Onko näkyny pullonokkadelfiinejä?

"Eheeeeeei miten niin?"

"Eiku aattelin että sää näytät siltä."

Yhtiä parhaimmista hetkistä koiran kanssa on oikeestaan ihan vaan ne, että ollaan vaan ja vähän höpsötellään jotakin yhdessä. Tosi paljon muuten tällaisina höpsöttelyhetkinä tulee keksittyä koiralle uusia lempinimiä. Meillä tällä hetkellä omaa elämäänsä arkisessa kielenkäytössä elää siirappinen seurakoiranimi Töpötiittanen ja siitä lyhennelty versio Pöödis. Mites menee Pöde?

Kai se jotenkin ihan väkisin menee niin, että vaikka eläimellä olisi alunperin kuinka viimeisen päälle mietitty kutsumanimi, niin loppujen lopuksi kaikki kuitenkin puhuu ihan perus Penasta, Tepistä tai LilliPERKeleestä. Kaikki hyviä nekin, varsinkin Pena.

Keppi, risu, halko, karahka - mitä näitä nyt on

Kun on sateinen metsä ja keppi...

...keppiiiii...

...keppikeppikeppiiiii!

Tuloksena on hiekkainen, märän räkäinen ja hirrrrveen tyytyväinen piski!

Kissojen ja koirien kanssa

Rauhallinen iltapäivä parvekkeella... purrr... meniskö syömään vai nukkuisko ensin?

Ääääh toi on vieläkin täällä!

Oltais ystävii?

Lelukopan muutto

Oodin lelukori on sijainnut aiemmin kaapin kätköissä. Lelujen esilläoloa piti juniorina säädellä, koska muuten eräs neiti olisi roudannut jatkuvasti jotain pehmonallea tai kumipalloa ihmisen luo "leikileikileiki" -asiat mielessä.

Nyt kuitenkin lelukorin oli aika muuttaa lattialle.

Kori onkin aika mainio aktiviteetti. Oo saattaa esimerkiksi istuskella tovin sen vieressä valkkaamassa seuraavaa leikitettävää, ja on hauskan näköistä kun tyypin koko olemus huutaa että tässä nyt mietitään suuria päätöksiä.

Kestävin kaikista pehmoleluista on ollut kirpparilta eurolla hankittu lasten kangassilmäinen ja -nenänpäinen Nalle Puh. Kasvis-Johannalta saadut trikoonyörit ja navetantuoksuinen nännikumi ovat myös pysyneet priimoina leikistä toiseen. Kierrätystä on ylipäätään koiran leluissa aika helppo suosia, jo vaikka vanhat sukat sisäkkäin solmittuina voi olla huiskuhännälle todellinen aarre.

Kurarukkasista taikaviittaan

Seuraa lyhyt tekninen katsaus.

Blogspotin hauskoihin ominaisuuksiin kuuluu se, että bloginpitäjän on mahdollista seurata, mitä kautta ja millä hakusanoilla ihmiset oikein blogiin löytävät. Itseäni on viime aikoina kovasti huvittanut parikin juttua.

Ensinnäkin, blogiin viittaavat URL-osoitteet ja viittaavat sivustot -tilastoissa aika kärkisijan tuntumassa on keikkunut sitkeästi pari jotain ulkomaalaista aikuisviihdesivustoa. Ilmeisesti kyseessä on joku mikälie ulkolainen botti, jolla on jotain ärsyttäviä aikeita, mutta silti jotenkin aika koomista. K18!

Tänne blogiin johtaneiden hakusanojen kirjo on myös aika metka. Mitäköhän alunperin etsivät he, jotka päätyivät tänne hakusanoilla "kurarukkaset jeesusteippi" tai "kylpytakki taikaviitta".

Katastrofin ainekset kerrostalossa?! OSA2

Kerrostalossa asumiseen liittyy olennaisesti se, että koitetaan elää sovussa naapureiden kanssa. Niitä kun löytyy joka seinän takaa.

Koiran kanssa naapurisopua saattaa esimerkiksi koetella se, jos antaa muffen tarkoituksella tehdä tarpeensa ihan siihen kerrostalon pihapiiriin. Pennun kanssa ei aina välttämättä kovin pitkälle ehdi, mutta jos jäljet siivoaa niin tuskin kenelläkään on syytä tästä kovin suuttua.

Ehkä vielä suurempi tunteita herättävä asia on möly. Varsinkin näiden meidän lappalaisten kerrostaloelämä nostattaa usein monenlaisia kysymyksiä juuri haukkumisen takia. Ihan rehellisesti sanottuna, itse en ole vielä yhteenkään lappariin törmännyt, jolla olisi kerrostalossa ollut isompaa ongelmaa asian kanssa. Sen sijaan olen tavannut eroahdistusta tauotta louskuttavan samojedin, ulvovan ja uikuttavan basenjin, rappukäytävän äänille keskellä yötä haukahtelevan seropin, yläkerran naapurilla hoidossa olleen vinkuvan ja räkyttävän kleinspitzin... Tulikohan nyt jollekin yllärinä että möly ei katso rotua, esimerkiksi basenjithan eivät osaa lainkaan haukkua mutta on niitä ääniä muitakin ;)

"Niih!"

Jotkut koirat ovat toki haukkuherkempiä kuin toiset, riippuu niin rodusta kuin yksilöstäkin. Päättelisin tällä koirakokemuksella, että olennaista ehkä on pohtia sitä, että miksi koira haukkuu.

Varmaan useimmiten kerrostalossa ongelmat syntyvät koiran kanssa siitä, että koira ahdistuu yksinjäämisestä ja alkaa mölytä. Yksinolemisen opetteluun kannattaa siis panostaa, jotta koiruus jää kotiin rauhallisella mielellä. Lisäksi kohteliasta on laittaa alakerran ilmoitustaululle lappunen, jossa tiedottaa naapureita yksinolotreeneistä, ja pyytää ilmoittamaan, jos ääniä kuuluu. Naapurit ovat arvokkaita tiedon lähteitä siitä, että miten koiralla yksinollessa menee.

Oodilla ei asiassa ollut suurempaa ongelmaa koskaan, pientä lyhytkestoista ja kokeilevaa tulisko mamma takaisin -vinkunaa esiintyi aluksi, mutta se tapa loppui hyvin pian. Kerran yksinolon jälkeen oli postiluukusta tipahtanut "koira haukkuu" -lappu, mutta naapureiden kanssa selviteltyäni jäi hieman epäselväksi, että oliko ääni sittenkään kuulunut meiltä.

Sitten kun itse on kotosalla, on aika iisiä kitkeä sopivassa suhteessa palkitsemalla oikeasta toiminnasta ja kieltämällä väärästä sitä kuuluisaa epätoivottua mölinää. Aika nopsasti pentu oppii kun vaan viitsii opettaa, eikä sisällä ole niin tarvettakaan esimerkiksi haukkua millekään. Tämäkin asia toki riippuu varmasti myös paljon siitä, miten herkkä pentu on reagoimaan mihinkin. Meillä esimerkiksi parvekkeella haukkumisessa on aina ollut selkeä linja: sisälle joutuu heti, jos erehtyy vuffettamaan ohikulkijoille. Aika nopeasti Oodille valkeni, että se ei kannata. Satunnaisesti Oo saattaa nykyään pöhähdellä vaikkapa tavallista kovaäänisemmälle postin kolahdukselle tai jotain muuta yhtä älykästä, mutta jotain ääntähän saa kerrostalossakin päiväsaikaan kuulua! Varsinaista haukkua ei sisällä kyllä kuule edes koirakavereiden kanssa leikkiessä.

Mutta jossain koiran täytyy sitten saada myös haukkua ja mölytä ilman kieltämistä :)

Esimerkiksi ulkona sitkeille juurille...

Paimensukuinen lapinkoira kerrostalossa - katastrofin ainekset?! OSA1

No ei tosiaankaan!

Kaikille kerrostalossa asuville, jonkin sortin pystykorvamaisen otuksen emännille ja isännille ovat varmaan tuttuja ihmettelevät kommentit siitä, että miten tuon koiran kanssa muka kerrostalossa pärjää. Samaten asiaa miettii moni koiranhankintaa harkitseva. Yleisön pyynnöstä ajattelin nyt palata parin postauksen ajaksi Oodin pentuaikoihin, ja vähän muistella sitä, että mitenkäs nämä kerrostaloasumisen aakkoset opittiinkaan.

Taustatiedoiksi. Asutaan pienkerrostalossa pari kilometriä ydinkeskustasta, naapurissa on omakotitaloja ja tien toisesta päästä alkaa metsä - aikast vehreää aluetta siis. Muissa suunnissa on sitten vähän kaupunkimaisempaa; kauppoja, rakennustyömaata, kerrostaloja. Meidän koti on ykköskerroksen asunto, myös lasittamaton partsi löytyy ja se avautuu tuohon kadun suuntaan.

Tänään vuorossa kerrostalosarjamme ykkösosa eli asiaa pissasta ja kakasta ja siitä, miten niistä selvitään.

Kiikutin alussa pentua ulos tarpeilleen niin usein vaan kun kerkesin, joskus tuli myös hukkareissuja kun ei Oodilla ollutkaan hätä. Aluksi meno oli sitä, että pihalla sai käväistä puolen tunnin välein, pentu syliin ja portaat alas. Hiljalleen sitä sitten itsekin oppi paremmin lukemaan pentua ja sitä myöten osasi paremmin arvoida ulkonakäymisen tarpeellisuuden, vaikka aluksi tuntui että miten ihmeessä ikinä voi oppia.

Pissaa ja kakkaa tietysti riitti myös sisälle asti ulkona ramppaamisesta huolimatta. Pentu on pentu, ja pennun fyysinen pidätyskyky kehittyy myös koko ajan omaa tahtiaan.

Olin todella ahkera käyttämään pentua ulkona, niin Oodi ei oikeastaan oppinut missään vaiheessa itse selkeästi pyytämään ulos. Nykyäänkin vaikkapa ripulin yllättäessä ulosmenotarpeen huomaa lähinnä Oodin yleisestä levottomuudesta. Jos siis pentu itse tarjoaa vaikkapa oven edessä istumista merkkinä hädästä, niin sitä käytöstä kannattaa vahvistaa viemällä pentu ulos aina silloin.

Yöt menivät niin, että illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi käytin pennun ulkona, yöllä en herännyt pihareissuille. Aamulla ensimmäiseksi tarkoitti myös sitä, pentu piti kopata syliin heti herättyä ja pukea päälle pentu toisella käsivarrella, muuten oli märkä lätäkkö lattialla. Tähänkin lisäaikaa saatiin Oodin kasvaessa, ja tapaturman myötä kun Oodi joutui nukkumaan yöt häkissä.

Koska Oodi joutui jalkansa takia elämään aika rajattua elämää pienemmissä tiloissa, niin sisäsiisteysopettelu kävi loppujen lopuksi todella vauhdikkaasti. Lisäksi käytin pakettijalkaista pentua edelleen usein ulkona tarpeillaan, koska sisällä pissatessa jalkapaketti olisi voinut kastua. Jossain vaiheessa Oodin mielestä oli hauskaa maistella omia kakkojaan, joten sekin sai ulosviejän jalkoihin vauhtia, jotta tulosteet saatiin tulostumaan ulkona. Mutta siis, meillä sisäsiisteysoppi tuli vähän niin kuin siinä sivussa, kun pääasiassa piti hoitaa Oodi terveeksi.

Ripeyttä, reippautta, tarvittaessa tilan rajaamista, rättiä, tolua... Tiivistäisin kuitenkin nämä sisäsiisteysasiat yhteen sanaan: kärsivällisyys. Eli KÄRRR SIII VÄÄÄLLL LIIII SYYYYYS. Sopii oikeastaan ihan kaikkeen pennun kanssa elämiseen. Pentua oppii kyllä lukemaan ja rutiinit syntyvät elämällä, erehtymällä ja onnistumalla. Erehtymisiä tulee ihan varmasti, mutta niin myös niitä onnistumisia.