Sunnuntai

Sunnuntaiaamupäivä, pikkupakkanen, pöllyävät lumikinokset ja aarnimetsäalueen luontopolku.




Aurinko kurkisteli puiden raosta

30 minuutin reitin kiertämiseen meni tunti, koska polku oli hautautunut niin paksuun lumikerrokseen. Eipä meitä haitannut :)



Vaikka talvi on tällä hetkellä vilpoisimmillaan, päätti Oodi ilmeisesti aloittaa jo talvitakin riisumisen. Pieniä karvatuppoja pyörii jo kotoisasti nurkissa. Saa nähdä, pitääkö tuolle kehitellä jostain lenkkitakki, jos neiti rupeaa oikein tosissaan kaljuuntumaan.

Hyp loik tumps!

Kukaan ei rakasta lunta niin kuin lappalaiskoira, paitsi toinen lappalaiskoira. Ja ehkä sen koiran emäntä kans vähäsen.

Ihan sama vaikka kuinka hihnakäytös olisi hyvällä mallilla, uuden tuoreen lumikerroksen saavuttua on kertakaikkisen pakko vetäistä pienet hepikset ja pomppia nietoksesta toiseen. Ja emäntä perässä kun ei se raaski niin kieltääkään, vaikka niitä lumikerroksia tulis uusia joka päivä. Sitten kun hyppiminen kyllästyttää, niin voi välillä leikkiä lumistrutsia ja tunkea kuonoa kinokseen korvia myöten. Tätä en suosittele emännille, vaikka en kyllä oo kokeillu, vielä.

Nii että pitkävartiset kengät jalkaan sitte lenkille. Koskaan ei tiedä, missä se v-a-s-t-u-s-t-a-m-a-t-o-n kinos lymyää.

Reipas herkkis

Koirien luonneasiat ovat mielenkiintoisia. Usein mietin, miltä tuon vierellä pötköttelevän piiskuisen piskin päänsisäinen maailma ja toiminta näyttää muihin saman rodun edustajiin verrattuna. Viime päivinä olen erityisesti pohdiskellut niitä asioita, joista Oodi ei tykkää. Ajattelin kirjata tähän kolme tekemääni havaintoa.

1. Kaulapannan tai valjaiden laittaminen ei ole Oodin mielestä kovin mukavaa. Kun O huomaa, että touhuilen eteisessä ja olisi remeleiden pukemisen aika, saattaa tyyppi hipsutella olohuoneen puolelle ja alkaa ikään kuin sijaistoimintona kanniskella ympäriinsä jostain nappaamaansa lelua tai vaikka villasukkaa väistellen pukemistilannetta. Seisoessani panta kädessä Oodi saattaa tillistellä olkkarin puolelta minua "eikö vois mennä ilman tuota" -ilme naamallaan.

2. Autoon ei aina Oodin mielestä ole mukava mennä. Omppanen saattaa vaivihkaa yrittää kaartaa autoa kohti mennessä päättäväisenä johonkin muuhun suuntaan tai jopa vetää sinne, eikä selvästi suuntaa takakonttia kohti ajatellen "ihanaa, pääsen varmasti johonkin parhaaseen paikkaan".

3. Ohi ajavat, hyvin kovaääniset tietyökoneet, traktorit, moottoripyörät jne. saattavat joskus kirvoittaa ilmoille topakan haukun. Oodi ei useinkaan korvaansa lotkauta moisille häiriköille, mutta satunnaisesti Oo saattaa jopa yrittää syöksähtää ääntä kohti painavasti kommentoiden.

Kaikkia näitä asioita on eletty ja harjoiteltu positiivisessa hengessä pienestä pitäen, eikä niistä ole tehty numeroa. Koiran eleistä ja olemuksesta kuitenkin näkee, ettei Oodi varsinaisesti rakasta remeleiden pukemista tai autoon menoa. Saati suhtaudu Buddhan tyyneydellä kaikkiin metelöiviin koneisiin. Kuitenkin Oodi itse vapaaehtoisesti työntää useinkin päänsä valjaiden tai pannan lenkin läpi ja lähtee innoissaan ulos kamat päällä. Auton luo Oodi tulee normaalisti käpsytellen, hyppää kyytiin reippaasti ja matkustaa rauhallisen oloisena pötköllään. Koneiden rymistelyn kommentointikin on järkevästi hallinnassa pysyvää sorttia.

Oodi ei siis suhtaudu koko maailmaan peace, love and flowerpower -meiningillä. Hännänheiluttelijapusumaakarissa on myös ihan oikea hermostunut skeptikkopuoli. Minusta on kuitenkin ilahduttavinta se toimintakyky, millä Oodi kuitenkin selviää ikävistäkin tilanteista. "Tää on aika tyhmä juttu musta mutta tehään se silti." Oodi myös omasta mielestäni palautuu tilanteista hyvin, vaikka olisi reagoinut vahvastikin johonkin asiaan. Oodia voisikin kuvailla reippaaksi herkkikseksi.

"Kun jäätyy syys, painat vaan pään tyynyys, kun sataa lunta, harmaata lunta"

Ei, meillä ei kuunnella Gimmeliä, ei syytä huoleen. Nuo lyriikat sattuivat vaan sopimaan tähän päivään aika osuvasti. Ennen kuin Oodi painoi autuaasti karvapäänsä tuohon harmaalle sohvatyynylle, niin käytiin Laukaan Majajärven suunnilla vähän seikkailemassa.

Suunnattiin kulkumme uimarannan kautta yhteen ihanaan ja tuuliseen niemenkärkeen. Oodi reippaili melkein koko matkan irti, tosin yhden metsurin takia otin Oodin varmuuden vuoksi hihnan päähän. Tuon metkuista kun ei aina tiedä, olisi saattanut käydä moikkaamassa moottorisahamiehen vaikka reippaasti muuten kuuntelikin kieltojani eikä mennyt esimerkiksi jäälle juoksentelemaan.

Oli tosi harmaa ilma, mutta itsepäisesti kuvailin silti muutaman räpsyn reissulta kännykän kameralla.





Keppileikkikaverin puutteessa piti keppejä jäädä pureksimaan.



Seuraavat kuvat ovat ihan mahdottoman huonoja, mutta piti kuitenkin laittaa yhden toisaalla käydyn keskustelun innoittamana näkyville vähän todistusaineistoa tämän(kin) retken kakkapyöriäishommista. Missä paha haju, siellä iloinen lapinkoira.





Tuulisessa niemenkärjessä syötiin eväitä ja palattiin sitten samaa reittiä takaisin.

"Urpo, laskit väärin...

...joulu meni jo!"


Tilannekuva joulukorttikuvaussessiosta.

Keppileikillä härnäämällä yritin räpsiä Oosta hienoja haukkukuvia, ja niitähän tuli. Oodi ei olisi pistänyt pahakseen, jos pukkikin olisi tuonut säkissään kasapäin risuja ja keppejä. Paljon herkkuja ja pehmovinkulelun sai kuitenkin, vaikka en itse ostanutkaan kakaralle yhtään pakettia. Aika liikkistä. Risuja ja keppejä Oo sai kuitenkin retuuttaa joulunviettopaikan metsissä ihan riittämiin.


Raukka, vain kolme tyynyä

Joulunaika ja vielä välipäivätkin ovat kuluneet rennoissa merkeissä, siis niissä väleissä kun ei olla oltu pihalla riekkumassa. Kuva on kylläkin räpsäisty jo aiemmin joulukuussa. Olin valmistautumassa yöpuulle painumiseen ja kömpiessäni makkariin huomasin, että eräs lämpimistä ja pehmeistä nukkumapaikoista tykkäävä lapinkoira oli kaapaissut sängystä päiväpeiton hiiteen ja asetellut ahterinsa KOLMEN tyynyni päälle. Ymmärsi väistää "ootko ihan tosissas" -silmäykseni jälkeen. Pörröiset ja karvaiset lapinkoirat ei kuulemma tykkää nukkua lämpimässä, kukaan ei ole kertonut sitä Oodille ;)

Jouluaamuna muuten paistoi aika kirkas aurinko!



Wagner ei edelleenkään halunnut alkaa Oon ystäväksi, näiden sankareiden yhteiselo sujuukin parhaiten niin, että molemmat väistävät toisiaan. W on niin perinpohjaisen arka kissaherra. Tosin Oodi kyllä vähän haluaa aina käydä haistamassa ja yrittipä taas viereenkin...



Lintulaudan orava olisi sen sijaan saanut lentävän lähdön, jos ikkunat eivät olisi pidätelleet isompaa puuhkahäntää.

Ja me toivotam!

Herkkisjuttuja

Voi hormoneja, meillä taidetaan odottaa olemattomia pentuja. Oodi on ollut sisällä tavallista vaisumpi ja viihtyy enemmän sängyn alla hautomassa. Saattaapa joskus kaapsutella siellä pientä pesääkin itselleen. Ulkona äitiyshaaveet kuitenkin unohtuvat ja oireet ovat muutenkin onneksi lieviä. Valeraskaushan on narttukoiralle luonnollinen seuraus juoksuista, mikäli ei pentuja ihan oikeasti ole tulossa.

Hiukan Oo on rapsutellut korviaan tässä viime aikoina, vaikka korvat ja korvantakuset ovat tosi siistit, enkä ole huomannut merkkejä töhnästä tai kutsumattomista kyytiläisistä. Uusia ruoka-aineitakaan kun ei Oo ole saanut, niin allergiakaan ei oikein ole mahdollinen. Varmuuden vuoksi kuitenkin putsailin korvat Otocleanilla muutamaan otteeseen. Epäilenkin, että valeraskaus lievänäkin aiheuttaa pientä stressinpoikasta ja rapsuttelu on yksi stressioireista. Seurailen tilannetta ja mennään eläinlääkäriin syyniin jos rapsuttelu pahenee.

Mutta voi herkkämielistä koiraeläintä, nyt se ryömi kiepille tuohon selän taakse ja pisti pään sohvatyynylle. Ja huoooookaisi syvään. Kohta helpottaa!