Hau hellettä!

Kuumaa heinäkuuta on tullut vietettyä Oodin kanssa parin viikon ajan eri osoitteissa, mutta nyt alkaa elämä taas normalisoitua. Samaan aikaan kun olen ollut "keräämässä varoja Oodin tapaturmarahastoon" on Oodi viettänyt aikaansa ensin vanhempieni ja sitten kummiensa hoivassa. Iso kiitos siitä!

Fysioterapiaa Oodilla on vielä ainakin yksi kontrollikäynti jäljellä, elokuussa katsotaan taas mihin suuntaan kuntoutuminen on edennyt. Koipi alkaa näyttää vähitellen samanlaiselta kuin terve takajalka, ja pikkuhiljaa ollaan harjoiteltu irtiolemista kun ei enää tarvitse olla supervarovainen.

Toisia koiria nähdään edelleenkin vain lenkeillä hihnasta käsin ja siihen asiaan täytyykin alkaa nyt panostaa. Oodista nimittäin on kasvamassa hyvää vauhtia melkoinen lenkkipolkujen Räyhä Reikänaama. Tietyn etäisyyden kun toisiin koiriin ottaa niin kontaktikin alkaa löytyä. Nyt lähdetään siis siitä että hyppelehditään puskiin tai vaihdetaan suuntaa jos karvatassuja on näköpiirissä, otetaan kontakti ja eliminoidaan Oodin ärjymiset kokonaan. Siitä sitten hiljalleen lyhennetään välimatkaa. Mieluummin näytän huvittavalta puskiinpomppijalta ja epäsosiaaliselta koiranulkoiluttajaurpolta jonkin aikaa kuin pitelen vuodesta toiseen irokeesi pystyssä muille huutavaa koiraa. Oodi kyllä huomaa muut koirat välimatkankin päästä, mutta karjumiskynnys on korkeampi. Vihainen Oodi ei ole, vaan lähinnä säätäminen johtunee epävarmuudesta ja toisaalta vähän innokkuudestakin. Minkäs teet kun toisten koirien kohtaamisen suhteen Oodi on nyt "elänyt pullossa" aika suuren osan tähänastisesta elämästään... No, nyt aletaan harjoittelemaan!

Hiljalleen suunnataan jo katse tulevaan syksyyn ja harrastusmahdollisuuksiin. Jonkinlaiselle tottelevaisuuskurssille ainakin tekisi mieli mennä ja tietysti lappalaiskoirien omaan porukkaan myös.

Sitä ennen kuitenkin nautitaan vielä kesästä! Oodikin päätti vihdoin pudottaa perskarvansa...