Suunnattiin tänään Oon kanssa Hiihtomaalle aikeissa tehdä lenkki metsäpoluilla. Osasin aavistella, että kaupungin liikuntatoimi on jo ehtinyt ajattaa hiihtäjille latuja ja oikeassa olin. Olen ehkä aikaisemminkin hiukan nillittänyt siitä, että Jyväskylässä on ihan älyttömän paljon hoidettuja latukilometrejä tarjolla, hyvä että omasta kotiovesta saa mennä ulos ilman suksia. Ja nillittänyt nimenomaan siksi, ettei latujen takia missään saa kävellä. Puolensa ja puolensa.
Hädintuskin ehdin astua ulos autosta, kun paikalle suhahti vanhempi hiihtäjämies, joka kovaan ääneen alkoi julistaa, että ladulla ei sitten tarvitse kävellä. Nuori nainen koiran kanssa taisi olla punainen vaate sedälle. Selitin ystävällisesti, että aiomme oikaista laduttomasta kohdasta metsään polulle kävelemään. Setä heltyi, mutta sain kuunnella noin kymmenen minuutin luennon aiheesta ladut ja kävelijät. Tein selväksi sen, että ymmärrän ihan tosi hyvin ettei latuja saa mennä sotkemaan eikä sellaiseen ole aikomustakaan. Oltais kuitenkin loppujen lopuksi saatu tältä hiihtäjäsedältä lupa kävellä vähän matkaa ladun vieressä metsäpolkua kohti, kun tyyppi huomasi, etten olekaan ihan moukka. "Nyt kun ei täällä paljon muita ole ja latualustakin on niin kova niin jos tarvii tuosta oikaista niin kyllä te voitte mennä..." Ystävällisyys kannattaa aina, vaikka ainakin meikällä oman kiehahtamisen peittely saattaa olla tosi vaikeaa.
Lähdimme kuitenkin reittiä, johon ei vielä oltu varsinaisia latuja tehty. Joku oli oma-aloitteisesti hiihtänyt keskelle leveää polkua pertsaladun, ja setä huutelikin perääni varoituksia mahdollisista pertsahiihtäjistä. Oikaistiin kuitenkin melkein heti metsään, siellä kun ei ole kenenkään tiellä eikä tarvitse olemistaan selitellä.
Hiukan kostea lumi tarttui ikävästi tassuihin
Onnea ja menestystä muillekin talvisten lenkkeilypolkujen etsintään! Pysytään suosiolla poissa laduilta, ettei kenenkään tarvitse nostaa verenpaineitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti