maanantai 14. tammikuuta 2013

Aarteenetsijä


Auraajien toimista syntyvät tienvieruslumipenkat ovat lapinkoiran mielestä mainioita paikkoja aarteenetsinnälle. Oodi saattaa kaivautua tosi syvällekin jonkun mielestään kiinnostavan hajun perässä. Monesti annan Oodin jäädä hetkeksi kaivelemaan, ja ehkä salaa toivon, että neljä tassua ja kuono löytäisi jotain oikeasti hyödyllistä. Eikä taas jotain jäätynyttä oksennusta tai muuta yhtä hauskaa. Pitäisiköhän määrätietoisesti hajukouluttaa Oodille esimerkiksi setelien tuoksu?

Kerran Oodi kaivoi keskeltä metsää puoliksi palaneen ja ilmeisesti vähän verisen hanskan, silloin jo mietin (erilaisia poliisisarjoja seuranneena, heh) että pitääkö siitä ilmoittaa johonkin. Yök.

Otin lopuksi parit poseeraukset projektipäälliköstä. Ei näistä tosin mitään selvää saa, kiitos synkähkön talvikelin.


2 kommenttia:

  1. On kai tuo "lumisukeltelu" sitten lapinkoiralle tyypillistä - meilläkin Wiima joskus sukeltaa hartioita myöten hankeen ja silloin tulen aina ihmetelleeksi että miten kummassa se saa happea siellä syvyyksissä, mutta eipä tässä mihinkään tekohengityspuuhiin ole jouduttu, joten kaipa niillä sitten on keinot :)

    Hyvä pönötyskuva alimmaisena vaikka, kuten sanot, lumikelit ja hämärä hankaloittaa etenkin tummahkon koiran kuvaamista.

    VastaaPoista
  2. Kaikkea aktiviteettia nää kans keksiikin :)

    VastaaPoista