Kurarukkasista taikaviittaan

Seuraa lyhyt tekninen katsaus.

Blogspotin hauskoihin ominaisuuksiin kuuluu se, että bloginpitäjän on mahdollista seurata, mitä kautta ja millä hakusanoilla ihmiset oikein blogiin löytävät. Itseäni on viime aikoina kovasti huvittanut parikin juttua.

Ensinnäkin, blogiin viittaavat URL-osoitteet ja viittaavat sivustot -tilastoissa aika kärkisijan tuntumassa on keikkunut sitkeästi pari jotain ulkomaalaista aikuisviihdesivustoa. Ilmeisesti kyseessä on joku mikälie ulkolainen botti, jolla on jotain ärsyttäviä aikeita, mutta silti jotenkin aika koomista. K18!

Tänne blogiin johtaneiden hakusanojen kirjo on myös aika metka. Mitäköhän alunperin etsivät he, jotka päätyivät tänne hakusanoilla "kurarukkaset jeesusteippi" tai "kylpytakki taikaviitta".

Katastrofin ainekset kerrostalossa?! OSA2

Kerrostalossa asumiseen liittyy olennaisesti se, että koitetaan elää sovussa naapureiden kanssa. Niitä kun löytyy joka seinän takaa.

Koiran kanssa naapurisopua saattaa esimerkiksi koetella se, jos antaa muffen tarkoituksella tehdä tarpeensa ihan siihen kerrostalon pihapiiriin. Pennun kanssa ei aina välttämättä kovin pitkälle ehdi, mutta jos jäljet siivoaa niin tuskin kenelläkään on syytä tästä kovin suuttua.

Ehkä vielä suurempi tunteita herättävä asia on möly. Varsinkin näiden meidän lappalaisten kerrostaloelämä nostattaa usein monenlaisia kysymyksiä juuri haukkumisen takia. Ihan rehellisesti sanottuna, itse en ole vielä yhteenkään lappariin törmännyt, jolla olisi kerrostalossa ollut isompaa ongelmaa asian kanssa. Sen sijaan olen tavannut eroahdistusta tauotta louskuttavan samojedin, ulvovan ja uikuttavan basenjin, rappukäytävän äänille keskellä yötä haukahtelevan seropin, yläkerran naapurilla hoidossa olleen vinkuvan ja räkyttävän kleinspitzin... Tulikohan nyt jollekin yllärinä että möly ei katso rotua, esimerkiksi basenjithan eivät osaa lainkaan haukkua mutta on niitä ääniä muitakin ;)

"Niih!"

Jotkut koirat ovat toki haukkuherkempiä kuin toiset, riippuu niin rodusta kuin yksilöstäkin. Päättelisin tällä koirakokemuksella, että olennaista ehkä on pohtia sitä, että miksi koira haukkuu.

Varmaan useimmiten kerrostalossa ongelmat syntyvät koiran kanssa siitä, että koira ahdistuu yksinjäämisestä ja alkaa mölytä. Yksinolemisen opetteluun kannattaa siis panostaa, jotta koiruus jää kotiin rauhallisella mielellä. Lisäksi kohteliasta on laittaa alakerran ilmoitustaululle lappunen, jossa tiedottaa naapureita yksinolotreeneistä, ja pyytää ilmoittamaan, jos ääniä kuuluu. Naapurit ovat arvokkaita tiedon lähteitä siitä, että miten koiralla yksinollessa menee.

Oodilla ei asiassa ollut suurempaa ongelmaa koskaan, pientä lyhytkestoista ja kokeilevaa tulisko mamma takaisin -vinkunaa esiintyi aluksi, mutta se tapa loppui hyvin pian. Kerran yksinolon jälkeen oli postiluukusta tipahtanut "koira haukkuu" -lappu, mutta naapureiden kanssa selviteltyäni jäi hieman epäselväksi, että oliko ääni sittenkään kuulunut meiltä.

Sitten kun itse on kotosalla, on aika iisiä kitkeä sopivassa suhteessa palkitsemalla oikeasta toiminnasta ja kieltämällä väärästä sitä kuuluisaa epätoivottua mölinää. Aika nopsasti pentu oppii kun vaan viitsii opettaa, eikä sisällä ole niin tarvettakaan esimerkiksi haukkua millekään. Tämäkin asia toki riippuu varmasti myös paljon siitä, miten herkkä pentu on reagoimaan mihinkin. Meillä esimerkiksi parvekkeella haukkumisessa on aina ollut selkeä linja: sisälle joutuu heti, jos erehtyy vuffettamaan ohikulkijoille. Aika nopeasti Oodille valkeni, että se ei kannata. Satunnaisesti Oo saattaa nykyään pöhähdellä vaikkapa tavallista kovaäänisemmälle postin kolahdukselle tai jotain muuta yhtä älykästä, mutta jotain ääntähän saa kerrostalossakin päiväsaikaan kuulua! Varsinaista haukkua ei sisällä kyllä kuule edes koirakavereiden kanssa leikkiessä.

Mutta jossain koiran täytyy sitten saada myös haukkua ja mölytä ilman kieltämistä :)

Esimerkiksi ulkona sitkeille juurille...

Paimensukuinen lapinkoira kerrostalossa - katastrofin ainekset?! OSA1

No ei tosiaankaan!

Kaikille kerrostalossa asuville, jonkin sortin pystykorvamaisen otuksen emännille ja isännille ovat varmaan tuttuja ihmettelevät kommentit siitä, että miten tuon koiran kanssa muka kerrostalossa pärjää. Samaten asiaa miettii moni koiranhankintaa harkitseva. Yleisön pyynnöstä ajattelin nyt palata parin postauksen ajaksi Oodin pentuaikoihin, ja vähän muistella sitä, että mitenkäs nämä kerrostaloasumisen aakkoset opittiinkaan.

Taustatiedoiksi. Asutaan pienkerrostalossa pari kilometriä ydinkeskustasta, naapurissa on omakotitaloja ja tien toisesta päästä alkaa metsä - aikast vehreää aluetta siis. Muissa suunnissa on sitten vähän kaupunkimaisempaa; kauppoja, rakennustyömaata, kerrostaloja. Meidän koti on ykköskerroksen asunto, myös lasittamaton partsi löytyy ja se avautuu tuohon kadun suuntaan.

Tänään vuorossa kerrostalosarjamme ykkösosa eli asiaa pissasta ja kakasta ja siitä, miten niistä selvitään.

Kiikutin alussa pentua ulos tarpeilleen niin usein vaan kun kerkesin, joskus tuli myös hukkareissuja kun ei Oodilla ollutkaan hätä. Aluksi meno oli sitä, että pihalla sai käväistä puolen tunnin välein, pentu syliin ja portaat alas. Hiljalleen sitä sitten itsekin oppi paremmin lukemaan pentua ja sitä myöten osasi paremmin arvoida ulkonakäymisen tarpeellisuuden, vaikka aluksi tuntui että miten ihmeessä ikinä voi oppia.

Pissaa ja kakkaa tietysti riitti myös sisälle asti ulkona ramppaamisesta huolimatta. Pentu on pentu, ja pennun fyysinen pidätyskyky kehittyy myös koko ajan omaa tahtiaan.

Olin todella ahkera käyttämään pentua ulkona, niin Oodi ei oikeastaan oppinut missään vaiheessa itse selkeästi pyytämään ulos. Nykyäänkin vaikkapa ripulin yllättäessä ulosmenotarpeen huomaa lähinnä Oodin yleisestä levottomuudesta. Jos siis pentu itse tarjoaa vaikkapa oven edessä istumista merkkinä hädästä, niin sitä käytöstä kannattaa vahvistaa viemällä pentu ulos aina silloin.

Yöt menivät niin, että illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi käytin pennun ulkona, yöllä en herännyt pihareissuille. Aamulla ensimmäiseksi tarkoitti myös sitä, pentu piti kopata syliin heti herättyä ja pukea päälle pentu toisella käsivarrella, muuten oli märkä lätäkkö lattialla. Tähänkin lisäaikaa saatiin Oodin kasvaessa, ja tapaturman myötä kun Oodi joutui nukkumaan yöt häkissä.

Koska Oodi joutui jalkansa takia elämään aika rajattua elämää pienemmissä tiloissa, niin sisäsiisteysopettelu kävi loppujen lopuksi todella vauhdikkaasti. Lisäksi käytin pakettijalkaista pentua edelleen usein ulkona tarpeillaan, koska sisällä pissatessa jalkapaketti olisi voinut kastua. Jossain vaiheessa Oodin mielestä oli hauskaa maistella omia kakkojaan, joten sekin sai ulosviejän jalkoihin vauhtia, jotta tulosteet saatiin tulostumaan ulkona. Mutta siis, meillä sisäsiisteysoppi tuli vähän niin kuin siinä sivussa, kun pääasiassa piti hoitaa Oodi terveeksi.

Ripeyttä, reippautta, tarvittaessa tilan rajaamista, rättiä, tolua... Tiivistäisin kuitenkin nämä sisäsiisteysasiat yhteen sanaan: kärsivällisyys. Eli KÄRRR SIII VÄÄÄLLL LIIII SYYYYYS. Sopii oikeastaan ihan kaikkeen pennun kanssa elämiseen. Pentua oppii kyllä lukemaan ja rutiinit syntyvät elämällä, erehtymällä ja onnistumalla. Erehtymisiä tulee ihan varmasti, mutta niin myös niitä onnistumisia.

Höp höp höp höppänä!

Oodi on valeraskaillut jokusen tovin ajan tässä viime viikkoina. Sisätiloissa mammakuvitelmat vetivät mielen vähän matalaksi, ruoka ei oikein maistunut ja pesiminen sängyn alla tuntui kaikista asioista kiinnostavimmalta hommalta. Kyttäsin jo neuroottisena märkäkohdun oireitakin.

Nyt Oodin kuvitteelliset pennut ovat kuitenkin tainneet kasvaa leikki-ikään ja mammakoira on kaivautunut sängyn alta pois. Epätavallinen hömpöttely on tällä hetkellä osa arkeamme ja emäntää hihityttää nää touhut kovasti. Sisällä Oo hilluu hiki tassuissa kaapista kaivettujen lelujen kanssa, tälläkin hetkellä Nalle Puh saa vinhaa kyyditystä matolta toiselle ja palloa kohti tehdään näyttäviä hyökkäyshyppyjä. Ulkona elämästä intoilija vähän väliä hyppii, loikkii, napsii hihnaa ja varsinkin pehmeällä hiekalla alkaa esittää leikkiinkutsueleitä, vuffuttaa, viskellä päätään ja heiluttaa häntää. Ihan vaan, koska nätisti käveleminen alkaa ennen pitkää kyllästyttämään.

Entäs sitten, kun ne tulee luovutusikään? Haluaisko joku mielikuvituspennun?

Pyörähtelyä Porvoossa, kahviloita koiraihmiselle ja vähän aarteita arjessakin

Tehtiin päivän pyörähdys Porvoossa Oodin kanssa. Aluksi piti lähteä reissuun ilman koiraa, mutta otin sitten kuitenkin kaverin messiin. Lähinnä pyörittiin sekä uuden että vanhan kaupungin kaduilla fiilistelemässä kesää.

Kahvilla käväistiin ihanassa Cafe Rongossa, ihan senkin takia että kyseiseen paikkaan sai mennä neljällä tassullakin. Menisin kyllä ihan ilman koiraakin niiden kaikkien tarjoomusten takia, aijai mitä herkkuja! Oodille tarjoiltiin vesikuppi ihan pöytään asti, ja saksalainen/saksankielinen/saksankielisenkuuloinen turistitäti kävi tarjoamassa suomikoiralle myös silityksiä.

On hieno homma tässä aika kontrolloidussa yhteiskunnassa, että nykyään kahviloiden ja ravintoloiden pitäjät saa ihan itse päättää siitä, onko koirakaverit tervetulleita vai ei. Kaikkialle ei piskienkään tarvitse päästä, mutta asiallisesti käyttäytyvän karvakaverin kanssa on mukava mennä vaikka lenkin lomassa käymään kahvilla. Pelkästään terassillekin pääseminen on hieno homma, jos koiralle löytyy sieltä kuumana päivänä varjoisa soppi. Kuitenkin yksin koiran kanssa liikkuessa on kätevää, jos pääsee koiran kanssa sisälle asti hakemaan kahvinsa.

Toinen koiraystävällinen paikka, jota voidaan myös suositella, on Järvenpäässä sijaitseva Vanhankylänniemen kartano. Evästysten haku ja terassilla olo toimi sielläkin koiran kanssa mutkattomasti ja ovella olevassa lappusessa koiratkin toivotettiin tervetulleiksi.

Herkkuja löytyy paitsi kahvilasta niin myös kotoa. Suuri nahkaluu on Oon mielestä vähän kinkkinen syötävä, mutta ainakin sitä voi Klonkun "my precious" -tyyliin hautoa päiväunialustana.

Ja retkiä voi tehdä myös pienellä budjetilla ihan lähimetsään...

Kavereita unohtamatta

Kesään kuului luonnollisesti myös kavereiden kanssa härväystä. Lucaa nähtiinkin tänä kesänä tosi usein, kun kerta samalla paikkakunnalla pidettiin majaa. Ihana hömppäkaksikko.

Hihnalenkkeiltiin muutamaan kertaan myös Oodin all time favourite -mimmikaverin eli vähän vanhemman dopperitytskän kanssa. Hihnoissa tytöt menee niin hienosti, esittää toisilleen leikkiinkutsueleitä ja käppäilee rennosti menemään. Koirathan pyrkii järjestykseen ja sopusointuun laumassa, niin itsevarman tyttökaverin kanssa se on Oodillekin iisiä, kun ei tarvitse niin pohtia että pitäiskö yrittää pyrkiä tuon pomoksi vai ei. Varsinkaan hihnalenkeillä ei edes mitään the tilanteita pääse edes syntymään.

Nasse sen sijaan tuli hoitoon meille vähän sen jälkeen kun oltiin jyväskyläläistytty taas. Nassen ollessa hoitolaisena meininki on yleensä sitä, että vähän väliä pitää rallitella ja hammastella, mutta vaikka kuva kertoo toista, tällä kertaa oli vähän toisin. Sisällä tyypit lähinnä pötköttelivät, koska Naas joutui iho-ongelmien takia pitämään melkein koko ajan pönttöä päässään, ja se rajoitti Nasin intoa leikkimiseen. Vähän pystyi onneksi pönttöpäisenäkin riekkumaan, Oodikin suvereenisti tunki hammaskalustoaan kaverin pöntön sisällä olevaan naamaan, heh!

Vähän erikoisempi koirakohtaaminen oli Oodia reilusti vanhemman, leikatun uroskoiran kanssa. Juoksuinen Oodi ei millään osannut päättää, että mikä ihmeen otus tuo jo kauan sitten pallinsa menettänyt kaveri voisi olla. Oodi vuoroin yritti vähän viritellä jotain konfliktinpoikasta ja vuoroin halusi kaveerata ja leikkiä. Eli ei ole vain pelkkää legendaa se, että leikatuille uroksille voi tulla huutia jopa nartuilta, kun uros ei enää tuoksukaan urokselle.

Ihmiskaverit on tietty myös Oodin elämän suola, sokeri ja kaneli. Erityisesti pikkuveljeni jalkoihin on hyvä iiiiihan huomaamattomasti ja iiiihan vähän piipaten mennä vähän pyörimään, että josko saisi vähän hellyyttä. Asiaan kuuluu myös hellä tassulla jalkaan tökkiminen, kun yritetään havainnollistaa, että masu olisi ehkä eniten rapsujen tarpeessa. Oodi varmasti nauttisi elämästä myös isomman (ihmis)lauman kanssa, koska aina löytyy joku, jonka kanssa voi hengata. Tai jonka ruokailua voi vaivihkaa hieman tarkkailla...

Sinä kesänä oltiin rippileirillä!

Otsikko on pöllitty tietty The Rainin Tuuli kulkee -viisusta, jota tänäkin kesänä pääsin muutamaan otteeseen kuuntelemaan eri yhteyksissä. Niin taisi olla tälläkin leirillä, johon Ooppari pääsi mukaan!

Siltä varalta että Oodi ryhtyy pentuhommiin, niin pitihän sitä toki hankkia virallinen naimalupa hyvissä ajoin. Heh ja hee. Oodi on tosiaan jo sen verran iso tytskä, että vihdoin oli aika siirtyä varhaisnuorten leireiltä ihan oikeelle riparille.

Kaikki sujui tosi hienosti niin leiripaikan kuin leiriläistenkin osalta. Leiripaikkamme Sipoossa otti koiravieraan vastaan tosi ihanasti ja Oodi sai olla majoituspaikkani lisäksi touhuissa mukana myös mm. ohjaajien ja isosten palaveritilassa. Leikittäjiä, paimennettavia ja rapsuttajia riitti.

Leirillä syyään herkkuja!

Leirillä siivotaan isosten jälkiä!

Lenkkeilläkin ehtii, kun on reipas

Lauluissa löytyy: on Oodia, virttä ja veisua

Nukkuakin pitää joskus

Pihapiirin lähellä kulkevan ison tien takia ei irtisäntäilyä voinut pihalla harrastaa, mutta hihnaillen koiruus pääsi hengailemaan ulos myös leiriläisten kanssa. Karkasipa tosin mimmi heti ekana päivänä ennen leiriläisten tuloa majoitushuoneen ulko-ovesta pihalle kirmaamaan, mutta muutaman (ensin kauniin sanan ja sitten) perkeleen siinä ladeltuani sain kuin sainkin salaman pysäytettyä. Tietysti samaan aikaan pihalla peruutteli juuri iso pesulan rekka, joka aiheutti käskytysääneeni muutaman desibelin hienoisen nousun. Ei jäänyt paikan työntekijöiltä kuulematta, sainpahan heti antaa itsestäni hyvän ja asiallisen kuvan toiminnan naisena...

Jännitystä riitti myös omassa virallisesta käytöstä poistetussa majoituskämpässä, jonka katossa asusti hiiriä ja lepakoita. Eräänä aamuna huomasin lattialla mytyn, joka osoittautui kattorakenteista tippuneeksi lepakonpoikaseksi. Oodia eivät katossa mellastaneet otukset vaivanneet, mutta eipä valitettavasti vaivannut myöskään lattialle pudonnut yksilö. Ihan itse piti kiikuttaa örkki ulos.

Kivaa oli kaikin puolin!

Huomassa

Sillä aikaa kun mää...

...niin Oodi vietti tuttuun tapaan työhommieni takia kesästä pari viikon pätkää hoidossa, tällä kertaa vanhemmillani. Aikuistunut neitikoira tuntui olevan pidetty hoidokki, vaikka ekalla hoitokeikkaviikolla kesäkuun alussa sattuivat juoksutkin juuri parahiksi alkamaan. Omia metkujaanhan Oodi välillä keksii varsinkin ulkona ja varsinkin muiden kuin oman emännän kanssa, tietysti.

Ainakaan nälästä ei tarvitse koiraparan kärsiä puutetta hoitopaikassakaan, äiskän tekosia

Tuo koiranhoitoasia onkin oikeastaan aika mielenkiintoinen homma, joissakin talouksissa koirille tarvitaan hoitajaa varmaan tosi harvoin. Sen sijaan Oodi on viettänyt elämästään ihan varmasti keskivertokoiraa suuremman osan erilaisissa hoitopaikoissa tuttujen ihmisten luona. Emännällä kun sattuu nuo työkeikat olemaan toistaiseksi aika leiripainotteisia, eikä aina voi ottaa koiraa mukaan. Mikään täysin harmiton ja huomaamaton tapaus Oo ei varsinkaan nuorempana ollut, mutta hyvin kaikissa hoitopaikoissa on peruselämä silti sujunut. Tosi upeaa, että on ihmisiä, jotka mielellään ottavat Oodia kaikkine kepposineen hoitoon :)

Vaikka onhan se emännän paluukin aina Oodin mielestä niin hirrrrveen hieno hetki, joka ansaitsee kiljumista ja hyörimistä yhden jos toisenkin tovin verran.

Kesän tunnelmia nokialaisen läpi sihdattuna

Järviä...

aurinkoa...

metsää...

herkkuja...

skarppausta...

pusuja...

kallioita meren rannassa...

...kesää!

Paluu

Joko nyt?

Kesä taitaa olla aika lopuillaan, täällä nautitaan vielä elokuun viimeisistä lämpimistä päivistä. Äsken palattiin Satasarviselta, jossa käytiin moikkaamassa taas Oodin riehukamua nuoriherra Adamuksen Amasta eli ihanaa Arttua. Kohta on jälleen syysretkien, pimenevien iltojen mörköhavaintojen, houkuttavasti lentelevien lehtien ja kuraisten tassujen aika.

Palataan (klassisesti ;) kuitenkin vielä ihan kesäkesään muutamien päivitysten muodossa, joita tänne blogiin seuraavien päivän aikana nakkelen, kännykkäräpsyillä kuvitettuna. Lisäksi tulossa on erään lukijan pyynnöstä vähän pohdintaa koiranpentuajasta kerrostalossa ja kaupunkialueella.