Hankintoja

No niin, nyt on taluttimia! Hankin viitisen metriä pitkän liinan, joka on oikeasti tarkoitettu luoksetulon opetteluun. Sitä voi sitten käyttää silloin kun pikkuOodia ei ihan irti uskalla pitää, lähinnä liikenteen takia. Ja sitä liinaa voi sitten käyttää ihan oikeastikin kaikenmoisessa harjoittelussa myös apuna. Oikeaksi taluttimeksi ostin Hurtan ihanan punaisen renksulataluttimen, jonka pituutta voi säätää. Lähes tuliterä vauvapanta saatiinkin lainaan Islalta. Valitettavasti täällä kaupungissa ei niin paljon irti voi olla kuin maalla mutta toivottavasti Oodia edes vähän lohduttaa nuo hienot vermeet.

Kotikin alkaa olla valmis Oodin muuttoon. Neulaset tiputtava joulukuusi pitäisi vielä viedä pihalle ja siirtää pari kasvia korkeammalle (melkein kuulen pienen koiranpennun ajatukset sieltä kaukaa: "Ai miksi?! Mä esimerkiksi tykkään hirmuisesti juuri joulukuusesta! Sen alla on kiva mönkiä...")

Uskomatonta että kovin montaa päivää ei enää tarvitse odotella! :)

Än yy tee...

NYT!

Tästä se lähtee, meidän blogi. Tai no okei, otin ehkä pienen varaslähdön, Oodi nimittäin jyväskyläläistyy vasta ensi viikolla. Mutta pidetään tätä vaikka sitten johdantona.

Meikäläisestä siis tulee sijoitusemäntä valloittavalle Aina Valpas Oikeasti Odotetulle eli lyhykäisemmin Oodille (kokeileppa itse opettaa koko nimi koiralle tai huudella sitä topakkana lenkkipolun varressa). Paimensukuisen lappalaisneidin hoiviini sijoittavat Eidalun-kennelin Anu ja Aina Valppaiden Johanna, jonka huomassa Oodi on veljineen varttunut. Niin ja onhan neidillä myös kaksi pilvilampaita paimentavaa siskoa. Oodi on saanut syntymäkodissaan tosi hyvät eväät elämään ja odotankin tosi iloisella, luottavaisella ja myös uteliaalla mielellä tulevaa.

Piipahdin maanantaina "pohjoissavolaissukuisen paikallispystykorvan" J:n kanssa moikkaamassa pentuja, ja sinne taisi jäädä sydän, tuvan nurkkaan pentuaitauksen kulmille... Muutamia kuviakin yritin räpsiä, mutta niistä tuli kyllä kamalia. Pikkuohjuksilla oli vauhti päällä ja voitte arvata, etten oikein osunut.



"Hmm...voiskohan tätä narua maistaa?" tuumi Oodi ja ryömi syliin


Olen tänään selaillut netin koiratarvikesivuja ja pohdiskellut talutinasiaa. Pikkupentuahan voi ja pitäisikin pitää paljon irti, ja hihnassa kävelemisen alkeitakin täytyisi opetella järjestelmällisesti eikä vain naksauttaa talutinta kaulaan ja lähteä tielle rymyämään. Ainakin yritän kovasti pyrkiä siihen, ettei hihnan päässä tule puksuttamaan pienen pientä veturia... Asun metsälenkkipolkujen vieressä ja irti oleminen onnistuu siellä hyvin, vaikkakin koirapolkuvalikoima on hiihtolatujen takia pienentynyt nyt talvella. Jonkinlainen pitkä, huomaamaton ja kevyt talutin olisi kuitenkin hommattava kun autoja tässä nurkilla liikkuu tasaiseen tahtiin. Pitäisiköhän ostaa pikkupentuajaksi ihan vaan metritolkulla pyykkinarua, hih.