Osallistuin pari viikkoa sitten Keski-Suomen paimensukuisten aluekerhon pikkujouluihin, joissa oli ohjelmassa herkuttelun ja yleisen pölisemisen lisäksi luento koiran stressistä. Luennoitsijoina olivat Doggien tytöt, jotka onnistuivat kyllä pitämään meille aiheesta ihan mahtavan setin.
Täytyy myöntää, että ensin suhtauduin luennon aiheeseen hiukan skeptisesti.
"Koiran stressi, no joo, onko tästä tiedosta nyt arkielämässä hyötyä?" No on, todellakin.
Stressiä on sekä positiivista että negatiivista ja molempia sisältyy peruselämään ihan luonnostaan. Ongelmia syntyy silloin, jos stressitila pääsee pitkittymään eikä koira missään vaiheessa kunnolla palaudu. Myös siis liiallinen positiivinen stressi on huono asia. Pikaisella googlettamisella löytyy useampiakin lähteitä stressistä, esimerkiksi
tämä.
Koiran koulutuksen ja stressin yhteyksistä minulle jäi hyvin erityisesti mieleen koulutuksen neljä sääntöä (Heinonen&Tuormaa):
1. Opettaminen
2. Häiriön asteittainen lisääminen
3. Vaatiminen
4. Kokonainen suoritus
Erityisesti kysymyksiä meikäläisessä herätti tuo kolmossääntö, vaatiminen. Koira on alkanut yhdistää tiettyjä asioita toisiinsa ja osaa jotain, mutta miten käytännössä koiralta voi vaatia sitä, että se toimii oppimansa mukaan? Positiivisen vahvistamisen periaatteiden mukaanhan koiruus haluaa opittuaan tehdä oppimansa asian, koska se tuottaa mielihyvää ja on koiralle kannattavaa. Mutta entä jos?
Itse kysyin luennoitsijoilta tähän liittyen koiran irtipidosta. Selitin, että Oodin voisi kuvailla osaavan luoksetulon käskystä ja pitävän sitä kivana juttuna. Kuitenkaan en voi luottaa Oodin kykyyn tai haluun tulla luo niissä tilanteissa, jos näköpiiriin ilmestyy vaikkapa toinen koira tai jänis. Miten voin vaatia sitä, että Oodi ei säntää varsinkaan kenenkään toisen koiran luo kun Oodi on irti? Tähän kolmeen vuoteen mahtuneilla muutamalla kerralla olen itse juossut toiseen suuntaan, ja Oodi on seurannut pian perässä. Tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa riitä. En ha-lu-a aiheuttaa kenellekään koiralle tai ihmiselle yllättäviä, ikäviä irtokoirakohtaamisia missään tilanteessa, vaikka Oodi olisi kuinka kiltisti.
Kouluttaja sanoi, että tätä juttua voi harjoitella "älä mene" -harjoituksen kautta. Lyhyesti selostettuna:
älä mene on käsky, joka tarkoittaa sitä, että saat jatkaa vapaana oloa, mutta tuonne sinulla ei ole mitään asiaa vaikka kuinka kiinnostaisi mennä. Tämä käsky siis pitää koiralle opettaa, niin kuin muutkin jutut.
Koiralle pitäisi järjestää lavastettuja, mutta mahdollisimman aitoja tilanteita, joissa jostain pölähtää yllättäen näkösälle toinen koirakko tai aluksi vaikkapa ihminen, hiihtäjä tms. koiraa pienempi häiriö. Koira on liinassa, mutta tietysti pitäisi pyrkiä siihen, ettei koira tiedä kyseessä olevan harjoitus. Pyrkimys on koko ajan siihen, ettei koira lähde häiriön luokse. Jos ja kun koira kuitenkin jossain vaiheessa lähtee etenemään häiriön luo kiellosta huolimatta, ohjaaja voi kelata itsensä koiran luo liinan avulla (ei siis vedä koiraa luokseen) ja osoittaa koiran luonteeseen suhteuttaen esim. murahtamalla että nytpä teit typerästi, lopeta heti. Tätä voisi ajatella juuri "vaatimisosuudeksi". Sen jälkeen ohjaaja voi lähteä kävelemään taaksepäin ja kutsua iloisesti koiraa luokseen. Kouluttaja sanoi, että esimerkiksi riistan kanssa älä mene -käskyä ei välttämättä kaikilla koirilla saa koskaan täysin varmaksi, koska vietit vievät koiraa niin kovin. Kuitenkin toisten koirien kohtaamisessa se on hyvinkin mahdollista, jos opetteluvaihe tehdään oikein. Koiralle häiriön ilmestyminen ei ole enää "harmaata aluetta" vaan se tietää, että miten tulee toimia. Ei saa mennä, mutta saa jatkaa irtiolemista.
Nytpä vaan pitäisi sitten ilmeisesti treenailla moista.
