torstai 26. huhtikuuta 2012

Katselmuskuvia Oodista

Laitanpa tännekin iloksi ja muistoksi näppärien valokuvaajien ikuistamia otoksia Oodista Katselmuksessa. Tuosta sivupalkista löytyvissä blogilinkeissä on monessa muutenkin paljon huippuja ja tunnelmallisia kuvia Katselmuksen koirista ja ihmisistä koirineen, joten suosittelen tutkailemaan niitä. Tässä nyt kuitenkin muutamia poimintoja lähinnä meidän tiimistä.

Kuvat Niuniun emäntä eli Elina Seppänen, paitsi ensimmäinen seisomisotos Tiia Eskelisen käsialaa. Ethän lainaile ilman lupaa. Suurkiitokset kuvaajille! Itseäkin järkkärin hankkiminen kyllä alkaa hiljalleen houkuttaa yhä enemmän...

Oodi tähyilee tuimana kehän ulkopuolelle. Tuossa suunnassa ainakin yhteisjuoksutuksen aikana seisoi kehän reunalla joku Oodin mielestä Hyvin Ärsyttävän oloinen karvakorva, jolle piti vähän ohijuostessa pöhistellä :D (kuva T.E.)

Loppukehässä ravailua. Hienot vesipisarat roiskuvat meikän vaelluskengistä, johdatettiin ekoina tietysti koko porukka sellaisen hillittömän vesilätäkön kautta, hupsis! Näytettiin paimensukuisten säänkestävyyttä käytännössä, hih.

Vauhdikasta ravia. Näyttääpä se tuo leikattu vasen koipikin liitetelevän suurinpiirtein silleen kuin pitääkin, vaikka siihen heti tietysti neuroottisena kiinnitin huomiota.

Kolme loppukehän viidestä kaunottaresta eli järjestyksessä Oodi, Iki-Wanhan Lintukotolainen (Loddi) ja Kellokas Nággar (Milla)

Vielä jaksaa töröttää, Oodille on tosiaan tainnut vihdoin painua selkäytimeen tuo seisomishomma, jes!

"On rankkaa odotella ja olla nätti" tuumaavat Oodi ja Kiara, jotka hienosti synkronoivat haukottelunsa yhtäaikaiseksi kuvaajaa varten:


1 kommentti:

  1. Heitin sinua haasteella! Ohjeet täällä:

    http://havahdus.blogspot.fi/2012/06/siiri-ojensi-minulle-tunnustuksen-joka.html

    VastaaPoista