Kuin kissa ja koira

Kissat ja koirat puhuvat keskenään hieman eri kieltä, mutta kaikin puolin rauhallisen kielenopiskelun myötä yhteiselokin onnistuu vallan mainiosti. Oodi kasvoi lapsuudenkodissaan kolmen ihanan kisun seurassa ja oli hoidossa varsin "koiramaisten kissojen" kodissa. Kissat ovat siis neitoselle tuttuja otuksia, vaikka toki opiskelu on vielä kesken.

Minun lapsuudenkodissani puolestaan asustaa maatiaiskissa, uusille asioille hieman arka ja pelokas mutta silti hyvin utelias Wagner, jonka luo matkustettiin eilen. Wagner on elämänsä aikana nähnyt muutamia koiria, mutta ei todellakaan riennä moisten pelottavien haukkuotusten luo kehräten häntä kaarella. Tutustuminen aloitettiinkin rauhallisesti eri huoneissa toisten hajuja haistellen ja siitä sitten vähitellen pienissä pätkissä tehtiin tuttavuutta ovet auki, kissa korkealta koiruutta tähystellen. Tänään otukset ovat taas uskaltautuneet tassunmitan lähemmäs toisiaan vaikka välillä toki kissa saa yhä ihan omassa rauhassaan hiippailla suljetun oven takana.


"Tjaah, mihinkäs se pikkutyttö meni?"


"Tässä se äsken oli, maisteli röyhkeästi mun raapimispuuta! Kyllä on törkeetä!"


"Ei näy täällä..."


"Mihin piilotit sen???"


Vaarallinen peto onkin sängyn alla piilossa


"Hei mikä sinne sun selän taakse tassutteli?"


"Hei sä oot sä!"
"Täällähän se on! Huiii pysy kaukana!"


"Oon hei ihan kiltti pieni koira! Saisinko setä edes tulla vähän lipaisemaan?"


"Ääh, wääh, nyt meni pasmat sekaisin! SE ON TOSSA!!! Hei mä oon pelottava kissa, älä tuu lähemmäs!"


"Mä nukun täällä, äläkä kuvittelekaan että tarvis tulla nuoleskelemaan mun vastasiistittyä turkkia!"


"Huoh... nukun sit täällä toisessa huoneessa... kissat on niiiin huumorintajuttomia..."