Miksi on hyödyllistä käyttää kumppareita

Pissakakkajuttu!

Olen joskus ihmetellyt sitä, että miten joillakin koirilla tuntuu olevan tapana tehdä tarpeensa melkein keskelle kävelytietä. Itse yleensä joudun rämpimään ties minne rapakkoon Oodin etsiessä sopivaa paikkaa. Keväällähän toki lumien sulamisen aikaan penkoissa olleet pökäleet saattaa liikuskella asvaltille asti ihan itsekseenkin.

Ihmettelin, kunnes tänään se sattui omalle kohdalle. Oodi kyykistyi ihan yllättäen merkkaamaan keskelle asvalttia. Kakalla.

Oli siinä ohikulkijalla ihmettelemistä, kun meikäläinen potki kumpparit jalassa pökäleitä jorpakkoon. Onneksi oli ne kumpparit - ja suojakeli. Tosin olisi varmaan ihmetellyt enemmän, jos olisin pokkana jättänyt tuotokset koristamaan tietä.

(Kaikenlaista sitä tuleekin täällä julkaistua. No, tuleepa kaikille koirattomillekin koiranomistamisen realiteetit selviksi.)

Juokse tyttö juokse

Täällä veri lentää taas, Oodi siis aloitteli juoksut tuossa viikko takaperin. Juoksuajat on oikeastaan aina olleet Oodin osalta superhelppoja. Väsymystä ja pientä tärppiaikoihin ajoittuvaa piippailua saattaa olla, mutta ainoa oikeasti ärsyttävä piirre on tuo runsas verenvuodatus. (No okei, lisäksi jos jotain voisin toivoa niin vähän miellyttävämmän juoksutuoksun, yh.)

Nyt kun Oo ei ole päässyt reuhukavereiden kanssa lenkkeilemään, niin olen yrittänyt taas panostaa kaikenlaisten temppujen opettamiseen. Oodi on harjoitellut mm. tavaroiden keräämistä koriin ja istumista pöljässä orava-asennossa. Tuo oravahomma taisi olla virhe, kun nyt Oodi tarjoaa sitä joka väliin, heh!

Olen huomannut olevani tosi mielikuvitukseton erilaisten temppujen ja käskysanojen keksimisen suhteen, pitäisi varmaan tutkailla esimerkiksi YouTubesta vinkkejä. Esimerkiksi pujottelua olisi kiva jotenkin osata varioida nyt, kun Oodi pujottelee tosi sujuvasti jalkojeni välistä sekä kävellessäni että seistessäni.

Paistaa!

[x] aurinko
[x] järven jää
[x] lämpimät vaatteet
[x] narupallo
[x] kaksi jalkaa
[x] neljä tassua
[ ] eväät
[ ] täysi kameran akku

Ensi kerralla ruksi myös pariin viimeiseen kohtaan!

Ilme

Tähän kuvaan tiivistyy mielestäni jotain olennaista. Kiltti, kuuliainen Oodi, jonka olemus samalla huokuu jotain tunturien tuulissa pitkään kehittynyttä, kesyttämätöntä, vähän vallatonta ja kuritontakin. Jotain, mitä voit yrittää hallita, mutta jota et koskaan saa täysin valtaasi. Otus, joka seuraa sinua kuin varjo - omasta vapaasta tahdostaan.

Mitä kaupunkilainen tekee Agrimarketissa?

Ooputtimen nappulasäkin pohja loisti siihen malliin, että oli suunnattava hakemaan lisää sapuskaa. Päädyin hakemaan toisen 15kg satsin Jahti & Vahti Energia -nappulaa, koska se on tuntunut olevan ihan kelpo tavaraa huokeasta hinnastaan huolimatta.

Toisin kuin saman sarjan kana-riisi, energianappula vaikuttaisi tarttuvan Oodiin paremmin, eikä toisesta päästä tule saman verran ulos kun toisesta lappaa sisään. Tai sitten sitä ei vaan huomaa, kun energiapitoista nappulaa ei tarvitse kolauttaa kuppiin kovinkaan paljoa. No enikeis, tällä mennään toistaiseksi.

Oodi syö näitä nappuloita myös lenkillä nameina. Tosin Oo on kyllä niin ahne pikku sika, että harva asia jää kyllä syömättä. Kaupan päälle saatiin muuten saman sarjan koiranmakkarapötkö, jota olen kuullut käytettävän pilkottuna jälkinameiksi.

Toinen syy, miksi suuntasin Agrimarkettiin, oli tämä:

J&V on tuonut markkinoille koirien nivelravinteen, samanlaista tavaraa siis kuin esim. Cartivet, jota olen Oodille joskus aiemmin syöttänyt. Noin vuoteen Oodi ei kuitenkaan ole nivellisäravinteita saanut. Nyt kuitenkin jostain syystä rupesi taas hirvittämään nuo polviasiat ja mahdolliset nivelrikkomuutokset, joten päätin alkaa lapata lisäravinnetta Oodin ruokakuppiin. Jos ei muuten niin ainakin varmuuden vuoksi. Ei noista haittaakaan ole, hyötyä sen sijaan voi ollakin. Tänä talvena Oodi ei ole uimaankaan päässyt, niin huolletaan kroppaa nyt sitten lisäravinteen avulla.

Kuvat Jahti&Vahdin sivuilta.

Aarteenetsijä

Auraajien toimista syntyvät tienvieruslumipenkat ovat lapinkoiran mielestä mainioita paikkoja aarteenetsinnälle. Oodi saattaa kaivautua tosi syvällekin jonkun mielestään kiinnostavan hajun perässä. Monesti annan Oodin jäädä hetkeksi kaivelemaan, ja ehkä salaa toivon, että neljä tassua ja kuono löytäisi jotain oikeasti hyödyllistä. Eikä taas jotain jäätynyttä oksennusta tai muuta yhtä hauskaa. Pitäisiköhän määrätietoisesti hajukouluttaa Oodille esimerkiksi setelien tuoksu?

Kerran Oodi kaivoi keskeltä metsää puoliksi palaneen ja ilmeisesti vähän verisen hanskan, silloin jo mietin (erilaisia poliisisarjoja seuranneena, heh) että pitääkö siitä ilmoittaa johonkin. Yök.

Otin lopuksi parit poseeraukset projektipäälliköstä. Ei näistä tosin mitään selvää saa, kiitos synkähkön talvikelin.

Arvoisa koiranulkoiluttajatoveri...

...jokaisella koiralla on oikeus omaan tilaan. Varsinkin kaupungissa hihnalenkillä.

Jos toinen koira kulkee nätisti hihnassa ihmisensä vierellä, älä päästä omaa koiraasi kysymättä ja yllättäen sen lähelle. Siinä sinun omassa koirassasi on kiinni verme nimeltä hihna, jota voi tarvittaessa ottaa lyhyemmälle. Jos tuo toinen koira murisee tai rähähtää, kun sinun koirasi tulee viiden sentin päähän sen kuonosta tai peräpäästä, katso silloin koiran sijaan peiliin.

Haluatko tällaisen tilanteen jälkeen ITSE kouluttaa tuolle koiralle koko ohittamisasian uudestaan, jos siltä menee sinun toimintasi takia vaikka kokonaan luottamus ihmisen kykyyn suojata sitä ohitustilanteissa?

Avaa suusi ja kysy ensin lupaa kuonotusten moikkaamiseen, tai vie koirasi vaikka käymään koirapuistossa. Kiitos.

Syksyltä

Oodi: "Täällä meillä on ollu semmonen tapa, että kyläilijät suostuu riehumaan mun kanssa. Kysyttävää?"

Oodi: "No niin, valmistaudu! Kohta mennään!"

Oodi: "MITÄÄÄÄÄÄ?!?!"

Vuoden startti

Joulunaika ja vuodenvaihde tuli ja meni, joten nyt lienee syytä toivotella hyvää uutta vuotta kaikille blogin seuraajille! Joulunpyhinä Oodi pääsi moneen kertaan kanssani lähes umpihankeen hiihtolenkille ja tosi mainiota hiihtoseuraa Oodi kyllä on. Muu aika on mennyt sitten pitkälti näissä merkeissä, pimeetä touhua:

Joululahjaksi Oodi sai herkullisia luita, purukenkiä ja possunkorvia, joista on riittänyt järsittävää pitkälle joulun jälkeenkin. Oodi myös löysi lenkkipolun varrelta itse itselleen lahjan - puolikkaan tuoreesta lohesta tai kirjolohesta. Joku metsäneläin oli ilmeisesti käynyt joulunpyhinä kähveltämässä jonkun naapurin terassilta joulukalan, jonka loput Oodi sitten löysi hangesta. Oodi ehti vähän maistella kalaa, mutta loput heitin kyllä bioroskikseen.

Itse kävin Mustin ja Mirrin alesta ostamassa Oodille joulun jälkeen lahjaksi Hurtan jämäkän nahkaisen vinttikoirapannan. Oodi sujauttaa sujuvasti itse päänsä pantaan, mikä taitaa olla merkki siitä, että panta tuntuu hyvältä kaulassa. Käytössä panta tuntuu tosi tukevalta.

Oodin kennelyskärokotus menee vanhaksi nyt tammikuussa ja olen pohtinut, pitäisikö se taas käydä uusimassa ja tsekata samalla yleiskunto muutenkin. Kennelyskärokotusta ei välttämättä tarvitse aikuiselle koiralle ottaa joka vuosi, mutta aika kurja tautihan se on.

Toivottavasti järvet jäätyisivät täälläkin päin kunnolla PIAN, sekä koiran että emännän mieli halajaa jo avarille jäille tepastelemaan. Mieluiten aurinkoisille myös.