Lällyttelijätädit ja vähän sedätkin

Välillä kyllä kismittää asua ihmisten ilmoilla.

Oodi haluaisi aivan varmasti tutustua kaikkiin ja kaikkeen, mutta minä en. Tai siis olen monien muiden tavoin sitä mieltä että koiruuden ei tarvitse kaikkia tai oikeastaan ketään tervehtiä tuolla kadulla kun kuljetaan. Voidaan vaan mennä ihan rauhassa keskenämme. Tietty se on sitten eri asia jos nähdään joku tuttu tai jos annan erikseen Oodille luvan että voi mennä tervehtimään.

Ohittamista ollaan treenailtu namien ja "ohi" -käskyn avulla ja Oodi jo suurin piirtein kyseisen homman hallitsee kun kävelijöistä, pyöräilijöistä tms. on kyse. Koirien ohittamisen kanssa tien levyisellä pätkällä homma onnistuu yleensä silloin, jos toinen koira kulkee hyvin epäkiinnostuneesti ohi. Muuten olen hillumista ja leikkiinkutsua rajoittanut joko kiertämällä kauempaa tai yllättävissä tilanteissa napannut Oodin syliin. Sylissä pikkuakka ottaa varsin lunkisti sen aikaa että potentiaalinen leikkikaveri/outo tyyppi menee ohi ja nameja tulee jos meikäläiseen huomionsa kiinnittää, ja samalla vahvistuu myöskin se että minä suojelen Oodia laumanjohtajan tavoin.

Pitäisi kai yrittää näyttää pelottavammalta parivaljakolta tuolla kaduilla liikkuessa, hermo meinaa välillä mennä kun ties mistä pomppii kaiken maailman tätejä ja setiä kimppuun "oooooivoooi kun on suuuuloinen koira! lällytilällyti" -tyyliin. Varsin hyvin tyypit kyllä kuulevat ja näkevät sen että ollaan menossa ohi, mutta ei auta. Juu minusta on kiva kyllä jutella eläkeläismummuille ja ties mille muillekin tyypeille, mutta ei tässä vaiheessa kun vasta harjoitellaan että miten ulkona käyttäydytään. Tai ainakin Oodin on ensin rauhoituttava ennen kuin mennään tervehtimään ja saatava siihen lupa.

Tänäänkin yksi täti ihan kirjaimellisesti juoksi peräämme heti kun talostaan ulos pääsi. Sieltä se lähestyi takaa huudellen että "minkä ikäinen se on?". Eipä uskoisi ennen kuin näkee...