Katselmuskuvia Oodista

Laitanpa tännekin iloksi ja muistoksi näppärien valokuvaajien ikuistamia otoksia Oodista Katselmuksessa. Tuosta sivupalkista löytyvissä blogilinkeissä on monessa muutenkin paljon huippuja ja tunnelmallisia kuvia Katselmuksen koirista ja ihmisistä koirineen, joten suosittelen tutkailemaan niitä. Tässä nyt kuitenkin muutamia poimintoja lähinnä meidän tiimistä.

Kuvat Niuniun emäntä eli Elina Seppänen, paitsi ensimmäinen seisomisotos Tiia Eskelisen käsialaa. Ethän lainaile ilman lupaa. Suurkiitokset kuvaajille! Itseäkin järkkärin hankkiminen kyllä alkaa hiljalleen houkuttaa yhä enemmän...

Oodi tähyilee tuimana kehän ulkopuolelle. Tuossa suunnassa ainakin yhteisjuoksutuksen aikana seisoi kehän reunalla joku Oodin mielestä Hyvin Ärsyttävän oloinen karvakorva, jolle piti vähän ohijuostessa pöhistellä :D (kuva T.E.)

Loppukehässä ravailua. Hienot vesipisarat roiskuvat meikän vaelluskengistä, johdatettiin ekoina tietysti koko porukka sellaisen hillittömän vesilätäkön kautta, hupsis! Näytettiin paimensukuisten säänkestävyyttä käytännössä, hih.

Vauhdikasta ravia. Näyttääpä se tuo leikattu vasen koipikin liitetelevän suurinpiirtein silleen kuin pitääkin, vaikka siihen heti tietysti neuroottisena kiinnitin huomiota.

Kolme loppukehän viidestä kaunottaresta eli järjestyksessä Oodi, Iki-Wanhan Lintukotolainen (Loddi) ja Kellokas Nággar (Milla)

Vielä jaksaa töröttää, Oodille on tosiaan tainnut vihdoin painua selkäytimeen tuo seisomishomma, jes!

"On rankkaa odotella ja olla nätti" tuumaavat Oodi ja Kiara, jotka hienosti synkronoivat haukottelunsa yhtäaikaiseksi kuvaajaa varten:

PLS:n Katselmus Oulun Hiukkavaarassa 21. - 22.4.2012

Paimensukuisten lapinkoirien jokavuotinen katselmus järkättiin tänä vuonna Oulun Hiukkavaarassa. Katselmus on rento tapahtuma, jossa pääosassa ei ole kehässä pärjääminen tai hienot ruusukkeet vaan mukava hengailu muiden paimensukuishenkisten ihmisten ja kauniiden koirien joukossa.

Suunnattiin Oodin kanssa Ouluun jo perjantaina ja valloitettiin meidän sakille vuokrattu kompaktin kokoinen Nallikarin lomamökki. Myös Kassu eli Aina Valpas Kaskenviertäjä ja ihmisensä Liisa roudasivat itsensä meidän seuraksi jo perjantaina. Kassusta oli kasvanut hurjan komea, iso, karvainen ja herrasmiesmäinen nuorimies ja lienee sanomattakin selvää että Oodilla rupesi heti Kassun nähtyään sukat pyörimään jaloissa ;) Vaikka Kassulle Oodin ei edes tarvinnut muistutella sopimattomista lähentely-yrityksistä kuin muutamaan otteeseen topakasti marmattaen. Kaksikko hepuloikin perjantai-illan iloisesti yhdessä, ja kun ei enää muuta jaksettu niin tyypit makasivat kuonokkain maassa nuoleskelemassa toistensa kirsuja.

Lauantaina katselmusvuorossa olivat pennut, nuoret ja juniorit, eli Oodin kanssa oltiin vaan turisteina. Hiukkavaarassa treffattiin loppu Nallikarijengistä eli Aina Valppaan Johanna kera tyttärensä ja ihanien karvakorvien eli Kiaran (Riskatsurkan Grace Kelly), Muusan (Iki-Wanhan Porotokan-Haave) ja Sulon (Kylkimyyry Kontian Somanen). Olipa paikalle saapunut myös Aina Valpas Maitomies eli suloinen Rölli ihmisineen. Sulo, Kassu ja Rölli pyörähtelivät kaikki kehässä hienosti ja menestyksekkäästi meidän kannustaessa Oodin kanssa kehän laitamilla.

Pienillä laumanjakojärjestelyillä sovittiin koko sakki nukkumaan yöksi rauhassa ja sopuisasti mökkiin. Sitä ennen tehtiin hihnalenkki sulassa sovussa koko viiden koiran sakilla. Aamulla ennen katselmuspaikalle rientämistä jengi pääsi myös sopivissa leikkisakeissa riekkumaan mökin viereiseen koirapuistoon, jonka olemassaolo oltiin tajuttu vasta myöhään lauantai-iltana.

Sunnuntaina hengailtiin katselmuspaikalla ihastelemassa komeita avoimen luokan ja veteraaniluokan uroksia ja iltapäivällä oli meidän neitisakin eli Kiaran, Muusan ja Oodin vuoro kehäkettuilla. Oodi antoi tällä kertaa kopeloida itsensä väistelemättä ja pyörähtelikin kehässä sen verran hienosti (mitä nyt vähän juoksuttaessa meinasi haukahdella), että päästiin 22 AVO1-luokan neitikoiran joukosta viiden parhaan joukkoon ja siis loppukehään asti! Olipa kertakaikkinen ylläri!!!

Loppukehässä Oodi esiintyi kolmelle tuomarille myös oikein mallikkaasti ja pääsi viiden parhaan joukosta juuri sille viitossijalle. Ihan mahtavaa! Kotiinviemisiksi saatiin siis vaaleanvihreä ruusuke ja hieno arvostelu.

AVO1-nartut 5./22 tuomari: Laura Siljander
"2,5 -vuotias miellyttävä narttu. Hyvät kulmaukset takana, melko hyvät edessä. Kauniit rungon mittasuhteet. Hyvä häntä. Aavistuksen ulkokierteiset takaraajat. Liikkuu ahtaasti takaa, muuten hyvä liike. Esiintyy hyvin. Mukava käsitellä. Hieman pehmeä turkinlaatu."

Oli taas mukava huomata, miten monimuotoisena paimensukuisten ulkomuoto on onnistuttu säilyttämään ja miten nämä alkukantaiset eläjät sopivat mutkattomasti olemaan yhdessä tällaisessa koiratapahtumassakin. Katselmuksen järjestämisestä iso kiitos kuuluu monille vapaaehtoisille, tänäkin vuonna homma toimi hienosti, joten suuret kiitokset ja kumarrukset Oulun katselmusaktiivien suuntaan! Erityiskunniamaininnan ja kiitoksen ansaitsevat tänä vuonna tuomarien pitkät ja tarkat koirien ulkomuotoarvostelut, joissa todella huomasi tuomarien paneutuneen koiran olemuksen ja liikkeiden tarkasteluun.

Kuvia meistäkin löytyy ainakin sivupalkin Niuniun ja Noidan blogeista (jee, kiitti!), ja ehkä jostain postailen kuvia tänne itsekin näytille. Mutta tiedättehän te, Oodi oli ihana ja suloinen niin kuin aina ;)

Hiphei! Ensi vuoden katselmusta odotellessa!

Korpilahti ryhmänäyttely 1.4.2012

Aprillipäivän kunniaksi suunnattiin pyörähtämään Korpilahden ryhmiksessä, niin kuin aiemmin uhkailin. Tuomarina suomenlapinkoirilla oli Hannu Talvi.

Edeltävänä päivänä tosin syntyi pieni härdelli, kun lueskelin näyttelykirjettä ja tajusin, että Oodi tarvitsee rekkaritkin mukaan! Nehän tietenkin sijaitsevat vielä Lapinlahdella, koska meikäläinen on Oodin sijoitusemäntä enkä omistaja. Onneksi skannerin ja tulostimen avulla saatiin kopio siirtymään tänne, iso kiitos kaikille avusta!


Ravitreeniä!

Näyttely pidettiin maneesissa ja tallialueella heppa-aitausten keskellä. Keli oli tosi kurainen, ja meidän kehä sijaitsi ulkona, mutta eipä se haitannut. Mieluummin me alkukantaisemmat hypitään kuralätäköissä kuin vaikkapa vitivalkoiset mittelit tai puunatut pitkäkarvaiset spanielit. Ja olipahan koiruuksilla ulkona odotellessa enemmän touhuttavaa niin lumihangessa pyörien kuin hevosia katsellen.

Oodi otti koko reissun mukavan lunkisti ja esiintyi kehässä taitavasti.

Arvostelu oli ihan Oon näköinen:

"Musta ruskein merkein. Keskikokoa kookkaampi. Hieman kevytrakenteinen pää. Hyvä kaula ja selkälinja, muuten kapeahko runko. Hyvät eturaajat. Kintereistään kovin ulkokierteiset takaraajat. Turkki ei parhaimmillaan. Hyvä luonne. Kovasti ahtaat takaliikkeet. Suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä"



Keltainen nauha eli H saatiin kotiinviemisiksi ja reissu oli kaiken kaikkiaan tosi onnistunut! Näyttelysäännöt ja kirjainten selitykset löytyvät täältä. Reissuseurasta ja kuvausavusta kiitokset, J ja P!


Kehään menossa. Turhan fiiniksi tätä neitiä ei ainakaan voi syyllistää, rapalammikoissa olisi nimittäin aivan hyvin voinut kuulemma istua. Toisilla muhkuturkkisemmilla oli kunnon karvapöksyt jalassa, niin Oodi ilmeisesti ajatteli hämätä tuomaria pienellä kurakuorrutuksella...


Yhteisjuoksutuksesta


Yksilöjuoksutus, jossa tuomari katsoi etu- ja takaliikkeet.


Hampaiden tarkistamista ja kopelointia pitää Oodin kanssa treenata vieraampien ihmisten avustamana - Oo olisi mielellään vähän väistellyt tuomarisetää.


Mun sormi kertoo että "paikka" ja siinä pitää nyt pysyä kiltisti ihailtavana.





Kaikista postauksen kuvista kunnia kuuluu P. Sassalille.

Opittu on!

Meneillään olevalta arkitottelevaisuuskurssilta ollaan saatu tosi hyviä oppeja, ja olenkin tyytyväinen että tuli ilmoittauduttua mukaan. Kurssin ryhmäkoko on sopiva, n. 6/7 koirakkoa ja sama ohjaaja on ohjaamassa joka kerralla, vähän toista kuin kennelkerhon yleiset koulutukset, joissa aikoinaan käytiin. Varsinkin ekan koiran(pennun) kanssa touhuaville suosittelisin näiden kokemusten perusteella kyllä jotain - vaikka sitten vähän enemmän maksavaa - luotettavan ja osaavan koirankoulutuskeskuksen järjestämää koulutuskurssia! Me ollaan käyty nyt täällä.

Oman kehon hallinta tuntuu ainakin minulle olevan melkeinpä haasteellisin osuus kaikenlaista koiran kanssa treenaamista - miten asemoin kroppani tai näytän käsiapuja niin, että koiralle välittyy se viesti, jonka haluankin välittää. Oodin tekemät virheet johtuvat yleensä siitä, että itse kerron kropallani toista asiaa kuin sanallisesti. Jo oman selän suoristaminen voi tehdä ihmeitä vaikkapa siihen, miten intensiivisesti Oodi seuraa vieressä. Eikä ihme, jos ihminen "nojailee" päälle niin tottahan koira silloin alkaa viestiä rauhoittavilla signaaleilla.

Tiistain kurssikerralla tehtiinkin erittäin hyvä harjoitus tähän liittyen. Kaikki koirakot levittäytyivät pienen koulutushallin seinustoille, ja yksi koirakko vuorollaan kiersi ympyrää muiden keskellä. Ohjeena kiertäjälle oli ainoastaan se, että hihnan tulee pysyä löysällä ja koiran ohjaajan leuan ylhäällä. Omaa hurttaansa ei siis saanut katsella ollenkaan, piti vain kulkea rennosti eteenpäin. Ja kappas, kun me ihmiset emme jatkuvasti olleet vaatimassa kontaktia koirilta, niin koirat tarjosivat sitä itse erittäin aktiivisesti! Hihnat pysyivät löysällä ja koirat kulkivat kauniisti toiset koirat ohittaen oman ihmisensä rinnalla tai takana.

Niin, että kun lopettaa sen huolehtimisen, kurkkimisen ja kumartelemisen niin koira saattaakin yhtäkkiä tehdä juurikin sitä, mitä piti! :D

Valoa kohti!

Oodi on paitsi avustanut emäntää opiskeluissa, niin käynyt nyt kevättalvesta taas melko säännöllisesti uimassa Koirasportissa.

Mutta eihän tähänkään asti ole toki päästy ilman pientä draamanpoikasta! Oltiin käyty tauon jälkeen jo yhdesti uimassa, ja mentiin toista kertaa Koirasporttiin. Oodi on aina enemmän tai vähemmän inhonnut ramppia, jonka kautta altaaseen mennään. Sillä kertaa neiti kuitenkin päätti ottaa hatkat jo rampin alaosassa pujottamalla päänsä ulos uittopannasta. Oodi antoi kuitenkin kiinni, ja nostin karkulaisen rampin tasaiseen yläosaan, josta alkaa ramppiosa veteen. Oodi kiljui kuin päätä olisi leikattu irti ja potki ihan vimmatusti vastaan, kun Ansku ja minä yritettiin liikuttaa 15-kiloista mielenosoittajaa veteen. Huuto loppui välittömästi kun Oodi saatiin veteen asti ja kehtasipa äskeinen kiljuja vieläpä potkaista itse itsensä vauhtiin kohti allasta!!! "Emmä tätä inhoo mut testasin vaan et onks ihan pakko..."

Keskusteltiin Anskun kanssa, että koska Oodi kerran melkein poikkeuksetta vetää aina uimalan ovea ja suuntaa häntä heiluen allashuonetta kohti ja lisäksi vinkuu odotushäkissä edellisen koiran uintivuoron aikana, niin kovin suuria pelkotiloja hommaa kohtaan ei vaan voi olla. Päätettiinkin että voidaan ihan suvereenisti jatkaa uimassa käyntiä, koska osattiin aavistaa että koko kiljunta ja vastaanharaaminen on vain suurta esittämistä.

Ja oikeassa oltiin! Seuraavalla kerralla Oodi kipitti ihan hiljaa omin jaloin ja innoissaan kepin perässä melkein suoraan altaaseen asti!

Muutenkin kun keksittiin ottaa mukaan keppi, homma muuttui heti Oodin mielestä mielenkiintoisemmaksi, koska on joku Tärkeä Tehtävä hoidettavana. Uittaja eli Ansku siis pitelee keppiä rampilta lähdettäessä ja puolessavälissä allasta Oo saa kepin kannettavakseen. Neiti polskii keppi suussaan takaisin rampille ja luovuttaa aina sen oma-aloitteisesti pois. Melkoinen lapinvesinoutaja! Ja melkoinen tunne koirasi -kokemus taas.

Tässä vielä meidän toinen uimakaveri autossa kuvattuna. Ihana, reipas ja mahdottoman vauhdikas italiaanopentu Lene. Jos Oodi ui rauhallisesti ja tasaisen varmasti eteenpäin, niin Lenen tyylinäytteet on jotain huippuunsa viritetyn saukon ja jäniksen väliltä. Lenukka tekee altaaseen innoissaan ainakin metrisen loikan, ja Anskulla on pikkusilakassa pitelemistä kun vauhtia on ihan mahdottomasti ja etujalat roiskivat vettä ympäriinsä. Oodi tykkää Lenestä arvatenkin tosi kovasti!

Huvipuistossa

Eilen oli arkitottelevaisuuskurssin toinen kerta. Olen edelleen ihan hämmentynyt siitä, että miten rauhallisesti Oodi kursseilee. Eniten probleemaa tuottaa lähinnä satunnainen maton haistelu kun pitäisi keskittyä vaikkapa kontaktikävelyyn. Toki itse pitää olla valppaana, kun porukassa on mukana myös aika räjähdysherkkiä kamuja, mutta Oodi on aika nopeasti siedättynyt siihen, että joskus porukassa poksahtelee eikä tarvitse niin välittää. Ihan mieletöntä! Oodin vilkkauden ja reaktiivisuuden tuntevat yhtynevät hämmästelyihini moisesta edistyksestä.

Ollaan tähän mennessä harjoiteltu ihan perus kontaktikävelyä ja samalla muiden koirakoiden ja maassa olevien esineiden ohittelua, peruuttamista, istumista, maahanmenoa, paikallaoloa, rauhoittumista, namien nappailua... Ohjaaja käy aina antamassa jokaiselle koirakolle erityisvinkkejä, ja ollaankin edistytty mukavasti kun ylimääräinen silmäpari tarkkailee meidän touhuja! Kaikkia näitä ollaan toki harjoiteltu jo aiemmin kotosalla, mutta sehän ei tarkoita vielä saumatonta onnistumista häiriössä. Tänään oli erityisen hienoa, kun tehtiin kaikki yhtä aikaa pitkiä paikallaoloja hihnan mitan päässä (Oodi maahan-käskyllä), ja vaikka ohjaaja kuinka yritti häiriköidä - heitellä lapasta, vingutella vinkupalloa ja huudella houkuttelevia käskyjä - Oodikin vain kallisteli päätään ja vuoroin katseli minua ilmeellä "ilmeisesti sua pitää ensisijaisesti kuunnella vai?!".

Huvipuistoiluun viittaava otsikko liittyy siihen, millaisen hienon draaman kaaren kurssikerta taas muodosti. Aluksi Oodi on varovasen innoissaan "mitä tehään tänään?!", sitten syttyy hommaan yhä enemmän ja Haluaa Tehdä vaikka välillä saa ihan vaan olla vapaalla ja relata, lopussa huomaa että Oo on alkanut väsähtää ja tänään tuli vieläpä kanasuikalepalayrjöt lattialle loppuhuipennukseksi. Burp.

Pitäisi keksiä joku pehmoinen, suolaton herkku mukaan koulutuksiin, jossa nameja pitää syytää aika paljon. Valmiissa kanasuikaleissa, joita olen paistanut ja pilkkonut herkuiksi, on ilmeisesti kuitenkin liikaa suolaa. Oodi ei makkaraa/nakkejakaan paljoa voi napsia, ennen kuin suolaisuus saa Georgen kylään. Ehkäpä keittelen pitkästä aikaa possun sydäntä, olisko valveutuneella lukijakunnalla muita vinkkejä herrrrkullisista koulutusnameista? :)

Missikisoja tiedossa!

Ilmoittelin Oon misseilemään AVO-narttukehään sekä Korpilahden ryhmikseen 1.4. että PLS:n katselmukseen Ouluun 22.4.

Korpilahdella käydään näyttäytymässä ilman minkäänlaisia tulostavoitteita, ajattelin että virallisessa näyttelyssäkin olisi hyvä edes kerran käydä hakemassa jonkinlainen arvostelu. Nätti tyttöhän Oodi on, mutta sanomista tulee varmasti ainakin ahtaasta takaosasta ja hiukan kierteisistä koivista. On kuitenkin mielenkiintoista tietää ainakin yhden oikean näyttelytuomarin mielipide Pitkätossun olemuksesta, kropasta ja liikkeistä. Saati sitten päästä hermoilemaan, että miten siellä kehässä nyt toimitaan! Täytyy ehkä ainakin mittaamisen varalta totuttaa Oodi tikunheilutteluun.

Paimensukuisten katselmukseen puolestaan lähdetään pitämään hauskaa ja tapaamaan tuttuja sekä hakemaan paimensukuistaustaan peilattavaa ulkomuotoarvioita. Jospa myös käytös olisi tällä kertaa hiukan vähemmän levotonta kuin viime katselmuksessa juoksujen aikaan. Oodi todistettavasti osaa olla rauhassa ja nätisti, joten olisi mukava se myös tuomarille ja yleisölle näyttää!

Koiranäyttelymaailma on osin mennyt aika kamalaksi touhuksi, mutta parhaimmillaan nämä näytelmöintihommat toimivat ihan oikeasti terverakenteisten ja -päisten koirien jalostuksen apuna. Pitää kuitenkin muistaa, että ulkomuototuomarit näkevät koiraa vain yhden hetken ajan, ja se miten koira siinä hetkessä osataan esittää, vaikuttaa tuomarin näkemykseen. Liian vakavasti ei näihin juttuihin siis kannata suhtautua. Kehäkäytöstä on kuitenkin tarpeen meidänkin treenailla etukäteen.