Viime talvena yhtenä päivänä käppäiltiin Oodin kanssa tuolla naapuriasuinalueen nurkilla. Mulla oli siihen aikaan vasemman käden ranne paketissa murtuman takia ja oli myös ihan tosi liukkaat kelit. Huomasin, että vastaan on tulossa setä pienen koiransa kanssa. Koiruus liehakoi pitkässä fleksissä pitkin poikin tiellä ja väistettiin Oodin kanssa yhden kerrostalon pihaan. Intoileva koira, säntäilevä pikkufifi, liukas tie ja käsi paketissa - ei hyvä yhdistelmä.
Setä kuitenkin otti tästä väistöliikkeestä nokkiinsa ja huusi perääni, että hänen koiransa ei ennenkään ole ketään syönyt. Meikällä kiehahti, ja tokaisin takaisin: "tää ehkä on"! Olisin toki voinut ihan asiallisestikin selittää miksi väistettiin...
Mutta sen sanon, että pikkukoiria aamupalaksi popsivan koiran maine toimii vaikkei se olisi tottakaan! Tänään nimittäin tuon sama parivaljakko tuli vastaan samoilla kulmilla. Näin jo kaukaa, että pikkuotus liehakoi taas ympäriinsä miten sattuu, ja käskytin Oodin vierelle. Kas kummaa, setä huomasi pian että kuka hullu nainen sieltä tuleekaan koiransa kanssa, ja tyypille tuli aika kiire kerätä oma koira nätisti tien reunaan kulkemaan. Ohitus sujui oikein rauhallisissa merkeissä, ellei lasketa sen sedän jäätävää katsetta.
Oikein toteutettuna sosiaalisten koirien nopea moikkaus hihnoissa varmaan toimiikin, ja kyllä Oodillakin on muutamia hyviä kokemuksia tästä. Kenenkään ei kuitenkaan kysymättä pitäisi päästää koiraansa toisten luo.
6 päivää sitten