"Urpo, laskit väärin...

...joulu meni jo!"


Tilannekuva joulukorttikuvaussessiosta.

Keppileikillä härnäämällä yritin räpsiä Oosta hienoja haukkukuvia, ja niitähän tuli. Oodi ei olisi pistänyt pahakseen, jos pukkikin olisi tuonut säkissään kasapäin risuja ja keppejä. Paljon herkkuja ja pehmovinkulelun sai kuitenkin, vaikka en itse ostanutkaan kakaralle yhtään pakettia. Aika liikkistä. Risuja ja keppejä Oo sai kuitenkin retuuttaa joulunviettopaikan metsissä ihan riittämiin.


Raukka, vain kolme tyynyä

Joulunaika ja vielä välipäivätkin ovat kuluneet rennoissa merkeissä, siis niissä väleissä kun ei olla oltu pihalla riekkumassa. Kuva on kylläkin räpsäisty jo aiemmin joulukuussa. Olin valmistautumassa yöpuulle painumiseen ja kömpiessäni makkariin huomasin, että eräs lämpimistä ja pehmeistä nukkumapaikoista tykkäävä lapinkoira oli kaapaissut sängystä päiväpeiton hiiteen ja asetellut ahterinsa KOLMEN tyynyni päälle. Ymmärsi väistää "ootko ihan tosissas" -silmäykseni jälkeen. Pörröiset ja karvaiset lapinkoirat ei kuulemma tykkää nukkua lämpimässä, kukaan ei ole kertonut sitä Oodille ;)

Jouluaamuna muuten paistoi aika kirkas aurinko!



Wagner ei edelleenkään halunnut alkaa Oon ystäväksi, näiden sankareiden yhteiselo sujuukin parhaiten niin, että molemmat väistävät toisiaan. W on niin perinpohjaisen arka kissaherra. Tosin Oodi kyllä vähän haluaa aina käydä haistamassa ja yrittipä taas viereenkin...



Lintulaudan orava olisi sen sijaan saanut lentävän lähdön, jos ikkunat eivät olisi pidätelleet isompaa puuhkahäntää.

Ja me toivotam!

Herkkisjuttuja

Voi hormoneja, meillä taidetaan odottaa olemattomia pentuja. Oodi on ollut sisällä tavallista vaisumpi ja viihtyy enemmän sängyn alla hautomassa. Saattaapa joskus kaapsutella siellä pientä pesääkin itselleen. Ulkona äitiyshaaveet kuitenkin unohtuvat ja oireet ovat muutenkin onneksi lieviä. Valeraskaushan on narttukoiralle luonnollinen seuraus juoksuista, mikäli ei pentuja ihan oikeasti ole tulossa.

Hiukan Oo on rapsutellut korviaan tässä viime aikoina, vaikka korvat ja korvantakuset ovat tosi siistit, enkä ole huomannut merkkejä töhnästä tai kutsumattomista kyytiläisistä. Uusia ruoka-aineitakaan kun ei Oo ole saanut, niin allergiakaan ei oikein ole mahdollinen. Varmuuden vuoksi kuitenkin putsailin korvat Otocleanilla muutamaan otteeseen. Epäilenkin, että valeraskaus lievänäkin aiheuttaa pientä stressinpoikasta ja rapsuttelu on yksi stressioireista. Seurailen tilannetta ja mennään eläinlääkäriin syyniin jos rapsuttelu pahenee.

Mutta voi herkkämielistä koiraeläintä, nyt se ryömi kiepille tuohon selän taakse ja pisti pään sohvatyynylle. Ja huoooookaisi syvään. Kohta helpottaa!

Johan valkenee!

Nimittäin maa. Sunnuntai-iltana Keski-Suomessa pyrytti lunta niin paljon, että monet autoilijat "yllättyivät", sähkönjakelu takkuili ja Facebook meni sekaisin "lunta!!!!" -päivityksistä.

Suunnattiin tänään Oon kanssa Hiihtomaalle aikeissa tehdä lenkki metsäpoluilla. Osasin aavistella, että kaupungin liikuntatoimi on jo ehtinyt ajattaa hiihtäjille latuja ja oikeassa olin. Olen ehkä aikaisemminkin hiukan nillittänyt siitä, että Jyväskylässä on ihan älyttömän paljon hoidettuja latukilometrejä tarjolla, hyvä että omasta kotiovesta saa mennä ulos ilman suksia. Ja nillittänyt nimenomaan siksi, ettei latujen takia missään saa kävellä. Puolensa ja puolensa.

Hädintuskin ehdin astua ulos autosta, kun paikalle suhahti vanhempi hiihtäjämies, joka kovaan ääneen alkoi julistaa, että ladulla ei sitten tarvitse kävellä. Nuori nainen koiran kanssa taisi olla punainen vaate sedälle. Selitin ystävällisesti, että aiomme oikaista laduttomasta kohdasta metsään polulle kävelemään. Setä heltyi, mutta sain kuunnella noin kymmenen minuutin luennon aiheesta ladut ja kävelijät. Tein selväksi sen, että ymmärrän ihan tosi hyvin ettei latuja saa mennä sotkemaan eikä sellaiseen ole aikomustakaan. Oltais kuitenkin loppujen lopuksi saatu tältä hiihtäjäsedältä lupa kävellä vähän matkaa ladun vieressä metsäpolkua kohti, kun tyyppi huomasi, etten olekaan ihan moukka. "Nyt kun ei täällä paljon muita ole ja latualustakin on niin kova niin jos tarvii tuosta oikaista niin kyllä te voitte mennä..." Ystävällisyys kannattaa aina, vaikka ainakin meikällä oman kiehahtamisen peittely saattaa olla tosi vaikeaa.

Lähdimme kuitenkin reittiä, johon ei vielä oltu varsinaisia latuja tehty. Joku oli oma-aloitteisesti hiihtänyt keskelle leveää polkua pertsaladun, ja setä huutelikin perääni varoituksia mahdollisista pertsahiihtäjistä. Oikaistiin kuitenkin melkein heti metsään, siellä kun ei ole kenenkään tiellä eikä tarvitse olemistaan selitellä.




Hiukan kostea lumi tarttui ikävästi tassuihin

Onnea ja menestystä muillekin talvisten lenkkeilypolkujen etsintään! Pysytään suosiolla poissa laduilta, ettei kenenkään tarvitse nostaa verenpaineitaan.

Linja-autossa on tunnelmaa - ja koira!

Ostin alkavan työkuukauden kunniaksi näyttökortin paikallisbusseihin. Kortilla saa kuukauden ajan huristella linkeillä (täällä linkki ei tarkota mitään nettijuttuja) niin paljon kuin ehtii. Kannattaa siis hyödyntää korttia muuteskin kuin pakollisilla reissuilla.

Rajattoman näyttökortin keksijät eivät ehkä ajatelleet, että joku oikeasti ajelisi bussilla huvikseen. Me ajellaan, koska nythän meillä on loistava tilaisuus kuukauden ajan laajentaa hieman paikallistuntemusta ja lenkkireittejä. Toimii niin, että käppäillään johonkin kauas uuteen ja mieluiten kreisin nimiseen paikkaan (kuten Nenäinniemi tai Äijälä) ja hypätään jossain perillä bussin kyytiin, joka kuljettaa lähemmäs kotia. Ei siis tarvitsee väldesti kävellä takaisin, jos on jaksanut jo kävellä tosi kauas. Toimii myös päinvastoin: eka bussin/linkin/linkkurin/linikan kyydissä paikkaan x ja sieltä survivors-hengessä kotiin muutaman harhareitin kautta.

Samalla tulee apeille bussimatkaajillekin jotain viihdykettä, kun tylsyyttään piipittävä Oo virittelee aika ajoin haikeita serenadejaan bussin huristaessa eteenpäin.

Oma peti ja ohuita pipareita

Ostin the glögiä ja the pipareita (eli Marlin glögiä ja niitä ihania ohuita Annas pipareita) herätelläkseni vähän talvisia fiiliksiä kaiken tämän inhottavan pimeyden keskelle. Oodi sai maistaa pienen nurkan yhdestä piparista, ja se hävisikin nopsasti. Hairahduin antamaan yhden kokonaisenkin, vaikka "olen säälittävä nälkäinen koira" -ilme toimii meillä harvemmin. Tavoistaan poiketen Oo makaa nyt pää sohvapöydällä nenä melkein kiinni meikän piparilautasessa, ehkä ne mausteet tuoksuu hirmu hyviltä koirankin nenään? Tyytyköön vaan tuoksuttelemaan, nimittäin aioin syödä ne ihan itse. Nam!

Sain tänään Oon koirakamun omistajalta inspiksen opettaa Oodille oma peti -käskyn. Petinä toimii muutamaan kertaan taiteltu koiran peitto. Omalta pediltä saa herkkuja ja siihen rauhoitutaan jyrsimään vaikka kaapista annettua luuta, näin tehdään omasta pedistä mukava ja turvallinen rauhoittumisen paikka.

Tavoitteena olisi hyödyntää oma peti -systeemiä jatkossa vaikkapa vieraiden tullessa kylään, Omps voisi eka rauhoittua omalle pedilleen ennen kuin pääsee touhottamaan vieraiden kanssa. Ehkä tämä onnistuu viimeistään sitten, kun ikää alkaa olla siinä kymmenen kieppeillä. Tänäänkin Oo veti aamulla kahdet railakkaat ilohepulit rapussa kun otin vahingossa väärän avaimen mukaan aamulenkille ja piti lainata seinänaapurilta puhelinta isännöitsijän hätyyttelyyn.
"AI MENNÄÄNKSME NAAPURIN SEDÄLLE KYLÄÄN?!?!? JEE" "...eeei..."
"TULEEKS TOI TOINEN SETÄ MEILLE NYT KYLÄÄN KUN SE AVAA OVENKIN?! WHUHUU" "...eeei..."
Tylsää olis elämä ilman tuota otusta!

2!

Paras, rakas rapatassu täyttää tänään kaksvee! Jee!