"Onko sillä huonoja päiviä ollenkaan?"

Oodi vietti yhdeksän päivää kummiensa J:n ja P:n hoidossa kun olin vaellusreissulla Pallas-Hetan maisemissa. Poroja tuli nähtyä sekä tunturissa että tiellä enemmän kuin viime vuonna, olisi siis ollut Oodille käyttöä ;) Tunturisopuli ja lumikko kuuluivat sitten hieman harvinaisempiin havaintoihin, olipa muuten suloisia otuksia! Vielä joskus toivottavasti Oodikin pääsee esi-isiensä maisemiin tutustumaan.

Oodilla meni hoidossa tosi hienosti, reipas neitonen sopeutui poissaolooni ja hoitopaikkaan nopeasti. Yhtä tomerana oli neito ollut hoidossa kuin on kotonakin, eikä edes muutamat yksinolot olleet tuottaneet vaikeuksia. Oodilla on vielä monissa jutuissa paljon harjoiteltavaa, mutta hienosti jaksoivat hoitajat koko viikon! Cartrophen-pistoksellakin käyttivät Oodia eläinklinikalla :) Ja jalkaa oli jumpattu tosi ahkerasti kun fysioterapeutilta tuli tänään kehuja että jalan kuntoutuminen on tosi hienosti edistynyt. Ei siis tarvinnut emännän olla yhtään huolissaan Oodin voinnista, jalan tai minkään muunkaan osalta, kun tiesin koko ajan että hoitopaikassa Oodista pidetään lempeästi ja jämäkästi huolta!


Tänään käytiin pistoksella ja fysioterapiassa siellä ihanassa paikassa. Se kiva täti ja emäntä vuorotellen mua jumppas ja väänteli ja käänteli jalkaa. Jouduin mä itekkin käveleen sellasen esteen yli monta kertaa ja vähän meinas alkaa kyllästyttään. Pitää kuulemma kotonakin alkaa jumppaamaan rappusissa, mut en tajuu et miks pitäis mennä rauhallisesti kun hyppimällä pääsee paljon nopeammin namin luo. Mulla oli menny selän lihakset jumiin kaikesta tästä kuntoutumisesta ja se kiva täti rentoutti sitä iiiiiiihanasti sellasella infrapunakapulalla. Ai vitsi mä nautin siitä!


Saatiin me kaikkia ohjeita et mitä pitää lenkeillä ja kotona tehdä yhdessä. Mut sitä ennen mä ajattelin vähän...


...nukkua...