torstai 18. huhtikuuta 2013

Kohta!

Kohta kohta kohta! On nimittäin paimensukuisen lapinkoiran seuran katselmus Tuomarinkartanolla, jihuu! Oodikin pääsee taas pyörähtämään kehässä. Tällä kertaa kaikki AVO-luokat onkin suuren osallistujamäärän takia jaettu jopa kolmeen porukkaan, joten epäilemättä melkoista suhinaa on tiedossa. Ajattelin käyttää Oodia mätsärissä nyt sunnuntaina, jotta kehäkäyttäytyminen palautuisi molemmille paremmin mieleen.

Sitä ennen Oodi mentaalivalmentautuu rentoutusharjoituksien...



...ja kavereiden tuen avulla!

torstai 4. huhtikuuta 2013

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tuo paholaisen kapistus

Havahduin tänään siihen todellisuuteen, että käytän Oodilla valjaita ja fleksiä aika monilla ulkoilureissuilla pikapissatuksista pidempiin reissuihin. Kahdeksan metrin fleksiä.

Muutama vuosi sitten olisin väittänyt ennemmin seisovani päälläni puoli tuntia kun käyttäväni terroristia säännöllisesti ulkona fleksinnokassa. Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että väärin käytettynä fleksi on ihan helvetillinen kapistus sekä sen käyttäjän että kaikkien ympärillä olevien kannalta. Mutta oikein käytettynä oikeassa ympäristössä aikuisella koiralla se kyllä toimii ihan mainiosti. Maalaisjärjen käyttö on sallittua.

Parasta ehkä onkin, kun on sellainen koiruus että voi tilanteen mukaan käyttää sopivimpia ulkoilutusvermeitä. Tyytyväisenä se ulkoilee, oli toimintasäde sitten kolme tai kuusitoista metriä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Paras lelu jäällä on...



...lapanen! Muistan harvoin ottaa jäälle mukaan mitään leluja Oodille, keppejäkään ei aina rantapusikoista oikein löydy. Kuitenkin toisesta lapaskerroksesta voi aina luopua lähimmäisenrakkauden nimissä. Kestäviä ovat mamman ja äidin seiskaveikasta neulomat lapaset - ei ole vielä yksikään lanka katkennut, vaikka monet tumput on tapettu useaan otteeseen.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Ilta



Ihanaa, kun aurinko paistaa jo pitkälle iltaan. Ajeltiin eilen Oodin kanssa Laukaaseen lenkille, ja matkalla pyrytti lunta. Järvellä kuitenkin paistoi vielä laskeva aurinko. Hiljalleen alkoi auringonpaisteen lomassa sadella pieniä lumihiutaleita - harvemmin näkee auringonpaistetta ja lumisadetta yhtä aikaa! Luonto on niin mahtava.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Lepo vaan



Aamupäiväunien aika.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kun koirasta tulee rukkaset

No ei nyt ihan kuitenkaan rukkaset, mutta lapaset nyt ainakin!

Osallistuin nimittäin lauantaina K-S paimensukuisten järkkäämälle koirankarvan värttinäkehruukurssille, jossa opeteltiin siis tekemään koirankarvalankaa. En ole mitään super käsityöihmisiä, mutta kaikkea uutta on hauska kokeilla. Ja olisihan se hauskaa tehdä oman koiran karvoista jotain hyödyllistä - koirankarva kun vastaa ilmeisesti lämpöisyydeltään melkein angoraa. Pörröisen lappalaisen karvaan ei myöskään tarvitse välttämättä sekoittaa esimerkiksi lampaanvillaa, koska alusvillasta tulee ihan hyvää lankaa ilmankin.

Oodin karvoja en ole aiemmin talteen keräillyt, joten keväistä karvanlähtöä odotellessa piti opetella kehräämistä lainakarvoin. Oodin koirakaverin Artun emäntä piti kurssin meille, joten sain sitten Artun karvoja kehrättäväkseni. Kotona Oodin mielestä Artun tuoksuinen lanka oli hyvin ihmeellistä:



Onnistuin jotenkin heilauttamaan värttinää kuvaa ottaessani, joten kastelua vaille valmis lanka näyttää tuossa ihan kuolleelta rotalta.

Värttinällä kehrääminen oli aika helppoa näin tumpelollekin, tosin langan tekeminen on tällä tekniikalla aika hidasta. Mutta enköhän vielä joskus saa ainakin yhdet Oodi-lapaset tekaistua.