Tässä tarvitaan lihaksia

Tosiaan, jalka on siis alkanut parantua. Kuvista näkyi luutumista jo ihan mukavasti ja metallipinnat olivat hyvin paikoillaan. Pinnat ovat kuin ovatkin luun sisällä, sellaisessa alhaalta suuremmassa x-asennossa ja vain pinnojen ylimmät päät ovat ulkona luusta. Ensi viikon torstaina ne leikataan kuitenkin pois, olivat miten päin hyvänsä.

Jalka on tosi räättänä ja säälittävä vailla lihaksia. Se on myös melko suora, eli kulmauksia täytyisi tässä nyt alkaa kehitellä esiin. Kuvakin olisi kännykässä luurankojalasta mutta siirtelen sen näytille vähän myöhemmin. Jalkaan laitettu eka pääkallopaketti otti eilen hatkat, oli siis hiljalleen valunut alaspäin todennäköisesti ihon rasvaisuudesta johtuen, ja tänään laitettiin uusi. Jouduin ottamaan eilen paketin pois kun se oli niin huonosti etten sitä saanut korjattua mihinkään suuntaan enää. Oodi siis pystyy liikkumaan jo ilmankin pakettia, mutta siinä tapauksessa pitäisi olla häkissä tosi paljon, paketin kanssa voidaan kehittää lihaksia enemmän ja turvallisemmin.

Aivan ihanasti on meitä muuten kohdeltu klinikalla kaikesta kiireestä huolimatta, ehkä sieltä joku käy blogia vaklaamassa tai sitten ollaan muuten vaan jo aika kanta-asiakkaita ;) Oodi meinasi tänään laittaa ranttaliksi kun ortopedi halusi tutkailla tyttösen liikkeitä ilman pakettia, mutta uusi paketti saatiin laitettua ilman rauhoitetta! Minä pitelin neitosen etupäätä ja ortopedi takajalkoja ja hoitaja paketoi. Oodi meinasi aluksi ottaa hatkat pöydältä mutta rauhoittui tosi mallikkaasti pötköttelemään melko pian eikä tarvinnut edes kovasti neitosta pidellä kun alkuun päästiin. Hieno tyttö <3 Kannattaa siis totuttaa koiruus kaikenlaiseen käsittelyyn niin voi säästyä turhilta piikeiltä! Vielä kun saisi nuo lentoonlähtömeiningit karsittua uusvanhojen ihmisten kohtaamisista, mutta kyllä sekin vielä sujuu kunhan päästään harjoittelemaan lisää. Nyt kun jalkaa täytyy varoa niin ei voi esimerkiksi käyttää huomioimattomuutta apuna olleskaan vaan täytyy häkin puuttuessa nostaa Oodi elämöimään omaan syliin. Kun kyse ei ole edes pelkästään siitä että Oodi yrittäisi hyppiä, vaan jo pelkkä hännän heiluttelukin heiluttaa koiraa niin voimakkaasti ja innostaa liian nopeisiin liikkeisiin ja juoksunpyrähdyksiin joita pitäisi viimeiseen asti vältellä.


Slurps!

Saadaan käydä pienillä lihastenvetreytyskävelyillä ja jalan kulmausta pitää jumppailla esiin. Kävellessä Oodi käyttää jalkaa jo melko sujuvasti, vaikka vähän peitsaakin eli käyttää saman puolen jalkoja yhtä aikaa. Ennen leikkausta kuitenkin yritetään vähän kasvattaa jalan lihaksia. Se ei onneksi ole vaikeaa, kun Oodi mielellään käyttää jalkaa eikä sitä arastele. Kun tuo paketti nyt pysyisi siihen asti menossa mukana!

Herätteestä huolimatta saattaa olla väsynyt

Iloisia uutisia nyt ensi alkuun näin lyhyehkösti! Eli:

- Murtuma paranee, pinnat ovat paikoillaan ja luutumista näkyy
- Pinnat poistetaan jo kymmenen päivän päästä eli 20.5. jee!
- Jalkaan laitettiin tassun paljastava paketti, ja jalkaa saa alkaa liikuttelemaan

Ja paketin kuosina tällä kertaa tietysti

PÄÄKALLOT!!!!! :D

Ja huomenna, taas huomenna...

... olen surullinen? (Varoitus, tästä tuli taas pitkä ja polveileva päivitys!)

Radiorenkutuksesta löytyi sopivat sanat tähän päivään. Kovasti täällä emäntä jännittää huomista iltapäivää että miltä röntgenkuvat näyttävät. Oodia kiinnostaa lähinnä nukkuminen, käytiin nimittäin pieni viikonloppureissu äitienpäivän juhlistamisen merkeissä ja Oodilla sujui TODELLA HIENOSTI. Oodi ei ole kuukauteen tavannut riehaantumisvaaran takia ketään muuten kuin nopeasti pihalla sylissä pidettynä. Häkin ja namien voimalla kuitenkin yhden yön keikka sujui tosi rauhallisesti, pientä satunnaista draamailuvinkunaa lukuun ottamatta.

Alkuinnostuksen ja rauhoittelujen jälkeen Oodi löysi paikkansa ja kävi pötkölleen milloin kenenkin varpaille, tiukan vahdinnan alla oli tietysti koko ajan. Häkki oli varmuuden vuoksi kyllä aktiivisessa käytössä ja onhan se paimenkoiralle outo paikka olla häkissä kun lauma pyörii ympäriinsä. Mutta sekin sujui kokeiluluontoisten päästämutulos-itkujen saattelemana oikein mallikelpoisesti. Jos jalan terveys olisi ollut vaarassa, oltais suunnattu takaisin kotiin tai väliaikaisesti Oodin olisi voinut laittaa viileän auton takakonttiin nukkumaan kun molempina päivinä satoi vettä. Niin ja auto oli siis parkissa suojaisassa katoksessa asunnon ulko-oven vieressä eikä näköyhteyttä muualle kuin katoksen seiniin ja ovelle oikeastaan siinä kohdassa ole.

Reissulla tuli huomattua että Oodi hienosti on oppinut sen mitä ei mene -tarkoittaa. Sanotaa, että koiralle ei saisi antaa kaksisanaisia käskyjä (ei mene, ei tule, ei sitä, ei tätä...) kun eivät moisia ymmärrä. Onhan totta, ettei koira tajua käskyä samalla tavalla kuin ihminen, "haa siinä on kieltosana ei ja sitten se, mitä en saa tehdä!", mutta kyllä minun nähdäkseni Oodi tietää mitä ei mene/ei tule tarkoittavat oikeissa yhteyksissä. Niitä jotenkin luonnostaan olen käyttänyt, esimerkiksi seis tarkoittaa totaalipysähtymistä paikoilleen, kun ei mene/ei tule taas sitä että pitää pysyä tietyn rajan, esimerkiksi oviaukon, toisella puolella. Ei mene silloin kun käskijä jää Oodin kanssa samalle puolelle ja ei tule silloin kun käskijä lähtee itse toiselle puolelle. Sekavaa näin selitettynä mutta kyllä se käytännössä meillä sujuu ainakin silloin, kun on olemassa selkeä raja eikä käskyä anneta niissä tilanteissa kun Oodin on sitä mahdotonta näin harjoitteluvaiheessa noudattaa. Niin ja ei + mikä tahansa sana ei siis tietenkään toimi jos ei opettele mitä yhdistelmä tarkoittaa, tämäkin emäntä syyllistyy usein pihalla älyttömään sekavuuteen kun voisi opetella sen jätä ihan kunnolla: "ei syö, älä nyt viitti ottaa sitä, hei ei syö, elä syö, no nyt jätä syömättä se hei!" -ronkkii suuta- Ja samaan aikaan pienet hampaat jauhavat iloisesti jäniksenpapanaa. Ei täällä ainakaan koskaan ikinä inhimillistetä koiruutta liikaa... -viheltelee-

Näin loppu"kevennyksenä" totinen kuva väsyneestä toipilaasta:


Onnea vaan, jos jaksoit jälleen lukea loppuun saakka! Miksi sanoa asiat lyhyesti ja ytimekkäästi, kun ne voi aina rustata pisimmän kaavan mukaan.

Pieni iloinen koira vaan

Peppi Pitkätossu ja arvon marakatti neiti Tossavainen täällä taas. Kuunnelkaapa muuten vaikka Youtubesta Kari Peitsamon Pieni iloinen koira, meidän uusi lempparikappale!

Neljäs leikkauksen jälkeinen viikko pyörähti käyntiin ja Oodi alkaa olla sitä mieltä että terveyttä riittäisi jo vaikka mihin. Varsinkin lähempi tutustuminen räkättirastaisiin kuumottelisi neitosta ulkosalla aika paljonkin. Onneksi Oodi on kuitenkin tajunnut, että esteitä lintuihin tutustumiselle on niin paljon että pieni lintubongari tyytyy katselemaan tirppoja rauhassa kauempaa.

Koirabongaustakin ollaan pihanreunaan suuntautuvilla pissireissuilla harrastettu, ja menohalut hihnassa muiden koirien luo ovat karisseet vain äänenkäytön tasolle. Jos joku koirakko sattuu tarpeeksi hyvin Oodin näköpiiriin, päästää neitokainen ilmoille pari täräkkää vahtihaukkua häntä heiluen "huomasitko hei, tuolla olis leikkikaveri!" . Koirakon kadottua näköpiiristä alkaakin sitten surkuttelu... Oodi nimittäin saattaa jäädä itkemään kavereiden perään. "Uu uu uu uuuu ne meni mä en kooooskaan saa tavata ketään missään ii ii uuuu... no mennään sit pissalle." Kurjaahan tämä on kun ei muita koiria voi ollenkaan tavata, mutta positiivista on, että Oodi näyttäisi suhtautuvan kurjasta sattumuksesta huolimatta muihin koiriin yhtä normaalin uteliaasti ja ystävällisesti kuin ennenkin. Ja tällä pihassa pyörimisellä ja totaalisella kontaktinottokiellolla muihin ulkonaliikkujiin voi olla hyvinkin positiivinen vaikutus sitten tulevaisuudessa kun aletaan taas tehdä lenkkejä. Varsinkin kunhan pääsee muita koiria tapaamaan vain ilman hihnaa.

Ensi viikon maanantaina mennään siihen kauan jännitettyyn kontrollikuvaan. Ajanvarauksen yhteydessä tietoihin laitettiin vielä että "mahdollisesti paketin vaihto" mutta kuvat sen sitten näyttävät miten tästä jatketaan. Jännittää tietty ihan tosi kovasti että miltä jalka näyttää. Ja pelottaa että entä jos...

Samalla täytyy taas kerran kysäistä lääkäriltä myös toisenlaisesta terveysongelmasta, nimittäin Oodin hampaista. Uudet hienot hampaat ovat melkein kaikki jo puhjenneet kokonaan, ja olen tunnustellut ja tutkaillut niitä, kaikki vaikuttaa normaalilta ja purenta on siistin näköinen. Kuitenkin Oodin suusta kuuluu välillä hankaava ääni, tai oikeastaan sellainen että ikään kuin suussa olisi irtonainen hammas joka sitten osuisi muihin hampaisiin kun suu laitetaan kiinni. Irtonaisia hampaita ei kuitenkaan ole, enkä ole löytänyt kohtaa jossa hampaat osuisivat jotenkin liian tiiviisti yhteen. Kulmureita epäilin mutta ei nekään näytä minun silmiini liian lähekkäisiltä. Osa Oodin takahampaista ei ole vielä puhjennut kokonaan, ja mietinkin että jos joku puhkeavista hampaista vaikka tuntuu inhottavalta niin voi olla että Oodi on sitä välillä varonut ja purrut vähän vinoon. Näiden hammasasioiden kanssa pitää kuitenkin tässä vaiheessa olla tarkkana ettei jää pysyviä ongelmia! Oodinkin mielestä olisi varmaan ikävää, jos ei tulevaisuudessa pystyisikään jauhamaan kunnolla pihalta löytyviä jäniksenpapanoita... Emännästä ne voisi kuitenkin jättää väliin joka tapauksessa, hyi!

Oodi on kyllä aivan ihana, edelleen <3 Täällä on kuulkaa kasvamassa melkoinen toiminnan nainen, uusia temppuja opetellessa Oodi ei jää vain paikalleen tapittamaan että "mitenköhän sais ton namin" vaan kokeilee kaikkia kikkoja. Myös luunpiilotus on välillä aikamoista taidetta. Esimerkiksi pötköttelevän emännän varpaat ja kylki on aika hyviä paikkoja... Eilen illalla Oodi laittoi puruluun keskelle omaa pientä peittoaan, otti yhden peiton kulman suuhun ja lähti rullaamaan peittoa keräksi luun ympärille. Astetta kovempi juttu kuin se, että tunkisi sen luun vaan sinne peiton alle!


Optimistisuudenpuuskassani ostin myös tulevaisuuden varalle edullisen juoksuvyön meille Minimanista (22e). Se että minä juoksisin ainakaan kovin usein voi olla ehkä vähän turhan optimistinen ajatus, mutta ajattelin että kunhan hihnassa ulkoilu ja ulkoilu ylipäänsä joskus sujuu, niin voi emännyys ottaa lenkeille välillä vaikka sauvakävelysauvat mukaan! Oodi näyttää miettivän, että itsensäkö se meinaa laittaa taluttimeen, jo on aikoihin eletty...

Huippumalli HAUssa

Meillä treenataan välillä vähän erilaisia temppuja ;)


"Rippikuvailme!"


"Nyt tee niin kuin katsoisit mua jos sanoisin et katso!" (Oikeasti ikkunan ohi lensi lintuja...)


"Tee se ilme, minkä teet kun et saakaan vielä ruokaa"


"Ei kun PAIKKA! Paaaaikkka siinä hyyyyvä. EII älä liiku!"



"Nyt se intensiivinen katse melkein kameran läpi! Hei se on herkku, ei kamera!"


"Vielä viimeinen ruutu, oikein supersöpönä nyt!"

Joko sulitte?

Paluu pinkkiin

Muistathan pitää rauhoitetun/nukutetun eläimen lämpimänä!

Tikit on nyt poissa ja haava oli hyvin parantunut. Oodin silmät alkoivat punottaa uudestaan heti silmätippakuurin jälkeen, mutta tällä kertaa lääkäri antoi ohjeeksi vain huuhdella silmiä keitetyllä vedellä. Todennäköisesti punoitus on vaan pölyärsytystä kevään tulon ansiosta, toivotaan niin.

Jos jotain olen tästä eläinlääkärissä ramppaamisesta oppinut niin sen, että jos haluaa jotain tietää, pitää todella sitkeästi yrittää kysellä. Eläinklinikalla on sellainen touhu ja meno päällä koko ajan, että tuntuu että henkilökunta keskittyy aina tuhanteen asiaan kerrallaan ja eläimen omistaja jää helposti huomiotta. Se, että kysytään "mites teillä on menny?" on ihana ja tärkeä asia, mutta se että kysymykseen olisi aikaa vastatakin niin se olisi vielä hienompaa. Hoidon kannalta kuitenkin näen olennaisena asiana sen, että käydään yhdessä läpi asioita!!! Omia kysymyksiään pitää yrittää ampua heti vaan niihin väleihin kun oman eläimen hoidosta jotakin tietävää lääkäriä tai hoitajaa näkee. Tänään onnistuin salamakysymyksellä urkkimaan selville niinkin olennaisen asian, kuin että koska metallipinnat mahdollisesti poistetaan. Myös silmien punotuksen hoidosta sain kuulla vasta maksaessani kun itse asiaa kysyin, kun Oodin papereihin ei silmistä ollut kirjoitettu vaikka lääkäri niitä olikin katsonut. Tietysti se on pääasia että eläimet saavat mahdollisimman hyvää hoitoa ja siinä ei ainakaan Oodin kohdalla ole ollut mitään ongelmaa! Ja aina Oodi on otettu todella lämpimästi tervehtien ja rapsutellen vastaan koko paikan puolesta kun ollaan lääkäriin menty. Sydäntenmurskaaja mikä sydäntenmurskaaja ;)

Eläinlääkärin arvio pinnojen poistosta oli 6vko - 8vko leikkauksesta. Mahdollisimman pian, mutta niin että leikkauskohta on hyvin luutunut. 6 viikkoa voi olla liian aikaisin, mutta mielellään ennen kahdeksatta viikkoa kuitenkin kun kyse on kasvavasta pennusta. Tämä aiheuttaa vähän kikkailuja kesäkuun suunnitelmissani, olen nimittäin lähdössä vaellusriparin ohjaajaksi 8pv kesäkuuta alkaen. Topilaan mahdollista hoitopaikkaa ja jopa inhottavimmassa tapauksessa omaa lähtemistä on siis punnittava tarkkaan, leikkauksen jälkeen kun täytyy jatkaa rauhallista elämää. Mutta asiat järjestynevät parhain päin, töitä kun olisi tehtävä että olisi resursseja kuntouttaa Oodin jalkaa...

Niin, ja mitä tuo otsikko sitten tarkoittaa:

Sydämet tuli takaisin! Oltais kuulemma saatu se pääkallopaketti, jos hoitaja olisi tajunnut että tää kuosi on jo tuttu... Kasvattaja-Johanna siellä nyt myhäilee tyytyväisenä ;) Pääkallojen menetyksestä huolimatta toivon kovasti, ettei sen kuosin testaamiselle tule enää mahdollisuutta!

Kintereitä myöten kakassa

Oodin rautavatsa kohtasi voittajansa, nimittäin kokeeksi ostettu Doggy-junior, hyvin vahvoin epäilyksin ainakin, heitti neitosen mahan kuralle. Ei pahasti, mutta sen verran kuitenkin, että takapuolikarvoja on pitänyt pariin otteeseen putsailla. Ja mikä parasta, koska jalan kanssa kakkiminen on melko akrobaattinen suoritus muutenkin, on sitä kakkaa löytynyt myös tassujen alta ja terveen takajalan kinnerkarvoista (?) kun tavarantoimittaja on päässyt horjahtelemaan kesken toimituksen... Jes. Voi kun odotan sitä että saan tuon tytön vietyä taas ihan kunnon pesulle!



Maanantaina Oodilta poistetaan tikit ja vaihdetaan tuo paketti uuteen, siitä sitten kahden viikon päästä jalka kuvataan ja jännityksellä odotan, että saadaanko sitten jo heivata paketti mäkeen. Hermoja raastavaahan tämä touhu alkaa olla, mutta ei auta kuin yrittää vaan parhaansa. Sinällään Oodin kanniskelu tai erityisen tarkka vahtiminen ei ole raskasta, siihen aika nopeasti tottuu kun niin on vaan pakko tehdä. Asiat, joita pitää tehdä toisin ei ole mitään sen rinnalla, millaisia tunteita ja ajatuksia taustalla piilee. Se on pahinta, kun kaiken takana on koko ajan pelko siitä, että sitten kun jalka taas kuvataan niin eläinlääkäri sanoo että huonommaksi vaan on taas mennyt ja terveet päivät on todella kaukana edessäpäin. Jos niitä luvataan ollenkaan.

Ei pentu ymmärrä miksi joutuu häkkiin jos askeleet meinaa vaihtua kävelystä juoksuksi tai hyppelyksi. Ei ymmärrä, miksi pihalla täytyy kulkea tiukassa hihnassa eikä silti saa yhtään vetää. Ei ymmärrä, miksi ei koskaan voida olla pihalla kuin hetki vaan. Eikä varsinkaan ymmärrä sitä, miksi emäntä hermostuu ihan kummallisista asioista. Jo ihan iltakakalla käyminen voi romuttaa koko toivon terveestä jalasta kun Oodi ei vaan suostu tekemään tarpeitaan muualle kuin hankipilkkuihin, jotka tietysti ovat liukkaampia kuin kuiva maa. Paraneminen on täysin meidän tassujen varassa vaikka ei oikeasti loppujen lopuksi viime kädessä olekaan.

Minusta ei ole oikein pitää Oodin ikäistä pentua syömistä ja tarpeiden tekemistä lukuun ottamatta yksin häkissä ilman aktiviteetteja ja ilman vettä koska ei voi sitä kaulurin takia juoda. Vaikka se olisi helpoin tapa hoitaa tämä paranemisaika ja saada jalka kuntoon. Niin eläinlääkäri sanoi, että mikäli Oodia ei muuten saa rauhalliseksi niin häkistä ei oteta muulloin ulos. Ei se ole koiran arvoista elämää sellainen. Onneksi Oodi on rauhallisesti 99,9% ajasta.

Oodin liikkuminen on toki todella rajoitettua ja tarkkaan vahdittua, mutta häkki on vain apuna tässä kaikessa, ja sinne Oodi kyllä joutuu jos huomaan että uhkaa satuttaa itseään. Mutta kyllä se vaan niin on, että koiran pitää päästä edes juomaan silloin kun on jano, vaikka muuten ei saisi mitään tehdä. Jos se nyt kaataa tämän paranemisprosessin niin en kyllä tiedä että miten tuo jalka saadaan kuntoon. Koska pahimmassa tapauksessa sen prosentin aika, kun koira ei lepää, voi tuhota tämän koko homman.

Turhautuminen siis iskee ajoittain, monestikin. En minä ainakaan osaa ottaa tätä mitenkään kevyesti, vaikka jonkun mielestä se varmaan tyhmää onkin kun kyse ei kuitenkaan ole mistään jalkavammaa vakavammasta. Haluan kuitenkin ihan rehellisesti kirjoittaa tänne fiiliksiä, vaikka turhauttaisi ja tuntuisi ihan epäonnistuneelta kaikessa ja vaikka miten hölmöltä tämä nyt näyttäisikin. Tällaista eläimen kanssa eläminen voi nimittäin joskus olla, en minä sitä halua mitenkään siloitella. Edelleen kuitenkin olen täysin sitä mieltä, että ne lukuisat hyvätkin hetket on sitten niin hyviä, että ne voittavat huonot ihan 100 - 0 :) Mutta ne huonotkin on pakko kestää.

Aarteenetsintää ja merirosvoja

Oodi on pysynyt yllättävän rauhallisena hiljaiselosta huolimatta. Nyt kun kroppaa ei voi rasittaa, Oodi on harjoitellut nenän käyttämistä. Kovan tuhinan saattelemana neiti etsivä ratkoo järjestämäni pulmapähkinät hirmuisen nopeasti. Namit saattavat olla piilossa purkkien tai muovipullon sisällä tai alla, välillä Oodin pitää arvata kummassa kädessä nami on ja näyttää tassulla oikea käsi ja sitten piilottelen nameja myös ympäri keittiötä. Oodi selvästi nauttii touhusta mutta ei silti riehaannu vaan keskittyy etsimiseen. Huippua!

Jos koira harrastaa aarteenetsintää niin emäntä puolestaan alkaa käsivarsiltaan kohta muistuttaa merirosvoa, lihakset tiukkoina kun saa tuota 10,5kg keijukaista aina kanniskella pihalle ja takaisin. Ovet aukeaa helpoiten pitämällä Oodia vasemmassa kädessä ja nostamalla saman puolen jalan koukussa ylös kyytiläisen takapuolen tueksi. Ihan uskomaton sylikoira Oodista onkin tullut, samalla tavalla kuin ihmislapset karvakakara mm. ottaa tassuillaan tukea olkapäästäni. Eläinlääkärikin hihitti sylimatkustajan puuhille viime perjantaina.

Oodi antaa kääreiden edelleenkin olla ihan rauhassa, mutta varmuuden vuoksi pidetään nyt "unituuttia" kuitenkin päässä öisin ja aina kun satun olemaan joitakin aikoja poissa kotoa. Leikkaushaava kun saattaa alkaa kutittaa... Häkissä oleminen ja avaruusvastaanottimen asentaminen onkin Oodille merkki siitä, että pitää pötkötellä ja odotella rauhallisesti.

Eka päivä leikkauksen jälkeen

Yö meni rauhallisesti ja Oodi nukkui illan itkuista huolimatta reilusti kellon ympäri! Aamulla herättiin ensin ottamaan lääkkeet, syömään ja pissille ja sitten mentiin vielä takaisin nukkumaan. Oodin maha toimii, ruoka maistuu ja neitonen on virkeä ottaen huomioon että eilinen päivä oli melkoinen. Malttaa kuitenkin olla rauhallisesti ja on vielä toki väsyneempi kuin yleensä. Onneksi kaikki on hyvin, vaikka pieni raasu pumpattiinkin leikkauksen takia täyteen kaikenmoisia lääkkeitä jotka saavat isommatkin koirat ihan sekaisin moniksi päiviksi!!! Ekat pissitkin leikkauksen jälkeen haisi ihan sairaalalta elimistöstä poistuvien aineiden takia.


Luunjärsimistä ja retrokuosia

Yllättävän hyvin siis sujuu! Ja ulkonakin paistaa aurinko.

Onnenapiloita

Oodi on vielä ihan tokkurassa leikkauksen jälkeen. Puoliltapäivin vein Oodin klinikalle ja neljän jälkeen neitonen pääsi kotiin. Leikkaus sujui hyvin, jalkaan on laitettu implantteina jonkinnäköiset metallipinnat, jotka estävät sääriluun harjannetta siirtymästä ylöspäin ja auttavat siis murtumaa luutumaan oikealle kohdalle. Kahden viikon päästä poistetaan ompeleet ja paketti on jalassa ainakin 4vko. Tällä kertaa se on keltainen, vihreillä neliapiloilla kuvioitu. Ihanasti ajateltu minusta. Metallipinnat leikataan pois sitten joskus tulevaisuudessa, eli lisää operaatioita on tiedossa. Kuvittelisin kuitenkin, ettei niiden pois ottaminen enää ole niin suuri operaatio.

Ortopedi on kirjoittanut: "Aika näyttää kuinka paranee. Ongelmia saattaa kasvuvaiheessa olla takautuvasti mm. patellan eli lumpion asennossa ja kasvulinjan varhaista kiinnittymistä saattaa ilmetä. Seuraillaan siis." Vielä ei siis voi huokaista helpotuksesta todellakaan, vaikka ajattelin että nyt toipuminen olisi sitten aika varmaa kun kerran leikattiin jalka kuntoon. Mutta pahemminkin voisi asiat olla, ja suurin operaatio on toivottavasti nyt takanapäin! Kuukausi tässä nyt on kriittisintä aikaa.

"Oodi on iloinen liikkuva koira, joten nyt on ensiarvoisen tärkeää että liikkuminen rajoitetaan." Näin ensi alkuun en taida viedä tyttöä edes ulos, vaan muutaman päivän ajan ollaan vaan sisällä, häkissä tai keittiössä. Tuntuu pahalta pitää Oodia pitkiä aikoja häkissä, mutta jos muu ei auta pitämään neitosta rauhallisena niin paranemisen kannalta on vaan pakko niin toimia. Täytyy vain keksiä Oodille paljon aivotyötä, mustanmakkaranpiilotusta kuppien alle ja muuta mukavaa. Sen että pitää olla levossa, ei tarvitse tarkoittaa sitä että on tylsää ja yksinäistä. Hyviä rauhallisia aivojen aktivointivinkkejä siis otetaan vastaan! Onneksi Oodi on vilkkaasta pentumaisuudestaan huolimatta tyyni ja rauhallinen lapinkoira ja pysyy nahoissaan vaikka vähän pitää lepäilläkin. Kärsivällinen koiraäiti tulee tästä tytöstä vielä joskus, vaikka onkin kova kertomaan mielipiteitään maailman epäkohdista :)


Lainahäkki on ihan hyvän kokoinen Oodille lepoa varten. Ostin kirpputorilta siihen vauvan pinnasänkyyn tarkoitetun pehmusteen, jotta ei tarvitse kankkuja painaa vasten kylmiä kaltereita. Hieno pesä tuli häkistä pehmusteen avulla ja pohjalla on pala kylpyhuonemattoa estämässä tassujen liukumista. Oodista ihan kelpo nukkumapaikka onneksi.

Mitään agilitaajia meistä vasenjalkavammaisista ei välttämättä koskaan tule. Mullakin on synnynnäinen, toistaiseksi kuitenkin tosi harmiton lonkkaluksaatio vasemmassa jalassa, koira muistuttaa emäntäänsä ja toisin päin... Mutta luulen, että sellaista kontaktia, joka tämän läpi käymisessä meillä syntyy, ei rakenneta missään maailman agikentillä. Pakko olla jotain hyvää tässäkin huonossa. Ja onkin, asiaa täytyy vaan tarkastella oikealla asenteella! Vaikka sitten välillä itkettäisikin, niin kuin Oodia nyt kun raasunen on vieläkin ihan sekaisin kaikista lääkkeistä.

12.4. klo 12.00

Oodin polvi operoidaan maanantaina. Murtumakohta oli mennyt vaan huonompaan suuntaan, huolimatta siitä vaikka kuinka sitä on yritetty varoa ja ottaa rauhallisesti.

Häkkilepoa on luvassa tämä viikonloppu ja maanantaina Oodi sitten pääsee ortopedi Jalkasen osaaviin käsiin. Siitä eteenpäin toivomme sitten parasta. Noin kuukauden leikkauksen jälkeinen toipuminen kuulemma ottaa, eli hiljaiseloa on luvassa. Sydäntä särkee kun pitää pennun elämää nyt rajoittaa toden teolla ja pitää Oodia tosi pienissä tiloissa, jossa ei pääse yhtään spurttailemaan tai pomppimaan. Toipuminen ei tule olemaan mikään helppo juttu, mutta olen siitä onnellinen että Oodilla tuntuu löytyvän luonnetta tähän hommaan. Tyttö ei vähästä säikähdä ja on sopeutunut oikein mallikkaasti elämään pakettijalan kanssa. Rauhallisemmin pitää vaan ottaa.

Me ei todellakaan luovuteta vaikka harmittaa kyllä ihan tosi paljon. Maanantaita odotetaan kovasti, että saadaan toipuminen käyntiin mahdollisimman pian.


"Tällä kertaa tää paketti on paaaaljon suurempi. Ja nyt siinä uiskentelee kaloja. Testaan vissiin koko niiden kääremalliston... Jokohan vois toivoa mikä seuraavaksi laitetaan, ne pääkallot?"

Maailman kiltein potilas

Täällä eletään varsin rauhallista toipilaselämää. Oodi otti aamulla maksanmakuisen kipulääketabletin (Rimadyl 20mg) ilman mitään hankaluuksia ihan sellaisenaan. Oodi on yleensä muutenkin tosi rauhallinen pentunen täällä sisällä ja varsinkin nyt pieni toipilas lepäilee tosi nätisti pötkötellen ja hiippailee välillä jotakin puuhailemassa tai haeskelemassa luitaan. Ei raasun taida oikein tehdä mielikään juuri muuta kuin ihan olla vaan, ja se on toisaalta hyvä juttu paranemisen kannalta. Hirmu nätisti antaa myös kipsin olla, tötteröä ei päässä ole tarvinnut pitää tänään ollenkaan. Aika tosi hienosti reilun neljän kuukauden ikäiseltä pennulta jonka hampaatkin juuri ovat vaihtumassa!

Yön Oodi nukkui sänkyni vieressä ihan loistavan kokoisessa häkissä, jossa neitonen mahtuu nousemaan ylös ja vaihtelemaan nukkumapaikkaa. Ei Oodia tainnut juuri harmittaa häkkiin joutuminen, tyttönen nukkui tosi rauhallisesti koko yön, pari kertaa heräsi juomaan vaan. Laitoin ensin tötterön yöksi päähän, mutta jotenkin se tuntui niin turhalta että kun heräsin yöllä siihen että törppö kolahteli häkin reunoihin Oodin heräillessä niin otin sen pois. Häkkiin pistin pari houkuttelevaa puruluuta niin ajattelin että jos täytyy jotain narskutella niin onpa sitten ne siellä. Ehkä oli uhkarohkeasti tehty tämä, olisihan kipsi voinut olla säpäleinä aamulla, mutta ehkä törpön käyttö on ajankohtaisempaa kun neidolla on enemmän energiaa. Karua nukkua koko yö sellainen päässä jos ei välttämättä tarvitse...

Ulos meneminen vaatii melkoista valmistautumista varsinkin tällaisella säällä, kipsi pitää suojata hyvin ja apuna käytän muovipusseja, tyhjää kahvipussia ja lasten kurarukkasta sekä rutkasti teippiä. Täytyy ottaa viritelmistä kuvia... Jos jollain on niksiPirkkamaisia ideoita koiruuden kipsin suojaamiseen niin otan niitä mielelläni vastaan! Varsinkin kipsin yläosan suojaus on haasteellinen tehtävä. Oodi ei ymmärrä että miksei voi kiipeillä lumikasoille kakalle/pissille ja ulkoilu on vähän jännittävää, kun liukastakin on eikä kipsin kanssa saisi liukastella. Saa olla sydän kurkussa koko ajan että ei kai satu mitään, ja sitten toisaalta kun kakkaa ei meinaa tulla kun Oodi ei löydä millään hyvää paikkaa niin ulkonaoloaika pitenee. Huoh. Kipsijalalle Oodi ei juurikaan varaa, se vaan tulee oikeastaan vain muiden mukana. Tai voi olla että jalan käyttö jää vaan huomaamatta minulta. Reippaasti potilas kuitenkin osaa kolmella terveellä jalalla liikkua. Pitäisi vaan keksiä kurarukkasen päälle vielä joku liukueste ettei jalka luistelisi minne sattuu jos sitä vähän yrittääkin käyttää. Mitäköhän ihmettä siihen laittaisi...

Vaikka onkin hieman hankalaa tämä kipsijalkaisen koiruuden emäntänä eläminen, olen silti hirmu kiitollinen siitä että Oodi on juuri täällä ja juuri tuollaisena. Yhteenkään tervejalkaiseen koiraan en vaihtaisi tuota maailman kilteintä potilasta.


"Ai mua?"

Vaikka terveeksi sen tahtoisin mahdollisimman pian.