Kuusi kiloa FI13874/10 koiraa

Voi kun aika menee nopeasti!!! Karvainen lihapulla alkaa jo muistuttaa ihan oikeaa koiraa entistäkin enemmän, tällä hetkellä elopainoakin on kuutisen kiloa ja neidin selkä on pidentynyt ihan silmissä. Täällä aletaan näyttää vähitellen siis ihan paimensukuiselta! Häntäkin on usein matalalla melko lailla kuin isoillakin "reviiriläisillä" mutta asiaan kuuluvasti viihtyy myös terhakalla kiepillä selän päällä. Me ollaan NIIN kisaamassa Katselmuksen kauneimmasta hännästä vielä joskus ;)

Perjantaina mennään aamusta rokotuspiikille juhlistamaan 12 viikon ikää. Täytyy muistaa kysäistä eläinlääkäriltä samalla myös Oodin navasta, huomasin sen nimittäin olevan koholla ja "nappinapa" on noin peukalonpään kokoinen. Ilmeisesti rasvasta muodostuneet napatyrät ovat aika yleisiä ja harmittomia koirilla, mutta on tuo hyvä tsekata ettei napaan ole jäänyt aukkoa, joka voisi sitten olla ihan vaaraksi asti. Katsotaan mitä tohtori nappulasta sanoo.


"Tjaah, en tiiä tyristä mutta nää verhot voisit vaihtaa!"

Ollaan Oodin kanssa pelastettu jo kaduilla kuljeskellessamme todistetusti ainakin kahden ihmisen päivä ja kyselipä tässä nurkilla yllättäen yksi brassivaihto-oppilaskin uskomattoman hyvällä suomen kielellään että "onko se lapinkoira?" ja totesi "lapinkoira rakastaa lunta!". Tunnisti rodun kun edellisessä isäntäperheessä oli kuulemma ollut samanlainen joka, yllättäen, rakasti lunta :) Ei edelleenkään toki tervehditä kaikkia eikä edes monia. Ja koirista tervehditään vain niitä naapurin amstaffeja välillä kun melkein kotipihassa törmätään, ei siis lenkillä. Silloin tällöin jos huomaan, että vieras ohikulkija ei millään meinaa kestää ohittamistamme tutustumatta (eikä Oodi...) niin ollaan yritetty harjoitella sitä että kontaktista ja merkkisanasta "saa mennä" voi käydä tervehtimässä. Ja ohituksia treenataan muutenkin vielä niin, että itse pysähdyn, laskeudun alas namien kera ja odotan että Oodi kiinnittää huomionsa minuun josta sitten palkitsen. Vielä ollaan harjoitusvaiheessa suurestikin mutta ainakin meillä on suunnitelma, jota koitetaan päättäväisesti noudattaa.


"Tän sohvankin kanssa oli kuulemma joku suunnitelma mutta mun mielestä sen noudattaminen voitais jo unohtaa!" Kuva on kamalan huono, mutta tässäpä siis Oodi kokonaisuudessaan.

Tänään ollaan emännän synttäreiden kunniaksi hankittu Oodille oikein urakalla kaikkia uusia juttuja, mitenköhän tässä näin kävi... Parhainta oli, että löydettiin kunnollisilla säätövaroilla varustetut Topcanis-valjaat! Oodi ulkoilee pannankin kanssa hyvin ja on kehittynyt jo tosi hienoksi hihnaulkoilijaksi ollakseen vasta noin pieni, mutta koska utelias ja vilkas kakara vielä yrittää ajoittain hihnassaolon unohtaessaan säntäillä milloin minnekkin, on niskankin terveyden kannalta parempi käyttää valjaita! Tai näin ainakin meillä. Äsken käytiin ekaa kertaa pihalla testailemassa valjaita ja tuntuu, että Oodi säätelee jopa paremmin vauhtiaan kuin pannan kanssa ja hihna pysyy paremmin löysällä eikä silti kietoudu jalkoihin ja mahan alle. Tai voi olla että äsken ei ulkoilulla vaan ollut mitään mielenkiintoista jonka vuoksi olisi kannattanut yrittää vetää :D Todettakoon, että Oodi ei siis vedä taukoamatta, vaan satunnaisesti innostuessaan/haistellessaan jotain ihania jälkiä. Kun hihna kiristyy, pysähdyn ja Oodi yleensä löysää melko nopsaan hihnaa oma-aloitteisesti istumalla jonka jälkeen jatketaan matkaa. Välillä neiti myös hoksaa sen, että ei tarvitse pysähtyä vaan hihnaa voi löysätä myös lähestymällä minua, jes!


"Mua NIIN riepoo kun tän pannan kanssa tää hihna tuppaa naamalle kun mulla ois tärkeetä katseltavaa!!!"

Oodi on tosi reipas ulkoilija ja on ihanaa, kun ulkoileminen yhdessä on pääosin aika huoletonta yhdessäoloa. Itse nautin eniten siitä, kun Oodi voi juoksennella lenkkipolulla irti omaan tahtiinsa minua silmällä pitäen ja luulenpa että Oodi on tässä yhtä mieltä kanssani! Vihaan eniten sitä jos koiran kanssa täytyy kulkea otsasuoni tykyttäen ja kaikki muut kaukaa kiertäen kun yhteistyö ei alkuunkaan pelaa ja pyrin kovasti siihen ettei Oodin kanssa ulkoileminen muodostuisi koskaan kummallekaan ahdistavaksi ja stressaavaksi! Lupaavalta ainakin vaikuttaa. Niin ja Oodi on oppinut myös reippaaksi autoilijaksi ja autossa odottajaksi, tänään neiti otti päivätirsoja ihanaksi pehmustetussa takakonttipesässään kun minä pikaisesti käväisin parissa kaupassa. Bussiin pitäisi vielä keretä tutustua mieluiten tällä viikolla.

Lopuksi vielä vähän sekalaisia ulkoilukuvia.









Vakuutuspaperitkin lähtivät tänään postin kuljetettaviksi kun bongasin Koiranetistä että kaikkien DNA-selvittelyjen jälkeen Oodi on veljineen nyt virallisesti rekattu :))) Vielä odottelen, että Lapikkaan rekisteröityminen tässä pian taas hetkeksi aukeaa niin pääsen täysillä "viralliseen lappalaiselämään" niiltäkin osin ;)

Oodiltakin pusuterveisiä kaikille rakkaille ihmisille ja eläimille!