Oodi on toisaalta tosi helppo leirikaveri. Oo jää tyytyväisenä huoneeseen eikä välitä epäsäännöllisestä rytmistä, ja on luotettava rapsuteltava monenikäisille leiriläisille. Vaikka Oodin omaan laumaan ei lapsia kuulukaan, ei Oodi tunnu ipanoita vierastavan sen enempää kuin aikuisiakaan. Oodi tutustuu ensin hetken uuteen ihmiseen iästä riippumatta, ja sen jälkeen voi rauhoittua vaikka rapsuteltavaksi. Oodi myös muistaa jo solmitut kaverisuhteet ja tutuille häntä heiluu vimmatusti.
Toisaalta paimenkoiran luonne puskee välillä ärsyttävästi esiin esimerkiksi erilaisena töhöttämisenä, haukkumisena ja äkkinäisinä haukkupyrähdyksinä, kun Oodi ilmeisesti kuvittelee ihmislaumaa ja sen irrallisia yksilöitä paimennettaviksi elukoiksi. Yleensä Oodi kuitenkin tottuu menoon nopeasti, onhan leiriläislauman parissa ulkoileminen sentään aika eri asia kuin emännän kanssa kaksin - jos Oodi eläisi kokonaan vaikka maalla lapsiperheen koirana, luulenpa että töhöttäminen jäisi kokonaan pois!
Haluan aina kontrolloida koiran menoa leiriläisten keskuudessa. Vaikka itse tiedän, että Oodin haukkuminen on "vain ääntä" ja vilkkaan koiran hössäämistä, en silti halua turhaan aiheuttaa jännittäviä kokemuksia esimerkiksi koirapelkoisille. Mieluummin niin, että sekä koiran että ihmisen puolelta saa lähestyä toista, jos molemmat sitä tahtovat :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti