maanantai 7. marraskuuta 2011

Koira nimeltä Sitte

Jonkinlainen tosi tv tai piilokameraohjelma koiraihmisten elämästä voisi olla aika viihdyttävä. Ruudun kautta yleisö pääsisi esimerkiksi kurkistamaan, miten paljon jutun juurta voi keksiä koirankakan koostumuksesta ja kuinka suosittu sisustuselementti vihreä Bilteman kompostiaita oikeastaan onkaan.

Aika viihdyttävää on myös se, miten koirille puhutaan ja miten koiria käsketään tekemään asioita. Lappalaiskoiratkaan, niin viisaita kuin ne onkin, ei ymmärrä sanaakaan suomea, joten periaatteessa istumaankin voisi käskeä vaikka sanalla juusto. Erityisesti koiratanssin harrastajilla on varmasti käytössä kaikenlaisia käskysanoja, kun temppujakin pitää hanskata niin monia.

Mutta osataan sitä meilläkin.

sitte/noni/nyt
Vakiolisäyksiä, jotka käy kaikkien käskysanojen edelle vähän niinkun korvaamaan koiran nimen. Ne vaan tulee suusta. Noni, nyt hiljaa. Sitte istu. Nyt tänne. Mahdollisia identiteettikriisejä lienee turha pistää murkkuilun piikkiin.

come on
Jos ei jämäkkä mennään toimi, niin otetaan uusiksi hunajaisella englannilla. Johan liikkuu tassut eteenpäin.

mitä pitää tehä?
No tulla sängyltä alas tietenkin. Jos Oodi makoilee sängyllä päiväpeiton päällä ja pitäisi saada päiväpeitto pois sängyn päältä ja päästä itse nukkumaan, niin kysäisen vaan että mitä pitää tehä, niin Oo väistää hetkeksi lattialle. Simppelii.

puotappois
Kun irti ei kuulosta kivalta eikä jätä sovi suuhun, niin puotetaan sitten pois. Jyväääskyläääläisyys se vaan näyttää salakavalasti tarttuvan. Pistetääs käet ristiin.

1 kommentti:

  1. Hah, tää oli hyvä! :D

    Meillä yhden sortin yleiskäskynä toimii "noni", joka tarkottaa mm. mennään, ala tulla, tee nyt jo se kakka, älä välitä siitä, älä hötkyä ja ihan yleisesti että pistäpä nyt vauhtia siihen hommaan.
    Toinen aika hyvä on kans tietyllä äänenpainolla lausuttu "Onkohan tuo ihan sallittua?" mikä käytännössä tarkoittaa, että älä tee noin. Useimmiten koira vastaa tähän katsomalla alta kulmain korvat luimussa, eli se jopa toimii! :D

    VastaaPoista