania legendaa siitä, että toisten juoksujen jälkeen narttukoirien päässä saattaa tapahtua lievää palikoiden uudelleenjärjestäytymistä ja sen seurauksena aikuistumista. Jännityksellä onkin tullut seurattua Oodin olemista nyt juoksujen loputtua.



Eikä se ihan pelkkää legendaa taidakaan olla. Nimittäin minusta vaikuttaa siltä, että jonkinlaista terveen itsetunnon kasvua on tosiaan ilmassa.

Viime tiistaina lenkkeiltiin pitkästä aikaa ihanuuksien eli Titta-samojedin (2v ja rapiat) ja Betsy-grossin (1v) kanssa. Odotettavissa oli pientä kähinöintiä nuorten neitien kesken, mutta saatiinkin yllättyä meiningistä varsin positiivisesti. Kuka on kuka ja missä asemassa -selvittelyä oli luonnollisesti aluksi ilmassa ja piti neitejä vähän toppuutellakin. Lenkkeilimmekin alkuhässäkän jälkeen niin, että vuorollaan kukin koirista oli hihnassa toisten kahden himmaillessa irti. Laumanjärjestyksen selvittyä kaikki pääsivät yhtä aikaa irti. Oli upeaa seurata, miten selkeillä eleillä koiraneidit kommunikoivat toistensa kanssa. Oodi sai Tittaa voimakastahtoisempana itselleen koiralauman ylimmän paikan ja hoiti tehtäväänsä varsin mallikkaasti. Vastavuoroisesti Oodi osaa myös onneksi väistää vanhempia ja arvokkaampia narttuja, niin ja itsevarmuuttaan pönkittänyttä Wagner-kissaa ;)

Lenkkeillessäkin O tuntuu jotenkin varmemmalta ja sitä myöten rauhallisemmalta olemisessaan, onpa Oodi juoksujen jälkeen vielä välillä merkkaillutkin, mitä ennen ei ole tapahtunut kuin juoksujen aikana. Koiranelämään kunnolla vasta Oodin myötä tutustuneet äitini ja isäni ovat lähiaikoina hoitaneet parin yhden yön keikan ajan Oota (kiitos!), ja heiltäkin on tullut palautetta rauhallisemmasta lenkkikaverista. Iloisuus ja leikkisyys eivät onneksi katoa, vaikka ikää tulee ja korvat kasvavat päähän, meidän ihmistenkin kannattaisi ottaa tästä oppia.

Näiden pohdintojen myötä toivottelemme ihanaa isänpäivää sekä omalle isälleni (joka muuten kuuluu blogin vakkarilukijoihin ;) että Oodin iskälle Jullelle eli Kukkipuun Baktille!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Koira nimeltä Sitte

Jonkinlainen tosi tv tai piilokameraohjelma koiraihmisten elämästä voisi olla aika viihdyttävä. Ruudun kautta yleisö pääsisi esimerkiksi kurkistamaan, miten paljon jutun juurta voi keksiä koirankakan koostumuksesta ja kuinka suosittu sisustuselementti vihreä Bilteman kompostiaita oikeastaan onkaan.

Aika viihdyttävää on myös se, miten koirille puhutaan ja miten koiria käsketään tekemään asioita. Lappalaiskoiratkaan, niin viisaita kuin ne onkin, ei ymmärrä sanaakaan suomea, joten periaatteessa istumaankin voisi käskeä vaikka sanalla juusto. Erityisesti koiratanssin harrastajilla on varmasti käytössä kaikenlaisia käskysanoja, kun temppujakin pitää hanskata niin monia.

Mutta osataan sitä meilläkin.

sitte/noni/nyt
Vakiolisäyksiä, jotka käy kaikkien käskysanojen edelle vähän niinkun korvaamaan koiran nimen. Ne vaan tulee suusta. Noni, nyt hiljaa. Sitte istu. Nyt tänne. Mahdollisia identiteettikriisejä lienee turha pistää murkkuilun piikkiin.

come on
Jos ei jämäkkä mennään toimi, niin otetaan uusiksi hunajaisella englannilla. Johan liikkuu tassut eteenpäin.

mitä pitää tehä?
No tulla sängyltä alas tietenkin. Jos Oodi makoilee sängyllä päiväpeiton päällä ja pitäisi saada päiväpeitto pois sängyn päältä ja päästä itse nukkumaan, niin kysäisen vaan että mitä pitää tehä, niin Oo väistää hetkeksi lattialle. Simppelii.

puotappois
Kun irti ei kuulosta kivalta eikä jätä sovi suuhun, niin puotetaan sitten pois. Jyväääskyläääläisyys se vaan näyttää salakavalasti tarttuvan. Pistetääs käet ristiin.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Voi vee...

...niinku viiltohaava. Oodi teloi eilen iltapissityksellä etutassunsa johonkin terävään, ja nyt on antura aika näppärästi halki. Onneksi, voi onneksi viilto ei kuitenkaan ole niin syvä että olis tullu vertakaan, vaan pelkästään anturan ihan uloin kerros aukesi. Melkonen tsägä, olis voinu käydä tosi pahastikin.

Sisällä tuota ei onneksi tarvitse suojata, mutta antura auki ei ole hyvä painattaa ulkona pitkin kuraisia teitä. Meikän oli siis verestettävä vanhoja tassunsuojaustaitoja ennen lenkille lähtöä.

Tarvitaan:
(jarru)sukka
pari pakastepussia
maalarinteippiä
liimasidettä
jesaria
ripaus kärsivällisyyttä
aikaa noin 6 minuuttia
(tarvittaessa tyhjä kahvipakettipussi on myös kätsy)

Tee näin: Etene määrätietoisesti aamu-unisen koiran luo sängyn viereen. Tartu koipeen (tarkista että se on oikea) ja sipaise jarrusukka nopeasti tassuun. Vedä sukan päälle pari pakastepussia ja rullaa päälle vähän maalarinteippiä. Teipattuasi pussit sukan ympärille kiedo päälle kerros liimasidettä. Kruunaa kokonaisuus lopuksi vahvistamalla paketin pohjaosaa jesarilla. Kehu koiraa ja yritä olla nauramatta, kun se yrittää hetken draamailla ja nostella etutassuaan että "voikotälläkävellämuka".

Hihnalenkillä toimii 10+, mutta menepä metsään niin tossu on sekunnissa mättäällä.